Räpellyksen kanssa täytyy taas ottaa askel tai pari taaksepäin. Jotain on nyt ihan huolella vikana, mutten ole ainakaan vielä hoksannut mitä se on. Voisin jotenkin varovaisesti ajatella, että kysymys on jollain lailla muuttuneesta lihasvoiman kasvusta, jonka vuoksi en osaa sitä suhteuttaa enää ratsastukseen? Nimittäin lihasvoima on varsinkin jaloissa kasvanut todella paljon taekwon-don myötä ja samanaikaisesti kehon kontrolli on hävinnyt ratsastuksessa. Menee jotenkin tosi nurinkurisesti, mutta niin on kuitenkin tapahtunut. Enkä mä tajua miksi. Luulis, että kropan hallinta paranee, mutta mä olen menettämässä sitä taas. Huomaan, että alkaa tulla entistä enemmän ihan perustavanlaatuisia ongelmia ja niiden määrä lisääntyy hitaasti, mutta varmasti. (En tiedä kuinka paljon lämpimät säät ovat tässä prosessissa mukana, sillä todistetusti lämpö lisää MS-taudista johtuvaa uupumista, niin fyysisesti kuin psyykkisestikin. Mä olen kuitenkin vuosien myötä joutunut opettelemaan tuntemaan itseäni, ja uskallan väittää, että tässä on nyt jotain muutakin.)
Tässä kohtaa pitää siis palata vähän taaksepäin ja oikeasti kelata mistä nyt tuulee. Ja ennenkaikkea, mitä voin asialle tehdä.
Kysymyksessä ei ole etten huomaisi. Todellakin huomaan, mutten pysty tekemään asialle mitään. Ollaan taas lähes samassa tilanteessa kuin viime syksynä - hevosen ja mun väliin jää metrin tyhjä tila. Yritä nyt siinä päästä hevosen ympäri, kun välissä leijuu jokin epämääräinen ilmapatja.
En osaa piirtää ollenkaan, mutta saadakseni ajatukseni paremmin selitettyä, yritin:
(Aikanaan kun hevostaloutta opiskelin, piirtelin yhdellä tunnilla tylsistymistä välttääkseni jotain hevosen yritelmiä paperiin. Vierustoveri kysyi "onko tuo muurahainen?" ja vedin siitä aika selkeät johtopäätökset, ettei tää piirtäminen oo mun alaa! :D )
Fiilis selässä on kuitenkin tällä hetkellä ylläolevan piirroksen kaltainen. Nyt pitäisi jollain ketjulla saada vedettyä tuo ukkeli tuolta ilmasta hevosen selkään, mutta tällä hetkellä mulla ei ole pienintäkään käsitystä siitä kuinka se tapahtuu.
Olen tosi analyyttinen ihminen. Mun pitää saada tietää mitä ja miksi. Niin kauan pyörin samaa ympyrää osaamatta jatkaa eteenpäin. Samasta syystä prosessi sairauden hyväksymisen kanssa on mun kohdalla hyvin pitkä. Kukaan ei pysty mulle kertomaan miksi juuri minä sairastuin. Haluan tietää!! Vaikka selviäisi, että olin teininä harvinaisen nestepäinen kakara ja siksi sain MS-taudin riesakseni, se tyydyttäisi vastauksena. Silloin tietäisin miksi. Mulle kun ei mene läpi "koska se nyt vain sattui tapahtumaan". Niin mutta miksi se tapahtui??? Ei riitä perinnöllinen alttius (jota meillä ei suvussa muuten edes ole), ei ympäristötekijät, ei epäilykset lapsena jollekin tietylle virukselle altistumisesta tai mutsin liian alhaisesta d-vitamiinitasosta yms.yms. Vasta kun joku kertoo eksaktin, tieteellisesti todistetun faktan miksi sain MS-taudin, saan oman sisäisen rauhani. En ennen sitä.
Samaa kehää toistan ratsastuksessa. Mietin hirveän perinpohjaisesti miksi mikäkin asia tapahtui tai oli tapahtumatta. En ehkä siinä hetkessä, mutta jälkeenpäin käyn sen todella tarkasti läpi. Alitajuntani työskentelee todella paljon unessa, ja mulla menee päivän tapahtumat myös uniin. Käsittelen niitä siis myös unessa. Yksi psyk.sh sanoi, että se on kuulemma mun kohdalla lahja. Että älä yritä estää sitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti