torstai 12. tammikuuta 2017

Oma reviiri

  Aloitin eilen poneihin (shettiksiä) tutustumisen. Nämä ponit kiinnostaa mua kovasti osaksi sen vuoksi, että molemmat ovat vasta 2-vuotiaita, joten niistä on mahdollisuus rakentaa juuri omaan käyttöön soveltuvat monitoimiponit. Molempia on käsitelty paljon ja ne sietävät kosketuksen joka puolelle, joten ihan vauva-asteelta ei tarvitse lähteä. Toimivat taluttaen, pysähtyvät kun pyytää, lähtevät liikkeelle kun pyytää, siirtyvät raviin... Sanoisin, että eskarikin on näillä suoritettu, joten ala-asteella ollaan!

  Ihan ensimmäinen asia, jonka hevosesta haluan tietää on se, kuinka paljon se kunnioittaa mun reviiriäni ja missä asemassa itseensä nähden se näkee mut. Siksi nappasin ponit yksitellen mukaani ja vein ne ulos omasta laumastaan ja pihapiiristään neutraaliin, mutta kuitenkin poneille tuttuun, aidattuun tilaan. Ja päästin vapaaksi. Seurailin hetken käyttäytymistä ja missä määrin minä kiinnostan poneja. Koska ne olivat kiinnostuneita minusta, halusin että ne tulevat luokseni ja pääsen testaamaan sitä oman tilani kunnioittamista.

  Tapoja ja tyylisuuntia on erilaisia. Mä tykkään toimia niin, että hevonen voi tulla mun luokse, jos sallin sen itse. Hevosella on vapaa pääsy mun luo niin kauan en sitä estä. Mutta jos sen estän, sitä pitää kunnioittaa välittömästi.

  Vertaan tätä toiseen, yleiseen tapaan. Monet haluavat, että ihmisen täytyy antaa lupa hevoselle sekä tulla että olla tulematta. Jos ihminen ei tee mitään, hevonen ei saa tulla. Ihmisen pitää siis sekä kutsua hevonen omaan tilaansa, että käskeä sitä olemaan tulematta.

  Mä taas haluan, että hevosella on vapaa pääsy mun tilaani aina, kun en sitä pyydä pitämään etäisyyttä. Omassa pienessä päässäni ajattelen sen niin, että se ylläpitäisi hevosen sosiaalisuutta ihmiseen nähden. Ja juuri sitä me erityisasiakkaiden kanssa halutaan. Hevosen täytyy haluta tulla kontaktiin ja lähelle, koska asiakas harvemmin pystyy itse kutsumaan hevosta omaan tilaansa. Ohjaaja on se, joka vahtii kontaktia - sitä vastuuta ei pysty asiakkaalle vielä tässä vaiheessa siirtämään. Jos asiakas ei halua hevosta lähelleen, me aletaan heti opettelemaan hevosen kieltämistä. Tässä tulee esiin se, että hevosen täytyy ehdottomasti kunnioittaa ihmisen omaa tilaa! Jos hevoselle ilmaistaan että "älä tule", niin sehän sitten ei tule. Piste.

  Lyhyesti sanottuna: haluan, että hevonen on minusta kiinnostunut ja haluaa lähestyä minua, mutta jos pyydän sitä pitämään etäisyyttä, niin sen on se pidettävä. Myöskään dominoivasti se ei saa lähestyä, vaan ystävällisen kevyesti.

 
  Otin ensin käsittelyyn poikaponin. Äijä on kyllä ruunattu, mutta orimaisuutta on kuulemma vielä inansa jäljellä. Myös omaa tahtoa ja ilkikurisuutta. Ajattelin siis, että tämä "Äijä" on tyttöponia haastavampi, mutta ainakin eilen "Leidi" oli yllättäen kovempi luu. (Ponit esiintyvät toistaiseksi pseudonyymeillä.)

  Kerran Äijä yritti haastaa mua ponileikkiin yrittämällä hypätä mua vasten. Kerroin sille hyvin voimakkaasti, ettei tuo ole sallittua, ja se meni jakeluun siitä yhdestä kerrasta (ainakin sillä kertaa). Äijä tuli aluksi liian voimakkaasti mun tilaan, mutta hoksasi hyvin nopeasti kuinka haluan sen toimivan. Se on selvästi älykäs poni ja sanokaa mun sanoneen että siitä tulee vielä hyvä!

  Myös Leidissä näkyi nuoruus. Sekin yritti kerran haastaa mut ponileikkeihin, ja jouduin myös sitä huomauttamaan, että ihmisten kanssa leikitään eri leikkejä ;) Ihmisen päälle tai vasten ei hypitä, ihmistä kohti ei potkita tai pukitella, ihmisestä ei oteta kiinni hampailla. Mutta myös nuori neiti ymmärsi ensimmäisestä komennuksesta. Tyttöponin kanssa jouduttiin hieman enemmän tekemään töitä oman tilan kunnioittamisen kanssa, mutta sekin hoksasi yllättävän nopeasti.

  Kokonaisuutena olen ihan hitokseen tyytyväinen poneihin! Molemmat ovat harjoitelleet ohjasajon alkeita, joten tulemme jatkamaan myös niitä. Maastakäsittely, ohjasajo ja pikkuhiljaa kärryttelyyn tutustuminen on meidän lukujärjestyksessä ponien osalta. Aletaan myös tekemään rohkeus- ja luottamusharjoitteita pikkuhiljaa. Poniagility on yksi alue, missä haluaisin näitä käyttää, joten aletaan tekemään jossain kohtaa myös sitä. Tulevaisuudessa ponit opettelevat toimimaan myös ratsastuksessa, mutta sen toteutuksen mietinnän saa onneksi jättää tällä hetkellä sinne tulevaisuuteen. Varmaankin aika pitkälle maastatoimimisen ja  valjakkoajon (maasta) kautta lähdetään opettelemaan ratsuna toimimista, mutta jossain kohtaa sinne tarvitsee joku saada selkäänkin (huomio pienikokoiset kaverini! ;D)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hae tästä blogista

Suositut tekstit