Mun on aina ollut vaikea päästää ihmisiä lähelle. Olen enemmänkin yksinäinen susi. Aina kun tapaan uuden ihmisen, mun oletusarvo on se, että kohta rutisee kuitenkin puukko lapaluiden välissä. Mä en luota ihmisiin. (Olen analysoinut hyvin pitkälle mistä se johtuu ja olen sinut sen kanssa.)
Sen sijaan kun laajennetaan kaksijalkaisten ulkopuolelle, mulla on ollut (tai on parhaillaan) 4 parasta kaveria ikinä!! Semmoista, jotka ei ikipäivänä ole tuottaneet mulle pettymystä. Joiden viestit on aina 100%:sesti totta. Jotka ei valehtele, huijaa, vääristele, tuomitse. Ei puhu selän takana, ei juoruile mun henkilökohtaisia asioita. On paikalla silloin kun niitä tarvitsee. Aina on olkapää (tai lapa, ihan kuinka haluaa) tarjolla, aina on kaksi kuuntelevaa korvaa, kaksi silmää jotka pääsevät syvemmälle kuin ihmisen silmä koskaan.
Paras ystävä numero 1: Tämän ystävän avulla selvisin nuoruudestani täysi-ikäiseksi näinkin täysjärkisenä kuin tänä päivänä (mielestäni) olen. Menee heittämällä ohi jokaisen kaksijalkaisen. Jos joku kysyy mun nuoruuden parasta kaveria, mä vastaan "Retu". Myös ensimmäiset kokemukset siitä, miltä tuntuu rakastaa jotain niin paljon, että tekee sen puolesta ihan mitä vaan. Kuten vaikka istuu kesäiltana klo 21-22 kylmäämässä jalkoja (ponin viimeisen tunnin jälkeen), siitä syöttelemään kahdeksi tunniksi jotta murunen saa vihreää mahdollisimman paljon, ja sen jälkeen pyöräillä puolen yön jälkeen tallilta kotiin. Ja kaikki tapahtuu täysin omasta tahdosta.
Paras ystävä nro 2: Ystävä, jota ilman en nyt kirjoittaisi tätä tekstiä tässä. Tälle ystävälle olen kirjaimellisesti elämäni velkaa, ja siksi jos pakko on valita, niin Oskari nousee kirkkaimmalle pallille. Mun ykkösystävä, joka kukaan koskaan ei pysty korvaamaan.
Paras ystävä nro 3: Ystävä, joka palautti mun uskon siihen, että on vielä mahdollista löytää uusiakin ystäviä. Ystävä, joka oli mun mukana erittäin kivikkoisella ja tunnepitoisella matkalla uuteen hevoselämään yhdessä diagnoosin kanssa. Kaisan kanssa koin ensimmäisen kerran syvän yhteyden ihmisen ja hevosen välillä. Omien hevosteni kanssa mulla ei ollut vielä herkkyyttä lukea sitä (olen varma, että molemmat sitä kyllä tarjosivat), mutta Kaisan kanssa avautui täysin oma maailmansa. Kaisa näytti mulle, kuinka hevonen todellakin on ihmisen peili. Kaisan kanssa koin ensimmäiset vavisuttavat kokemukset siitä, kuinka hevonen lukee ihmistä. Miss this Babe <3
Paras ystävä nro 4: Tämän hetken ykkösystävä, Blondi. Aivottomalta kanalta ulospäin vaikuttava, mutta kuitenkin täyttä kultaa ja timanttia. Kaisan veroinen tunteiden tulkki. Joskus paljastaa mulle asioita asiakkaasta, joita asiakas ei itse ota puheeksi. Äärimmäisen tarkkanäköinen ja itsevarma hevonen. Yllättävän lyhyessä ajassa me on saatu Blondin kanssa luotua yhteys meidän välille. Ja siitä yhteydestä voi saada vielä vaikka mitä aikaan, kun antaa (ja saa) sille mahdollisuuden. Blondin ja Kaisan ero on se, että Kaisa tulee ja tarjoaa itsestään kaiken hyvän jokaiselle, joka on valmis ottamaan sen vastaan. Blondia täytyy hieman kaivella syvemmältä ennenkuin se paljastaa parhaat puolensa itsestään.
Ystävä on sellainen, jonka näkemisestä tulee aina hyvälle tuulelle. Jonka kanssa on aina hyvä olla. Ystävä on Blondi. Hyvän mielen hevonen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti