tiistai 18. elokuuta 2015

Satula vs. ilman satulaa

  Silloin tällöin sitä pääsee ihan itsekin kokemaan hevosen tekemiä taikoja. Kun minä ratsastan satulalla, en pääse selästä alas kuin rampille. On kokeiltu ihan tavallistakin jalkautumista, mutta se päättyy kerta toisensa jälkeen maastoutumiseen takapuoli edellä. Kun ei jalat pidä, niin ne ei sitten pidä. Piste. Uskottava se on. (Oma oletukseni on, että satulalla ratsastaminen jäykistää hieman jalkoja, lihasvoima heikkenee ratsastuksen myötä, jolloin molemmat yhteenlaskettuna ja yhdistettynä selästä alas loikkaamiseen, saa polvet notkahtamaan alta.)


   Mutta! Kokeilunhaluisena oli tietenkin pakko kokeilla pienen ilman satulaa -session jälkeen, että kuinka tässä nyt käy. Olin valmistautunut ottamaan laardilla taas osumaa maasta, mutta kuinkas kävikään! Muutaman kontrolloimattoman sivuaskeleen jälkeen ja hevosesta tukea haparoiden, huomasin seisovani kahdella jalalla maassa. Eikä laardia särkenyt ollenkaan :D Ensimmäistä kertaa pysyin siis pystyssä jalkautuessani hevosen selästä tavistyylillä!


  Noin 10 minuutin ilman satulaa ratsastuksen jälkeen! Kuinka paljon hevosen lämpö ja liike rentouttavatkaan jalkoja. Mun jalkojen spastisuus on hyvin hyvin hyvin lievä, mutta mulla on myös tuttuja, jotka menevät pyörätuolista ratsastusterapiassa hevosen selkään, ja lähtevät kepeillä jalkautumisen jälkeen. Tosin vaikutushan on vain hetkellinen, mutta silti suorastaan ällistyttävä.


  Olen monesti miettinyt, että mitä jos lähtisin maastoon ja joko kupsahtaisin siellä syystä tai toisesta alas, tai vastaavasti joutuisin jostain syystä laskeutumaan alas selästä. Alas selästä onnistuu kyllä, siinä tulee vain ahteri kipeäksi, mutta milläs pääsisinkään takaisin selkään...? Voisin kuvitella, ettei ihan joka puun taakse ole rakennettu ramppeja avittamaan ihmisiä selkään. Tai ehkä en ole niitä vain laittanut merkille ;) Jos olisin liikkeellä pienikokoisella hevosella, saattaisin saada itseni kammettua takaisin, varsinkin jos löytäisin vaikka kannon tai tasaisen kiven jakkarakseni. Mutta jos olisin liikkeellä palttiarallaa 175-säkäisellä hevosella, niin saisin kyllä tehdä loppumatkan ihan omin pikku vajavaisin jalkoineni, maasta käsin.



   Mutta. Aion kuitenkin harjoitella normijalkautumistakin aina sopivan hevosen sattuessa alle (ts. mahdollisimman pienikokoisen). Josko tuo lihasvoima tuosta kasvaisi ajan mittaan (nythän mun "ratsastuslihakseni" ovat aivan surkeat!) ja pystyisin tarvittaessa laskeutumaan ratsailta näinkin. Isolla hepalla (mun Kaisa-murullani) ratsastaessa on kuitenkin parempi tyytyä aina ramppiin. Ihan vain varmuuden vuoksi.
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hae tästä blogista

Suositut tekstit