lauantai 15. elokuuta 2015

Maastoratsastus

   Itse olen saanut kehoituksen hyväksikäyttää maastoja ja metsää mahdollisimman paljon liikkumisessani (fysio- ja toimintaterapeutilta). Vaihteleva maasto tekee oikein hyvää MS-taudin kannalta ja väittäisin, että ihan tervekin ihminen hyötyy maastossa liikkumisesta. Ainakin fyysisesti. Varmasti useimmat myös psyykkisesti ;) Siksi meidän perheessä on ihan pienestä asti käyty paljon lasten kanssa metsässä. Ja liekö sillä sitten osaa tai arpaa siihen, että molemmat meidän lapset on motorisesti taitavia ja hyviä liikkujia.


   Hevosella maastoon mennessä jää varsinainen itse omin jaloin taivallus pois, mutta myös ratsastamalla saa monia hyötyjä esiin. Tykkäisin itse käyttää maastoja hyödyksi mahdollisimman paljon, kelistä ja reiteistä riippuen. Varsinkin vaikeasti liikuntavammaiset ovat hyvin onnellisia päästessään "vihdoinkin metsään, jonne omin jaloin ei pääse".


  Mikäli maastoon lähtee myös taluttaja ja/tai avustaja, on reittien oltava tarpeeksi leveitä, jotta molemmat (hevonen ja ihminen) mahtuvat kulkemaan. Myöskin on huomioitava oksat ja muut ratsastajan korkeudella. Toisille tekee hyvää väistellä niitä, mutta jotkut eivät siedä minkään koskevan heihin. Molemmat ääripäät täytyy huomioida reittivalinnoissa. Jos tehdään yksi kaikille sopiva reitti, niin ehdottomasti raivattu.




   Reitin haasteellisuus täytyy valita tarkoin. Loivat ylä- ja alamäet käyvät kaikille, mutta jyrkemmät mäet, kiviset ja kallioiset reitit, upottavat pätkät, metsäneläinten mahdolliset juoma- ja kulkupaikat, ihmisten lenkkipolut täytyy harkita tarkoin asiakas huomioiden. Myös sääolosuhteet. Monen päivän sateet ovat saattaneet tehdä polusta mutavelliä (taluttajan hankala kävellä), tai helle saattaa uuvuttaa asiakasta paljon, jolloin on parempi pysyä poissa suorasta auringosta (pellot, aukeat) ja pysytellä varjossa metsässä. Myös tuulinen päivä saattaa haastaa.


  Ja yksi erittäin tärkeä asia; sekä luonto että ihminen saattaa muutella tuttuja kuljettuja polkuja.


   Se ei varsinaisesti liikauta asiakasta eikä muita ihmisiä, mutta hevosta se saattaa liikauttaa. Kerron erään tositarinan omasta edesmenneestä suomenhevosestani. Kyllä, se oli varma. Turvallinen, rohkea ja käyttäytyi asiallisesti. Eräänä päivänä kuljimme tietä pitkin, jota olimme kulkeneet vähintään sata kertaa aikaisemmin. Ehkä jopa 200 kertaa. Hevonen lompsi rennosti eteenpäin ja meikä taisi selässä suunnitella päivän kauppalistaa tai jotain. Yhtäkkiä hevonen pysähtyi kuin seinään. Ei ketään missään, ei kuulu mitään epätavallista ääntä, mutta hevonen selkeästi katsoo jotain. Pienen hetken katsottuaan se lähtee itse liikkeelle. Kävelee selvästi energisemmin ja on naulannut katseensa yhteen pisteeseen. Pisteeseen, missä minä en näe mitään. En sitten yhtään mitään. Mitä se oikein toljottaa? Tien vieressä on kaksi postilaatikkoa. Jotka ovat olleet siinä aina. Niiden kohdalla hevonen väistää aavistuksen niistä poispäin ja sillon mä sen huomaan. Siihen on tullut riviin yksi postilaatikko lisää!! Niitä onkin kolme kahden sijasta. Asia, jonka hevonen huomasi heti, mutta olisi jäänyt itseltäni hoksaamatta, jollei Hän-mies olisi sitä ystävällisesti minulle osoittanut.

   (Seuraavalla kerralla kun postilaatikoiden kohdalla hevoseni katsoi onko se yhä paikallaan, muttei reagoinut sen enempää. Kolmannella kerralla se oli ilmeisesti todennut sen olevan siinä jatkossakin, joten ei jaksanut enää edes vilkaista sitä.)


  Tuon esimerkin tarkoitus oli osoittaa, kuinka tarkka hevonen on huomaamaan muuttuvia asioita ympäristössä. Se, kuinka hevonen reagoi niihin, on ensiarvoisen tärkeätä hevosvalintoja tehdessä. Ylläoleva reaktio oli mielestäni hyvin lähellä ihanteellista. Mahdollisimman huono reaktio taas on paikalta poistuminen (mikä sekin voi kuitenkin olla täysin luonnollinen reaktio kun sitä peilataan hevosen historiaan). Mikäli ei voi olla täysin varma hevosen reaktiosta, on syytä jättää asiakkaan aikana se kokeilematta. Toisin sanoen olla altistamatta kyseiselle tilanteelle. Mielestäni on viisaampaa kääntyä ympäri ja valita eri reitti kuin altistaa asiakas hevosen reaktiolle, josta emme ole täysin varmoja. Sen voi tulla sitten myöhemmin tsekkaamaan vaikka itse hevosen kanssa.


   Tähän samaan syssyyn haluan vielä kertoa toisen tarinan, joka kuvaa hevosen ja ihmisen välistä laumanjohtajuutta. Kuinka hevonen voi pelottavassa tilanteessa pyytää rohkaisua laumanjohtajalta, ihmiseltä. Jotta saan nyt kunnolla kehua omaa suokkiani (on mielestäni suorastaan vääryys, ettei se ole enää täällä palvelemassa erityisratsastajia!), kerron toisen tositarinan.


   Eräässä entisessä kodissamme joutui ensin kulkemaan asutuksen läpi, jotta pääsi metsään. Kerran yhden tien varrelle oli ilmestynyt hyvin äänekäs työkone, joka oli tietenkin täydessä työntouhussa ajoradan ja kävelytien välissä. Meidän olisi siis pitänyt kulkea kävelytietä ohi, eikä kävelytiellä päässyt väistämään toiseen reunaan juuri ollenkaan. Käytännössä jouduimme menemään lähes kylki kiinni siinä karmeassa rämisevässä koneessa. Minunkin pomminvarmani epäröi. Se pysähtyi eikä halunnut jatkaa. Ei kuitenkaan tehnyt elettäkään kääntyäkseen pois, se vaan ei mennyt eteenpäin. Katsoi ja seisoi. Se on muistaakseni ainoa kerta, kun jouduin tulemaan alas selästä. Hoksasin onneksi heti mistä oli kysymys, enkä alkanut sitä pakottaa koneen ohitukseen.

  Hyppäsin alas selästä ja talutin hevosen koneen ohi. Menin edellä ja hevonen tuli perässä. Hyppäsin takaisin selkään ja lenkki jatkui kuin ennenkin. Hevoseni pyysi tilanteessa epävarmuuttaan laumanjohtajan kulkemaan ensin epäröimästään paikasta. Mutta tuli perässäni rohkeasti saamatta hepulia. Ei sen tarvinnut paeta paikalta, kun minäkään en paennut. Muistan olleeni itsekin vähän puulla päähän lyöty tästä yllättävästä tapahtumasta, mutta ylpeä hevosestani kun se toimi juuri niinkuin pitääkin. Haluan, että pelottavassa tilanteessa hevonen voi luottaa minuun.


  Takaisin asiaan :) Mitä tässä yritän kirjoittaa on se, että täytyy tietää reitit, tuntea hevonen, tuntea asiakas, huomioida muuttuvat olosuhteet ja säätila. Sitten jää ne yllättävät, ennakoimattomat tilanteet, joita voi aina maastossa sattua. Näitä tilanteita varten painotan taas hevosta; sen soveltuvuutta ja reagointia yllättäviin tilanteisiin. Tilanne voi olla vaikkapa yllättäin puskasta loikkaava pieneläin, mummu marjastamassa mättään takana (ja hyppää tietenkin yllättäin sieltä pystyyn), hirvi tai peura metsän laidassa, kivi putoaa kallion päältä... Maastoillessa emme koskaan voi 100%:sen varmasti sanoa mitä tapahtuu tai on tapahtumatta. Aina on yllätyksen "vaara". Tämä pitää myös asiakkaan tiedostaa ja hyväksyä. Yritämme tehdä kaikkemme, jotta reissu sujuisi ilman ongelmia. Siksi olemme (ainakin toivottavasti! Tämän kuitenkin pitäisi olla se viesti) valinneet reitit tarkkaan, raivanneet ne esteettömiksi ja taluttajaystävällisiksi, kouluttaneet ja siedättäneet hevosia, huomioineet olosuhteet ja säätilan. Mutta emme voi taata, ettei mitään yllättävää tapahdu.



(Ps. Kuvat ovat maastosta, jossa aikanaan kuljin paljon oman hevoseni kanssa. Ei Harmoniatallilta.)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hae tästä blogista

Suositut tekstit