torstai 24. joulukuuta 2015

Hyvää joulua!

  Vuodessa on 365 päivää. Niistä 364 on sellaisia, jolloin olen hevosten käytettävissä. Jouluaatto on ollut mulle pyhä oikeastaan koko elämän. Mulle joululla ei ole uskonnollista merkitystä, mutta läheisten kanssa vietetty aika on se, joka näyttelee pääroolia jouluna.



  Teini-ikäisenä jouluaattoon kuului rituaalinomaisesti myös talli. Oli ykköshoitajien jouluratsastus aamupäivällä ja kello 12 kuunneltiin radiosta joulurauhan julistus. Sen jälkeen tallin ovet lyötiin säppiin loppupäiväksi. Vain iltatallin tekijä jäi tallille, mutta se en ollut koskaan minä. Alusta alkaen mulle oli selvää, että jouluaaton vietän kotona. Kaikki muut pyhät sitten painettiinkin tehden tallia, monesti vielä aamusta iltaan.



  Suokin aikana olin ulkoistanut jouluaattoliikutukset muualle. Mun ystävä halusi vaalia perinteitä aattoratsastuksella, mulla taas ei ollut suurempaa hinkua tallille, joten win-win. Saatoin pyörähtää aamupäivällä moiskauttamassa pusun murulle ja noukkimassa hoitajien jättämät joululahjat, mutta muuten hevosen hoito oli muiden hommia.



  Ja tästä perinteestä aion pitää kiinni hamaan tappiin asti. Jouluaattona en ole käytettävissä. Vuoden muina päivinä kyllä. Jouluaaton haluan viettää mun perheen kanssa.

  Hyvää joulua blogin lukijoille!!!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hae tästä blogista

Suositut tekstit