Olin tuossa pari vuotta takaperin änkyttäjien sopeutumisvalmennuskurssilla ja siellä tokikin myös meitä läheisiä ohjeistettiin kuinka kohdata puheen sujumattomuudesta kärsivä henkilö. Hyvin pelkistetty ohje on katsoa silmiin ja antaa rauhassa aikaa toiselle sanoa asiansa, pyrkimättä itse asettelemaan sanoja tai arvailemaan sisältöä. Jo silloin tuo silmiin katsominen sai mut tuntemaan oloni epämukavaksi. Koin "painostavani" toista pääsemään nopeammin puheensa alkuun.
Oma henkilökohtainen kokemus on sama. Aikanaan, itse taistellessani puheen sujumattomuutta vastaan, mä vihasin sitä, kun toinen tuijottaa, luo lisää painetta ja näkee vielä ajoittain esiintyvät, tahattomat myötäliikkeet. Voi odottaa ja antaa aikaa muutenkin, kuin tuijottamalla silmiin, jolloin oman kokemuksen mukaan koko kommunikointitilanne huutaa "sano jo!! Eikö se puhe nyt vieläkään käynnisty!".
Tämä voi toki olla vain mun kokemus ja ajatus asiasta, mutta mä haluan toimia tavalla, joka ei häiritse mua itseäni tai saa oloa tuntumaan epämukavaksi. Jos joku haluaa, että häntä nimenomaan katsotaan silmiin koko ajan, kun hän hakee puherytmiään niin fine! Kyllä mä teen sen, jos tiedän ettei se vaivaannuta vastapuolta.
Täytyy kuitenkin pystyä luomaan rauhallinen ja turvallinen tilanne, joka kertoo sujumattomalle, että "odotan kyllä, ota ihan rauhassa oma aikasi sanomiseen". Jos tuijottaa kokoajan silmiin se on mun mielestä yhtä huono vaihtoehto, kuin antaa katseen harhailla pitkin ympäristöä. Muualle katsominen saattaa antaa viestin, ettei kiinnosta...
Miten siis antaa viesti tuijottamatta, mutta myöskään katseen harhailematta? Tätä olen miettinyt paljon. Mun ratkaisu on ollut se, että kun huomaan puheen lukkiutuvan, sanon yleensä ääneen sen, että mä odotan kyllä, mulla on aikaa, ota oma aikasi ihan rauhassa. En jää tuijottamaan silmiin, vaan otan nopean katsekontaktin pienin väliajoin. Pyrin olemaan hoputtamatta katseella, mutta ilmaisen lyhyin väliajoin että tässä ollaan yhä ja odotan juuri niin kauan kuin tarvitsee. Joillain ihmisillä on tapana kompensoida puhetta tekemällä samanaikaisesti esim. jotain käsiliikettä. Meillä on yksi asiakas, joka alkaa piirtämään ilmaan samanaikaisesti kun yrittää saada puheensa käynnistymään. Hänen kohdallaan katson niitä käsimerkkejä ja vilkaisen välillä silmiin. Hänen kohdallaan se tulee luonnollisesti, koska luulin alkuun, että hän alkaa käyttämään viittomia puheen tukemiseksi. (Ei, ne ei ole viittomia, vaan pelkästään jotain sijaistoimintaa, joka auttaa puheen käynnistämisessä)
Jos ollaan pidemmässä kommunikointitilanteessa, monesti murran jäätä mainitsemalla, että olen itse lapsena kärsinyt samanlaisesta sujumattomuudesta. Joillain näkyy kasvoilta selkeä helpotus, kun nyt ei tarvitsekaan yrittää niin kovasti. Joskus puhetulkkia käyttävän asiakkaan tulkille olen myös sanonut, että haluan ensin yrittää itse kommunikoida asiakkaan kanssa ja pyydän sitten tulkilta apua, jos en ymmärrä. Ihminen haluaa kuitenkin itse tulla ymmärretyksi, ilman ulkopuolista apua niin kauan kuin se on mahdollista. Niin mä ajattelen.
Mua saa kuitenkin ohjeistaa ja monesti pyydän itsekin jeesiä siihen, kuinka halutaan toimia. Ihmiset on erilaisia, ongelmat on erilaisia. Meidän vastapuolulaisten velvollisuus on edetä niinkuin se on sujumattomalle parasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti