Tässä on vammaisratsastuksen hienoin puoli. Kun on sopivat puitteet ja olosuhteet sekä ennenkaikkea hevonen, niin on täysin mahdollista kiivetä selkään 4 päivää käden kipsauksen jälkeen (mikäli kivut siis antavat periksi). Jos mulla olisi ollut nanosekunninkaan epäilys siitä, että tämä ei olisi hallinnassa, niin en olisi tätä tehnyt.
Kun kotona puhelimesta katselin kuvia, joita Maria oli napsinut, niin kaikkia kuvia yhdisti yksi asia - hymy. Selkeästi nautin siitä tilanteesta, että on olemassa paikka, jossa tämä onnistuu. Ja hevonen, jonka kanssa mikä tahansa onnistuu.
Älkääkä nyt tulkitko väärin! En missään nimessä suosittele kenellekään selkään menoa tässä tilanteessa! Mä nyt vaan teen näitä tieteellisiä ihmis- ja hevoskokeitani itseäni niissä käyttäen. Mutta muita en halua niissä käyttää tai halua teidänkään itseänne käyttävän. Itse koen tässä tilanteessa, että on psyykkisesti ja fyysisesti vahingollisempaa se, että en mene selkään kuin se, että menen. Tiedostan riskin, että jos kupsahdan enkä saa suojeltua kipsikättäni, on seuraava osoite leikkauspöytä. Siksi valitsen vain hevosista turvallisimmat <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti