perjantai 22. kesäkuuta 2018

Juhannuspostaus

  Viime viikot ovat olleet erittäin työntäyteisiä ja täytyy tunnustaa, että pikkuisen ehdin vetämään jo överiksikin. Nimittäin Suskin Talli on avannut mahdollisuuden toimia vihdoin täysipainoisemmin vammattomien eli tavisratsastajien kanssa ja kun mahdollisuus aukesi, niin hyppäsin hieman liian intensiivisesti menoon mukaan. Siinä kohtaa kun oli painettu kolme viikkoa ilman ainuttakaan vapaapäivä ja kaiken lisäksi MS-tautiselle haastavassa kelissä, oli pakko painaa jarrua ja ottaa muutama vapari. (Tai no, yksi asiakas siellä toinen täällä, mutta noin niinkuin periaatteessa vapari)

   Varsinkin duuniputken viimeinen päivä oli horroria. Kun ensin on talsinut kolme tuntia suorassa auringonpaisteessa, juossut hoitamassa muksujen asioita, suhannut takaisin talsimaan vielä yhden tunnin siinä samaisessa auringonpaisteessa ja paikan vaihdoksen myötä hoitanut vielä pari iltatuntia Saharassa (pöly, aurinko, ei tuulta), niin keho alkoi olla niin ylikuormitettu, että oli pakko vetäistä parin päivän nukkumismaratoni. Eikä siinä muuten mitään, dippailin sujuvasti paitaa vesiämpäriin ja kastelin vaatteita läpimäriksi, mutta vasen ja oikea alkoi olla hakusessa. Samoin kuin sisä ja ulko. Ja erityisesti ohjeiden ajoitustarkkuus venähti, kun tuntui etteivät sanat lähteneet suusta niin rivakasti kuin olisi toivonut.

    No, menköön oppirahoiksi. Oikeastaan olen ihan varma, että tuo pitkä hellejakso oli tässä se pahin elementti.

   Tällä hetkellä suurin osa ihmisistä on juhannuksen vietossa. Minä en yhäkään vietä sen kummemmin juhannusta. Huomaan kuitenkin, että tälläinen passivoituminen ei tee hyvää. Liika tekeminen ruokkii fatiikkia, mutta niin ruokkii myös liika tekemättömyys. Olen yrittänyt nukkua aamuisin pitkään, sammua sohvalle päikkäreille, katsella telkkarista tyhjänpäiväisiä sarjoja ja pakko sanoa, että ei sovi mulle! Ainakaan pidemmissä pätkissä. Onneksi tässä on juhannuspäiville jokunen yksittäinen asiakas siellä täällä, jottei täysin toimettomana tarvitse olla.


     Mukavaa keskikesän juhlaa sitä viettäville (ankeasta säästä huolimatta)! Toivotaan, että kesä näyttää vielä parhaita puoliaan :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hae tästä blogista

Suositut tekstit