keskiviikko 31. toukokuuta 2017

Kössi

  Muuten en ehkä raportoisi tunnista tänne, mutta pakko pikkuisen tehdä kasvojenkohotusta eilisen noloilun jälkeen. Hevonen oli uusi - iso, mutta kiltti. Oikeastaan lähestulkoon erämaalaiva, jolla oli kaulaa kuin kirahvilla ja runkoa kuin mäyräkoiralla. Mutta silti kivan pieniliikkeinen itselle ja sopivasti omalla moottorillakin varustettu. Raipalle se oli tosi herkkä enkä tikkua juuri tunnin aikana tarvinnutkaan. Ja jos tarvitsin, niin pieni napsautus sai aikaan ison reaktion.

  Silloin joskus aikanaan (kauan sitten...) meillä oli hyvin pitkälle tunneilla tapana tehdä itsenäinen alkuverkka. Puolensa siinäkin oli, mutta rehellisesti täytyy kyllä tunnustaa, että enemmänkin se taisi jäädä hölkkäilyksi kuin tehokkaaksi alkuverryttelyksi. Tykkään ihan hirveästi tavasta aloittaa työskentely heti ohjatusti - se "pakottaa" tehokkaaseen ratsastamiseen heti aluksi, vaikka houkutus on monesti jäädä vain nauttimaan ja maisemia katselemaan.

  Ja yllätys yllätys, "jalustimet ristiin kaulalle". Olen nyt näiden kuuden tunnin aikana ratsastanut enemmän ilman jalustimia kuin vuosiin. Tasapainovaikeuksista kärsivänä huomaan hakevani henkistä turvaa jalustimista, mikä toki on ihan luonnollista. Jos alla on luottamusta ja turvallisuudentunnetta herättävä hevonen, niin ei ole itselleni ongelma luopua niistä jalustimista. Haluan kuitenkin minimoida riskitekijät, koska maailma saattaa pyörähtää päässä ympäri ihan ilman ulkoisia syitä.


  Aluksi Kössi oli takaa "kömpelö". Katselin samaa jo edeltävällä tunnilla, jota olin hieman vakoilemassa. Se teki alkuun oman olon hieman epämukavaksi (hevonen ns. kompastelee takajaloillaan), mutta toisaalta pisti aktivoimaan takaosan toimintaa suuremmalla intensiteetillä. Ja kyllä, siihen se "kompurointi" sitten jäi. Kun oli pakko nostaa ne kintut maasta niin kyllä ne sitten sieltä nousikin.

  Tehtiin tunnilla siksak-pohkeenväistöä ja huomasin siinä hevosen suuren kunnioituksen raippaa kohtaan. Se irtosi (kuten tuntijunat monesti) uralta huonommin, mutta asia oli helposti korjattavissa vaihtamalla raippa ulkokäteen. Johan irtosi sen jälkeen :D Nopeasta lihasväsymyksestä kärsivänä kannattaa tehdä mahdollisimman vähän mitään ylimääräistä työtä ;)

  Kössi oli ihan peruskiva hevonen, mutten saanut sen kanssa mitään WAU-fiiliksiä. Erämaalaivana se oli paljon haasteellisempi kuin esimerkiksi Novo viime maanantaina, joten tällä hetkellä Kössi joutuu jäämään TOP-listalla viimeiselle (eli kolmannelle) sijalle.

1 kommentti:

Hae tästä blogista

Suositut tekstit