tiistai 22. elokuuta 2017

Stabiilista epästabiiliin

  Eilen oli pitkästä aikaa päivä, jolloin kävin peräti kahdesti hevosen selässä. Päivällä kävin ensin testailemassa länkkäratsu Sambaa (tosin melko kevyesti säästäen suuremmat voimat iltapäivään) ja myöhemmin vielä tikkuja hyppelöimässä Blondin kanssa.

   Blondi on kuningatar, Tytteli mastermind, joten ei niistä sen enempää. Haluan enemmänkin tuoda ilmi vammaisratsastajan haasteita.

  Alkutunti oli yllättävän vahva itseltäni. Oikeastaan vähän jopa ihmettelin, miten hypyissäkin on aiempaa vakaampi olo itsellä ja ihan kuin tuntuisi, että oma keho olisi jopa hallinnassa. Ei siinä, kun kerran tältä tuntuu niin ei muuta kuin nauttimaan siitä hetkestä, sillä kauaahan se ei kestä... ;)

  Eikä kestänytkään. Noin puolivälissä tuntia - oikeastaan varmaan hieman jopa yli sen - huomasin kuinka kroppa alkaa väsyä ja vakaus alkoi olla tipotiessään. En tiedä kuinka paljon se näkyi ulospäin, mutta sisältäpäin se tunne on todella vaikea kuvailla! Tunne, kuinka kontrolli omaan itseen ja osittain omaan tekemiseen alkaa hälvetä. Ja se vie myös omaa itseluottamusta. Kerran jokin psyykkinen lukko sai vetäisemään okserilta sivuun, koska kavaletille osuttiin hieman huonosti eikä itseluottamus riittänyt kolmen askeleen päässä odottavan okserin ylittämiseen. Oman sisäisen kontrollin häviäminen oli niin voimakas.

  Huomasin taas kerran, kuinka paljon psyykkistä työtä mulla(kin) on vielä tehtävänä tämän ratsastuksen kanssa. Kun fysiikka pettää, alkaa psyykekin pettää. Vaikka sen ei tarvitsisi olla niin.




  Siksi on hyvä harjoitella pienillä esteille, ei liian haastavilla tehtävillä. Rakennetaan itseluottamusta omaan tekemiseen ja vahvistetaan sitä kautta psyykettä, joka uhkaa horjua yhdessä fysiikan mukana. Hyvän ja varman hevosen kanssa, johon voi luottaa ja keskittyä lähinnä omaan tekemiseen. Blondi on siinä niin hevonen paikallaan!! Siitä on hyvää vauhtia tulossa mun uusi sydänkäpynen <3

  Tässä kuussa toinen viikkotunti on myös ollut estepainotteisessa ryhmässä. Eikä ole muuten kaimassakaan ratsastuksenopettajana valittamista. Tykkään opettajista, jotka ovat eriyttämistaitoisia tarvittaessa ja huomioivat asioita ratsastajan mukaan. Haluan, että mun rajoitteet huomioidaan. Haluan, että edes jossain sivulauseessa huomaan, että mua on ajateltu pararatsastajana.

"Pystyisitkö lyhentämään jalustimia yhdellä reiällä? Jos sulla ei oo siihen jotain rajoitteita".

  Tää riitti. Antoi fiiliksen siitä, että mut on otettu huomioon rajoitteineni. Tekemättä sen suurempaa numeroa, mutta annettu tilaisuus avata keskustelu jos haluaa. Tämä on simppeliä palapeliä, jolla on kuitenkin hyvin suuri merkitys. Enkä usko, että vain itselleni.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hae tästä blogista

Suositut tekstit