Sani

  Arvasin viikonlopun jäljiltä, että tiedossa on erittäin tuskainen ratsitunti, mutta pakko oli kuitenkin raahata itseni Niihamaan - kaikesta huolimatta. En varmaan ikipäivänä pysty kuvailemaan sitä, kuinka hevonen vie voimat, mutta se vie. Hitto että se vie! Mennessäni olin vielä suht kondiksessa; hieman väsynyt, mutta kuitenkin toimintakykyinen. Kun hyppäsin selkään väsymyksen määrä nousi potenssiin tuhat!

  Ratsastaminen vaatii niin totaalista keskittymistä sekä fyysisesti että psyykkisesti. Koko keho on töissä eikä mitään palikkatornin osaa pysty siirtämään huilaamaan hetkeksi. Ja kognitiivinen kuormitus on ihan järjettömän suurta. Sen tietävät ne, jotka ovat ratsastaneet kauan. Jokainen hevosen antama signaali rekisteröidään, joten aivokapasiteetti on jatkuvassa kuormitustilassa. Joka taas MS-tautisella laukaisee fatiikkia.

  Ravasin kaksi kierrosta kouluaidoissa pitkällä radalla (20 x 60m) ja puuskutin kuin maratonin juoksemisen jälkeen. Nice! Tästä tulee hyvä tunti...

  Ratsuna mulla oli ensimmäistä kertaa

  Sunshine. Vuoniksen ja ilmeisesti tanskalaisen pv:n risteytys. Oikein herttainen ja miellyttävä ruuna. Harmi sinänsä, että tunti meni ihan läskiksi omalta osaltani. Sani nimittäin olisi ollut hyvässä vedossa laidunlomansa jälkeen ja teki mukisematta kaiken mitä siltä pyysi. Mutta kun ei sitten oikein jaksanut enää pyytää. Pitkästä aikaa tulin nimittäin hiekkalaatikon kautta alas selästä... Kun ei jalat pitäneet niin ne eivät pitäneet. Mutta tulipahan testattua mitä Sani tuumaa siitä, kun ratsastaja maastoutuu yllättäin osittain hänen mahansa alle. Ei sitten niin yhtään mitään! Kiltisti se seisoi ja odotti, kun väänsin itseni pystyyn jalustimesta vetämällä.

  Tunti itsessään oli kyllä hyvä ja olisi ollut mahtavaa päästä ratsastamaan se täysipainoisesti. Tällä kertaa nyt näin ja ensi kerralla toivottavasti paremmin. Huomion arvoista on muuten se, että Tytsä näyttää korjanneen yhdessä tunnissa mun laukannostovikani. Nimittäin nyt ei ole kolmeen vai neljään tuntiin tullut ainuttakaan kropasta johtuvaa väärän nostoa, kun tiedän mihin kiinnittää huomiota.

  Ensi viikolla starttaa toinen kesäkurssi ja pääsen taas ratsastamaan kahdesti viikossa loppukesän ajan. Täytyy yrittää ottaa niistä kaikki irti, sillä syksylle joudun jälleen vaihtamaan opettajaa. Tytsän tunnit on niin suosittuja, etten mahdu sinne enää mukaan ryhmiin.

Sappeen simulaattorileiri nro 2

                             (Täältä löydät viime vuoden leirin postauksia)

  Tänä vuonna en osallistunut leiriläisenä, vaan työkomennuksena. Olin avustamassa yhtä ratsastajaa koko viikonlopun ja yritin siinä sivussa aina ehtiessäni kuvata materiaalia leiriltä ja olla tarvittaessa myös muita leiriläisiä avustamassa.

  Leiri järjestettiin toistamiseen Sappeen ratsutilalla. Tänä vuonna CP-vammaiset taisivat nousta leirin enemmistöksi - näin karkeasti arvioiden. Oli vähän vähemmän ratsastaneista maajoukkuekatsastuksessa käyneisiin  ja SM-luokissa kilpailleisiin asti, eli skaala oli todella laaja. Tänä vuonna oli tullut mukaan mahdollisuus ostaa etukäteen lisäpalveluita Aira ja Ari Toivolalta. Sen vuoksi osa leiriläisistä ratsasti lauantaipäivänä aikana jopa KOLME tuntia. Plus tietenkin simulaattorin siihen päälle. Kelatkaa, KOLME tuntia! En tajua kuinka ne teki sen!?! Mäkään en olisi pystynyt tuohon, niin nämä veteli hiukset hulmuten ympäri maneesia. (Ratsastustunnit päätettiin pitää maneesissa, sillä koko viikonloppu oli lämmin ja aurinkoinen, joten "rakkaat" paarmaystävämme päättivät tehdä hyökäyksen kentälle...)

  Simulaattori oli tietenkin käytössä lauantaina ja sunnuntaina. Tänäkin vuonna ratsastajat suhtautuivat siihen erittäin positiivisesti. Itse seurasin lähinnä simulaattoriohjaajien rohkeaa asennetta lähteä korjaamaan myös vammais- ja erityisryhmien ratsastajan istuntaa. Loppupalautteissa tuli nimittäin ilmi, että useamman ratsastajan istuntaan ei ollut juuri puututtu. Joillain jopa ei koskaan. Vammaisratsastajien kohdalla istunta on suuri haaste, sillä rajoitteita on monesti enemmän kuin tavisratsastajilla, eikä opettajat ilmeisestikään uskalla tarpeeksi rohkeasti sitä lähteä korjaamaan parempaan suuntaan. Ratsastajaa kuuntelemalla istuntaa pystytään kuitenkin muokkaamaan, sillä -uskokaa tai älkää - kyllä he varmasti sanovat jos jokin tuntuu kestämättömän pahalta tai mahdottomalta ;)

  Yhteishenki tänäkin vuonna oli huikean hyvä! Se on kyllä jännä kuinka leiriläiset hitsautuvat yhteen ja kannustavat toisiaan. Se on ihan sama kuinka huonosti kävelet (tai vaikket kävelisi ollenkaan), kuinka monta raajaa puuttuu tai ei toimi, kaikki ovat samanarvoisia ja jokaista tuetaan yhtä paljon. Sokea auttaa rampaa ja rampa sokeaa. Kun joku leviää lattialle, niin kaikki ovat auttamassa pystyyn. Henkilökunta Sappeessa on ihanaa väkeä - siellä pyritään jatkuvasti löytämään ratkaisuja, jotta saadaan kaikki hevosen ja simulaattorin selkään sekä tarjoamaan mahdollisimman esteetöntä liikkumista. Alla miesten esimerkki luovuudesta, kun jalat eivät kanna eikä kultatuolissa mahdu etenemään :D

  Toivolan pariskunta oli taas mukana leirillä. Vaikka tällä kertaa seurasin sivusta, sain itsekin paljon tunneista irti ja koin muutamia lampun välähdyksiä omassa päässäni. Niin olivat leiriläisetkin kokeneet! Todella huomattavia muutoksia tapahtui joidenkin ratsastuksessa ja monesti se heijastui hevoseen erittäin selvästi. Loppukeskustelussa jotkut jopa sanoivat, etteivät jaksa odottaa vuoden päähän uutta leiriä, vaan näitä pitää järjestää useammin. Hienoa, että on kysyntää. Sehän tarkoittaa myös että on tarvetta.

                  (Yllä pari kuvaa todisteeksi, että olin ihan oikeasti fyysisesti paikalla ;) )

  Omaa työurakasta suoriutumistani en osaa kriitisesti arvioida. Ainakin unohdin kerran koko työnantajani olemassaolon, ja aikansa autossa istuttuaan ja odoteltuaan  hän alkoi omatoimiseksi. Sattuu kai sitä paremmissakin piireissä? Sattuuhan...? Onneksi tapahtuma kuitattiin huumorilla :D Henkilökohtaisena avustajana toimiminen oli mulle ihan täysin uutta, joten oppia kertyi viikonlopulta taas enemmän kuin tarpeeksi. Lisäksi sain jälleen kullanarvoista palautetta ja terveisiä vammaisratsastajien "kentältä", jotta tiedän paremmin mihin kiinnittää huomiota vielä enemmän.

  Hoonika lunasti taas kerran odotukset. Sen nöyryys ja kyky kuunnella ratsastajaa on ihan uskomaton. Todellinen kultakimpale. Onneksi se palveli tällä leirillä juuri mun avustettavaani, joten sain kunnian nauttia rouvan seurasta tälläkin leirillä.

  Innostuin vähän leikkimään kameralla... Enivei, yhäkin suosittelen vahvasti osallistumaan ensi kesänä juuri tälle leirille!! Pieniä muutoksia (eli parannuksia) leiriohjelmaan ja -järjestelyihin on tulossa, joten setti paranee vuosi vuodelta. Tätä vaan ei voi jättää väliin!!

Erkka-alkeiskurssi TEASER

         Tampereen Ratsastuskeskus, Niihama Riding Oy

  Lisää infoa tulossa... Pysy kuulolla!! ;)

Heppakerhon TEASER

 
  Lisää infoa ja ilmoittautumisohjeet tulossa. Pitää ensin hoitaa viikonlopun pituinen työkeikka alta pois ;) Oon siitä todella innoissani! Jotain vanhaa, jotain uutta, ihania vammaisratsastajia, mukavia hevosia! Mutta yhtä suurella innolla odotan pääseväni taas vetämään heppakerhoja!!

  Kerhot on aluksi suunnattu lähinnä vammattomille eli nk.tavislapsille, mutta otan sinne toki sekaan integroitumaan pystyviä erityislapsiakin. Ihan omaa kerhotoimintaa vammaisille ja erityisryhmiin kuuluville tulen ottamaan vasta myöhemmin ohjelmistoon. Ne vaativat enemmän etukäteissuunnittelua ja organisointia, enkä halua tehdä mitään hutiloiden ;)

  Mukavaa viikonloppua kaikille!!

Uusi mailiosoite

  Päivittelinkin jo tänne blogiin Contact-osioon uuden sähköpostiosoitteen. Jätän henkilökohtaisen säponi henkilökohtaiseen käyttöön ja avasin ihan uuden kaikkeen työhön liittyvään. Lisäsin myös oikeaan sivupalkkiin yhteydenottolomakkeen.

  Uusi säpo on kaikella luovuudellani ja mielikuvituksellani:

   vammaisratsastuksenohjaaja@gmail.com

   Tuonne saa läiskiä mailia tulemaan niin paljon kuin haluaa ;)  Avaan myös tässä jossain kohtaa ihan oikeat kotisivut, mutta blogi linkittyy yhteen niiden kanssa.

  Myös Facebookiin pukkasin oman sivun https://www.facebook.com/Vammaisratsastuksen-ohjaaja-Heidi-Mattila-1736852519947150/?fref=ts. Saa käydä jo tykkäilemässä. Sinnekin alkaa tihkua tietoa pikkuhiljaa kesän loppua kohden.

Fani

  No niin, nyt löytyi hyvä vamppipirssi! Olin pyytänyt Fania kokeiltavaksi tunnille ja nyt sitä on testattu yhden tunnin verran. Eikä siitä hevosesta huonoa sanottavaa löydy. Todellinen kultakimpale luonteeltaan ja ratsastettavuudeltaan. Nöyrä ja tunnollinen puurtaja.

  Toistaiseksi kokeilemistani sopivin ravi vammaisratsastajalle istua eikä laukkakaan huono ole, vaikka olisin siitä toivonut hieman parempaa perstuntumaa. Fani tekee vammaisratsastajan ratsastuksen helpoksi; se menee niin omalla moottorilla eteenpäin, että kerrankin tunsin voimavarojeni riittävän muuhunkin kuin hevosen eteenpäinpyrkimyksestä huolehtimiseen! Ehkä siitä johtuen tein taas pitkästä aikaa laukannostot ravista! Fanin hyvä ratsastettavuus ja mukavampi ravi istua todistivat itselleni onneksi sen, että kyllä se laukannostotaito siellä selkärangassa yhä on ;) Ei ainuttakaan väärää nostoa, koska kropan hallinta ylläolevista asioista johtuen pysyi sen verran kasassa. Mutta tässä oli hyvä osoitus siitä, kuinka suuri vaikutus ratsulla on vammaisratsastajalle.

  Fani on kiltti, sosiaalinen, rakastettava. Todellinen löytö! Valkoinen vammaispirssi. Oli ilo koeajaa tämä ja vielä iloisempi olen saadessani sen muidenkin käyttöön <3

Kysymys-vastaus!

  Kiitoksia paljon lähettämistänne kysymyksistä! Tässä postauksessa vastailen niihin. Olen yhdistellyt joitain samantyylisiä kysymyksiä yhdeksi, joten älkää ihmetelkö :)

- Käytätkö itse apuvälineitä arjessasi?
Luulen, että kysymyksellä tarkoitetaan ns. isompia, näkyviä apuvälineitä. En käytä. Tai oikeastaan mulla on arjessa käytössä yksi apuvälineeksi kutsuttava vekotin, mutta sen kanssa aletaan liikkumaan sen verran henkilökohtaisella alueella, etten halua siitä sen enempää tässä mainita :)

Sitä vastoin käytän kyllä useita muistamisen apukeinoja kuten muistilappuja, kalentereita, hälytyksiä jne.jne. Ne on mun toimimisen elinehto. MS-tauti huonontaa varsinkin työmuistia (lyhytkestoista muistia), joten meikän on pidettävä hyvin tarkkaan itsensä kartalla mitä milloinkin pitää tehdä.

Lisäksi joudun hyvin tarkasti huolehtimaan mm. riittävästä unen määrästä, voimavarojen jakamisesta järkevästi ja riittävästä ravitsemuksesta, joten katson ne myös arjen apukeinoiksi.

- Minkä ikäisiä ovat nuorimmat kävijät?
Itselläni nuorin ohjattava (tavis)ratsastaja on ollut kolmevuotias. Erkkapuolella on käynyt muutamia alle kouluikäisiä lapsia. Periaatteessa kuitenkin ikäskaala voi olla kaikkea noin kolmesta vuodesta ylöspäin. Sitä nuoremmille en varsinaisesti vielä suosittele ratsastusharrastusta, mutta toki selässä voi käydä istuskelemassa kiinnipidettynä. Yläikärajaa ei ole - asiakkaan kunto määrittelee sen. Vanhin selkään ikinä nostamani taisi olla 80-vuotias. Hän ilmaantui aikanaan kylän ponitalutukseen ja kysyi onko mahdollista päästä kokeilemaan kun hän ei ole koskaan istunut hevosen selässä.

- Mikä intoutti vammaisratsastuksen ohjaajaksi?
MS-tauti. On ehkä hieman noloakin sanoa, että ilman omaa sairastumista, musta ei olisi tullut vammaisratsastuksen ohjaajaa. Jos en olisi sairastunut, olisivat hevoset ja ratsastus pysyneet harrastuksena. Tajusin vasta itse kamppaillessani ratsastamisen kanssa, että minähän voin auttaa muita saman asian kanssa! Ja siitä se ajatus sitten lähti... Mun yksi valteista on se, että mulla on erittäin kova tahto ja vilpitön motivaatio toimia! Haluan, että asiakas saa kaiken mahdollisen irti ratsastustunnistaan - niin fyysisesti, psyykkisesti kuin sosiaalisestikin. Olen testannut sen itselläni ja saanut kyseenalaistamattomia tuloksia aikaan. Siksi haluan sitä levittää muillekin.

- Koetko pystyväsi antamaan asiakkaille enemmän kun on omakohtaista kokemusta asioista, toisin kuin terveillä? Koetko, että omista vastoinkäymisistä on ollut apua/hyötyä?
Ehdottomasti. Ja samaa ne on muutkin sanoneet. Tosin omakohtaista kokemusta pystyn hyödyntämään eniten vammautuneiden tai myöhemmin sairastuneiden kanssa. Syntymästä asti vamman kanssa elämisestä mulla ei ole omakohtaista kokemusta, mutta uskon pärjääväni sillä saralla empatiakykyni avulla. Opin jokaiselta asiakkaalta jotain uutta, ja sitä tietoa yritän kerätä kokemuspankkiini.

Hassua, että samanaikaisesti MS-tauti on tuonut mulle elämäni kurjimpia ja parhaita asioita. Vammaisratsastuksen ohjaus kuuluu niihin parhaimpiin. Asioihin, joita ilman MS-tautia ei olisi olemassa omalla kohdallani. Jotta itselleni olisi helpompaa hyväksyä sairaus, käännän sen niin, että minun täytyi sairastua MS-tautiin, jotta pystyisin auttamaan muita vammais- ja erityisryhmien ratsastajia harrastuksessaan. Silloin sairaus saa tarkoituksen, ja se tarkoitus on kaunis.

- Mikä on sun lempihevonen?
Kyllä se on yhäkin tuo Harmoniatallin Kaisa. Ja sitä on aika vaikea lyödä laudalta! Saa olla melkoinen pakkaus, että menee Kaisan ohi. Ratsastaa tykkäsin aavistuksen enemmän Sinistä, mutta kokonaisuutena Kaisa on kyllä ykkönen (kun siis lasketaan mukaan vain edelleen täällä maan päällä tallaavat karvakoneet. Omia edesmenneitäni ei kukaan eikä mikään pysty ikinä ohittamaan <3 )

Niihama Ridingilta Blondi on tällä hetkellä se mun lemppari.

- Miksi siirryit Harmoniatallilta Niihama Ridingille?
Osasin odottaa tätä kysymystä. Olen jo ehtinyt kuulla muutamaan kertaan kysymyksen, että eikö mun olisi ollut helpompi ratsastaa erityisryhmistä kokemusta omaavalla Harmoniatallilla. Siihen on helppo vastata; pystyn ratsastamaan ihan tavallisessa ratsastuskouluryhmässä. En tarvitse erityisryhmää. Tokikin Harmoniassa on ehdottomasti ollut paras tietämys ja ymmärrys erityisratsastajista ratsikoulutunneilla (olenhan osaltaan ollut itse sitä tietoutta siellä kasvattamassa ;) ), mutta koen tavallaan olevani asian lähettiläs ja siirrän sitä tietoa mielelläni myös muualle, jotta muutkin ratsastuskoulut pystyvät huomioimaan erkka-asiakkaita.

Eikä erityisratsastus kuitenkaan ole rakettitiedettä. Mikä vaan paikka pystyy sen ottamaan haltuunsa, jos vilpitöntä kiinnostusta riittää.

Työharjoitteluni loppui Harmoniassa ja katsoin, että mun on aika jatkaa muualle. Niihama Riding oli kiinnostunut palvelemaan myös vammais- ja erityisryhmien asiakkaita, joten mulle siitä tuli luonnollinen siirtymä. Tosin myös Kangasalan ratsastuskoulu kiinnosti ja oli ehkä se ykkösvaihtoehto, mutta pidemmän matkan vuoksi päädyin kuitenkin pysymään Tampereella. Harmonia kulkee kyllä aina sydämessä mukana, sillä sain ehdottomasti parhaat oppini asiakkaista sieltä ja lisättyä omaa ammattitaitoani erkkojen kanssa hurjasti. Siellä on yhä asioita, joita tulen varmaan kaipaamaan ikuisesti, mutta eikös ne niin sano, että "show must go on".

- Aiotko vielä hankkia oman hevosen?
Väitän, että kyllä! Tähän lähtöön en perusteellisten laskelmien jälkeen uskaltanut sitä hankkia (vaikka suosinkin oman kanssa toimimista ehdottomasti), sillä olen vielä hieman epäileväinen omien voimavarojeni suhteen. En halua joutua piiputtamaan itseäni vain sen vuoksi, että saan hevosen ylläpidettyä. Mutta jonain päivänä mulla on se kolmas oma. Varmasti :)

- Pidätkö vielä heppakerhoja?
Olen kyllä vakavasti harkinnut niiden ottamista taas mukaan ohjelmaan. Tykkään ohjata lapsia ja nuoria. Ehkä yhdellä tai kahdella kerholla voin kysynnän mukaan aloittaa, mutten uskalla kokonaisuudessaan haukata heti ihan kamalan suurta palaa kakkua. Avaan kotisivut lähiaikoina, joten sieltä löytynee sitten tietoa jos (ja kun) niitä on tulossa taas. Laitan kyllä tietoa tänne blogiinkin. Kiva kun kysyit! Mulle voi laitella jo viestiä asiaan liittyen, niin tiedän kuinka paljon kiinnostusta niihin olisi (heidi p mattila @ luukku.com) Poista välilyönnit ja ota sulut pois ;)


Lisään vielä yhden infon tähän loppuun. Saan Facebookissa paljon pyyntöjä liittyä Messengeriin ja Instagramiin. Instatilinä toimii ainakin toistaiseksi tuo, joka löytyy oikealta sivupalkista kohdasta "Instagram". Messengeriin en työprofiilistani tule liittymään ennenkuin joskus mahdollisesti hankin puhelimen työasioita varten. Tämä siitä syystä, että puhelimeni synkronoi automaattisesti puhelimen tiedot kirjauduttavaan tilin mukaan ja tästä syystä puhelimeni toiminta hidastuu, kun joudun joka kerta odottamaan tietojen latautumista uudestaan oman henkilökohtaisen profiilini tiedoille (eli niille tiedoille, joita käytän arjessani jatkuvasti!). Työprofiilini puhelintiedoista taas puuttuu kaikki arkiyhteystietoni, joten en yksinkertaisesti jaksa sompailla sen kanssa edestakas. Työprofiiliini kirjaudun siksi vain koneelta tai tabletilta. Tästä syystä en näe välttämättä sinne tulevia viestejä ihan reaaliajassa.


Kiitos näistä! Pitäkää blogia silmällä. Tietoa alkaa putoilla loppukesästä ;)