Apuvälinemessut 9.-11.11.

   Onhan kalenterissa ylhäällä Tampereen Messukeskuksessa järjestettävät apuvälinemessut? Liikuntamaassa mukana myös ratsastus (ja taekwon-do)!
https://www.apuvaline.info/--Liikuntamaa--/ukk/index.tmpl?sivu_id=8878

   Meikäläisen löytää ainakin torstaina SRL:n pisteeltä vertaistukijan roolissa.

Avain 5/2017

  Tässä vielä tekstit suurempana, että näkee lukea ;)

Ratsastuksen vertaistuki

                          http://www.ratsastus.fi/lajit/vammaisratsastus/vertaistuki

  Käy kurkkaamassa ylläolevasta linkistä mitä on ratsastuksen vertaistuki. Sieltä löydät myös meidät vertaistukijat. Meihin voi ottaa rohkeasti yhteyttä (ihan kehen vaan meistä!), jos sellaiseen kokee tarvetta. Ratsastuksen vertaistukitoiminta on SRL:n alaista toimintaa. Vertaistuki on tarkoitettu kaikille; vasta harrastusta harkitsevista kilpaileviin konkareihin.

  Olen itse mukana vertaistukijana. Huomaattehan kuitenkin, että vammaisratsastuksen ohjaajan duunini on erillään vertaistukitoiminnasta. Jos olet kiinnostunut mun palveluista, suuntaa kotisivuilleni. Jos tarvitset vertaistukea ja siihen liittyvää ajatustenvaihtoa, ota yhteyttä linkistä löytyvään sähköpostiosoitteeseen. Ja jos et tiedä kumpaan asiasi kuuluu, niin ota yhteyttä ihan mitä kautta tahansa niin ohjaan sinut oikeaan paikkaan :)

  Vaikka kaikki vastaanotamme mielellämme kysymyksiä eri vammaryhmistä, suosittelen kohdistamaan seuraavat asiat näille henkilöille (paras kokemus juuri siitä asiasta):

                               Kehitysvammaiset/SO-toiminta: INKA
                               Näkövammaiset: KATJA
                               Pyörätuoli, esteettömyys: HEIDI MANNINEN
                               MS-tauti, psyykkiset vammat: HEIDI MATTILA

  Vertaistukitoiminta on molemmin puolin luottamuksellista ja vaitiolovelvollista toimintaa. Lue linkistä muita vertaistuen periaatteita.

Kuvia AvoimistaOvista

  Kaikki kuvat on ottanut Krista Rostén        https://rostenkrista.kuvat.fi/

  https://www.instagram.com/kristarostenphotography/?hl=fi

Pararatsastaja valmiina ratsastamaan FEI:n henkilökohtaisen käyntiohjelman. Ratsuna Niihama Ridingin Fani.

  Erityisratsastajan tehtävärata. Ratsuna paint-tamma Samba, lännenratsastusvarusteilla.

Blind riding

  Olin sunnuntaina Ypäjällä mallivammaisena vammaisratsastuksen peruskurssilaisille. Kun antaa, saa aina jotain takaisin ja niin kävi nytkin. Kaikkein suurimman annin itselleni sain näkövammaisena ratsastamisesta.

  Mun oli tarkoitus demota näkövammaisen ratsastamista samalla kun kurssilaiset harjoittelevat kouluradan kirjaimien huutamista. Koska meikä tekee yleensä kaiken hyvin perusteellisesti, niin päätin sitten vetäistä myös roolini "näkkärinä" oikein parhaimman kautta - eli täysin sokeana ratsastajana. Ja onneksi tein niin, sillä vaikka olen seuraavia asioita kertonut ja kokeillut ratsastajieni kanssa, niin itse käytännön kokeileminen humautti taas kerran halolla kupoliin!

 Ensinnäkin, näköaistilla me näkevät henkilöt vastaanotamme n.80% ympäristöstä tulevasta informaatiosta. Kun tuo aisti yhtäkkiä suljetaan, on elimistöllä kova sopeutuminen informaation vastaanottoon muilla tavoin. Tokikin muut aistivat harjaantuvat ajan myötä meidän näkevien aisteja tarkemmiksi, mutta yhtäkkiä suljettuna elimistöön iskee stressitila - väittäsin.

  Huomasin tämän konkreettisesti heti alussa. Kun pysäytin hevosen, ihmettelin miksi se steppaa paikallaan eikä seiso ollenkaan. Jarruttelin ohjasta lisää, mutta steppaus vain jatkuu. Parin pysähdyksen jälkeen iski epäilys, että onkohan asia muuten sittenkään niin kuin luulen... Edellisillä tunneilla sama hevonen oli seisoskellut kyllä ihan nätisti paikallaan.

  Seuraavassa pysäyhdyksessä mun oli pakko vilkaista. HEVONEN SEISOO TÄYSIN PAIKALLAAN, MUTTA MUN TASAPAINOAISTI ANTAA VIESTIÄ ETTÄ HEVONEN LIIKKUU! Käsitykseni mukaan tasapainoaisti ei ehtinyt sopeutumaan yllättävään "näönmenetykseen" niin nopeasti kuin itsestäänselvyytenä luulin. Anteeksi hevonen!! Kai sekin nyt hämmentyy kun seisoo kiltisti paikallaan ja täti selässä kiskoo styygeleistä jatkuvasti johonkin suuntaan. Tarjosipa se sitten peruutusta ja poikitustakin kun ei raukka tiennyt mitä pitäisi tehdä.

  (Tässä kohtaa lienee tarpeen huomauttaa, että MS-tautini saattaa olla myös mukana sörkkimässä soppaan, sillä osa ongelmistani heijastuu tasapainoon. Jos joku vammaton tavis kokeilee tätä, niin raportoi mulle kiitos että tapahtuiko sulla tämä sama tasapainoaistin viivästynyt mukautuminen!)

  Toinen esimerkki tasapainoaistin hitaasta mukautumisesta tuli ravissa. Muistatteko kun opettelitte ensimmäisiä kertoja keventämään? Koin sen saman tunteen taas! Oikeasti! Mulle tuli fiilis, että ei ole kauheasti tullut keventämistä harjoiteltua. Keho heiluu eteen, taakse, oikealle, vasemmalle, ylös, alas. Kaikkiin mahdollisiin suuntiin, mutta hallinnassa se ei ole! Huomasin myös, etten enää tunne oikeaa kevennystä, vaikka normaalisti ratsastaessa tunnen katsomattakin onko se oikea vai väärä. Nyt ymmärrän, miksi näkkärit monesti kokeilevat hevosen lavasta onko kevennys oikea vai väärä.

  Kolmas vaikeus tuli suoraan ratsastamisessa. Hölmönä luulin, että kun kulman jälkeen kääntää kohti seuraavaa kulmaa, niin kohta se tulee vastaan. Luulin ratsastavani suoraan, mutta monesti suunta oli aivan hukassa ja ratsastin radalta pois. Kuinka vaikeaa onkaan arvioida 90 asteen kulma, kun ei ole silmiä apuna sitä kertomassa!!

  Nöyränä hattu päästä teille näkövammaisille ratsastajille!! En koskaan ajatellut sen olevan helppoa, mutta yllätyin kuinka vaikeaa se onkaan.

(http://www.a-1homesvictoria.com/blogs/posts/2016/jul/06/hats-off-to-the-working-folks/31/)

Apuväline vai ei?

 "Mitä apuvälinettä tarvitsen? Mistä hyötyisin? Onks pakko jos ei haluu?"

  Nuo ovat ehkä ne kolme yleisintä kysymystä, joita tähän mennessä olen kuullut. Ja vastaaminen on hyvä aloittaa tuosta viimeisestä; onks pakko jos ei haluu?

  Ei todellakaan ole pakko jos ei halua! Apuvälineen - oli se sitten ratsastuksen apuväline tai henkilökohtainen apuväline - käyttöönotto on aina myös psyykkinen prosessi. Ja psyykkisille prosesseille on ominaista se, että jokainen käy ne omalla tahdillaan läpi. Toiset hitaammin ja enemmän vastaanpotkien, toiset nopeammin hyväksyen. Me ulkopuoliset voimme kannustaa apuvälineen käyttöönottoon, mutta loppukädessä päätös on käyttäjällä itsellään.

  Apuväline pääsääntöisesti aina mahdollistaa ihmisen omatoimisuutta, joka on kokemukseni mukaan yksi tärkeimmistä asioista vammaisille ja erityisryhmiin kuuluville. Ratsastuksen kohdalla apuvälineen käyttöönotto mm.

a) mahdollistaa harrastuksen jatkumisen pidempään
b) mahdollistaa ns. laadukkaampaa harrastamista
c) luo turvallisuutta
d) voi mahdollistaa jopa kilpaurheilun

  Näistä syistä kannustan aina apuvälineen käyttöönottoon, mikäli se on tarpeellista. Nimittäin mikäli se todellakin on tarpeellista. Olen vahvasti sitä mieltä, että jos ratsastaja pärjää ilman apuvälineitä ei niitä pidä sinne väkisin mukaan sotkea. Mutta mikäli ratsastaja selkeästi hyötyisi omassa ratsastuksessaan apuvälineestä, se kannattaa ottaa ratsastukseen mukaan. Ei kuitenkaan tarvitse yrittää sinnitellä mahdollisimman pitkään ilman apuvälinettä, vaan siinä kohtaa kun tuntuu siltä, että apuvälineestä on apua tai siitä voisi olla apua, sitä kannattaa kokeilla. Oli se sitten ratsastuksen apuväline (esim. erikoisohjat) tai henkilökohtainen apuväline (esim. nilkkatuki).

  Vielä aloituksessa mainittuja kysymyksiä yleisempi on, että mistä niitä apuvälineitä saa... Ja pitääkö ne maksaa itse?

  Pääsääntöisesti kaikki maksetaan itse. Henkilökohtaiset apuvälineet (erilaiset tuet yms.) ovat aina henkilökohtaisia. Harrastus on myös lähtökohtaisesti asia, johon ei varsinaisesti myönnetä maksusitoumuksia apuvälinehankintoihin. Mikäli henkilö tarvitsee ratsastuksen lisäksi kyseistä apuvälinettä myös arjessaan, voi maksusitoumus joskus olla mahdollinen. Tätä kannattaa tiedustella omalta kuntouttavalta taholtaan. Joitain ratsastuksen apuvälineitä voi olla talleilla tarjolla (esimerkiksi jotkin erikoisohjat, kuppijalustimet tms.), mutta laajempaa kattausta tuskin vielä missään on tarjolla. Siksi ratsastaja joutuu monesti hankkimaan itse omat erikoisohjansa tai muut välineet.

  Mun haaveena on saada joskus mahdollisimman kattava apuvälinevarasto itselleni (sekä ratsastuksen- että henk koht), josta sitten lainata appareita ratsastajille. Tällä hetkellä suunnitelman toteuttaminen vaatisi sponsorin tukea tai lottovoittoa, mutta ehkä jonain päivänä se on mahdollista.

  Kuvituksena on kolme erilaista nilkkatukea, joita kävin kokeilemassa Respectan Tampereen toimipisteessä. Pääasiassa keskityin kuitenkin keskivartalotukiin, sillä tulen joskus tarvitsemaan sellaisen itsellenikin käyttööni.

  Käykää rohkeasti eri apuvälineliikkeissä kokeilemassa ja testailemassa vaihtoehtoja. Ongelmana niissä on vain se, että myyjillä tuskin on asiantuntemusta apuvälineen käyttöön ratsastuksessa. Yritän kuitenkin tässä kaiken työnteon lomassa kouluttaa itsestäni ratsastuksen apuväline-experttiä, joten puoleeni voi aina kääntyä näissä asioissa! En ehkä osaa vielä auttaa ihan kaikessa, saati että apuvälineitä harvemmin on vielä koeajattu ratsailla, joten kaikki pitää kokeilla. Jokin maassa toimivan oloinen voi osoittautua ratsailla ihan sudeksi.

  Loppukaneettina vielä, että vammattomatkin käyttävät apuvälineitä. Nimittäin myös raippa ja kannukset voidaan lukea ratsastuksen apuvälineiksi keinotekoisina apuina :) Molempien tarkoitus on olla pohjetta tehostamassa. Katsokaapa maailman huippuratsastajia ;) Kärjistetysti sanottuna kaikki maailman huippuratsastajatkin käyttävät apuvälineitä, joten eiköhän me tavalliset harrastajatkin voida niitä käyttää, eikö? Meillä vaan on tarvittaessa järeämmät ja hieman erilaiset apuvälineet, mutta kaikki ovat yhtä hyväksyttyjä.

Kiitokset ja Rudi

  Kiitokset Niihama Ridingin avoimissa ovissa poikenneille! Kiitos varsinkin pararatsukolleni Virpille ja Fanille, kun esittivät yleisölle FEI:n käyntiohjelman näytteeksi siitä, että pararatsastajakin voi kilpailla vammansa sallimissa puitteissa. Toinen kiitos lähtee länkkäheppa Samban ja omistaja Tuulan suuntaan, kun jaksoivat lähteä Niihamaan demoamaan erityisratsastajilla paljon käyttämiäni tehtäviä tehtäväradan muodossa. Halusin nimenomaan länkkäheppaa näytille, sillä ainakaan tällä seudulla ei tietääkseni kukaan muu tarjoa vammais- ja erityisryhmien asiakkaille mahdollisuutta kokeilla tätä erilaista ratsastuksen lajia.

  Valitettavasti kuvia tapahtumasta itselläni ei ole laittaa, sillä en huomannut ollenkaan pyytää kuvaajaa mukaan! (Amatöörimäinen virhe, joka sattui nyt itselleni!!) Mikäli blogin lukijoiden joukosta löytyy kuvia napsineita, niin niitä saa mielellään laittaa mulle ihailtavaksi sähköpostilla tai FB:n kautta.

                   (Kuva kopioitu luvan kanssa; pararatsastaja koittaa tehtävärataa)

  Viime viikolla perjantaina kävin itse tyrkkäämässä koulua Rudin kanssa. Pitkästä aikaa Rudin kanssa. Ja ihan yhtä kiva se oli kuin ennenkin. Itseasiassa jopa vielä tavanomaista mukavampi, sillä laukannostot lähtivät nyt napakammin ja juuri siitä kohdasta kuin sitä pyysin. Yleensä siinä on ollut sellainen puolen askeleen - askeleen viive, johon en ole ollut ihan tyytyväinen, mutta nyt vihdoin ne nousivat just eikä melkein. Muuten ratsastaminen oli hieman haastavampaa oman ratsastuskunnon vuoksi, ja Päivikin huomasi mun tasapainovaikeudet, sillä takerruin kuulemma normaalia enemmän kiinni hevoseen. Laitoin sen itsekin merkille. Kun tasapaino vähän vippaa, niin sitä automaattisesti yrittää jollain kompensoida sitä. Ja kai kohtuu luonnollisesti ratsailla se tulee tarraamalla reidellä kiinni satulaan. Olin kyllä laittanut Rudille varmuudeksi thiedemannista martingaaliosan kaularemmiksi ja turvaliivikin oli päällä, mutta silti selkärankatakertuminen tapahtui.

  Tunnin aiheena oli mun iki-inhotus kiemuraurat (pitkällä radalla 5- ja 6-kaarinen). Milläköhän niistä oppisi tykkäämään?