keskiviikko 31. toukokuuta 2017

Kössi

  Muuten en ehkä raportoisi tunnista tänne, mutta pakko pikkuisen tehdä kasvojenkohotusta eilisen noloilun jälkeen. Hevonen oli uusi - iso, mutta kiltti. Oikeastaan lähestulkoon erämaalaiva, jolla oli kaulaa kuin kirahvilla ja runkoa kuin mäyräkoiralla. Mutta silti kivan pieniliikkeinen itselle ja sopivasti omalla moottorillakin varustettu. Raipalle se oli tosi herkkä enkä tikkua juuri tunnin aikana tarvinnutkaan. Ja jos tarvitsin, niin pieni napsautus sai aikaan ison reaktion.

  Silloin joskus aikanaan (kauan sitten...) meillä oli hyvin pitkälle tunneilla tapana tehdä itsenäinen alkuverkka. Puolensa siinäkin oli, mutta rehellisesti täytyy kyllä tunnustaa, että enemmänkin se taisi jäädä hölkkäilyksi kuin tehokkaaksi alkuverryttelyksi. Tykkään ihan hirveästi tavasta aloittaa työskentely heti ohjatusti - se "pakottaa" tehokkaaseen ratsastamiseen heti aluksi, vaikka houkutus on monesti jäädä vain nauttimaan ja maisemia katselemaan.

  Ja yllätys yllätys, "jalustimet ristiin kaulalle". Olen nyt näiden kuuden tunnin aikana ratsastanut enemmän ilman jalustimia kuin vuosiin. Tasapainovaikeuksista kärsivänä huomaan hakevani henkistä turvaa jalustimista, mikä toki on ihan luonnollista. Jos alla on luottamusta ja turvallisuudentunnetta herättävä hevonen, niin ei ole itselleni ongelma luopua niistä jalustimista. Haluan kuitenkin minimoida riskitekijät, koska maailma saattaa pyörähtää päässä ympäri ihan ilman ulkoisia syitä.


  Aluksi Kössi oli takaa "kömpelö". Katselin samaa jo edeltävällä tunnilla, jota olin hieman vakoilemassa. Se teki alkuun oman olon hieman epämukavaksi (hevonen ns. kompastelee takajaloillaan), mutta toisaalta pisti aktivoimaan takaosan toimintaa suuremmalla intensiteetillä. Ja kyllä, siihen se "kompurointi" sitten jäi. Kun oli pakko nostaa ne kintut maasta niin kyllä ne sitten sieltä nousikin.

  Tehtiin tunnilla siksak-pohkeenväistöä ja huomasin siinä hevosen suuren kunnioituksen raippaa kohtaan. Se irtosi (kuten tuntijunat monesti) uralta huonommin, mutta asia oli helposti korjattavissa vaihtamalla raippa ulkokäteen. Johan irtosi sen jälkeen :D Nopeasta lihasväsymyksestä kärsivänä kannattaa tehdä mahdollisimman vähän mitään ylimääräistä työtä ;)

  Kössi oli ihan peruskiva hevonen, mutten saanut sen kanssa mitään WAU-fiiliksiä. Erämaalaivana se oli paljon haasteellisempi kuin esimerkiksi Novo viime maanantaina, joten tällä hetkellä Kössi joutuu jäämään TOP-listalla viimeiselle (eli kolmannelle) sijalle.

tiistai 30. toukokuuta 2017

Blondit uralla

  Heissan ja anteeksi blogihiljaisuus! Viime postauksen jälkeen iski tauti nurkan takaa ja otin loppuviikon erittäin rauhallisissa merkeissä. Nyt kuitenkin olen taas mukana pelissä ja kävin sitä juhlistamassa erään Blondin kanssa.

  Ensin kerron vamppijutun, koska tämä blogi on nimenomaan niitä varten. Mun mielestä taas kerran loistava osoitus siitä, kuinka selässä istuminen ylikuormittaa kognition välillä niin totaalisesti, ettei enempää enää jakeluun mahdu. Eerikalla oli "uusi" mielikuva, jota hän yritti tuoda meidän ratsastukseen. Helkkari mä en sitä tajunnut! En sitten millään. Joten lopputunnista ignoorasin koko asian ja ajattelin, että mietin sitä myöhemmin. Se myöhemmin tuli sitten automatkalla kotiin. Ja tiedättekö mitä? Kun ei ollut muuta siinä hetkessä, niin mielikuva pamahti täysin kirkkaana mun päähän ja taisin jopa itsekseni ääneen tokaista, että miten hitossa mä en tätä äsken tajunnut? Ihan selvää pässinlihaa! Mutta parempi kai tajuta sitten vähän myöhempään kuin ei ollenkaan. Tunsin itseni melkoisen blondiksi...



  Sitten itse tunti. Erittäin hyvä harjoitus. Välillä pieniä hetkiä, jolloin Blondi tuntui paremmalta kuin kertaakaan aikaisemmin; lähinnä se tuli siitä, että hetkittäin se imi itse eteen eikä mun tarvinnut käyttää yhtään efforttia sen pitämiseen halutussa askellajissa. Siinä tunnin positiiviset.

  Negatiivisia sitten taas tulee pitkä lista. Vaikka harjoitus oli hyvä, se oli liian nopeatempoinen mulle. Muut vielä meni, mutta ravi-laukka -siirtymiset oli todella todella järkyttävän hirveitä. Kun se kehon kontrolli karkaa niin se karkaa. Ja voitteko kuvitella, tein oman henkilökohtaisen ennätykseni - hyvin kyseenalaisen henkilökohtaisen ennätyksen. En muista koskaan ratsastaneeni tuntia - en siis edes jatkokursseilla 1989/1990 - jolloin onnistuisin nostamaan VÄÄRÄN LAUKAN useammin kuin oikean!! Hei haloo, oikeesti!! Häpeän vieläkin silmät päästäni ja toivon ettei kukaan nähnyt (turha toivo tosin). En edes tajua kuinka onnistuin siinä! Tai oikeastaan tajuan. Kun se kehokontrolli karkaa niin se karkaa. Nimittäin jokainen nosto käynnistä oli just niinkuin pitikin, mutta ravista tehtynä tapahtui nostohetkellä aina jotain, joka antoi Blondille signaalin "väärästä" laukasta. Nopeatempoisessa tehtävässä en ihan ehtinyt analysoida tarkempaan mitä siinä tapahtui, mutta veikkaan painon heilahtaneen sen verran vasemmalle (mun heikko puoli), että hevonen tulkitsi sen vasemmaksi laukaksi.

  Kai hepparaukkakin mietti pienessä päässään että mitä tuo toinen blondi oikein nyt haluaa, kun ensin se pyytää vasemman laukan ja kun kuuliaisesti sen nostan, niin se korjaakin sen heti oikeaksi. Jouduin vielä tekemään jokaisen korjaavan noston voltin kautta kun se oikea ei ravista noussut. Käynnistä kyllä kun kroppa oli hallinnassa, mutta ravista ei. Toinen suunta sujui reilusti paremmin eikä siellä tullut muistaakseni ainuttakaan väärää nostoa, joten sekin kertoo siitä, että ongelma oli nimenomaan mun kehon vasemmalla (siis sillä heikommalla) puolella.


  En tiedä millä ilveellä pääsisin harjoittelemaan (harjoitus)ravin ratsastamista, kun lihasväsymys tulee siinä esiin niin nopeasti. Mitä enemmän väsyn, sitä enemmän hallinta karkaa ja tulos on miinuksen puolella. Ehkä tuo tunnin harjoitus olisi sujunut paremmin, jos siinä yhdelle sektorille olisi sisällytetty käyntityöskentelypätkä, joka olisi ollut mulle se ns. korjaava ja hetken lepo -osio. Nyt kun tehtiin loppumattomalla syötöllä ravi-laukka-ravi-laukka-ravi-laukka ja nopeassa tahdissa, niin tulos oli lähestulkoon katastrofaalinen. Kun taas käynti-ravi-laukka-käynti-ravi-laukka olisi varmasti antanut paremman tuloksen omalla kohdallani.

  Vaikka kyseinen tunti taisi olla vasta viides Blondin kanssa, niin selvästi kaava noudattelee aina samaa. Tunnin ensimmäinen laukannosto on se välienselvittelyvaihe ;) Blondin on näköjään joka kerta pakko tehdä se ensimmäinen kokeilemalla "mä nyt tälläin pikkuhiljaa valuisin tähän laukkaan sitten kun ehdin ja jaksan ja viitsin". Siinä kohtaa meikä ilmoittaa selästä ettei se käy, vaan se laukka nousee välittömästi, p**kele. Sitten tulee Blondin protestipukit. Mutta sen jälkeen asiasta ei enää keskustella. Mielenilmauksen jälkeen jokainen laukka nousee ilman kyselemisiä juuri silloin kun pitää. Näköjään sen kuitenkin on pakko joka kerta kokeilla kuinka tosissaan ratsastaja selässä on :D

  Mutta on se kiva hevonen! Siinä olisi nyt se voikko tamma, josta olen pienen ikäni haaveillut. Tosin alkuperäisissä haaveissa se voikko tamma oli suomenhevonen, mutta eestinhevosena Blondi liippaa suht läheltä.

  Tänään on viikon toinen tunti ja vaikka toisaalta toivon, että listassa olisi välillä joku toinen hevonen (joku hieman "helpompi" itselle), niin sisimmässäni taidan kuitenkin toivoa eniten että siellä lukisi Blondi...

tiistai 23. toukokuuta 2017

Novo

  Eilen omalle ratsitunnille meno oli täys katastrofi! Minä en ole oikeastaan koskaan myöhässä ja varaan aina aikaa reilusti ehtiäkseni perille. Eilen kuitenkin suljetun tunnelin ja kello 16 ruuhkan vuoksi matka kotoa Niihamaan kesti lähes kaksi tuntia (normaalisti 20-30min)!! Ehdin siis omalle tunnilleni niin, että tehokasta ratsastusaikaa oli jäljellä 2 minuuttia... Blondi oli uskollisesti odotellut mua kentällä koko tunnin ja jatkoi siitä sujuvasti seuraavalle ratsastajalle.

  Sain kuitenkin mahdollisuuden mennä seuraavan tunnin mukaan Novolla.


  Sinimäinen olemus, tallusteli rauhakseen nivelet naksuen kohti meidän tuntiuraa, joten meikähän oli heti ihan liekeissä että nyt on hyvä ratsu :D Ja Novo oli ihan peruskiva tuntipuksu, muttei varsinaisesti Sini II, jota hiljaa mielessäni toivoin. Novo oli reippaampi kuin Blondi, joten siitä pisteet kotiin. Tosin se energia mikä säästyi eteenpäin ratsastuksessa otettiin takaisin askellajien haastavuudessa, joten siltä osin tilanne + - 0 (plusmiinus nolla). Novolla oli itselleni erittäin epämukava töksähtävä ja kulmikas ravi, ja ylöspäin isosti suuntautuva laukka. Ai niin, mainitsinko jo, että mentiin taas ilman jalustimia...?

  Laukka oli siitä jännä, että se suuntautui tosiaan isosti ylös muttei isosti eteen. Se heitti siis joka askeleella maata kiertävälle radalle. Vähän kuin huvipuistolaite; kädet vaan ylös ja kiljumaan :D Joko kauhusta tai euforiasta. Tässä tapauksessa kauhusta...

         (http://www.themeparkreview.com/parks/photo.php?linkid=10971&pageid=35&pageno=5)

  Oli pakko ottaa jalkkarit henkiseksi turvaksi jalkaan laukkatyöskentelyn ajaksi. Tunnilla tehtiin pohkeenväistöä käynnissä ja ravissa, sekä siirrettiin laukassa hevosta sivusuuntaan pohkeenväistömäisesti. Vaikka Novo oli täysin uusi tuttavuus, niin aloin lopputunnista pikkuisen hoksaamaan kuinka se toimii ja väliin tuli ihan kohtuullisiakin lyhyitä pätkiä. Niinkuin sanoin, ihan peruskiva hevonen, muttei muuten mulle sopivin mahdollinen.



maanantai 22. toukokuuta 2017

Vammautumisen psyykkinen vaikutus

  Viikonloppuna sain taas muistutuksen MS-taudista ja sen vaikutuksesta itseeni. Voisi kuvitella, että seitsemän diagnoosivuoden + kahden oireiluvuoden jälkeen sitä alkaisi olla jotakuinkin sujut sairautensa kanssa. Minä olen elänyt ensimmäiset 29 vuotta ns. terveenä, joten en osaa hypätä syntymästään saakka vammautuneena olleen kenkiin. Mutta osaan vähän kuvitella sitä, miltä tuntuu vaihtaa "terve" elämä "sairaaseen" elämään.

  Sairastumisen/vammautumisen psyykkistä vaikutusta ei voi kuvitellakaan kuin ihminen, joka on sen käynyt itse läpi. Toisilla prosessi on helpompi, toisilla mahdollisimman kivisen tien takana. Toivon kuitenkin jokaiselta, ettei prosessia vähätellä. Sairastuminen on aina kriisi ja heilauttaa psyykettä vähintään hetkellisesti. Mua suuresti sieppaa joskus vertaistukiryhmissä, kun vastadiagnosoitujen psyykkistä kipuilua vähätellään. Sairastuminen (tai vammautuminen) pitää surra pois, tai siihen voi jäädä jumiin vuosikausiksi. Minä ainakin omalla kokemuksella väitän, että kriisit on käsiteltävä tai se käsittely vaanii aina kulman takana hyökätäkseen sopivalla hetkellä kimppuun.

                                    http://dustanwoodhouse.ca/slap-face-cdns

 Sain viikonloppuna avarista naamalleni. Taekwon-don vyökokeet, joihin menin muutenkin vajaalla itseluottamuksella. Olosuhteet olivat täysin itseäni vastaan; ensimmäiset lämpimät viikot ovat aina vaikeimmat eikä fyysinen urheilusuoritus lämmössä todellakaan helli meikäläistä.

  Se oli pelkkää tuskaa ja pahaa oloa. Fyysinen jaksaminen oli alhaalla, samoin kognitiivinen suoriutuminen. Takkusin niin paljon, että luulen saaneeni natsan säälistä... Sain kuitenkin ja se kai on pääasia, mutten voi sanoa olevani millään lailla tyytyväinen viikonlopun suoritukseen.

  Arvatkaa mikä siinä harmittaa eniten? Se, että ilman lämmön epäsuotuisaa vaikutusta mun olisi pitänyt suoriutua kohtuullisen hyvinkin. Fysiikkaosuuden normaalioloissa jaksan ilman ongelmia, osaan kaikki tekniikat joita kysyttiin. Jos nyt saan osoittaa syyttävän sormen sinne mihin se kuuluu, niin ulkoisten olosuhteiden vaikutuksesta jouduin alisuoriutumaan rajusti. Kyllä, JOUDUIN! Minä en ole valinnut itselleni termostaatin rikkoutumista. Se on jotain, joka on sairauden myötä tullut elämään. Ainoan plusmerkkisen annan itselleni siitä, että taistelin loppuun asti, vaikka sadasti teki mieli keskeyttää koko paska.

  Kotona selasin surkeuden vallassa ulkomaisia nettisivuja kunnon viilennysliivien osalta, mutta hinnat ovat sen verran korkealla (tai ei toimitusta Suomeen) että se jää odottamaan aikoja parempia. Löysin myös viilentävät ohuet käsineet ja jotkut jalkahärpäkkeet, joita mietin ottelusuojien alle tulevaisuudessa. En tiedä kuinka toimisivat, mutta kannattanee kokeilla. Käsineitä voisi ehkä käyttää ratsastaessakin ratsihanskojen alla. Mulla oli oma viilennysliivini mukana - oikein pakkasen kautta kylmälaukussa, mutta h-hetkellä se oli jo niin lämmin, ettei siitä ollut mitään hyötyä enää. En voi siis kokemuksen perusteella suositella näitä EVAPORATIVE - liivejä (joiden teho perustuu siis vedessä kasteluun). Patruunallinen/kylmäpussillinen lienee parempi vaihtoehto. Tämä huomioksi niille, jotka harkitsevat ostamista!

  Kuitenkin loppupeleissä omaa psyykkistä eteenpäinmenoa kuvaa se, etten jäänyt moneksi päiväksi kiinni pettymykseen ja katkeruuteen. Sitä kesti sen päivän, kunnes annoin itselleni luvan olla "sairauden runtelema" ja ottaa asia sellaisenaan kuin se on. Tällä kertaa osui harvinaisen huono päivä, ehkä ensi kerralla tulee mahdollisimman hyvä päivä. Tämä nyt vaan on päivästä riippuvaista enkä voi sille mitään. Helpommalla pääsee kun ottaa asiat sellaisenaan kuin ne on ja yrittää vaan jatkaa sitkeästi eteenpäin.


  Mestari sanoi hyvin yksissä treeneissä, että jokaisella lihasvoima kasvaa harjoittelun myötä. Toisilla hitaampaa, toisilla nopeampaa, mutta jokaisella se kasvaa rajoitteista huolimatta. Eikä kysymys ole siitä kuka pääsee maaliin ensimmäisenä. Taekwon-do on saanut aikaan todella paljon hyvää (sekä fyysisesti, psyykkisesti että sosiaalisesti) tämän noin puolentoista vuoden harjoittelun aikana. Ei sillä ole väliä mikä se vyön väri on, vaan sillä että uskon pysyväni pidempään toimintakykyisenä taekwon-don myötä. Ei sillä ole loppupeleissä väliä, etten pysy rivitekniikassa mukana nopeatempoisuuden vuoksi. Aivoilla on kyky korjata itseään jonkin verran, jota on selvästi omassa kupolissani tapahtunut. Jossain kohtaa se raja tulee vastaan, ja kun se tulee, niin on sopeuduttava siihen.

  Sama ratsastuksessa. Mennään eteenpäin niin kauan kuin fysiikka ja psyykkiset kyvyt antavat periksi. Kun raja tulee vastaan, jäädään siihen ja ylläpidetään sitä. Jos kesken matkan tulee kriisejä, niin käsitellään ja surraan ne pois, jotta päästään taas jatkamaan matkaa. Vaikka se kuopasta nouseminen voi joskus kestää pitkäänkin ja sinne samaan kuoppaan voi pudota reunalta useasti takaisin, niin jonain päivänä matka jatkuu.


keskiviikko 17. toukokuuta 2017

Toka ratsitunti

  Harjoitukset jatkui Blondin kanssa. Vakoilijapalvelu laittoi viestin automatkalla tallille tuntilistaan merkitystä hevosesta ja yllätyksekseni huomasin viestiä lukiessani esiintulleen hymyn. Vaikka tämä oli vasta kolmas kerta Blondin kanssa, on hevonen nostanut osakkeitaan kerta kerralta. Jännä nähdä mitä tästä tulee vai tuleeko mitään. Blondissa on ainesta sekä vammaisratsuksi että itselleni ratsuksi, mutta ensisijaisesti vammaisratsuksi. Se on tasainen, turvallinen, osaava, kiltti ja osoittanut yllättävää sosiaalisuutta ihmistä kohtaan. Viime syksynä kokeillessa se otti pyörätuolin vastaan erittäin luottavaisesti eikä hätkähtänyt sen kanssa touhuamisesta.

  Tänään keskityttiin istuntaan, mutta tehtiin kuitenkin tehtäviäkin siinä samassa. Eerika repi meiltä jalustimet irti ja keskityttiin hakemaan jalkoihin rentoutta sekä keskivartaloa töihin. Blondi selkeästi muisti eiliseltä jotain, nimittäin heti kun otin ohjat käteen se skarppasi eikä testannut enää läheskään yhtä paljon. Tällä kertaa se tuli suoraan tallista, joten annoin sille rauhassa aikaa vertyä. Ensimmäisessä laukannostossa sen oli pakko kokeilla kuinka tosissaan täti selässä on. Täti oli erittäin tosissaan ja Blondi mielenilmaukseksi protestoi perää heittämällä siihen malliin, että sai heilautettua ilman jalkkareita ratsivan tasapaino-ongelmaisen... (kuinkahan moni odottaa tässä kohtaa että kentän pintaan?)... Se olisikin ollut Blondille erittäin helppoa tekemällä pienen pieni sivuhypähdys pukittamisen jälkeen, niin meikä olisi tasan taatusti kaivanut hiekkaa suustaan. Hevonen kuitenkin armahti sen verran ettei sitä tehnyt. Mutta tasapainon sai kyllä heilautettua oikein kunnolla :D

  Tämän "välikohtauksen" jälkeen ei hevonen enää kysellyt tai kyseenalaistanut mun toiveitani. Päästiin jälleen kerran siihen, että komenna mielummin kerran kunnolla kuin jatkuvasti pikkuisen koko tunnin ajan. Tässä muuten päästään yhteen asiaan, josta tykkään Eerikasta näin kahden tunnin perusteella. Tunnilla saa ja pitää ratsastaa. Eerika vaatii ratsastajalta tehokkuutta omaan toimintaansa. Ja mä olen tottunut siihen. Mulle on opetettu alkeiskurssista lähtien sellainen "Kysy - Pyydä -Käske" -toimintatapa hevosten kanssa.

  Ensin kysytään nätisti, että "tehtäiskös tämmönen".

  Jos ei tapahdu, niin pyydetään: "tehdään näin".

  Ja jos sittenkään ei tapahdu, niin käsketään: "Me tehdään nyt näin, koska minä sitä pyysin ja piste".

  Jos jää vain pyytämään kerta toisensa jälkeen, niin sitä ei välttämättä koskaan tapahdu ainakaan tuntihevosten kanssa, joista moni on oppinut menemään siitä mistä helpoimmalla pääsee. Eli jos ei ole pakko, niin löysäillään.

  Blondi oli kiva tälläkin kertaa. Yksi ikävä juttu hevosessa on; sen ravi ei ole mulle kovinkaan helppo istua. Mitä nojatuolimpi ravi on, sen enemmän se säästäisi voimavaroja muuhunkin kuin istumisen yrittämiseen. Harmoniatallin Sinillä on toistaiseksi ollut kaikista mukavin ravi istua. Tai oikeastaan muuten länkkäratsu Wyliella (http://hmwithhm.blogspot.fi/2017/01/wylie.html) - se oli kyllä ihan ykkönen sarjassaan, mutta sillä ravin tasaisuus tulee rotuominaisuutena.

  Käytän joskus erittäin tasaisesta ravista nimitystä Jagna-ravi.
Jagna (http://www.sukuposti.net/hevoset/jagna/galleria/5166) oli kiukkuinen konikponi, jonka käynnissä ja ravissa ei ollut muuta eroa kuin että ravissa maisemat vaihtuivat nopeammin. Perstuntuma oli muuten kokoajan sama :D Ei ollut vaikea arvata, että Jagna oli mun kaikista toivotuin poni tasapainotunneille. Ehkä menin sillä liikaa, koska en tänä päivänäkään osaa istua hevosen selässä!

  Tämän viikon ratsastustunnit on nyt taputeltu ja loppuviikko keskitytään taekwon-doon. Treenejä on vaatimattomasti joka päivä... Ja menin sitten kuitenkin ilmoittautumaan vyökokeeseen (painostuksen alla), vaikka ei yhtään huvita eikä kiinnosta. Kyllä mun pitäisi sieltä natsa saada - en voi olla niin surkea ettei mitään tule!




tiistai 16. toukokuuta 2017

Eka ratsitunti

  Ihan sikasiistiä olla takas geimeissä! Mulle oli laitettu taas Blondi-heppa (http://hmwithhm.blogspot.fi/2017/01/ratsitunti-niihama-riding.html) ja oikeastaan se oli helkkarin hyvä valinta tälle päivälle. Blondin kanssa tuntee heti olonsa turvalliseksi.


  Päästiin tyrkkäämään kouluaitoihin ja vielä pitkälle radalle. Blondi oli ollut edellisellä tunnilla. joten se oli valmiiksi verkattu. Keli oli inansa haastava (ensimmäiset lämpimät, jotka on mulle vaikeita).

  Heti alkuun on pakko käsitellä ehkä yksi tunnin paras asia; No Shout (http://www.noshout.fi/). Tämä oli mun ensimmäinen ratsitunti ikinä kyseisen vempeleen kanssa ja hyödyin siitä todella paljon! Alkuun nimittäin vähän epäilytti, kun neljä opettajaa samanaikaisesti kailottaa vierekkäin. Saatat muistaa, että mun on todella vaikea keskittyä kun hälyä ja melua on liikaa.


  Jotenkin kuuloke korvassa vei kaiken huomion, eikä taustamöly häirinnyt lainkaan. Jossain välikäynneissä saattoi huomio hetkeksi karata johonkin, mitä joku toinen opettaja juuri silloin sanoi, mutta ei muuten. Todella positiivinen kokemus!

  Ehkä toiseksi paras asia oli se, että tunsin itseni lämpimästi tervetulleeksi. Joka taholta.

  Tunnin aiheena oli vastalaukka A:1 -tapaan. Eli täyskaarto (kouluohjelmassa kulmankatkaisu, mutta me tehtiin täyskaartona pitkän sivun lopussa) ja puoliympyrä perään vastalaukassa. Laukka pyöri tällä kertaa Blondin kanssa rutkasti paremmin - viimeksihän mainitsin alussa jopa nelitahtiselta tuntuvasta. Toki se kokeili mua useampaan otteeseen ja alkutunnista meinasi jopa pieni epätoivo iskeä, kun tuntui, että mitä enemmän pyytää sitä enemmän hidastaa. No, fiksu tuntipuksuhan ei tee kuin sen mitä on ihan pakko, joten kyllä saakin vähän kokeilla :)

  Jos Blondille saisi reilusti enemmän omaa moottoria, niin luulen, että saisin siitä muutaman(kymmenen tai sadan) ratsastuskerran jälkeen kiinni sen verran, että sitä voisi ajatella jopa starttikaveriksi. Tällä hetkellä se on kuitenkin sen verran tahmea, että mun energiat menee sen eteenpäin puskemiseen ja kaikki muu jää toissijaiseksi. Palaute tunnista kuitenkin oli, että ratsastin tarmokkaasti ja tehokkaasti sekä onnistuin kuulemma motivoimaan hyvin Blondia liikkumaan. Puolet tunnista ratsastin "puolikkaalla jalustimella" kun onnistuin katkaisemaan turvajalustimen kumilenkin kesken tunnin.

  Tunnista jäi mukava fiilis ja menen tänään innolla uudestaan!


maanantai 15. toukokuuta 2017

Puuliiton koulutus

  Äitienpäiväviikonlopun vietin Tampereella Puuliiton ja Voionmaan koulutuskeskuksen järjestämässä "Esiintymistaito järjestötyössä" -koulutuksessa. Aloite koulutukseen lähtemisestä tuli isännältä, ja aikani mietittyäni hoksasin, miksi sinne kannattaa mennä:

1. Hyödyttää meneillään olevaa kokemusasiantuntijakoulutusta

2. Olen aina inhonnut julkista esiintymistä ja kaiken keskipisteenä olemista, mutta joutunen sitä jatkossa jonkin verran tekemään

3. Vahvistaa omaa minäkuvaa ja itsetuntoa

(4. Irtiotto arjesta hotellimajoituksineen ja ruokailuineen)

  Ja todellakin kannatti mennä! Ei viikonlopun aikana ihmeitä tehdä, mutta sain työkaluja omaan pakkiin ja vahvistuksen siitä, etten ainakaan ihan umpisurkea ole. Erityisesti omaa itsetuntoa vahvisti lyhyt harjoituspuhe, jonka valmistelemiseen oli aikaa hulppeat 10 minuuttia... Paniikissa valitsin itselle tutun aiheen "Hevosen käyttö liikuntavammaisen kuntoutumisessa" ja onnistuin ilmeisesti poimimaan sinne juuri oikeita asioita palautteen perusteella. Erityisesti ilmeisesti kolahti aloitus, josta kouluttaja oli kirjoittanut ylös "s****nan kova* :D Pitääkin tallettaa se ylös, jos tulee käyttöä joskus toistekin.



  Nyt kun koko viikonloppu on jankattu jännittämisestä, niin saa oikein luvan kanssa jännittää tämän päivän ratsastustuntia. Uusi hevonen, uusi opettaja, uudet tavat. Ratsastan kaksi kertaa viikossa - maanantaisin ja tiistaisin. Toukokuun ajan ratsastan molemmat tunnit Eerika Pekkarisen tunneilla (ilmeisesti aikalailla koulupainotteisesti mennään?) ja kesäkuun alusta juhannukseen toinen tunneista vaihtuu Tyttelin tunniksi. Kesänkin tunnit on pääsääntöisesti jo sovittu, mutta jotain lisäystä sinne vielä tulee, joten palailen niihin myöhemmin. Sovittiin, että aluksi kierrätetään hevosia, josko sieltä löytyisi joku hyvä "tinder-match" mulle ajatellen harjoituskilpailustartteja. Hevoset eivät siis ole yhtään tuttuja ennestään, joten kaikkien kanssa lähdetään ihan nollatasolta liikkeelle.

  Ja vaikka vähän jänskättää, niin pääsääntöisesti on hemmetin kiva palata takaisin ratsastustunneille!!

tiistai 9. toukokuuta 2017

Tunneille!!

  Viikonlopun jäljiltä hanskaan jäi hevoskerhon ohjaajan koulutus, joten onpa nyt sitten sekin ihan virallista tietä noukittu.


    Päivän, viikon, kuukauden ja ehkä koko vuoden parhaan yllätyksen sain postin kautta maanantaina. Bisnesenkeleitä on ihan virallisesti olemassa ja niin on näköjään myös harrastusenkeleitä! Posti toi jotain, jonka ansiosta pääsen vihdoin takaisin ratsastustunneille. Se oli täydellinen yllätys, sillä en oikeastaan koskaan ollut luottavainen siihen, että saisin jostain tukea ja apua. En voi kuin nöyrästi kiittää niitä tahoja, jotka tässä prosessissa ovat olleet mukana. Ja minä lupaan, että tavalla tai toisella tämä tuki tulee maksetuksi takaisin siirtämällä hyvää eteenpäin!


  En tiedä, kuinka paljon julkisesti voin tahoja mainostaa, joten varmuuden vuoksi jätän ne mainitsematta. Samoin myös summat ja muut tiedot.

  Yritän saada jo tälle viikolle palaverin Niihama Ridingin kanssa, jotta pääsisin mahdollisimman pian aloittamaan. Ehkä jo jopa ensi viikolla! Tämän lahjakirjan mukana varmistui myös se, että joudun tai saan - ihan kuinka asian haluaa tulkita - tekemään ensimmäisen parastarttini kisoissa loppuvuoden aikana. Mikäli siis löytyy itselle sopiva hevonen.

  Mahtavaa päästä takaisin selkään, ja tällä kertaa tavoitteellisesti! Ja loistavaa saada pikkuhiljaa taas lisää materiaalia blogiin!

lauantai 6. toukokuuta 2017

Täydennystä kuvakansioon

  Vammaisratsastuksen ohjaaja -koulutuksessa yhtenä välityönä oli tehdä oma kuvakansio (tai siis missä tahansa muodossa, mutta itse valitsin kansion). Siitä asti ajatuksena on ollut sitä täydentää, mutta se on jäänyt vain ajatuksen tasolle... Sitten tuli aurinkoinen päivä ja kuvausassarillekin sattui sopimaan, joten ei muuta kuin suunta täydentämään! Samalla sain katkaistua taas putken - ratsastuksettoman putken ;)

 



  Koulutustyössä oli tarkoituksena käyttää Papu.Netin materiaaleja ja ylläolevat piktogrammit näyttivät kaikkein eniten itseltäni. Musta on ehdottomasti minun värini! Sclera-piktogrammeista ei kuitenkaan löytynyt kuin ihan peruskuvat, joten jouduin jo alkuun hieman soveltamaan.









  Halusin kuitenkin lisätä kansiooni havainnollistavia kuvia myös ratsastuksesta, sillä niitä pystyy käyttämään muussakin ohjaustyössä kuin erityistä tukea tarvitsevien kanssa. Niitä voi vilauttaa muksuille ja aloitteleville aikuisille. Varsinkin pääasiassa visuaalisesti oppivia kuvat ehdottomasti hyödyttävät!





  Koska pääasiassa kuvat ovat kuitenkin vaihtoehtoisen kommunikoinnin tukena, lisäsin niihin pitkän pohdinnan jälkeen hymy- ja surunaamat. Pohdin peukkujen, rastien, täppien jne. välillä, enkä oikein osannut päättää mikä niistä olisi paras vaihtoehto. Kysäisin mielipidettä rakkailta kanssasairastavilta ja heidän mielipiteidensä pohjalta valitsin naamat. Nimittäin siitäkin joukosta löytyi erityislasten vanhempia ja heidän parissaan työskenteleviä! Taas se sama ikuisuusjuttu; mikä sopii toiselle, ei välttämättä sovi jollekin muulle. Joku keskittyi peukunnäyttelemiseen ja ignoorasi kaiken muun kuvasta, koulutyöskentelyssä täppä = v-kirjain eli väärin jne jne.




   Arvelin, että ehkä hymy- ja surunaamat ovat kaikkein selvimmät tähän työskentelyyn. Vaihdetaan sitten tai tehdään lisää eri merkinnöillä, jos käytäntö osoittaa muuta! 

   Ratsuna toimi ystävällisesti taas yksi suokkipapparainen ;) Eikä me oikeastaan ehditty muuta kuin räpsimään kuvia, joten se ratsastaminenkin jäi vähän niinkuin pois, mutta tulipahan kuitenkin kiivettyä selkään. 



    Tähän toukokuun alkuun osuu parit lisäkoulutukset; hevoskerhon ohjaajan koulutus ja ensi viikonlopulle yksi Puuliiton koulutusviikonloppu. Loppuun vielä kuvakorteista tärkein:

                                                           Ei mökötetä!!!  :D