Your Magic: Pilvi

  Ihanaa, ensimmäinen Your Magic eli erityisratsastajan tarina (löydät jatkossa kaikki kirjoittamalla hakukenttään Your Magic tai hakemalla tunnisteista). Huomautan, että tämän tarinan kuvat ovat Sinistä, mutta Pilvistä meillä ei ollut valitettavasti laittaa kuvaa. Sinin selässä siis ei ole Pilvi näissä kuvissa.

                                                                 (Sini keskellä)

Sinin selässä

”Tuntuu tutulta. Juu, just tältä se tuntui.” Olen maneesissa Picasson selässä ja muistelen taas kuinka kauan siitä on kun viimeksi ratsastin. Sehän oli syksyllä 1989! Olin Kisa-nimisen suomenhevosen selässä, ulkona. Kisa oli jykevä, luotettava ja tasaliikkeinen. Ei satulaa. Sillä oli ”vikellysvyö” (nyk. ”kahvavyö”) ja siitä roikkuivat jalustimet(!) Sain olla mukana ratsastusterapian alkuvaiheissa, erään sen ensimmäisen ohjaajan ohjauksessa. Sain esimerkiksi tietää, että suomenhevoset sopivat (silloin) siihen parhaiten...

Olin käynyt aikaisemminkin ratsastustunneilla. Mut on aina nostettu ponin/hevosen selkään. Halusin keinuhevosen. Ja ihailin laukkakilpailuja.

Ratsastukseen tuli vuosien tauko. Mutta ei se ollut häipynyt mielestäni. Se odotti, että pääsee esiin, entistä innokkaampana. Kun halusin viime talvena löytää liikuntamuodon jossa saisin käyttää kropaani ja laittaa sen peliin, sieltä se hyökkäsi. Uusi Harmoniatalli avautui juuri sopivasti. Tunsin sen heti omakseni.

”Ei ei...!” Siis mähän menen tonne!” Sini odottaa mua selkäänsä ja haluan sinne todella mutta en saa itseäni mihinkään. Nostan jalkaa ja lasken sen heti. En anna nostaa sitä hevosen yli. Kanssani joudutaan töihin. Seison rampilla jähmettyneenä. Miten tässä näin kävi? Tää on tätä... Olen varma että putoan rampilta(!) Syöksyn maahan hevosen ja rampin väliin. Kiroilen itsekseni. Älytön ajatus. TIEDÄN että pääsen selkään enkä putoa! Muut odottavat, tunti kuluu ja showni jatkuu. Lopulta Sini vaihdetaan newforestinponi Picassoon ja pienen väännön jälkeen onnistun. Huh, selässä ollaan! TÄÄLTÄ en putoa.

Tämä vaikuttaa mulla mm. niin, että (mulle) uuden ja haastavan, liikkumiseen liittyvän asian edessä voin ensin jäykistyä. Kun saan mennä omaan tahtiini, homma hoituu lopulta enkä edes muista että pitäisi jäykistellä. Meininki rampilla jatkuu vielä kaksi seuraavaa tuntia. Jep, neljännellä kerralla menen selkään kuin salama. Picasso vaihtuu takaisin Siniin.

Synnyin pikkukeskosena. Painoin 1400 grammaa. Alimmillani painoin 1100 grammaa. Mulla on CP-vamma. Pumpulissa ei ole koskaan pidetty. Pointti on, että mulla on se, mutta se ei ole SE JUTTU!

”Sieltähän putoaa”, kauhistellaan heti kun sanon ratsastavani ilman satulaa. Kerron millaista se on. Satulattomuus on mulle vain hyväksi: tunnen hevosen liikkeet jä lämmön, saan kontaktin, asentoni on hyvä ja tasapainoni pysyy. Ym. Venytys on ollut tosi makeaa. Aluksi joka paikkaan sattui, halusin jopa testata että kestän kipua... 

Kun ratsastin satulalla, se sai pomppimaan ja tunsin epävarmuutta. Ajan myötä tottuisin varmasti (taas) satulaan, ja voisin kokeilla jälleen, mutta mennään nyt ilman kun se sopii parhaiten. Suosittelen muillekin.

Tunti menee aina liian nopeasti. Tulen alas tavistyylillä. Se tosin vaatii hieman ”vastaan ottamista” etten mätkähdä kyljelleni. Tunnen heti vaikutuksen.

Mulla ”prosessi” on menny näin:

Hevosen selässä: Mahtavaa! Täällä olis vaikka kuinka kauan!

Alas: Kääk! Kroppaa käytetty.

Vähän myöhemmin: Vetreenä vetreenä...

Ratsastuksen vaikutus tähän mennessä: Kroppa on alkanut tottua ja ks. edellinen kohta.

Mitä tapahtuu jatkossa: Kaikki edellä mainitut ja ?

Olen aina ollut täysin sinut itseni ja vartaloni kanssa. Aina. Olenkin sanonut, että sitä saa käyttää kaikkeen vammaisratsastuksen edistämiseen. Toivon, että saan siihen mahdollisuuksia.

Vammaisratsastusta täytyy tuoda esiin. Olen iloinen, että niin on.

Tunsin heti että kuulun Sinin selkään. ”Taas mä tulin,” sanon Sinille. Se hönkii naamaan ja katsoo kun sanon että leipää on. Budjonnyi-rotuista lauman senioria voi kehua loputtomiin. Se on muidenkin suosikki ja syystä. Luotan Siniin. Myös Picasso on lähellä sydäntäni, olihan se ensimmäinen jolla ratsastin vuosien vuosien jälkeen (plus kaikki tallin hevoset).

Hevoseen muodostuu aivan erityinen suhde. Olen aina uskonut, että hevosella on poikkeuksellinen ymmärrys ja taju.

Niin, ja tämä vielä:

Tavoitteeni: Mihin minä ja Sini vielä pääsemmekään?

       

Kiitos Pilvi tarinastasi! Itse kiinnitin ensimmäisenä huomiota juuri tuohon satulattomuuteen. On loistavaa, että on löydetty juuri se paras tapa Pilville! Ei tarvitse mennä satulalla, koska "kuuluu" mennä, vaan voidaan samalla hakea kaikki mahdolliset hyvät ja fyysiset vaikutukset mahdollisimman kokonaisvaltaisesti. Minä olen aina ollut sitä mieltä, että jos takaperin selässä istuminen palvelee parhaiten juuri sinua, niin sitten ratsastat niin :D. Löydetään keinot toteuttaa tunnit ja tehtävät. Ei ratsastamisen tarvitse (enää) olla niin armeijameininkiä. Saa hassutella ja pitää hauskaa, saa kokeilla rajojaan. Kaikki, mikä ei vahingoita ihmistä tai hevosta, on sallittua. Avarakatseisuutta! Sitä peräänkuulutan. Tekee hyvää itse kullekin hypätä välillä oman mukavuusalueensa ulkopuolelle. Se voi olla jopa kasvattavaa ;)

Ihania ratsastushetkiä Pilville!!