tiistai 12. huhtikuuta 2016

Voi jeesus!!

  Nyt sitten hetken mielijohteesta nappasin kameran mukaan HH:lle ja löin sen videokuvaamaan maastolenkiltä tullessani. Otin ihan muutaman kierroksen ravia ja laukkaa, nähdäkseni vähän itseäni. Ja tällä hetkellä kadun sitä suunnattomasti. Ei, tätä mä en olisi halunnut nähdä!! Se oli ihan hirveää katseltavaa :( Kuolin myötähäpeään sitä tuijottaessani. Toi näyttää just niin kamalalta kuin tuntuu. Tai oikeastaan jopa näyttää vielä kamalammalta kuin tuntuu! Vihasin jokaikistä asiaa siinä (paitsi hevosta <3).



  Erityisesti mua suretti nähdä mun jalat. Niistähän paistaa läpi voimattomuus! (Tosin mulla ei ollut kannuksia nyt) Ne vaan roikkuu siinä ja jos ne jotain tekee, niin epätoivoisesti kaivaa kantapäällä tietään toiselle puolen hevosta.

  Nämä on niitä hetkiä, kun toiset heittää hanskat tiskiin ja toiset sisuuntuneena alkaa treenaamaan kahta kovemmin. Kerronko, kumpi mua huvittaisi tehdä...? Sitä en kuitenkaan voi, ja toiseenkaan ei motivaatio oikein riitä. Joten olen tässä ja kärsin. Mun perisynti. Joko pääsi valahtamaan aivan uusiin sfääreihin MS-diagnoosin myötä. Juuri tällä hetkellä makailen taas vaihteeksi siellä aallon pohjalla, mutta kyllä mä täältä taas pinnalle nousen. Mutta jos puhutaan ratsastuksesta, niin tartten siihen näköjään enemmän apua kuin tällä hetkellä saan. Toi istunta on tällä hetkellä se heikoin lenkki, ylivoimaisesti. Mä olen aina ollut sitä mieltä, että sama se kuinka siellä istuu, jos hevonen kulkee. Mutta nyt ei kulje edes hevonen, joten mun täytyis palata ihan alkulähteille ja aloittaa sieltä ihan uudestaan. Blääh.

  Mulla oli eilen aika surkea päivä. Mutta oli ihanaa, että joku huomasi sen, vaikka yritin sitä peittää. Pidän ihmisistä, joilla on herkkyyttä lukea toista pinnan alta. Mun surkea päivä johtui todennäköisesti henkisestä ja fyysisestä ylikuormittumisesta. Siksi mä ajattelin tänään, että lähden kunnon tuulettumislenkille HH:n kanssa. Painatetaan pitkin suoria niin paljon kuin hevosesta lähtee. Mutta koska pappa on kuitenkin pappa enkä tiennyt koska se oli viimeksi liikkunut, niin päätin kuitenkin säästää hevosta ja lähteä vain maastokäpölle. Ja näin kevään ensimmäisen leskenlehden!! Se on ehdottomasti mun lempikukka :D Siitä tietää, että kevät alkaa.


  Me nähtiin myös musta kissa, joka veti maihin meidän reitille. Tuijotti sen verran pistävästi, etten oikein tiennyt ollaanko tässä reviiritaisteluun ajautumassa vai mikä on homman nimi. Joten mekin pysähdyttiin ja tuijoteltiin aikamme toisiamme. Tai siis kissa tuijotti hevosta, minä kissaa ja hevonen maisemia. Silmissäni kyllä jo näin kissan hyökkäävän meidän kimppuun ja oman soittoni hevosen omistajalle, miksi hevonen on raadeltu verille :D


  Ehkä kissa oli kuitenkin hyvin tietoinen omasta pienuudestaan, ja hetken päästä se päätti poistua paikalta. Se jolkotteli tien yli ja metsään, mutta huomasin kyllä, että se jäi sinne puskaan vahtimaan mihin me mennään. Sieltä se kuikuili, että me varmasti poistutaan hänen ylhäisyytensä mailta ;)


  Ilma oli mitä mahtavin ja hevonen kultainen, joten tallikäynti hilas taas mielialaa roimasti ylöspäin ja illalla pääsen vielä potkimaan ja lyömään loputkin alakulot pellolle taekwon-don merkeissä. Aamulla herätessäni mulla oli tosi flunssainen olo, mutta onneksi nyt päivän aikana on ollut parempi. Oon säästynyt koko vuoden sairastumisilta, niin nyt ei enää viittis millään ;)

  Loppuun vielä kuva keväästä:


  Hoidin aikanani 15 vuotta ulkokarsinahevosia, joten karvanlähtöaika on enemmän kuin tuttua. Silmät, nenä, korvat ja alusvaatteet täynnä karvoja. Ja mitä enemmän harjaat, sitä ruppaisemmalta hevonen näyttää <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hae tästä blogista

Suositut tekstit