tiistai 31. heinäkuuta 2018

Blogi tauolla

  Niinkuin varmaan olette huomanneet, on postaustahti sen verran verkkaista tällä hetkellä, että jätän blogin hetkeksi tauolle kokonaan. Mulla ei yksinkertaisesti riitä aika eikä voimavarat.

  Sitä ennen mainostan vielä viime viikonlopun ratsastuskouluoppilaiden mestaruuskilpailuja Power Parkissa. Siellä nimittäin historian ensimmäistä kertaa ratsastettiin myös pararatsastajien mestaruudet! Mitalit jaettiin seuraaville:

1. Suvi Javanainen/Cromwell

2. Krista Rautio/Kahaus

3. Ilona Mattila/Daffodil´s Calle

  Ihan mahtavaa, että ratsukot olivat lähteneet rohkeasti mukaan kilpailemaan. Toivottavasti myös ensi vuonna ratsastetaan paraluokka ja osanottajalista olisi muutaman nimen pidempi ;)

 


  Mä olen tehnyt töitä. Ja kun en tee töitä, yritän viettää kesää perheen kanssa. Superkesä on kieltämättä ollut melko raskas helteiden vuoksi ja olenkin saanut käyttää kaikki mahdolliset keinot pysyäkseni toimintakuntoisena. Mutta ilmeisesti olen onnistunut siinä loistavasti, sillä ainuttakaan tuntia ei ole tarvinnut perua tai siirtää!!

  Ajatukset alkaa pikkuhiljaa olla kohti syksyä, mutta siellä on kaikki vielä täysin auki. Siksi tässä kohtaa teenkin niin, että käyn syyskuussa vetämässä hieman happea Islannissa ja palaan blogin pariin vasta myöhemmin syksyllä.

  Siihen asti tavoitat minut yhäkin sähköpostilla  vammaisratsastuksenohjaaja (at) gmail.com  tai tämän sivun yhteydenottolomakkeen kautta. Take care!!

tiistai 3. heinäkuuta 2018

Superhevonen

   Piti oikein tulla kertomaan, että olen oppinut ja erityisesti KOKENUT taas jotain aivan uutta. Pääsin nimittäin käymään erittäin osaavan, kokeneen ja ennenkaikkea laadukkaan hevosen selässä ja koin useammankin ahaa-elämyksen koskien erityistarpeisen ratsastamista.

   Kyllä sen voi ihan rehellisesti taas mainita, että usein tuntuu siltä onko tässä hommassa yhtään mitään järkeä. Ratsastamisessa siis. Ne rajoitteet on ja pysyy, ja vaikka sitä välillä luulee, että on asian kanssa sinut, niin aika ajoin joutuu palaamaan sinne kaiken alkulähteille - tunnustamaan, ettei asiaa kuitenkaan ole täysin hyväksynyt. Pohjavesien äärelle joutuu yleensä huonosti tai alisuoriutuneesti menneen tunnin jälkeen, joskus ei tosin tarvita edes sitä. Pelkkä "kriisi" muussa elämässä voi heijastua myös ratsastusminään.

    Ja sattumalta eteen heitettiin mahdollisuus kirkastaa hieman sitä nuupahtanutta ratsastusminää. Tuo hieno superhevonen, jolla oli taitoa enemmän kuin ratsastajalla, mutta pitkämielisyyttä suorittaa asioita riittävällä kapasiteetilla.

   (Yksityisyyden suojan vuoksi en julkaise kuvia/videoita/nimiä tai muutakaan identifioivaa materiaalia)

   Jäin oikein jälkeenpäin miettimään kuka on "paras" (taidokkain, laadukkain) hevonen, jolla koskaan olen ratsastanut. Enkä oikein osannut nimetä yhtään. Ehkäpä tämä kaveri oli se? Ainakin kirkkaasti ja heittämällä hienoin hevonen, jolla olen päässyt ratsastamaan erityisratsastajana. Vaikken selässä pitkään ollutkaan, niin se kaikki oli kaiken kivun ja epämukavuuden arvoista (koulusatula)!!

   Sain ensimmäistä kertaa pararatsastajana kokemuksen siitä, mitä ratsastaminen voi hienoimmillaan olla. Sitä kokemusta en ole ratsastuskoulussa saanut, koska hevosten laatu harvemmin on näin korkea kuin esimerkiksi nyt tällä kaverilla. Ja kun tällä kaverilla oli halua ja mainittua pitkämielisyyttä liikkua vähintäänkin keskitasoisesti tämmöisen tumpulammankin ratsastajan alla. Kyllä, se oli hevonen, joka sai kokemuksen aikaan. Se olisi hyvin voinut heittäytyä toimimaan tuntipuksun tavoin, mutta sepä ei niin tehnyt.

   Tiedättekö, hetken ihan oikeasti nautin hevosen selässä istumisesta ja sain pienen välähdyksen siitä, mitä ratsastaminen voisi yhäkin olla... Kun olisi tarpeeksi osaava hevonen ja oma motivaatio treenaamiseen, niin ratsastaminen voisi olla ihan yhtä hienoa kuin ennen - omissa ajatuksissa.

   Tämä oli elämyshevonen. Ratsastuselämys isolla Eellä. Tai siis Ärrällä. Ratsastus ja Elämys yhdessä ja erikseen. Hienointa siinä kuitenkin oli se pienen hetken kestävä tunne, jonka tämä superhevonen itselleni antoi. Ja kuinka paljon sitä voisi työssäkin hyödyntää!! Kun tuntuu, että on oman ratsastamisen aallonpohjassa, niin yksi tunti tämän kaltaisella hevosella nostaa ratsastuksellista itsetuntoa ihan huimasti!! Vaikka tavallaan sitä tietää, että se on se hevonen, joka tekee asioita (ei ratsastaja), niin silti hetken tunne siitä että mähän pystyn sittenkin!! En tiedä olinko se vain minä, mutta ainakin itselleni tuli heti hirveä hinku hevosen selkään ja töitä tekemään. Joten mitä ikinä sitten tapahtuikaan, se toimi! Ja voisi toimia muillakin erityisratsastajilla (kunhan on tämmöinen leppoisa kaveri eikä huippuunsa viritetty tykinkuula...)

  Ihan superjättimäinen kiitos tämän mahdollistaneille tahoille <3 Musta tuntuu, että tämä oli juuri sitä mitä tarvitsin tähän kohtaan. Ja mielelläni tarvitsen jatkossakin silloin tällöin, jos vaan koskaan mahdollisuutta on;) Nimittäin tässä se tulee, tiivistettynä muutamaan sanaan:

  KUN ITSESTÄ TUNTUI ETTEI PYSTY,  HEVONEN NÄYTTI ETTÄ KYLLÄPÄS PYSTYT (jos vaan itse sitä tarpeeksi haluat)

 

perjantai 22. kesäkuuta 2018

Juhannuspostaus

  Viime viikot ovat olleet erittäin työntäyteisiä ja täytyy tunnustaa, että pikkuisen ehdin vetämään jo överiksikin. Nimittäin Suskin Talli on avannut mahdollisuuden toimia vihdoin täysipainoisemmin vammattomien eli tavisratsastajien kanssa ja kun mahdollisuus aukesi, niin hyppäsin hieman liian intensiivisesti menoon mukaan. Siinä kohtaa kun oli painettu kolme viikkoa ilman ainuttakaan vapaapäivä ja kaiken lisäksi MS-tautiselle haastavassa kelissä, oli pakko painaa jarrua ja ottaa muutama vapari. (Tai no, yksi asiakas siellä toinen täällä, mutta noin niinkuin periaatteessa vapari)

   Varsinkin duuniputken viimeinen päivä oli horroria. Kun ensin on talsinut kolme tuntia suorassa auringonpaisteessa, juossut hoitamassa muksujen asioita, suhannut takaisin talsimaan vielä yhden tunnin siinä samaisessa auringonpaisteessa ja paikan vaihdoksen myötä hoitanut vielä pari iltatuntia Saharassa (pöly, aurinko, ei tuulta), niin keho alkoi olla niin ylikuormitettu, että oli pakko vetäistä parin päivän nukkumismaratoni. Eikä siinä muuten mitään, dippailin sujuvasti paitaa vesiämpäriin ja kastelin vaatteita läpimäriksi, mutta vasen ja oikea alkoi olla hakusessa. Samoin kuin sisä ja ulko. Ja erityisesti ohjeiden ajoitustarkkuus venähti, kun tuntui etteivät sanat lähteneet suusta niin rivakasti kuin olisi toivonut.

    No, menköön oppirahoiksi. Oikeastaan olen ihan varma, että tuo pitkä hellejakso oli tässä se pahin elementti.

   Tällä hetkellä suurin osa ihmisistä on juhannuksen vietossa. Minä en yhäkään vietä sen kummemmin juhannusta. Huomaan kuitenkin, että tälläinen passivoituminen ei tee hyvää. Liika tekeminen ruokkii fatiikkia, mutta niin ruokkii myös liika tekemättömyys. Olen yrittänyt nukkua aamuisin pitkään, sammua sohvalle päikkäreille, katsella telkkarista tyhjänpäiväisiä sarjoja ja pakko sanoa, että ei sovi mulle! Ainakaan pidemmissä pätkissä. Onneksi tässä on juhannuspäiville jokunen yksittäinen asiakas siellä täällä, jottei täysin toimettomana tarvitse olla.


     Mukavaa keskikesän juhlaa sitä viettäville (ankeasta säästä huolimatta)! Toivotaan, että kesä näyttää vielä parhaita puoliaan :)

torstai 14. kesäkuuta 2018

Suskin talli Ylöjärvi

  Mainitsinkin jo, että (ainakin) kesän ajan työskentelen myös Suskin Tallilla Ylöjärvellä. Sinne ovat erittäin tervetulleita myös vammattomat ratsastajat!! Tykkään erityisesti työskennellä selkään palaavien ja aloittelijoiden kanssa, mutta ihan kaikki ovat yhtä tervetulleita ratsastamaan. Hevoset ja ponit ovat osoittautuneet loistokappaleiksi ja ne toimivat erittäin hyvin sekä yksin että ryhmässä.

  Varsinkin selkään palaavien laukkakokeilut ovat onnistuneet yli odotusten: hepat ovat vähän kuin Särkänniemen huvilaitteita. Käynnistän ne tietystä kulmasta ja ne jatkavat kiltisti kierroksen kentän ympäri laukassa ja siirtyvät sitten itsekseen käyntiin. Ratsastajan tehtäväksi jää vain pitää kiinni ja nauttia kyydistä :) (Harva nimittäin on siinä tilanteessa pystynyt vielä itse ohjaamaan tai hevoseen vaikuttamaan - ensimmäiset laukat pitkästä aikaa ovat aina yhtä (lamauttavan) jännittäviä <3 )

  Pieni kimo Prinsessa-poni on hurmannut kaikki lapset (ja myös aikuiset) olemalla sellainen lasten unelmaponi; kiltti, kuuliainen, ystävällinen, rauhallinen mutta kuitenkin omalla moottorilla etenevä.


  Manja-poni saattaa välillä hieman kokeilla kuinka tosissaan ratsastaja selässä on, mutta liinatyöskentelyssä veti ylivoimaisesti pisimmän korren. Laukka nousi kuin ajatuksesta ja täytyy myöntää, että harvoin noin pehmeitä ja siistejä nostoja olen liinatyöskentelyssä nähnyt.


  Kaverukset Siru ja Siiri toimivat kuin majakka ja perävaunu; mitä Siru edellä, sitä Siiri perässä. Siru puksuttaa menemään kuin juna ja Siiri tulee kuuliaisesti perässä - laukat ja kaikki. Ja tottakai Siiri kulkee yhtä hyvin myös ihan yksinään!

                        (Siru vasemmalla ottaa aina päikkärit kuvien räpsimisen aikana...)

    Isoin (kirjaimellisesti) yllätys on ollut Jätti. Aivan hirmuisen kokoinen hevonen, mutta yksikään selkään uskaltaunut ratsastaja ei ole alas tullut ylistämättä Jättiä maasta taivaisiin. Vaikka koko (190cm) on sellainen, että kun sen taluttaa ratsastajien eteen, niin naamat yleensä valahtavat täysin kalpeiksi ja monella varmaan on löysätkin housuissa, niin ratsastettavuus ja kuuliaisuus entisellä kenttähevosella on loistava eikä askeleetkaan ihan niin isot kuin mitä alkuun voisi kuvitella.

   Tunnustan, että itselläkin puntti hieman tutisee näillä korkeuksilla, mutta pakkohan siellä on joku päivä ehtiessäni käydä itsekin kokeilemassa kuinka hieno ratsastuselämys tämä jättiläinen on.


  PS. kentän reunalla on rakennettu korotettu jakkara, joten selkään ei joudu kiipeämään vuorikiipeilyvarusteilla ;)

  Suosittelen ehdottomasti kaikkia korkeita paikkoja kammoamattomia kokeilemaan tätä seniorihevosta! Kaikilla hevosilla voi omien tarpeiden mukaan ratsastaa vaikka vain käyntiä. En koskaan pakota ratsastajaa mihinkään. Rohkaisen kun näen että taidot ja kyky riittävät, mutta ratsastaja tekee aina itse viime kädessä oman päätöksen.

  Tässä on käytössä olevien hevosten runko tällä hetkellä, mutta sarjaa voi täydentää uusilla tulokkailla, joita Suski tuo maahan jatkuvasti. Kun kuormasta löytyy sopiva, se liittyy joukkoon joko määräajaksi tai miksei ehkä pysyvästikin ;)

  Tervetuloa siis ratsastamaan Suskin Tallille!! Muistakaa säänmukainen pukeutuminen, sillä maneesia ei ole. Mukava ratsastuskenttä sitävastoin löytyy! Toistaiseksi ilmojen haltija on ollut erittäin suotuisa ratsastukselle (kuivuutta lukuunottamatta).


  Seuraa Facebookissa mun sivuja ja profiilia, niin pysyt kärryillä toiminnasta:

Sivu: https://www.facebook.com/Vammaisratsastuksen-ohjaaja-Heidi-Mattila-1736852519947150/

Profiili: https://www.facebook.com/people/Vammaisratsastuksen-Ohjaaja-Heidi-Mattila/100010116677208

tiistai 5. kesäkuuta 2018

Alive!

  Vihdoinkin kesäkuu!! (Ja aika korkata uusi kuukausi auki myös täällä blogin puolella) Lämpöä ja aurinkoa on riittänyt. Pikkuhiljaa tosin meikäläisen viallinen termostaatti alkaa ilmoitella, että lämpö voisi hetkeksi jo riittää, mutta sisulla painetaan yhä päivät läpi. Maastolenkit asiakkaiden kanssa Kangasalan harjumaisemissa ovat olleet kuluneen kevään ja kesän kohokohtia. Varsinkin huzul-ruuna Wado on osoittanut olevansa erittäin oiva peli (pikku)ratsastajien kuljettamisessa poluilla!!


  Olen itse nauttinut reissuista tuhatprosenttisesti. Enpä olisi kymmenisen vuotta sitten sairastuessani uskonut, että kävelen ja hölkkäilen asiakkaiden kanssa kolme tuntia putkeen polkuja pitkin, komeita maisemia katsellen. Ei, silloin en pystynyt kävelemään kotiovelta metsän reunaan (n.50m). Vielä 4 vuotta sitten pisin yhtäjaksoinen kävelymatkani on 3-4km. Ei siis ihme, että osaltaan siksi tuntuu tällä hetkellä siltä, että olen vihdoinkin elossa. Kiinni elämässä. Yhteiskunnan loisella (nimike, jota itsestäni käytin sairastuessani) on työ, jolla on merkitystä. Ja se työ on paras työ ikinä.


  Kesän ajan mulla on mahdollisuus toimia myös Ylöjärvellä Suskin Tallilla, ja tartun tarjoukseen innokkaasti. Ylöjärvi kotikaupunkinani on erityisen lähellä sydäntä ja on mahtavaa pystyä tarjoamaan palveluita myös Ylöjärveläisille. Ja mikä parasta, täällä toimintaan mukaan ovat tervetulleita myös vammattomat!! Tykkää ja seuraa FB-sivu Vammaisratsastuksen-ohjaaja-Heidi-Mattila niin pysyt perillä myös Ylöjärven ratsastusmahdollisuuksista :) Suskin tallille pystyn toistaiseksi ottamaan erityisryhmistä lapsiasiakkaita, ja henkilöitä, jotka eivät tarvitse ramppia (pääsevät jakkaralta suht omatoimisesti selkään). Toivottavasti säät suosivat läpi kesän. Pidetään oikea ratsastuksen täyteinen kesä 2018!!




  

maanantai 28. toukokuuta 2018

Paradressagea Tampereella

  Kuluneena viikonloppuna miteltiin paremmuusjärjestyksestä Dressage Festivaleilla Tampereella. En nähnyt ainuttakaan tavisrataa, joten itse tapahtumaan en ota sen enempää kantaa. Mutta se mikä oli erityisen hienoa oli se, että mukana oli myös paraluokka!! Olin paraluokan ajan avustamassa ihanaa näkövammaista kilpailijaa ja pääsin samalla ihan käytännössä seuraamaan kuinka homma toimii 3-tasolla.

  Lähtijöitä oli 6. Voiton vei tällä kertaa Jessica Kerttunen ja toiseksi ratsasti Marja Mikola. Alla muutama kuva - sen mitä nyt ehdin napsimaan :)






perjantai 25. toukokuuta 2018

Suonenjoella tallivierailulla

   http://www.ratsastus.fi/lajit/vammaisratsastus/vertaistuki

   Yksi tärkeimmistä asioista, joihin haluamme olla vaikuttamassa, on yrittäjän rohkeus uskaltaa ottaa vammaisratsastajia asiakkaaksi ratsastuskouluihin. Mekin haluamme harrastaa. Mekin haluamme, että meidän tarpeet huomioidaan. Mutta se ei silti ole rakettitiedettä ja ydinfysiikkaa. Osa meistä tarvitsee esimerkiksi ramppia (jota emme voi tuoda selkärepussa mukanamme), mutta monet ratsastajat ovat itse sen verran valveutuneita, että ovat hankkineet omat erikoisohjat tai muut tarvitsemansa välineet. Myöskin henkilökohtainen avustaja jokaisen pitäisi tuoda itse mikäli tarvitsee avustamista esim. vessakäynneillä, pukeutumisessa tms. Mikäli ratsastaja tarvitsee normaalia tavanomaisempaa avustusta selkään nousemisessa tai jalkautumisessa, hänellä myöskin periaatteessa pitäisi olla oma avustaja itsellä mukana tätä varten. Vammaisen henkilön harrastustoiminnan mahdollistamiseen myönnetään avustajatunteja myös tätä tarkoitusta varten. Sitävastoin taluttaja olisi hyvä löytyä tallin puolesta (kokenut hevosihminen) mikäli ratsastajan avustaja ei satu sellainen olemaan.

  Tallille siis ei pitäisi jäädä muuta avustamista kuin se, mikä ratsastusharrastuksessa on tavanomaista. Ja sehän talleilla jo etukäteen osataan! Ratsastuksen ohjaajat ja -opettajatkin pärjäävät yleensä hyvin, kunhan heillä on sen verran ymmärrystä, että esimerkiksi näkövammaiselle ratsastajalle voi olla turhaa nalkuttaa siitä, että hän tekisi täsmällisemmän voltin C-kirjaimessa. Tai alaraajahalvaantunutta pyytää käyttämään enemmän pohjetta. Eikä se haittaa, vaikka opettaja epähuomiossa huutaisikin että "käytä sisäpohjetta" - me olemme varmasti tottuneita siihen! (Ja sitäpaitsi lähes kaikki "jalattomat" käyttävät raippaa pohkeen apuna, joten vaikka huutaisikin että käytä sisäpohjetta he osaavat kompensoida sitä raipalla).

  Olen itse henkilökohtaisesti sitä mieltä, että kunhan osaa kuunnella mitä ratsastaja itse kertoo rajoitteistaan, niin hänen kanssaan pärjää ilman korkeakoulututkintoja.

  Meitä vertaistukijoita on mahdollisuus pyytää maksuttomalle tallivierailulle, jos ratsastuskoulu pohtii ratsastustoiminnan tarjoamista myös erityisryhmille. Me tulemme avaamaan teille vammaisratsastajien ratsastusharrastusta. Meitä on yksi näkövammainen, yksi pyörätuolissa istuva ja yksi muuten liikuntavammaiseksi luokiteltava. Kaksi meistä kilpailee aktiivisesti paraluokissa ja he osaavat neuvoa mm. vammaisratsastusluokkien järjestämisessä. Meitä hyväksi käyttämällä (kuvainnollisesti) saatte tietoa siitä, mitä juuri teidän kannattaa huomioida palvelun tarjoamisessa meille. Onko tallinne tarpeeksi esteetön? Soveltuvatko hevosenne vammaisratsastajille? Tarvitseeko hankkia apuvälineitä? Millainen ramppi pitäisi olla?

  Ratsastuksenohjaajanne/-opettajanne saavat myös pitää meille ratsastustunnin, jonka aikana saatte kullanarvoista oppia ja ymmärrystä vammaisratsastajista. Se todennäköisesti alentaa kynnystä palveluntarjoamiseen, kun huomataan ettei nää vampit nyt niin haastavia olekaan ;)


  Vanhamäen talli Suonenjoella oli ensimmäinen, joka uskalsi tartua tarjoukseemme (lue tästä myöhemmin myös Hippoksesta). Me siis hyppäsimme juniin ja autoon ja karautimme jakamaan kokemustietoamme.

  Vanhamäen hyvinvointikeskus oli sananmukaisesti hyvinvointikeskus. Emme ehtineet kaikkeen tarjontaan edes tutustumaan, esimerkiksi metsämansikkapuisto jäi fyysisesti käymättä. Sitävastoin kuntosali, kiipeilyseinä, lasten pallomeri ja huikea liikuntasali käytiin itse katsastamassa. Keskuksesta löytyi myös luomutila myyntipisteineen ja ravintola. En muista koskaan saaneeni tallilla vastaavankaltaista ateriaa :D


  Tilalla toimi myös lastenkotiyksikkö. Majoitustilatkin olivat saatavilla.





  Tilat olivat siis aivan mahtavat, mutta mites sitten hevoset ja henkilökunta? Ennenkuin sen enempää alan ruotimaan, niin pakko antaa tunnustus molemmille. Kaikkein tärkeintä meidän mielestämme on asenne ja ilmapiiri, ja sen nämä Vanhamäen tallin naiset Jaana ja Celina tuhatprosenttisesti täyttivät! (Toki se oli etukäteen arvattavissa, sillä tuskin talli kutsuu meitä vierailulle jos heillä ei ole aikomustakaan palvella vammaisratsastajia...?)

  Pihaan oli juuri valmistunut ramppi ja hevoset eivät vielä olleet täysin tottuneita siihen. Silti oli mukava huomata, että ne kuitenkin kaikki parkkeerasivat siihen - pienillä korjailuilla, mutta sillä ei ole mitään merkitystä tässä vaiheessa (eikä itseasiassa jatkossakaan. Pääasia, että se seisoo paikallaan selkäännousemisen ajan ja hetken sen jälkeen).



    Kaikki neljä testitunnilla ollutta hevosta toimivat erittäin mallikkaasti. Meitä kolmea oli täydentämässä tallin oma pararatsastaja opetushevosella. Tunnin tarkoitus ei ollut varsinaisesti opettaa meitä ratsastamaan, vaan tutustua siihen miltä tuntuu pitää tuntia vammaisratsastajille. Tästäkin tallin opettajakaksikko suoriutui erittäin hyvin - ehkä osittain kyselemisen ansiosta. He kyselivät paljon ja me vastailtiin paljon. Huomionarvoista on se, että opettajien ei tarvitse osata asioita! Me olemme nimenomaan neuvomassa ja auttamassa ymmärtämään. Ja kun on herkkyyttä kuunnella mitä ratsastaja kertoo, niin esimerkiksi näkovammainen Katja leiskautti komeasti useampaan kertaan suoralla linjalla olleen esteen yli avustajan ja ratsastuksenopettajan avulla (esteratsastavia näkkäreitä ei varmasti montaakaan Suomessa ole, joten tämä oli enemmänkin bonuskokemusta kuin odotettavissa oleva näkövammaisen ratsastajan opetustilanne). Se vaati esteen sijoittamisen Katjalle otollisimpaan kohtaan lamppurivin alle (jotta hän pystyi seuraamaan valoa), avustajan laskemaan laukka-askeleet, koska hänen pitää kääntää lyhyeltä sivulta kohti estettä ja ratsastuksenopettajan laskemaan kolme viimeistä askelta ennen hyppyä. Hyvä osoitus siitä, että vammaisratsastajalla on tiimityön kautta paljon enemmän mahdollisuuksia kun äkkiseltään voisi olettaa.

 





  Mun ratsuna toimi suloinen Kamilla. Todella kiva hevonen omalla moottorilla, mutta ei liikaa. Oma ratsastaminen hävetti taas ihan sairaasti, sillä kyllä se niin vaan on, että ratsastus ylläpitää myös kehonhallintaa. Nyt se oli taas ihan hukassa ja itsellä jatkuvasti epävarma olo selässä. Eikä siinä juurikaan pysty hevosta työstämään kun oman itsen kanssa on kädet täynnä töitä. Olen ollut hevosen selässä kahden käden sormilla laskettavan määrän tänä vuonna eikä niistä edes puolet ole ratsastustunteja, joten on pakko yrittää jotain kautta saada aktivoitua tuota ratsastamista kesällä ja ensi syksynä. Onneksi kävin juuri kaksi viikkoa sitten hyppäämässä muutaman hypyn Tyttelin tunnilla, jotta sain tuota loppuvuodesta jäänyttä estepeikkoa hieman karistettua. Ilman sitä en olisi suostunut Vanhamäessä hyppäämään ainoankaan tulitikkuläjän yli! Kamilla kiikutti kiltisti toiselle puolelle, vaikka vaistosi ratsastajan itseluottamuksen puutteen. Huomasin muuten sen, että jotain hyvää on viime syyskauden estehyppelöiminen tuonut: jään entistä useammin nykyään odottamaan ratsun ratkaisua entisen rajun ponityrkkäämisen sijaan :D

  Vanhamäestä jäi erittäin hyvä fiilis ja pystyn aidon lämpimästi sitä suosittelemaan myös tavisryhmiin integroituville erkkaratseille! Toivon myös kovasti, että jossain vaiheessa saadaan Vanhamäkeen vaikka joku vamppien hyvinvointiratsastusleiri tai jotain ;) 


  Loppuun vielä oma suosikkipaikkani (löytyy Vanhamäen maneesista):