torstai 31. elokuuta 2017

PT TKD

  Erittäin silmiä avaava kokemus osallistua taekwon-do -treeneihin pyörätuolilla! En olisi uskonut kuinka paljon tuolissa istuminen muuttaa pelkkää kropan käyttöä :O Itsellä se vaikutti myös koordinaatioon negatiivisesti, vaikka järjellä sitä ajattelisi, että on helpompi kontrolloida kahta raajaa kuin neljää raajaa. Ihmisen keho on (näköjään) todellakin kokonaisuus!



   Mun mielestä on tärkeää kokeilla itse, jotta pystyy yhtään hyppäämään toisen kenkiin. Asiat eivät välttämättä (ja useimmiten) ole niin, kuin niiden ajattelee olevan. Kyra kirjoitti aikanaan "Ratsastuksen taito"-kirjassaan, että on parempi antaa ihmisen maistaa mansikkahilloa, kuin yrittää selittää miltä se maistuu. Tämä pysäytti jo silloin nuoren naisen pohtimaan asiaa, mutta vasta MS-diagnoosin myötä olen oppinut ottamaan tuota neuvoa käyttöön. Tästä syystä käytän itse mielummin mallintamista työssäni, kuin yritän pelkästään selittää asiaa. Uskon, että näytettynä - selitettynä - kokeiltuna oppiminen tuottaa parhaan tuloksen ;)

  Ja teille, jotka heti huolestuitte pyörätuolista. Olen ihan kunnossa. Vaikka eilen oli huonompi päivä ja meinasin skipata treenit sen vuoksi kokonaan, keksin kuitenkin kääntää huonon päivän mielummin kokemukseksi kuin tappioksi. Ja oli tuolle pari muutakin syytä, mutta ne eivät liity omaan fyysiseen kuntooni.

keskiviikko 23. elokuuta 2017

Rampin testailua

  Niihamaan saapui älyttömän hieno ramppi viime viikolla, ja pääsin vihdoin testailemaan, mitä hevoset siitä tykkäävät. Isossa keskuksessa välimatkat ovat yksi miinuspuoli, mutta mielestäni ramppi on sijoitettuna mahdollisimman hyvään paikkaan. Näette sitten.

                                    Hurmuri mietiskelee varmaankin rampin tarkoitusta?

  Koska olin yksin liikenteessä, en selkäännousemisharjoituksia päässyt tekemään, mutta näin alkuun riitti ihan rampin näyttäminen ja sen vieressä seisominen. Joitain hevosia taputtelin rampilta ja parin selkään heittelin jalkaa. Kaikki tällä kertaa mukana olleet hevoset ja isot ponit suoriutuivat mallikkaasti tehtävästä. En usko, että ainakaan näiden kanssa asiasta tulee ongelmaa.

                             Sani teki perusteellisen rakennustarkastuksen...


                                              Fani tyytyi lähinnä haistelemaan


   Myös Blondi sekä isot ponit Asta ja Carlos kävivät rampilla seisoskelemassa. Pikkuponeja ei rampilla edes tarvitse nyt käyttää, sillä niiden selkään nostaa asiakkaan ihan käsivoiminkin jos tarvitsee. Oikeastaan rampilta pikkuponin selkäänmeno jopa vaikeutuisi, koska joutuu laskeutumaan ylhäältä alaspäin ponin selkään. Hallitusti.

  Ensi viikolla jatketaan selkäännousuharjoituksilla ja TADAA, ollaan valmiita aloittamaan toiminta!!

tiistai 22. elokuuta 2017

Stabiilista epästabiiliin

  Eilen oli pitkästä aikaa päivä, jolloin kävin peräti kahdesti hevosen selässä. Päivällä kävin ensin testailemassa länkkäratsu Sambaa (tosin melko kevyesti säästäen suuremmat voimat iltapäivään) ja myöhemmin vielä tikkuja hyppelöimässä Blondin kanssa.

   Blondi on kuningatar, Tytteli mastermind, joten ei niistä sen enempää. Haluan enemmänkin tuoda ilmi vammaisratsastajan haasteita.

  Alkutunti oli yllättävän vahva itseltäni. Oikeastaan vähän jopa ihmettelin, miten hypyissäkin on aiempaa vakaampi olo itsellä ja ihan kuin tuntuisi, että oma keho olisi jopa hallinnassa. Ei siinä, kun kerran tältä tuntuu niin ei muuta kuin nauttimaan siitä hetkestä, sillä kauaahan se ei kestä... ;)

  Eikä kestänytkään. Noin puolivälissä tuntia - oikeastaan varmaan hieman jopa yli sen - huomasin kuinka kroppa alkaa väsyä ja vakaus alkoi olla tipotiessään. En tiedä kuinka paljon se näkyi ulospäin, mutta sisältäpäin se tunne on todella vaikea kuvailla! Tunne, kuinka kontrolli omaan itseen ja osittain omaan tekemiseen alkaa hälvetä. Ja se vie myös omaa itseluottamusta. Kerran jokin psyykkinen lukko sai vetäisemään okserilta sivuun, koska kavaletille osuttiin hieman huonosti eikä itseluottamus riittänyt kolmen askeleen päässä odottavan okserin ylittämiseen. Oman sisäisen kontrollin häviäminen oli niin voimakas.

  Huomasin taas kerran, kuinka paljon psyykkistä työtä mulla(kin) on vielä tehtävänä tämän ratsastuksen kanssa. Kun fysiikka pettää, alkaa psyykekin pettää. Vaikka sen ei tarvitsisi olla niin.




  Siksi on hyvä harjoitella pienillä esteille, ei liian haastavilla tehtävillä. Rakennetaan itseluottamusta omaan tekemiseen ja vahvistetaan sitä kautta psyykettä, joka uhkaa horjua yhdessä fysiikan mukana. Hyvän ja varman hevosen kanssa, johon voi luottaa ja keskittyä lähinnä omaan tekemiseen. Blondi on siinä niin hevonen paikallaan!! Siitä on hyvää vauhtia tulossa mun uusi sydänkäpynen <3

  Tässä kuussa toinen viikkotunti on myös ollut estepainotteisessa ryhmässä. Eikä ole muuten kaimassakaan ratsastuksenopettajana valittamista. Tykkään opettajista, jotka ovat eriyttämistaitoisia tarvittaessa ja huomioivat asioita ratsastajan mukaan. Haluan, että mun rajoitteet huomioidaan. Haluan, että edes jossain sivulauseessa huomaan, että mua on ajateltu pararatsastajana.

"Pystyisitkö lyhentämään jalustimia yhdellä reiällä? Jos sulla ei oo siihen jotain rajoitteita".

  Tää riitti. Antoi fiiliksen siitä, että mut on otettu huomioon rajoitteineni. Tekemättä sen suurempaa numeroa, mutta annettu tilaisuus avata keskustelu jos haluaa. Tämä on simppeliä palapeliä, jolla on kuitenkin hyvin suuri merkitys. Enkä usko, että vain itselleni.

torstai 17. elokuuta 2017

Varokaa rusakkoa!

  Haluan tänään muistutella jälleen kerran siitä, että olemme tekemisissä elävän eläimen kanssa eikä ympäristökään aina käyttäydy haluamallamme tavalla. Vaikka teemmekin kaikkemme välttääksemme yllättävät tilanteet, ei niitä aina pysty välttämään. Ratsastuksesta ei siis koskaan saa 100%:esti turvallista, tapaturmavaaratonta harrastusta, ja tämän haluaisin jokaisen asiakkaan muistavan.

  Ihan normaalilla ratsitunnilla tiistaina päätti eräs kouluratsastukseen erikoistunut rusakko piipahtaa metsästä esittelemässä taitojaan. Kesken tunnin se kaahasi tuhatta ja sataa kentälle, suoritti oikein näyttävän ja lähes oikeaoppisen kokorataleikkaan läpi koko Niihaman jättimäisen kentän, ja katosi taas metsään.

  Okei. Rusakko päätti kurvata kentän kautta. Kyltti "Rusakot, kiertäkää tallin takaa" tuskin olisi auttanut? Tai "Tunti käynnissä kentällä, metsän eläimet välttäkää häiriötä"?

  Näissä tilanteissa hevosen sietokyky joutuu koetukselle. On hevosia, jotka eivät tilanteesta hätkähdä (meillä sattui tunnilla olemaan 5 sellaista). On hevosia, jotka katoavat kuin tuhka tuuleen paikalta. Ja kaikkea siltä väliltä. Meillä toki pyritään aina valitsemaan asiakkaille ne, jotka eivät yllättäviä tilanteita hätkähdä. Nyt rusakko ystävällisesti vältti tulemasta hevosen jalkoihin, mutta joskus esimerkiksi metsässä liikkuessa niin saattaa käydä. jolloin todennäköisesti varminkin hevonen hätkähtää.

  Muistatteko kun jossain postauksessa kerroin mummusta, joka yhtäkkiä nousi puskasta marjaämpärin kanssa suoraan hevoseni edestä. Meistä kumpikaan ei ollut mummua havainnut. Mun heppa hätkähti isosti, mutta se oli kanssa sen verran fiksu otus, ettei hypännyt, loikannut tai singonnut mihinkään. Kaikki hevoset eivät kuitenkaan ole yhtä ihanteellisia. Korostan yhä, että hevoseen on sisäänrakennettu jo aikojen alussa pakoreaktio, jota ei ihan helposti kytketä päältä pois.

  Jos haluat pakoreaktiottoman hevosen, kokeile ratsastussimulaattoria :) Ratsastussimulaattori on kokeilemisen arvoinen, mutta ei korvaa oikean hevosen kanssa syntyvää vuorovaikutusta (joka mielestäni on yksi positiivisimpia asioita, joita hevosella on tarjota!).

(Tässä minun ratsuni, joka vilkaisi hieman rusakkoa, että mikäs se tuossa viuhtoo ja jatkoi ravaamista korvaansa lotkauttamatta)

  Nyt mun on pakko kirmata kokemusasiantuntijakoulutukseen, mutta sitä ennen linkitän tähän biisin, joka on repeatilla soinut päässäni pari päivää. Ei siinä, hyvä biisi. Jos muistat biisipostaukseni täällä, niin tässä on biisi, joka sopii kuvaamaan meikäläistä musiikkimaailmaltaan.

https://youtu.be/EQtuPvtye5Y?t=2s


perjantai 11. elokuuta 2017

Asiakkaiden ratsastusongelmat

  Tiedättekö, mikä on ehdottomasti palkitsevinta tässä duunissa? Se, kun ratsastajalla on ongelma, jota hän tulee ratkomaan ja sä pystyt tarjoamaan hänelle ratkaisuja siihen ongelmaan. Se tyytyväinen ja onnellinen ilme on jotain sanoinkuvaamatonta!

  Viime viikkoina olen myös huomannut, kuinka tärkeää tekemisen vapaus itselleni on. Nyt, omana itsenäni työskennellessäni saan käyttää juuri niitä keinoja ja metodeja, joista katson eniten olevan hyötyä. Ja tähän asti niillä on tullut tuloksia. Ja tyytyväisiä ratsastajia. Tiedän mitä teen ja mulla täytyy olla vapaus tehdä niin kuin parhaaksi katson.


  Mulla on myös tällä hetkellä ollut saatavissa kaikki mitä toistaiseksi olen tarvinnut ratsastajien ongelmanratkaisuun. Yksi kohtaamani ongelma oli ratsastaja, joka ratsasti erittäin siististi ja kauniisti käynnissä, mutta raviin siirtyminen aiheutti suoranaisen selviytymiskamppailun. Koska haluan hieman pitää mystisyyden verhoa yllä, en kerro mitä keinoja käytin ongelman ratkaisuun ;) Se sun tarvitsee tulla itse kokeilemaan. Mutta mulla oli keinot, varusteet ja oikea hevonen, jotta sain ratsastajalle edes yhden kerran sen tunteen, että raviin ei (lähestulkoon) kuole. Se fiilis, kun ratsastaja tekee pitkää ravipätkää rentoutuneena, hymy kasvoilla on priceless <3.

   Toinen yhtä palkitseva kokemus oli erittäin jännittynyt ratsastaja, jolle tuntui olevan lähes mahdotonta rentoutua hevosen selässä. Hän oli aina aloittanut ratsastusharrastuksen ja lopettanut sen sitten mahdottomana. Pikkuhiljaa reisistä lähti puristaminen pois, psyyke antoi hieman periksi jännittyneisyyden kanssa eikä hevosen siirtyminen esim. pysähdyksestä käyntiin saanut aikaan enää paniikkia. Olin niin ylpeä ratsastajasta. Ja hieman myös itsestäni. Olen tässä parin viime vuoden aikana huomannut, että olen monesti onnistunut nimenomaan tuossa ratsastajan jännittämisen lieventämisessä. Toivottavasti kehitys jatkuu samansuuntaisena ja keksin jatkuvasti lisää tapoja, joilla tarttua esimerkiksi tähän ongelmaan.


  Arvostan päivä päivältä yhä enemmän sitä hevoskokemusta, jonka hankin toimintani pohjaksi (tosin silloin tietämättä sitä!) 20 vuoden ajan Ylöjärvellä. Ilman sitä mulla ei olisi käsitystä kuinka lähteä ongelmia ratkomaan tai aavistusta siitä, mistä ratkaisun löydän. Myöskin omat, ikävätkin elämänkokemukset auttavat ymmärtämään tietynlaisten ratsastajien ongelmia. Nyt jälkeenpäin katsoen, mua on koko ikäni valmistettu tähän tehtävään - en keksi muuta selitystä kaikille niille epämiellyttävillekin periodeille elämässäni.

  Ihmisenä kasvaminen jatkuu varmasti hautaan asti, mutta olen edennyt pitkän matkan siitä ärsyttävästä, silmille hyppivästä, kapinoivasta, liian suorapuheisesta ja - kaikella kunnioituksella itseäni kohtaan - vittumaisesta ja pahantuulisesta teinistä (ja vähän vanhemmastakin) :) Mulla on yhäkin paljon tehtävää, jotta kasvaisin ihmisenä, mutta kehityskaari on toistaiseksi ollut positiivinen. Ylilyöntejä tulee vielä silloin, kun asia haastaa liikaa psyykettä, mutta teen töitä asian kanssa kovasti!


  Ensi viikolla starttaa kokemusasiantuntijakoulutuksen loppurutistus, jolloin olen kahdesti viikossa kiinni siellä. Aion kuitenkin ehtiä myös ratsastamaan kahdesti viikossa ja jopa taekwon-doon ainakin elokuun ajan. Uhosin jo joutuvani laittamaan sen tauolle syyskaudeksi, mutta aion yrittää käydä vaikka kerran viikossa tai edes joka toinen viikko. Se on niin korvaamatonta mun omalle lihashuollolle, joten en uskalla siitä täysin luopua.

keskiviikko 9. elokuuta 2017

Ratsastusrauha

  Nyt on pakottava tarve kertoa vammais- ja erityisryhmien tuntien etiketistä - tunnin seuraajan etiketistä. No, mitään virallista etikettiähän ei ole olemassa, mutta tässä postauksessa luon sellaisen.


  On erityisratsastajia, joita ei ulkopuoliset katsojat haittaa. On myös erityisratsastajia, joiden ratsastaminen loppuu siihen paikkaan kun maneesiin saapuu uteliaita ylimääräisiä silmäpareja. Kun näet ylläolevan tai vastaavan kyltin, niin noudatathan ratsastajan ja/tai tunnin ohjaajan toivetta. Kylttiä ei ole ripustettu huvin vuoksi, vaan suuresta tarpeesta. Erityisratsastajan erityistarve voi olla pelkkä oma ratsastusrauha äläkä silloin loukkaannu, jos kohtaat ylläolevan pyynnön.

  Mikäli mitään ilmoitusta ratsastusrauhasta ei ole, voit kuitenkin olla hienotunteinen ja kysyä ohjaajalta haittaako, jos tulet seuraamaan tuntia. Todennäköisesti se ei haittaa, mutta kysäise kuitenkin.



  Jos ja kun seuraat tuntia, niin on ensiarvoisen tärkeää, ettet häiritse tuntia millään tavalla. Joudumme minimoimaan kaiken ylimääräisen häiriön ympäristöstä (myös hevosen pelästymisreaktion varalta), joten kovaääninen mekastus, liikehdintä, lasten piiloleikit yms. ovat erittäin epätoivottuja. Myös sateenvarjojen sulkeminen/avaaminen, muovipussit (+ muut rapisevat) ja lastenvaunut on asioita, jotka hevonen kyllä laittaa merkille kesken tunnin. Pakkasella ja  kovalla tuulella esimerkiksi pelkästään jokin noista voi saada aikaan hevosen säikähtämisen, vaikka se ei muuten niihin mitenkään reagoisikaan.

  Miksi? Koska hevonen on kautta aikojen ollut saaliseläin ja sitä kautta pakeneva osapuoli. Se vaisto on hyvin syvällä hevosessa. Hevonen pakenee ensin ja katsoo vasta sitten mitä tuli paettua. Toki koulutuksen myötä yritämme totuttaa hevosen niin sanotusti "säikähtämään paikallaan". Pyrimme kaikin tavoin luomaan ratsastajalle mahdollisimman turvallisen ja häiriöttömän ratsastustilanteen, ja valitettavasti ulkopuoliset katsojat ja olosuhteet voivat joskus olla sen verran häiriöksi, että joudumme yksityistämään ratsastushetken.


    Myös omien ratsastusohjeiden huuteleminen ei ole hyvän etiketin mukaista. Jätetään ohjaaminen ohjaajan hommaksi. Sitävastoin turvallisuuteen puuttuminen on aina toivottavaa! Jos esimerkiksi tuntia seuraava asiakkaan läheinen huomaa vaikka sairaskohtauksen olevan tulossa ratsastajalla, niin siitä on tärkeää sanoa! "Hei nyt merkit näyttää siltä että Emmalle on tulossa kohtaus!" Tämä on ensiarvoisen tärkeää tietoa esimerkiksi ensimmäistä kertaa tunnilla olevan ratsastajan ohjaajalle, koska ohjaaja ei välttämättä vielä tiedä ja tunne ratsastajan henkilökohtaisia ennakkovaroituksia.

  Pyri ajoittamaan kysymykset ja kommentit tunnin alkuun tai loppuun. Ratsastustunti on ratsastajan aikaa ja ohjaaja haluaa silloin keskittyä 100%:esti ratsastajaan. Tai ainakin itse haluan. Vaihdan ajatuksia muiden kanssa silloin, kun ratsastajan aika on ohi. Minulta ratsastaja saa täyden 60 minuuttia, joista hän maksaakin!

    Näitä samoja ohjeita on ilman muuta hyvä noudattaa myös aloittelevien tavisten tunnilla (lukuunottamatta ehkä tuota luvan kysymistä seuraamiseen).


Kuvat: Maiju Kristiina S. Photography   http://maijukristiina.blogspot.fi/

tiistai 8. elokuuta 2017

Ihana, kaunis Blondi

 (Kuvat on ottanut ihana, suloinen, taitava Maiju https://www.facebook.com/MK.Paradressage/?hc_ref=ARQyG16Qqm-6XzQYfFCt6abkvuAWy6oVlFBG-8PttzdYWYSO-zXzHGUJhddL-w2ypeg
http://maijukristiina.blogspot.fi/)

  Eilen oli oikein kunnon Blondi-päivä. Päivällä ensin hieman kuvauksia asiakkaan kanssa ja iltapäivästä hyvä puomitunti. Jostain syystä mua on aina viehättänyt väriltään voikot hevoset, joten Blondi hivelee silmääkin oikein urakalla.





  Iltapäivällä oli tosiaan mukava yllätys, että Blondin nimi komeili ratsulistassakin. Vaikka vielä ei irti maasta olevien tikkujen yli päästykään, niin ihan tarpeeksi töitä oli pelkillä maapuomeillakin! Blondi on tasainen, varma, luotettava. Sen kanssa on helppo siirtyä pois omalta mukavuusalueelta. Sitä tuo estehyppelöiden harrastaminen nimittäin meikäläiseltä vaatii. Pienenä kontrollifriikkinä, ohjat omissa käsissä -tyyppinä mun on ihan hirveän vaikeata lähteä tilanteeseen, kun en enää tiedä mitä tapahtuu. Esteratsastuksessa käy juuri niin. Olen aikaisemminkin maininnut, etten enää hahmota etäisyyksiä niin kuin ennen, joten kolme askelta ennen estettä mulle iskee hirveä paniikki, kun en tiedä mihin hevonen on tulossa. Sen sijaan, että jäisin rauhassa odottamaan (mikä siis pitäisi tehdä! Ja näillä korkeuksilla nämä varmat hevoset varmasti hoitavat minut esteen yli, vaikka jättäisin ne täysin yksin tehtävässä), jostain selkärangasta tulee ponityrkkäys eteen (varmaankin jäänne ponivuosilta). Pyh!



 Jossain vaiheessa tuntia Blondi käynnistyy. Kuin nappia painamalla se alkaa liikkua itse eteen jopa niin paljon, ettei tarvitse itse kuin pysyä kyydissä mukana. Se moodi ei välttämättä kestä kauaa, mutta jossain vaiheessa tuntia se on toistaiseksi joka kerta tapahtunut, ja silloin ratsastaminen on taas hetken helppoa ja kevyttä. Mun on pakko tunnustaa, että tykkään Blondista hevosena ihan hirveästi! Se jopa näyttää kohonneen mun kaikkien aikojen TOP 10 -listalle. Ja se on silloin paljon!

lauantai 5. elokuuta 2017

Elokuu on estekuu!

  Sainpa sitten kuitenkin bongattua itselleni elokuun ajaksi kaksi viikkotuntia ja kun kerran mahdollisuus oli, niin valkkasin sitten estepainotteiset ryhmät. Eihän siitä tule kuin sanomista, mutta antaa tulla sitten vaan. Nyt on taas aika virkistää vähän omaa mieltä koikkelehtimalla ristissä olevien risujen yli ainaisen koulutuuppauksen sijaan. Sain toisen tunnin varattua Tyttelin ryhmään ja toinen lähtee itselleni (taas) uuden koutsin silmien alle.

  Olen ollut ihan älyttömän tyytyväinen kesäkursseihin. Kivoja hevosia, hyviä tyyppejä, loistava opetus. Oikeastaan aika harmi, että ne jo taputeltiin loppuun tältä erää. Viimeinen tunti hikoiltiin menemään yhdessä Rudin kanssa ja onneksi olin päättänyt kerrankin laittaa taas kannukset jalkaan, sillä Rudi oli vetelämpi kuin kertaakaan aiemmin ja olisi kyllä imenyt jalkavoimat aika pikaiseen. Kyllä se vaan niin on, että kun hevonen on hidas pohkeelle, niin kyllä kannus vaan jeesaa hurjasti. Muistutan yhäkin, että kannusta käytetään tarvittaessa - ei joka askeleella tökkien.

 Ehdin viikonaikana käydä tutustumassa myös uuteen mahdolliseen yhteistyökumppaniin.


  Tästä lisää myöhemmin, mutta itselleni tuli aika selkeät ajatukset heti, kuinka hevosta voisi hyödyntää näissä hommissa. Enää on käytännön järjestelyjen selvitys. Aivan ihana herrasmieshevonen, jonka toivoisin saavani valjastettua yhdessä omistajansa kanssa vammais- ja erityisryhmien käyttöön.

  Kannattaa pysyä kuulolla!


tiistai 1. elokuuta 2017

Venla

  Voi herttileijaa, kyllä sattui tuntijunien aatelinen alle eilisellä tunnilla! En edes muista koska viimeksi olen päässyt noin vaivattoman hevosen selkään. Vaivattomuudella viittaan hevosen keveyteen ja liikkumiseen, oman moottorin toimimiseen. En voi varmaan koskaan sitä kylliksi painottaa kun puhutaan vammaisten ja erityisryhmäläisten ratsastamisesta.

  Tässä kohtaa täytyy varmaan mainita, että erityisryhmilläkin on ratsastamista ja "ratsastamista" eli selässä istumista. Puhun nyt siitä ihan oikeasta ratsastuksesta, kun jo tehdään asioita eikä vain nautita kyydistä. Selässäistumisratsastuksessa ei ole oikeastaan mitään väliä hevosen ratsastettavuudella. Oikeastaan päinvastoin; mitä hitaampi, varmempi ja eh...pystyynkuolleempi, sen parempi ;)

  Mutta kun ratsastetaan, niin tykkään ehdottomasti hevosista, jotka jättävät voimavaroja muuhunkin kuin ratsun eteenpäinpyrkimyksestä huolehtimiseen. Tässä olen omalla kohdallani kokenut suuren muutoksen sairastumisen myötä. Terveenä tykkäsin nimenomaan ratsastaa veteliä ja niitä eteenpäin puskettavia ratsuja. Se on varmaan tullut jo alkeiskurssilta asti. Sain meinaan aina ne kaikkein laiskimmat ponit alleni, kun meikällä riitti sisua ja yritystä niiden saamiseen liikkeelle. No, ehkä siitä syystä en koskaan oppinutkaan ratsastamaan meneviä, oikein reippaita hevosia enkä tänä päivänäkään ratsasta mielelläni sellaisilla. Ja jäipä sieltä muitakin huonoja tapoja - olen todella levoton alapohkeeni kanssa, koska selkärangassa on niin se jumputi-jumputi-pam-pam -tapa.

  (Päivän ensimmäinen neuvo siis on, että ratsasta paljon erilaisilla hevosilla, jos haluat kehittyä hyväksi ratsastajaksi!)


 (Venlasta en saanut parempia kuvia. Piti ottaa samalla kun vein hevosen takaisin ulos, mutta päälle iski aivan järkyttävä megasadekuuro, joten armahdin puhelinta ja ehkä vähän itseänikin pinkaisemalla takaisin sisälle mahdollisimman nopeasti)

  Takaisin aiheeseen palatakseni, vammaisratsastuksessa varsinkin liikuntarajoitteisilla ratsastajilla on monesti heikommat jalkavoimat. Ratsastamisen yleinen koko kehon kuormittavuus haastaa hurjasti koko kroppaa ja ratsastaja joutuu yleensä tekemään enemmän lihastyötä pelkästään tasapainon pysymiseksi, kuin tavisratsastaja. Siksi se kuluttaa voimavaroja.

  Kaiholla muistelen terveitä aikoja, kun tuntui että selässä vaan itsestäänselvyytenä pystyy istumaan kiinnittämättä huomiota siihen sen enempää. Nykyään taas jos hetkeksikin unohtaa keskittyä koko kehoon, tapahtuu hallinnan menetys ja horjahdus. Minä olen jatkuvasti töissä, ihan vain selässä istuessanikin. Ja se kuluttaa. Ja rasittaa. Vie voimavaroja. Tähän päälle kun niska limassa yrität puskea ratsua eteenpäin, niin onko ihme, että ratsastustunti on pelkkää selviytymiskamppailua.

  Sitten astuu kuvioihin tälläiset unelmaratsut kuin Venla. En muista koko diagnoosiaikanani ratsastaneeni näin täysipainoista tuntia omien voimavarojeni puitteissa! Ja jotta ei taaskaan saada kirsikkaa kakun päälle, on pakko mainita maneesin erittäin tukahduttava ja painostava, liian lämmin ilma, joka söi lopputunnista ne voimavarat. Hevosen puolesta ne olisivat riittäneet, mutta olosuhteet veivät osansa. Mietin vain, että jos oltaisiin ratsastettu ulkona pilvisessä, ei liian lämpimässä säässä, niin tästä olisi todennäköisesti tullut ensimmäinen tunti, jonka olisin ratsastanut (isolla ärrällä) kokonaisuudessaan alusta loppuun.



  Venla liikkuu vaivattomasti eteen, muttei liikaa. Se tekee mitä pyydetään laittamatta hanttiin. Ihan äärettömän mukava hevonen ratsastaa! Tallissa se vastaavasti on kuulemma melkoinen lohikäärme, mutta sallittakoon tammoille omat oikkunsa ;)

  Venlaa pystyisivät hyödyntämään erityisryhmien ratsastajat, jotka ovat jo taitavia ja kokeneita ratsastajia. Venla on ehdottomasti helmi tuntihevosten joukossa.