Miten voikaan vuorokauteen mahtua paljon tunteja, kun aikaisemmin ne tuntui loppuvan kesken? Päivä on paras potkaista käyntiin karvaisen hevilettipapparaisen kanssa ja tekemättä oikeastaan yhtään mitään! Vain syöttelyä, ilman satulaa järven rantaan köpöttelyä, selässä loikoilua ja auringosta nauttimista. Kahden viikon päästä pappa pääsee laitumelle ja olen henkisesti varautunut siihen, että syksyllä mulla ei ole enää tasapainopappaa. Jos on, niin mahtavaa, mutta todennäköisyys vastakkaiseen alkaa olla kokoajan suurempi. Seuraavat kaksi viikkoa me tehdään just mitä huvittaa, tai ollaan tekemättä yhtään mitään. <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti