Viime viikkoina olen myös huomannut, kuinka tärkeää tekemisen vapaus itselleni on. Nyt, omana itsenäni työskennellessäni saan käyttää juuri niitä keinoja ja metodeja, joista katson eniten olevan hyötyä. Ja tähän asti niillä on tullut tuloksia. Ja tyytyväisiä ratsastajia. Tiedän mitä teen ja mulla täytyy olla vapaus tehdä niin kuin parhaaksi katson.
Mulla on myös tällä hetkellä ollut saatavissa kaikki mitä toistaiseksi olen tarvinnut ratsastajien ongelmanratkaisuun. Yksi kohtaamani ongelma oli ratsastaja, joka ratsasti erittäin siististi ja kauniisti käynnissä, mutta raviin siirtyminen aiheutti suoranaisen selviytymiskamppailun. Koska haluan hieman pitää mystisyyden verhoa yllä, en kerro mitä keinoja käytin ongelman ratkaisuun ;) Se sun tarvitsee tulla itse kokeilemaan. Mutta mulla oli keinot, varusteet ja oikea hevonen, jotta sain ratsastajalle edes yhden kerran sen tunteen, että raviin ei (lähestulkoon) kuole. Se fiilis, kun ratsastaja tekee pitkää ravipätkää rentoutuneena, hymy kasvoilla on priceless <3.
Toinen yhtä palkitseva kokemus oli erittäin jännittynyt ratsastaja, jolle tuntui olevan lähes mahdotonta rentoutua hevosen selässä. Hän oli aina aloittanut ratsastusharrastuksen ja lopettanut sen sitten mahdottomana. Pikkuhiljaa reisistä lähti puristaminen pois, psyyke antoi hieman periksi jännittyneisyyden kanssa eikä hevosen siirtyminen esim. pysähdyksestä käyntiin saanut aikaan enää paniikkia. Olin niin ylpeä ratsastajasta. Ja hieman myös itsestäni. Olen tässä parin viime vuoden aikana huomannut, että olen monesti onnistunut nimenomaan tuossa ratsastajan jännittämisen lieventämisessä. Toivottavasti kehitys jatkuu samansuuntaisena ja keksin jatkuvasti lisää tapoja, joilla tarttua esimerkiksi tähän ongelmaan.
Arvostan päivä päivältä yhä enemmän sitä hevoskokemusta, jonka hankin toimintani pohjaksi (tosin silloin tietämättä sitä!) 20 vuoden ajan Ylöjärvellä. Ilman sitä mulla ei olisi käsitystä kuinka lähteä ongelmia ratkomaan tai aavistusta siitä, mistä ratkaisun löydän. Myöskin omat, ikävätkin elämänkokemukset auttavat ymmärtämään tietynlaisten ratsastajien ongelmia. Nyt jälkeenpäin katsoen, mua on koko ikäni valmistettu tähän tehtävään - en keksi muuta selitystä kaikille niille epämiellyttävillekin periodeille elämässäni.
Ihmisenä kasvaminen jatkuu varmasti hautaan asti, mutta olen edennyt pitkän matkan siitä ärsyttävästä, silmille hyppivästä, kapinoivasta, liian suorapuheisesta ja - kaikella kunnioituksella itseäni kohtaan - vittumaisesta ja pahantuulisesta teinistä (ja vähän vanhemmastakin) :) Mulla on yhäkin paljon tehtävää, jotta kasvaisin ihmisenä, mutta kehityskaari on toistaiseksi ollut positiivinen. Ylilyöntejä tulee vielä silloin, kun asia haastaa liikaa psyykettä, mutta teen töitä asian kanssa kovasti!
Ensi viikolla starttaa kokemusasiantuntijakoulutuksen loppurutistus, jolloin olen kahdesti viikossa kiinni siellä. Aion kuitenkin ehtiä myös ratsastamaan kahdesti viikossa ja jopa taekwon-doon ainakin elokuun ajan. Uhosin jo joutuvani laittamaan sen tauolle syyskaudeksi, mutta aion yrittää käydä vaikka kerran viikossa tai edes joka toinen viikko. Se on niin korvaamatonta mun omalle lihashuollolle, joten en uskalla siitä täysin luopua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti