Ratsastussimulaattori

Tietoa simulaattorista löydät täältä: http://www.sappeenratsutila.fi/ratsastussimulaattori

Tässä postauksessa tulee mun ajatuksia simulaattorista ja kuinka se vaikutti omaan tekemiseen. Mähän en siis ollut aiemmin päässyt Simon kyytiin, joten mitään ennakkokäsityksiä ei ollut. Meillä leiriin kuului kumpanakin päivänä 30 min simulaattoriratsastus Sappeen ratsutilan henkilökunnan ohjaamana. Simo tekee kaikenlaista, mutta me keskityttiin käynnin, ravin ja laukan ratsastukseen kootussa ja keskiaskellajeissa. Tai oikeastaan niissä istumiseen.

  Ensimmäinen positiivinen asia: Simolla on todella tasaiset askellajit! On helppo harjoitella istumista, kun ei tarvitse kynsin hampain koittaa pysyä ylipäätään kyydissä. Ja kun ajatellaan vammaisratsastusta, Simo pystyy tarjoamaan laukkakokemuksen myös niille, jotka eivät siihen oikean hevosen selässä pysty. Tasapaino-ongelmista kärsivälle lienee hyvä asia myös se, että Simolta jää oikean hevosen yllättävät reagoinnit ympäristöön tekemättä. Tai kompuroimiset yms.

  Toinen positiivinen asia: Kamerat ja näyttö antavat mahdollisuuden seurata reaaliajassa omaa tekemistä. Simolta saa välittömän palautteen ja testituloksia saa printattua ulos. Alla meikäläisen lauantain testiratsastus:

  Tosin tulosten tulkinta vaatii ammattilaisen (eli simulaattorin ohjaajan) apua, mutta he olivat jatkuvasti paikalla jokaisen leiriläisen kanssa.

  Kolmas positiivinen asia: Simo ei välitä ratsastajan virheistä. Se tekee just niinkuin pyytää, vaikka pyytäisi virheellisiäkin. Sitä ei varsinaisesti haittaa ohjassa roikkuminen, vinossa istuminen, pohkeilla paukuttelu. Se antaa niistä kyllä palautteen, muttei heitä selästään ;)

  Itseäni hieman hirvitti mennä ekaa kertaa simulaattoriin. Totuus päin näköä ja kaikki virheet tiskiin tarkasteltavaksi. Kuitenkin, todella yllättäin, ei se mun ratsastaminen ollutkaan niin ala-arvoista kuin omassa päässäni kuvittelin. Oletus oli, että kaikki sensorit huutaa punaisella kun meikä vähän ratsastelee, mutta oletus oli (onneksi) hieman toisenlainen kuin totuus. Yllättävää oli, ettei mun vasemman puolen heikkous piirtynyt käyrille ihan niin selkeästi kuin kuvittelin. Tuossa vasemmalla ylhäällä käppyrässä näkyy hyvin heikosti se, että välillä käväisen Leftillä aavistuksen enemmän kuin Rightilla. Mutta siinä näin nyt selkeästi itse sen, kuinka mun vasemman kyljen vetäytyminen kasaan (niinku mulle on monesti tunnillakin sanottu) vaikuttaa mun istuntaan. Se painuu kasaan vain sen verran vähän ja yläosasta, ettei paino valahda oikealle (mikä ainakin mun mielestä on helpompi korjata näin päin, onneksi). Silloin myös oikea hartian seutu kääntyy inansa eteen (tästäkin on kuultu jo aikaisemmin).

  Mun tasapaino on kuitenkin parempi kuin miltä se tuntuu. Ainakin näin Simon liikkeissä ;) Siellä ei suurempia heilahteluita näkynyt ja painopiste pysyi hyvin keskellä satulaa. Lisäksi "sun istunnassa ei ole mitään radikaalia korjattavaa" sai oikeasti hetkeksi mut tosi onnelliseksi. Opin kyllä viikonlopun aikana muutenkin sen, että tunne ei välttämättä vastaa todellisuutta, mutta varsinkin tässä hetkessä se tuntui hiton hyvältä.

  Neljäs positiivinen asia: Olen itse aikanaan tottunut melko kovaan tapaan sanoa asioista, ja mun täytyy rehellisesti tunnustaa, että pehmeästi, mutta asiantuntevasti sanottu asia, menee paljon paremmin jakeluun kuin kova tapa. Ainakin sen ottaa paremmin vastaan. Sappeen ratsutilan henkilökunnalla on loistava tapa esittää asiansa. Ei virhetykitystä, vaan rakentavasti ja ohjeistaen. Niillä on siellä keskinäinen loistava kemia, joka heijastuu tunnelmaan välittömästi. Simulaattoriin tää liittyy siltä osin, että sielläkin tunnelma oli kokoajan rento eikä tiukkapipoinen ja jännittynyt.

  Viides positiivinen asia: Simosta saa tehokkaammin irti. Se on sen verran kovemman luokan ruuna (vai ori?), ettei se tartte ollenkaan alku-, loppu- eikä välikäyntejä. Se laukkaa väsymättä vaikka viisi tuntia. Siksi yleensä kuulemma 30min on riittävä aika simulaattorissa (näin taloudellisesta näkökulmasta katsottuna on puolikas hinta -50% vähemmän kuin täysi hinta ;) Tai ainakin sinnepäin. Mun matikkapää on maailman huonoin! )

 Simulaattorin kyytiin pääsee jakkaralta. Mielessäni mietin kuinka jaloille varaamaton sinne saataisiin, mutta ne on enemmänkin vain järjestely- (ja ehkä rakentelu-) kysymyksiä. Kuitenkin jos on kyseessä isomman laatuinen liikkumiskyvyn vamma, niin kannattaa varmistaa selkäänpääsymahdollisuus jo etukäteen.

  Kannattiko käydä Simon selässä? Ehdottomasti! Mun oli helppo keskittyä omaan tekemiseen, kun muualta ei tullut ylimääräistä aistiärsykettä. Edes hevosesta! En ole aiemmin pystynyt yhtä intensiivisesti keskittymään ratsastamiseen "ratsastamiseen" kuin simulaattorissa. Suosittelenko? Jep, ainakin yhden kerran kokeilemista.

 Alla vielä pari videon tynkää. Videoin sunnuntain koko simulaattoriaikani (30min) ja video on kuulemma liian pitkä siirrettäväksi Elokuvakoneeseen pätkimistä varten, joten jouduin kuvaamaan läppärin ruudulta pätkät. Laatu on siis huono, mutta näkee siitä nyt vähän mistä on kysymys.

Mrs.H

  Mahtava viikonloppu takana! Pää täynnä asiaa, kehoon ajettu uusia toimintamalleja, yhdessä pohdittu ja yritetty parantaa vammaisratsastajien asioita sekä itselleni ehdottomasti viikonlopun tärkeinpänä asiana muutettu omaa ajattelua ja suhtautumista. Tätä en valitettavasti voi avata sen enempää henkilökohtaisuuden takia, mutta sanotaan nyt näin, että sain melkoisen potkun persiille eräältä henkilöltä, täysin hänen tietämättään.

  Teen viikonlopusta useamman postauksen aihealueittain. Ensimmäisenä aloitan uudesta hevostuttavuudesta, joka heilautti mun maailmaa oikein big time! Tässä on "Hoosianna" (toistaiseksi tällä nimellä, kerron kohta miksi)

  Todennäköisesti maailman täydellisin erityisratsastajien hevonen. En ihan vieläkään ole varma, näinkö vain unta vai voiko hevonen olla oikeasti näin mahtava. Jos jotain miinusta on pakko löytää, niin sama kuin Kaisan kohdalla - koko. Mutta sekin vain maasta-avustajan kannalta. Liikkeiltään hevonen on yllättävän pieniliikkeinen ja hyvin tasainen.

  Se nimijuttu. Mulla meni heti perjantaina tämän rouvan nimi jakeluun, mutta jostain syystä seuraavana aamuna en muistanut sitä ollenkaan. Ilmeisesti kognitiivinen kuormitus oli sen verran suurta, että hevosen nimi ei enää sinne mahtunut. Ristin siis hevosen hetkeksi "Hoosiannaksi", koska se oli jotain sinnepäin kuitenkin. Tai "Hookana" tai jotain. Lauantaina tarkistin karsinan ovesta moneen otteeseen nimen, mutta se valahti samantien taas ulos aivonystyröiden ulottuvilta. Iski itsellekin jo pieni epätoivo, ettei miksei yksi helkutin nimi mahdu sinne pääkoppaan! Annoin myös omassa mielessäni hevoselle oman lempinimen, joka oli vähän ruma... "Horo". Vaikkei tässä ollut mitään horoa! Vaikka oripoika huuteli perään, niin tämä jatkoi kylmän viileästi matkaansa korvaakaan lotkauttamatta.

  Sunnuntaina sitten keksin itselleni muistisäännön tämän nimestä. Hoo-alku meni oikein ja keksin loppuosan yhdistää kurssin teeman mukaisesti "nikamaan". Saanko siis esitellä, HOONIKA:

  18-vuotias torinhevostamma. Hevonen, jonka selkään voi vain istua ja hevonen hoitaa homman. Oikeastaan se ei edes ole rehellistä ratsastusta, nimittäin oikeasti ratsastaminen ei ole niin helppoa kuin tämä hevonen antaa ymmärtää. Se tekee kaiken mitä pyytää, kaiken mitä edes ajattelee. Voin kuvitella, kuinka tämän voi ratsastaa kouluradalle, hymyillä kauniisti ja vain istua selässä kun hevonen tekee itse kaiken mitä rataan kuuluu. Ehkä jopa juoda kahvit siinä radan loppumista odotellessa (mitähän muuten koulusäännöt sanoisivat kahvin hörppimisestä radan aikana?).

  Jos ihan rehellisiä ollaan, niin ratsastamisen ei kuulu olla näin helppoa, niinkuin yllä jo kerran sanoin. Voisin jopa väittää, että ihminen, joka ratsastaa vain ja ainoastaan Hoonikalla, ei opi ratsastamaan. Sen ei tartte, koska hevonen hoitaa homman. Mutta kun on aikansa vääntänyt, kääntänyt ja tuskaillut toisilla hevosilla, niin Hoonika on unelmahevonen! Mulla itselläni ei edes kehon lämpötila noussut niin paljoa, että olisi tarvinnut useita juomataukoja tai lepopätkiä. Taisin käydä lauantaina kerran juomassa tunnin aikana, ja pidin vissiin kaksi lepotaukoa varmuuden vuoksi. Olisin jaksanut, mutta pelasin varman päälle uudessa tilanteessa. Sunnuntaina aurinko sitten lisäsi omat mausteensa ja tarvitsin useampia lepo- ja juomataukoja, mutta se johtui auringosta ja sunnuntain kokonaisvaltaisemmasta kehon kuormituksesta uutta asentoa selässä treenatessa. Hevosella ei siihen ollut osaa eikä arpaa.

         (En jaksanut vaihtaa kunnon ratsikamoja päälle sunnuntaina...Olisi ehkä pitänyt.)

    Nyt kotona, pienen välimatkan päässä ja hetken asiaa pureksittuani, vertailen Hoonikaa Kaisaan. Ja vaikka olisin viikonloppuna ollut täysin valmis lastaamaan Hoonikan traileriin, niin Kaisassa arvostan kyllä sen sosiaalisuutta ja parempaa kykyä toimia ihmisen peilinä. Ratsastettavuus juuri mulle oli paljon parempi rouva Hoon kanssa, mutta Kaisa kyllä sittenkin hevospersoonana kolahtaa kovempaa. Hoonika vain lumosi mut hetkeksi aivan totaalisesti, suorastaan sokeasti. Jos tiedät jossain hevosen, joka on ratsastettavuudeltaan kuin H, mutta muuten kuin K, niin soita mulle! Tehdään heti kaupat <3 ;)

  Tässä videon pätkässä mä harjoittelen keventämistä. Puolipitkällä ohjalla, vain siihen kevennykseen keskittyen (ja välillä vähän paarmoihin, jotka pureskelivat sekä itseäni että hevosta)

Talli-osioon lisätty Sappeen ratsutila

http://hmwithhm.blogspot.fi/p/muita-talleja.html

Ymmärtää vai ei?

  Kun mietin mikä tämän blogitekstin tarkoitus on, niin varmaankin se, ettei vammaista henkilöä automaattisesti pidettäisi ymmärryskyvyttömänä. Tai puheella kommunikoimatonta pidettäisi tyhmänä. Tai täysin keskittymiskyvytöntä "ihan vajaana".

  Meillä on käynyt asiakkaita, jotka eivät kommunikoi sanallisesti ollenkaan. Mutta ymmärtävät kristallinkirkkaasti kaiken mitä heille sanotaan. Suurin tehtävissä oleva virhe, on puhua ohi tämän ihmisen. Sitä tapahtuu muuten ihan puhuvankin ihmisen kanssa. Parikin mun ms-tuttua on sanonut, että kun olet vaikka pyörätuolilla avustajan kanssa liikkeellä, niin ihmiset puhuvat avustajan kautta tälle pyörätuolissa olijalle. Ihan kuin pyörätuolilla kulkeva ei itse tajuaisi mitä hänelle puhutaan.

  Sääntö nro 1: Kohtaa ihminen, älä avustajaa.

Koskee myös puhetulkin kanssa liikkuvia. Puhu henkilölle itselleen, älä puhetulkille. Kysy Raijalta itseltään, mitä Raijalle kuuluu - älä tulkilta, mitä Raijalle kuuluu. Pidä katsekontakti Raijaan kun puhut.

  Sääntö nro 2: Puhu aikuiselle niin kuin aikuiselle puhutaan.

Älä alenna aikuista lapseksi. Puhetta voi yksinkertaistaa jos siltä tuntuu, mutta lässyttäminen on punainen vaate. Ihan taviksellekin? Ainakin itselleni. Mulla on elinpiirissäni yksi henkilö, joka puhuu aikuisillekin kuin lapselle, ja mä vältän viimeiseen asti tämän ihmisen kohtaamista. Mä tunnen itseni lapseksi hänen seurassaan ja mä en pidä siitä tunteesta.

   Sääntö nro 3: Niillä leikkaa ja ne pystyy!! Älä siis aliarvioi.

Jotkut tosin ymmärtävät hyvin kirjaimellisesti kaiken. Käytin kerran yhden asiakkaan kanssa puolihuolimattomasti kielikuvaa "hevonen lentää maneesin seinästä ulos" (jos annan ratsastajalle raipan), ja hän todellakin mietti vielä pari päivääkin sen jälkeen, kuinka hän pystyy laukkaamaan hevosella maneesin seinän läpi, kun hän saa raipan sitten joskus käteen. Voltti on ehkä klassisin esimerkki. Melkein poikkeuksetta joutuu selittämään asiakkaalle, joka kuulee ensimmäistä kertaa sanan "voltti", että me tehdään se maan pintaa pitkin (samalla näyttäen) eikä hevonen oikeasti heitä volttia kuin permantovoimistelijat.

  Mutta päättelykykyä ei kannata aliarvioida. Siitä seuraava esimerkki:

Heidi: No niin, laitetaanpas sitten hevoselle suitset ja sinä saat laittaa nämä remmit taas kiinni.

Asiakas: Laita sinä remmit.

Heidi: Ai miksi?

Asiakas: Koska silloin minä pääsen helpommalla (ihan kirkkain silmin ja vilpittömästi sanottuna).


Toisen esimerkin sain kesän aikana keskittymishäiriöisen asiakkaan kanssa. Hänellä tuli hetkiä, kun tuntui, että kaikki sanottu meni toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Mutta vastaavasti tuli myös hetkiä, jolloin hän toisti pilkun tarkasti seuraavana päivänä kaiken, mitä olin hänelle kavion puhdistuksesta kertonut.

  Sääntö nro 4: Anna mahdollisuus, rohkaise yrittämään.

Vaikka puhetta tulisi puutteellisesti, hitaasti tai änkyttäen, anna mahdollisuus kertoa itse asiansa. Älä arvaile, mitä toinen on sanomassa tai lopeta lauseita hänen puolestaan. Joskus tähän törmää myös puhetulkkien kanssa. He tekevät työtään niin perusteellisesti, että ovat tulkitsemassa silloinkin kun ei tarvitsisi. Joskus tekisi mieli sanoa, että "anna mä yritän ensin itse ymmärtää, pyydän sulta apua jos en ymmärrä". Mutta en ole sanonut, koska huomaan itsekin joskus sortuvani samaan asiaan. Tai oikeastaan aika useinkin... Mä olen perusluonteeltani nopea. Toimin, teen, sanon nopeasti. Niin hyvässä kuin huonossakin. Pyydän asiakasta kertomaan mitä tänään on tehty ja olen samantien itse sitä selittämässä.

  Mulle jäi mieleen eräs asiakas, joka tuli avustajansa kanssa. Ei kommunikoi puhuen, örähtelee vain silloin tällöin. Ymmärtää kuitenkin erittäin hyvin mitä hänelle puhutaan. Avustajansa sanoi, että tämä henkilö tarkkailee hyin tarkasti ihmisiä, joiden kanssa on tekemisissä. Jos hän yhtään havaitsee minkäänlaista negatiivista tunnelatausta (aliarvioiminen, ylimielisyys, arastelu, pelkääminen, dissaaminen...), niin tämän henkilön kanssa toimimisesta ei tule mitään sen jälkeen. Hänestä saa kieltämättä ensivaikutelman, että kyseessä on nimenomaan alhaisemmalla älykkyysosamäärällä varustettu henkilö, mutta hän on oikeasti hemmetin terävä! Ja jos kohtaat hänet ensivaikutelmasi perusteella, niin peli on menetetty.

  Toivottavasti tästä sai edes joku jotain ajateltavaa itselleen. Mulla on itsellä tänään vähän alhaisemman äo:n päivä, joten en ole ihan varma sainko muotoiltua tekstiä ymmärrettäväksi. Jos tämän nyt tiivistää pariin sanaan, niin tässä tulee:

      Vammaiset eivät ole tyhmiä, älä aliarvioi heitä! :)

  (Palailen astialle ensi viikolla, simulaattorileirin jälkitunnelmissa)         

Videoita

  Filmiä hyppii silmissä, kun oon yrittänyt valita minkä pätkän laitan arvosteltavaksi koulutusta varten. Vauhtiin päästessäni katselin myös omasta ratsastuksestani kuvatut pätkät. Niitä mä olen aikaisemmin lähinnä vilkuillut varovaisesti toisella silmällä, mutta nyt katsoin ne oikein kunnolla. Ja ilmeisesti jotain psyykkistä kehittymistä on tapahtunut, koska enää reaktio ei ollut myötähäpeä, vaan enemmänkin nauroin ääneen itselleni, että kuinka voi olla noin aneeminen! :D No oikeasti se oli sellaista hyväntahtoista naureskelua, mutta kuitenkin.

  Vertailukohteena nimittäin kaivoin pitkästä aikaa vanhat dvd:t omasta hevosestani esiin, ja vaikken ole koskaan tykännyt olla videoitavana, niin olihan siellä yksi koulutuntipätkä, jonka pariin palasin näin vuosien jälkeen. Tunnistan kyllä itseni molemmista ja kun laitan ne samalle viivalle vertailuun, niin henkisestä kasvamisesta kertoo se, etten näe niitä kahta enää äärilaidoilla. Oikeastaan enemmänkin yllätti se, että vasta nyt näin kuinka tavallaan "raskaalta" se ratsastaminen näytti oman hevosen kanssa. Joko en ole sitä aiemmin tajunnut tai sitten tarkoituksella sulkenut sen pois mielestäni. Nyt näin videolta, kuinka mun kaikki effortti menee pelkästään ravissa kyydissä pysymiseen (rakas hevoseni oli sen verran veemäinen ravien syntymälahjajaossa, että valitsi ravin, jossa ratsastaja tietää sitten todella istuneensa...) ja sen murusen eteenpäin puskemiseen. Varsinkin ravityöskentely oli vaikeaa, koska hevonen tarjosi hurjan mielellään passagea tilalle aina, kun alettiin jotain ravissa tekemään (erityisesti sivuttaisliikkeet se olisi mielellään korvannut passagella, ja varsinkin aina silloin kun valmentaja oli sillä itse sitä ratsastanut). Hevosta sai oikeasti tuskanhiellä punkea eteenpäin ja vasta nyt, vuosien jälkeen mä näen sen videolta realistisesti.

  Onneksi laukka oli helpompi askellaji. Siinä eteenpäinpyrkimys palasi ja hevonen oli sitäkin kautta helpompi koota. Rehellisesti, jos mä nyt sijoittaisin oman hevoseni Sinin ja Kaisan rinnalle, niin kylmä fakta on se, ettei mun fyysiset voimavarat riittäisi enää tänä päivänä ratsastamaan Oskaria. Se olisi aivan liian raskas mulle :( Nimittäin väkirehuilla sitäkään ei voinut tietyn pisteen yli energisoida, koska silloin ei enää pysyneet jalat maassa ollenkaan. Ei hyvä vaihtoehto sekään näin niinku vammaisratsastajan näkökulmasta ;)

  Perjantaina alkaa se simulaattorileiri. Olen itsekseni vähän miettinyt, että kuinkahan siellä pääsee ihan ratsastamaan ratsastamaan, vai onko se enemmänkin istuntaan keskittymistä. Toisaalta se on kyllä melkoisen tärkeä asia, joten kai sen sitten voi hyvinkin ottaa istunnan parantamisen kannalta.

Para-PM

http://www.ratsastus.fi/srl/uutiset/101/0/finnderby_ruotsille_vammaisratsastuksen_kultaa_suomi_hopealle_ja_norja_pronssille

Hyvä kesä

  Meillä on hyvä kesä takana. Ja itse olen saanut olla etulinjassa sitä seuraamassa <3. On pystytty tarjoamaan asiakkaille sitä, mitä he ovat tulleet hakemaan ja jopa enemmänkin. Musta on erittäin kutkuttava ajatus, että asiakkaat ovat saaneet enemmän kuin mihin olisivat edes kuvitelleet pystyvänsä. Omasta mielestäni luen ihmisiä melko hyvin, Kirsi vielä paremmin ja meillä on molemmilla se tunne, että yksikään kesän asiakas ei ole lähtenyt pettyneenä kotiin.

  Toki on tullut pari tilannetta, jossa on täytynyt olla "julma ja ilkeä" niinkuin yksi huumorintajuinen asiakas pilke silmäkulmassa sanoi. Ei me voida päästää ihmistä laukkailemaan pitkin kenttää yksinään, jos hänen taitonsa ja tasapainonsa ei siihen riitä. Vaikka hän itse siihen vakaasti uskoisikin. Sitävastoin me voidaan yrittää mahdollistaa hänelle se hänen syvästi haluamansa laukkakokemus muuta kautta. Meillä on siihen hommaan hyvä hevonen, Alina. Sillä on tasainen laukka ja sen saa tarvittaessa laukkaamaan hyvinkin rauhallista tahtia (huolimatta siitä, että laukka kyllä menee silloin monesti nelitahtiseksi, mutta eipä ole yksikään asiakas siinä kohtaa selästä huutanut että "tää laukkahan on nelitahtista, en ala!" ;) ) Kirsi pystyy juoksemaan Alinan vieressä ja tukemaan asiakasta selässä, oikeastaan jopa minä pystyn juoksemaan siinä (kyllä, me kokeiltiin!) ja toinen hoitaa liinassa hevosen ohjailun.

  Kesän aikana kokeiltiin ensimmäistä kertaa myös back rideria, takaratsastajaa tai mikä nyt olisikaan suomalainen termi sille. Pienikokoisen ja kevyen asiakkaan kanssa se onnistuu. Isokahvaisesta vikellysvyöstä BR (back rider) saa hyvin kiinni ja "lukittua" asiakkaan kahvojen ja itsensä väliin. Huomattiin myös se, että asiakas, joka ei pysty suoristamaan jalkojaan hevosen kylkiä vasten, saa kahvoista tuet jaloilleen ja istuu kuin tuolissa hevosen selässä. Toimi ainakin meidän asiakkaalla! Tosin silloin kannattaa hieman pehmustaa jalkojen ja kahvojen väliä, jottei kahvat paina ikävästi ratsastajan jalkoihin.

  Yhtä ajatusta pyörittelin hetken mielessäni. Jos meillä on asiakas, joka ei realisesti itse ymmärrä taitojaan ja pystymisiään (niinkuin esimerkiksi tämä laukkaratsastaja, joka uskoi vilpittömästi pystyvänsä yksin laukkailemaan pitkin maita ja mantuja, mutta tosiasiassa pystyttiin mahdollistamaan hänelle se laukkakokemus vain käyttämällä tiettyjä menetelmiä) ja hän menee toiselle tallille ratsastamaan ilmoittaen hyvin itsevarmasti, että hän osaa laukata yksin hevosella. Mitä jos ne päästää tämän ratsastajan tekemään niin? Hänellä ei ole mitään, ei pienintäkään mahdollisuutta pysyä oikeasti siellä selässä. Jäin hetkeksi siis miettimään, onko oikein, että me tarjotaan täällä hänelle se kokemus, johon hän ei muuten vielä pysty? Sitten muualla luotetaan siihen sokeasti.

  Se miettimishetki oli kuitenkin lyhyt. Nimittäin mä ja me ei olla missään kohtaa vastuussa siitä, mitä muut tekevät. Peräänkuulutan sitä vastuuta, että itse aina arvioidaan ratsastajan taitotaso huolimatta siitä, mitä hän itse mahdollisesti väittää. Tästäkin kyseisestä asiakkaasta näkee ensimmäisen minuutin aikana, ettei hän vielä kykene tiettyihin asioihin. Jos joku uskoo sokeasti asiakkaan sanaan, niin se on hänen omalla vastuullaan. Ei kenenkään muun.

  Musta on aina upeaa päästä myös toteuttamaan asiakkaiden pyyntöjä ja toiveita, jos ne on realistisia. Lähti se sitten vaikka niin yksinkertaisesta kuin saada oma hevosenkenkä. Yksi asiakas esitti toiveen, että haluaisi taluttaa minua kun mä ratsastan, joten ei muuta kuin toteuttamaan:

                                          (Kuva julkaistu asikkaan luvalla)

  Pari kierrosta oman ratsastuksensa päätteeksi ja tuloksena tyytyväinen asiakas. Jos se näin helppoa on, niin miksei!!

  Muutenkin noi tallin hevoset toimivat kuin unelmat kesän aikana! Yksikään asiakas ei pudonnut, ei edes yhtään läheltä piti -tilannetta. Ketään ei purtu, potkaistu, runtattu seinään, keilattu tai yhtään mitään. Päinvastoin. Meillä halittiin, pussailtiin, haisteltiin, hönkäiltiin, rapsuteltiin, siliteltiin... Eräs asiakas oli hyvin vaikuttunut Sinin kyvystä kuunnella ja reagoida ratsastajaan. Mutta se mahdollisti hänelle liinassa laukkakokemuksen, koska hän itse pystyi luottamaan siihen, että kun hän sanoo, niin Sini siirtyy välittömästi käyntiin. Varmaan palttiarallaa puolen sekunnin reaktioajalla. Ja niinhän se tekikin. Ja itseasiassa vielä pysähtyi samalla käskyllä, kääntyi katsomaan korvat pystyssä mua liinan päässä ja näin puhekuplan pään päällä: "Enkö ollutkin aika hyvä?". Olit!! Ihan älyttömän liikkis!! <3

 

  Sain kesäkuun aikana myös viimeisteltyä ohjaamistehtäväni ja videointitehtävän. Nyt meitsi voi hyvällä omalla tunnolla keskittyä lopputyön väkertämiseen (mikä on erittäin vaiheessa vielä tällä hetkellä... Mä vaan pyörittelen sitä pääsemättä ollenkaan alkuun. Ehkä se tästä aukeaa jossain kohtaa).