Hyvää uutta vuotta!

  Kuluva vuosi oli yksi parhaista vähään aikaan. Alamäki kääntyi ylämäeksi, ja elämä alkoi vihdoin näyttää parempia puoliaan pitkän aallonpohjan jälkeen. Eikä siihen tarvittu kuin hevonen. Uskomatonta, mutta totta. Kuvittelin aina, että vuodesta 2008 alkanut elämän alamäki on jotain, joka vaan kuuluu asiaan, mutta tosiasiassa hevosettomuus käänsi suunnan alas. Ja nyt se käänsi sen myös ylös. Tällä hetkellä en voi edes ymmärtää, kuinka saatoin yrittää hevosetonta elämää.

  Vuonna 2015 tajusin, mitä haluan elämäni aikana vielä tehdä. Tajusin, että työmarkkinat ovat vielä avoinna, sairaudesta huolimatta. Opin hurjan paljon uusia asioita työhöni liittyen. Jouduin (ja joudun yhä) matkustamaan syvälle itseeni. Matka, jota olin vältellyt, mutta jota ilman en voi päästä eteenpäin. Tapasin uusia ihmisiä. Opin arvostamaan entistä enemmän aiemmin tapaamiani, ja heiltä saamiani oppeja.

  Kipusin hevosen selkään pitkästä aikaa. Vaikka se samanaikaisesti tuntuu sekä kamalalta että ihanalta, tiedän kuitenkin, että tämä tulee olemaan osa elämääni. Paras vain hyväksyä se ja yrittää sopeutua. Sitävastoin, että hakkaa päätään maneesin seinään tunnista toiseen. Mulla on pää sen verran kipeä siitä, että kannattanee lopettaa pikkuhiljaa ;)

  MS-tauti kohteli helläkätisesti koko vuoden. Välillä huomautteli olemassaolostaan, mutta muuten elettiin suht rauhallista yhteiselämää ilman sen suurempia aktivoitumisia tai relapseja. Kiitos sille siitä.

  Mitä olisin vielä kaivannut? Omaa henkistä kasvamista. Enemmän hevoskontaktia ja ratsastamista. Olisin kaivannut pääsemistä syvemmälle hevoselämään. Se jäi kieltämättä vähän vaillinaiseksi.

  Hyvää tulevaa vuotta 2016 ihan jokaiselle! Kaksi- ja nelijalkaisille!

 

(Kuvat Ratsutila Kristallin ympäristöstä)