maanantai 28. syyskuuta 2015

Valjakkoa!

   Ensimmäiseltä ohjaajajaksolta palauduttu kotiin. Pää täynnä informaatiota. Toisaalta aivan tyhjänä, toisaalta täynnä ajatuksia ja ideoita. Mahtavia kokemuksia, aivan jäätäviä kokemuksia, paljon saatuna ja toivottavasti myös omalta osalta annettuna. Nyt koomailen - voimavaroja takaisinpäin keräillen -kolme päivää kotosalla ja sitten alkaa ensimmäinen työharjoittelujakso. (Kerron työharjoittelusta lisää myöhemmin)

   Tässä postauksessa kuitenkin kerron yhdestä koulutuksen highlightista, valjakkoajosta. Meillä oli onni päästä tutustumaan valjakkoajoon, osalla kokeilemaan ajamista ja itse pääsin groomaamaan pienen pätkän. Olen täysin myyty tähän lajiin!!


   Mun historiasta löytyy pari valjakkokokeilua edellisen koulutukseni ajalta. Olen kerran ajanut yksilövaljakkoa ja kerran parivaljakkoa. (Ja omalla hevosellani kärrytellyt paljonkin). Ravivaljastus multa onnistuu (ainakin perusvaljailla), mutta valjakkovaljastusta haluaisin myös opetella. Olen suunnitellut lähteväni jossain kohtaa jollekin valjakkoajon lyhytkurssille ja toivoisin myös pystyväni jollain lailla käyttämään työssäni myös valjakkoajoa.

   Mulla ei ollut kameraa mukana matkassa (tietenkään! Silloin kun sitä tarvitsisi...), mutta kännykkäkameralla kuvailin kärryjä. (Ja ehdottomasti haluaisin joskus kypäräkameralla varustettuna groomaamaan, sillä se oli oikeasti melkoista menoa, vaikka luulenkin saaneeni vain pienen maistiaisen vauhdista.) Kärryissä itseäni ihastutti varsinkin joidenkin mallien istuimet, joita pystyisi aivan loistavasti hyödyntymään vammaisten kanssa!



Katsokaa kuinka loistava ratkaisu vammaisille. Selän puolella ja sivuilla tukea, avustajat pääsevät istumaan SEKÄ vierelle ETTÄ taakse varmistamaan.


Tässä sama kärry takaapäin. Melko helppo nostaa myös pyörätuoliasiakas kyytiin nostovyön avulla. Ja periaatteessa jopa koko pyörätuoli mahtuisi tuohon, mutta sen kyytiin saaminen vaatisi pari raavasta miestä tai jonkun kehitellyn siirtorampin. Ja tietenkin jonkinlaisen turvasysteemin ajon ajaksi pyörätuolin taakse (pelkkä tuolin oma pyörien lukitus ei mielestäni tuossa riittäisi). Mutta täysin tuunattavissa.



Pienempi malli, mutta tässäkin hienosti hyödynnettävä istuin. Tässä mallissa avustaja seisoo takana varmistamassa ja auttamassa ohjaamisessa, joten vaatii asiakkaaltakin parempaa kehonhallintaa.





Ja vielä yksi perinteisempi malli näytille. Tässä koppakärryihin verrattuna hyvää on tuo selkänoja ja asiakas on helpommin autettavissa kyytiin, kun sivuilla ei ole korkeita laitoja. Tosin tämänkin käyttö vaatii asiakkaalta taas sitä parempaa kehonhallintaa, mutta plussana ehdottomasti tila avustajalle istua vieressä.



Paikan kotisivut:   http://www.laukanmaki.fi/ 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hae tästä blogista

Suositut tekstit