Synninpäästö

  Kun esikoinen on lähtenyt kouluun ja kuopus sekä isäntä vielä nukkuvat, kannattaa hiljainen aika käyttää hyödyllisesti ja tehdä kouluhommia :) Olen näinä harvinaisina hiljaisina hetkinä lukenut ohjaamisesta, oppimisesta ja ratsastusterapiasta (poimien sieltä lähinnä hevosen ja ratsastamisen fyysisistä vaikutuksista ratsastajaan) ja kirjoittanut itselleni niistä muistiinpanoja ja ohjeita omaan työhöni.

  Mutta oikeastaan se, miksi aloin tästä kirjoittamaan, oli se, että sain samalla itselleni tavallaan synninpäästön siitä, kun olen ajoittain kärsinyt totaalisesta motivaatiopulasta ratsastamiseni kanssa.

  Lukiessani Sanna Mattila-Rautiaisen Ratsastusterapia-kirjaa (luvussa ratsastusterapia aikuisneurologiassa), sain silmilleni seuraavan lauseen:

  "Aikuisen, etenevää neurologista sairautta sairastavan henkilön on usein vaikea motivoitua kuntoutukseen, koska edistymistä ei tapahdu."

  Ja jatkui vielä:

  " Vaikea motivoitua toimintaan, joka tuntuu erityisen työläältä."


  Siis mitä mä just luin??? En siis välttämättä olekaan luovuttava luuseri, vaan mulla on ihan oikeita selityksiä turhautumiselleni ja motivaation puutteelleni? Nyt tekis mieli halata tuon kirjoittajaa. Että on siis ihan normaalia hakata päätään seinään kun tuntuu, ettei mitään tapahdu ja tuntuu, että tää on ihan utopistista toimintaa. Mahtavaa, tämän avulla jaksan taas eteenpäin!!