Puskis on hevosista ollut alusta asti ihan omaa sarjaansa. Ei mennä sen historiaan sen enempää, mutta kyseessä on "traumatisoitunut" hevonen. Se on alusta asti suhtautunut muhun kovin epäillen ja olen joka kerta sen kanssa toimiessani joutunut viemään sen pois omalta mukavuusalueeltaan. Se on hyvin leimautunut laumaansa ja omistajaansa.
Ratsastuksessa ollaan haettu rauhallisuutta ja se on toistaiseksi ihan tarpeeksi suuri tavoite Puskikselle. Ajaessa on menty vähän miten on sattunut päivän fiilis menemään, mutta silloinkin Puskis on ollut hieman levoton ja huolestunut.
Naapurilehmien kanssa on ollut kaksi kohtaamista; molemmat erät päättyneet lehmille 2 - 0 Puskiksen saadessa paniikin ja poistuessa liukkaasti paikalta. Se on elänyt pitkään lehmien naapurissa ja kohdannut niitä. Omistajan kanssa ei ongelmaa - mun kanssa iskee pakoreaktio päälle. Toinen hälytysnappulan laukeaminen oli totaalinen, jolloin päätin että tämä asia ratkaistaan kaikkien -eritoten itseni - turvallisuuden vuoksi NYT! Nimittäin kun Puskis oli paniikissa keulinut taivasta kohti norsujarru (hätäjarru, hevosen niskalukko) päällä 50 metriä tietä pitkin lehmiä pakoon meikäläisen pystymättä päästämään milliäkään ohjasta tai olisin löytänyt meidän Kuopion Shelliltä alle minuutissa, tuli oma sietokykyni vastaan.
Me lähdettiin lehmälaitumen viereen seisomaan niin kauaksi aikaa, ettei Puskikselle tule enää mieleenkään paeta noita hirmuisia nupopäitä. Sen on nyt opittava luottamaan siihen, että MINÄ olen yhtä suuri tukipylväs sille kuin muu lauma ja omistaja. Lehmät ei syö sitä myöskään minun läsnäollessani.
Tunnin päästä oltiin tässä tilanteessa:
Sitten hypätään tähän päivään. Ajokamppeet päälle ja lenkille. Puskis oli suurimman osan lenkistä hyvin rauhallinen. Se jopa välillä suorastaan löntysteli eteenpäin eikä aikaisemmasta rauhattomuudesta ollut tietoakaan. Lopullinen koetinkivi tuli lehmälaitumelta. Ammukersoja kiinnosti suunnattomasti mitä me taas siinä tiellä seilataan, joten näin kun lauma pomppivia lehmiä lähti kohti Puskista. No mitä teki Puskis...? Tähän vois laittaa arvauskilpailun pystyyn :) Mutta ei jaksa. Kerron suoraan. Aistin pollen olemuksesta, että se aavistuksen huolestui kun lauma lähti tulemaan, joten pysäytin hevosen ja annoin sen seurata lauman tuloa. Saivat katsella taas toisiaan hetken lankojen yli ja jatkettiin matkaa. Pari lehmää innostui juoksemaan meidän perään ja huomasin taas pienimuotoisen huolestumisen. Pysähdys, katsominen. Hyppäsin kärryiltä antamaan pari namiakin, koska hevosella ei ollut aikomustakaan paeta paikalta. Sitten jatkettiin löntystellen kotiin.
Voi juma mä olin ylpeä Puskiksesta <3 Tämä oli ensimmäinen kerta kun se uskalsi luottaa mun läsnäolooni. Ja vitsit se tuntui hienolta. Ei pelkästään hevonen ollut hypännyt askeleen eteenpäin, myös minä olin onnistunut sen tekemään.
Mä en vielä tiedä onko Puskis lintu vai kala, vai kenties maaorava, enkä tiedä mikä sen rooli tulee olemaan tässä kaikessa. Aika näyttää. Se on kuitenkin jollain tapaa kiinnostava, vaikka onkin ehkä enemmän menetetty tapaus kuin tulevaisuuden toivo. Toisaalta se on JO 12-vuotias (vanha koira ei opi uusia temppuja?), toisaalta VASTA 12-vuotias ajatellen erityisasiakkaita. Se on nätti ja sosiaalinen. Jos noita kohta ominaisuutta ei olisi, olisi tuomiokin armottomampi ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti