perjantai 29. huhtikuuta 2016

Päikkäreiltä selkään

  Aamuhommat (eli muksut päikkyyn ja kouluun) ja siitä suorilta kaatuminen rapsakoille kolmen tunnin päikkäreille... No, sattuuhan sitä. Ja jos lepoa elimistö nyt huutaa, niin täytyyhän sen sitä saada. Vaikka aikataulut menikin vähän päin seiniä, niin sain onneksi vielä mahdollisuuden lähteä harrastamaan hyväntuulen hevostelua ja varsinainen hyväntuulen hevonen sieltä taas kuoriutuikin! Sääkin oli mitä mahtavin. Meikäläiselle lähetettiin energisoivaa aurinkovoimaa oikein urakalla, eikä ratsastaminen tuntunut läheskään niin pahalta kuin kuvittelin. En ole pariin viikkoon ollut minkäänlaisen elikon selässä, kun ei pysty eikä kykene. HH:n kanssa yritin kerran, mutta olin niin kuollut harjaamisen jälkeen, että hevonen lähti takaisin tarhaan... :/

  Vanhalla papparaisella oli menohaluja useamman viikon edestä ja muistin taas miksi en koskaan ratsasta ilman hanskoja (paitsi juuri tällä kertaa kun en sattunut mistään löytämään sellaisia). Jouduin taas pitkästä aikaa oikein hommiin selässä, kun Hertsyygeli oli sitä mieltä, että ainoa sopiva askellaji on "täysiä". Iloisen täysiä, ei negatiivisen täysiä. Ja hyvän laukkapätkän jälkeen kun käännyttiin pienelle metsäpolulle eikä hevonen ollut vielä saanut kierroksia laskettua, niin takaa kuuluva linnun "KRAAK" sai papparaisen loikkaamaan melkoisen rusakkoloikan eteenpäin ja vaihteen vitoselle :D Se oli selvä merkki hevoselle, että taas saa mennä täysiä kun kuului "KRAAK". Mulla tuli niin hyvä mieli hevosen puolesta. Ja ikävää omaa Mopotinta. Mun omaa maailman ensteks rakkainta hevosta koskaan. Se ois nyt 26 v, jos olisi vielä hengissä. Ja olen satavarma, että se yhäkin hyppisi innostuneena passagea pitkin pusikoita lämpöä hakiessaan <3 Se olis juurikin tälläinen hyvänmielen papparainen niin kuin HH:kin.

  Tasapainon parantuminen näkyi taas rusakkoloikassa. Puolisen vuotta sitten olisin ollut selälläni polulla ja ihmetellyt paikalta poistuvaa hevosen arsea. Nyt, ei ongelmia. Oikeastaan vähän jopa hämmästyin sitä, kuinka vähän se hetkautti meikän tasapainoa. Ei oikeastaan yhtään. Toisaalta se on hyvin lohduttavaa. Mä olen ollut tosi arka menemään hyppivän ja pomppivan hevosen selkään juuri tästä syystä. Mulla olisi ollut mahdollisuus ratsastaa kaverien hevosia, mutta ne on just näitä säpäköitä, ei pomminvarmoja menopelejä. Ja siksi mä olen kieltäytynyt jyrkästi. Mun tasapaino ei riitä pieneenkään sivuloikkaan, sanoin aina. Eikä varmasti vieläkään riitä ihan kauheeseen sätkimiseen, mutta näköjään pienet loikat sinne tänne ei juurikaan käy tasapainon päälle. Ja se on mahtavaa!!!

                       (Eväät mukana... Onneksi edes raakaa, niin saa vähän anteeksi.)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hae tästä blogista

Suositut tekstit