torstai 7. heinäkuuta 2016

Ymmärtää vai ei?

  Kun mietin mikä tämän blogitekstin tarkoitus on, niin varmaankin se, ettei vammaista henkilöä automaattisesti pidettäisi ymmärryskyvyttömänä. Tai puheella kommunikoimatonta pidettäisi tyhmänä. Tai täysin keskittymiskyvytöntä "ihan vajaana".

  Meillä on käynyt asiakkaita, jotka eivät kommunikoi sanallisesti ollenkaan. Mutta ymmärtävät kristallinkirkkaasti kaiken mitä heille sanotaan. Suurin tehtävissä oleva virhe, on puhua ohi tämän ihmisen. Sitä tapahtuu muuten ihan puhuvankin ihmisen kanssa. Parikin mun ms-tuttua on sanonut, että kun olet vaikka pyörätuolilla avustajan kanssa liikkeellä, niin ihmiset puhuvat avustajan kautta tälle pyörätuolissa olijalle. Ihan kuin pyörätuolilla kulkeva ei itse tajuaisi mitä hänelle puhutaan.

  Sääntö nro 1: Kohtaa ihminen, älä avustajaa.


Koskee myös puhetulkin kanssa liikkuvia. Puhu henkilölle itselleen, älä puhetulkille. Kysy Raijalta itseltään, mitä Raijalle kuuluu - älä tulkilta, mitä Raijalle kuuluu. Pidä katsekontakti Raijaan kun puhut.


  Sääntö nro 2: Puhu aikuiselle niin kuin aikuiselle puhutaan.


Älä alenna aikuista lapseksi. Puhetta voi yksinkertaistaa jos siltä tuntuu, mutta lässyttäminen on punainen vaate. Ihan taviksellekin? Ainakin itselleni. Mulla on elinpiirissäni yksi henkilö, joka puhuu aikuisillekin kuin lapselle, ja mä vältän viimeiseen asti tämän ihmisen kohtaamista. Mä tunnen itseni lapseksi hänen seurassaan ja mä en pidä siitä tunteesta.


   Sääntö nro 3: Niillä leikkaa ja ne pystyy!! Älä siis aliarvioi.


Jotkut tosin ymmärtävät hyvin kirjaimellisesti kaiken. Käytin kerran yhden asiakkaan kanssa puolihuolimattomasti kielikuvaa "hevonen lentää maneesin seinästä ulos" (jos annan ratsastajalle raipan), ja hän todellakin mietti vielä pari päivääkin sen jälkeen, kuinka hän pystyy laukkaamaan hevosella maneesin seinän läpi, kun hän saa raipan sitten joskus käteen. Voltti on ehkä klassisin esimerkki. Melkein poikkeuksetta joutuu selittämään asiakkaalle, joka kuulee ensimmäistä kertaa sanan "voltti", että me tehdään se maan pintaa pitkin (samalla näyttäen) eikä hevonen oikeasti heitä volttia kuin permantovoimistelijat.

  Mutta päättelykykyä ei kannata aliarvioida. Siitä seuraava esimerkki:

Heidi: No niin, laitetaanpas sitten hevoselle suitset ja sinä saat laittaa nämä remmit taas kiinni.

Asiakas: Laita sinä remmit.

Heidi: Ai miksi?

Asiakas: Koska silloin minä pääsen helpommalla (ihan kirkkain silmin ja vilpittömästi sanottuna).



Toisen esimerkin sain kesän aikana keskittymishäiriöisen asiakkaan kanssa. Hänellä tuli hetkiä, kun tuntui, että kaikki sanottu meni toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Mutta vastaavasti tuli myös hetkiä, jolloin hän toisti pilkun tarkasti seuraavana päivänä kaiken, mitä olin hänelle kavion puhdistuksesta kertonut.


  Sääntö nro 4: Anna mahdollisuus, rohkaise yrittämään.


Vaikka puhetta tulisi puutteellisesti, hitaasti tai änkyttäen, anna mahdollisuus kertoa itse asiansa. Älä arvaile, mitä toinen on sanomassa tai lopeta lauseita hänen puolestaan. Joskus tähän törmää myös puhetulkkien kanssa. He tekevät työtään niin perusteellisesti, että ovat tulkitsemassa silloinkin kun ei tarvitsisi. Joskus tekisi mieli sanoa, että "anna mä yritän ensin itse ymmärtää, pyydän sulta apua jos en ymmärrä". Mutta en ole sanonut, koska huomaan itsekin joskus sortuvani samaan asiaan. Tai oikeastaan aika useinkin... Mä olen perusluonteeltani nopea. Toimin, teen, sanon nopeasti. Niin hyvässä kuin huonossakin. Pyydän asiakasta kertomaan mitä tänään on tehty ja olen samantien itse sitä selittämässä.





  Mulle jäi mieleen eräs asiakas, joka tuli avustajansa kanssa. Ei kommunikoi puhuen, örähtelee vain silloin tällöin. Ymmärtää kuitenkin erittäin hyvin mitä hänelle puhutaan. Avustajansa sanoi, että tämä henkilö tarkkailee hyin tarkasti ihmisiä, joiden kanssa on tekemisissä. Jos hän yhtään havaitsee minkäänlaista negatiivista tunnelatausta (aliarvioiminen, ylimielisyys, arastelu, pelkääminen, dissaaminen...), niin tämän henkilön kanssa toimimisesta ei tule mitään sen jälkeen. Hänestä saa kieltämättä ensivaikutelman, että kyseessä on nimenomaan alhaisemmalla älykkyysosamäärällä varustettu henkilö, mutta hän on oikeasti hemmetin terävä! Ja jos kohtaat hänet ensivaikutelmasi perusteella, niin peli on menetetty.

  Toivottavasti tästä sai edes joku jotain ajateltavaa itselleen. Mulla on itsellä tänään vähän alhaisemman äo:n päivä, joten en ole ihan varma sainko muotoiltua tekstiä ymmärrettäväksi. Jos tämän nyt tiivistää pariin sanaan, niin tässä tulee:


      Vammaiset eivät ole tyhmiä, älä aliarvioi heitä! :)


  (Palailen astialle ensi viikolla, simulaattorileirin jälkitunnelmissa)         

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hae tästä blogista

Suositut tekstit