tiistai 7. maaliskuuta 2017

Raippa ja kannukset

  Tänään tunnen pakottavaa tarvetta blogata keinotekoisista avuista; erityisesti raipan ja kannusten käytöstä. Ehkä sivuan hieman ääniapujakin.

  Viimeistään alkeiskurssin jälkeen (lähes) jokainen ratsastuksen harrastaja tietää, että ratsastajalla on käytössään PAINO-, POHJE- ja OHJASAVUT. Suurin osa tietää myös, että ratsastajalla on käytössään keinotekoisia apuja kuten raippa, kannukset ja ääniapu. He tietävät myös, että keinotekoiset avut ovat MERKINANTOVÄLINEITÄ. Ei rankaisuvälineitä. Kukaan vastuunsa tunteva, hevostaitoinen ratsastaja ei käytä raippaa ja kannuksia rankaisuvälineenä.

  On yhä henkilöitä, jotka joko tietämättömyyttään tai aatteidensa vuoksi näkevät kannukset ja raipan vähintäänkin keskiaikaisina kidutusvälineinä. Tähän törmään tänäkin päivänä aina silloin tällöin - onneksi nykyään kuitenkin entistä harvemmin. Mutta tämän vuoksi haluankin kirjoittaa tämän postauksen.


  Aloitetaan kannuksista. Kannukset eivät kuulu aloittelevalle ratsastajalle, vaan vasta kun hallitsee oman pohjeapunsa ja tietää koska kannusta on järkevää käyttää merkinantovälineenä, voi kannukset laittaa jalkaansa. Ja seuraava kannattaa lukea tarkasti: Kannuksia ei käytetä joka askeleella vaan tarvittaessa. Kannus ei edes osu hevosen kylkeen ilman, että ratsastaja päättää tietoisesti sitä käyttää. Kannuksen käyttö vaatii jalkaterän kääntämistä hieman ulospäin, jotta tuo kamala kamala raateleva piikki *niks*osuu hevosen kylkeen. Sitäpaitsi, minkäänlaiset piikit eivät ole edes sallittuja! Kannuksen täytyy olla tylppäpäinen - ei neulanterävä piikki sojoittamassa hevosta kohti. 

  Kannusta käytetään tehostamaan pohjeapua. Ja nyt toinen ajatuksella luettava asia; on hevoselle jopa miellyttävämpää ja hevosystävällisempää käyttää kerran kannusta kuin potkia 10 kertaa jalalla kylkeen. Tiedätkö nuo pitkään palvelleet tuntihevoset? Ne ovat monet täysin turtuneet jatkuvaan puristamiseen ja potkimiseen, eivätkä reagoi pohjeapuihin kunnolla. Ja kun niiden puristamista ja potkimista jatketaan tunnista toiseen, on oravanpyörä valmis.

  Kannusta ei käytetä satuttamaan hevosta, vaan sen tarkoitus on TEHOSTAA pohjeapua. Sillä ei rääkätä tai kiusata hevosta. Tälläkin hetkellä koulukisoissa on ns. kannuspakko, eli radalla on oltava kannukset jalassa. Tosin on olemassa myös valekannuksia, josta puuttuu nuppi kokonaan. Kannuksia on muutenkin monia erilaisia ja eri pituisia, ihan junnujen harjoituskannuksista lähtien. 

  


 

  Toinen keinotekoinen, pääasiassa pohjetta tehostava apu on raippa. Myös raippa on merkinantoväline. Sillä ei rankaista, hakata hevosta. Raippaa käytetään pohkeen taakse, joskus kaulalle tehostamaan kääntymistä. Sen voimakkuutta säädetään itse. On hyvä tietää vaatiiko tilanne raipan käyttöä pienenä huomautuksena, vai hieman käskevämpänä napautuksena. Koskaan kuitenkaan raipalla ei lyödä. Jos kuulet ratsastuksenopettajan sanovan "lyö sitä raipalla", niin vaihda tallia. "Käytä raippaa", "napauta raipalla", "huomauta raipalla" on oikeampia ilmaisuja raipan käytölle. Joskus saattaa nähdä opettajan käyttävän maasta raippaa, mutta silloinkin se tapahtuu merkinantovälineen tapaan.

  Raippoja on eri pituisia ja siitä riippuu käytetäänkö raippaa irroittamalla käsi ohjasta vai ei. Lyhyttä raippaa käyttäessä molemmat ohjat siirretään toiseen käteen, jotta raippakäsi jää vapaaksi. Sitten sillä napsautetaan pohkeen taakse, tuodaan käsi takaisin paikalleen ja otetaan taas ohjat molempiin käsiin. 

Pitkää kouluraippaa käytettäessä ei ole tarpeen irroittaa kättä ohjasta, vaan raipan pituus riittää napauttamaan pohkeen taakse. Yllä ja alla olevassa kuvassa on kouluraippa ja huomaat hyvin, kuinka sitä on mahdollista käyttää irroittamatta kättä ohjasta.


  Taisin luvata jutella ääniavustakin, joka on kolmas keinotekoinen apu. Tämä kannattaa huomata. Ääniapua käytetään myös tehostamaan pyyntöä, sen ei ole tarkoitus olla samanvertainen paino-, pohje- ja ohjasavun kanssa. Nimittäin hevonen turtuu myös jatkuvaan maiskuttamiseen. Kun tarpeeksi sille maiskuttelee, se ei lotkauta sille enää korvaansakaan. Tämä on hieman hankala asia, kun varsinkin lapsia pyydetään usein tehostamaan eteenpäin ajavaa apuaan maiskuttamalla (pohjeavun puutteellisuuden vuoksi). Myös vammaisratsastajilla ääniapu on tärkeässä roolissa pohkeen usein puutteellisen käytön vuoksi. Itse antaisin kuitenkin kaikille ohjeen, että käytä ääniapuakin vasta, kun on pakko. Itselleni on myös opetettu aikanaan näin; selässä istutaan hiljaa, paitsi jos on ihan pakko ottaa ääniapu mukaan, niin sitten se otetaan. Ja sitä käytetään mahdollisimman vähän - kuten kaikkia keinotekoisia apuja.

  Ääntäkin voi käyttää monella eri tapaa. Itse en käytä koskaan sitä varsinaista maiskutusta *smak smak*, koska sitä käytetään useimmin ja se on varsinkin lapsille helpoin tehdä. Käytän "naksautusta". Sen pystyy myös tekemään tarvittaessa hiljaisemmin kun maiskautuksen. Hevosella on hyvä kuulo, se kuule hiljaisemmankin äänen. Lännenratsastuspuolella myös annetaan "pusu" hevoselle selästä, joka tarkoittaa laukannostoa. 

  Postauksen tarkoitus ei ollut yrittää käännyttää aatteellisia. Tarkoitus oli lisätä ei-hevosihmisten ja vähän hevostelleiden ihmisten tietämystä keinotekoisista avuista.

  Mukavaa päivää kaikille!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti