Minä

  Aloittaessani ratsastuksen vuonna 1988, en osannut arvatakaan, että saan harrastaa (vain) seuraavat 20 vuotta hevosia ilman sen suurempia huolia. No, huoliahan toki toivat ihanat, rakkaat omat hevoseni ja lukuisat tärkeät hoitohevoset, mutta terveydellisessä mielessä sain olla huoleton kuin hevoseton. Kun "asuu" tallilla 24/7 ja samalla saa opastusta ja mallia alan rautaisilta tekijöiltä, ei voi väkisinkään välttyä saamasta hyvin paljon arvokasta hevosoppia. Minä siivosin, maalasin, olin toimihenkilönä kilpailuissa, tein tallia, pidin kahviota, ratsastin, hoidin, talutin vähemmän ratsastaneita, olin hoitajana kilpailuissa mukana, seuratoiminnassa, raveissa toimihenkilönä, hevosklinikalla työharjoittelussa... Tuota hevoskokemusta pidän ehdottomasti yhtenä vahvuutenani tänä päivänä!



   Vuonna 2008 kaikki muuttui. Sain ensimmäisen lapseni ja jouduin erään tapaturman johdosta lopettamaan senhetkisen hevoseni. Jotta niissä ei olisi tarpeeksi, sairastuin MS-tautiin. Sain yhden (esikoinen) ja menetin kaksi tärkeää asiaa elämässäni (hevonen ja terveys). Siinä kohtaa kirjoitettiin ensimmäiset lauseet loppuelämäni tarinaan.




   Aikani (no, oikeasti vuosia...) diagnoosiani sulatellen (ja toisenkin lapsen pyöräyttäen) sekä tulevaisuutta mietiskellen, vanha hevostuttavani sattui ohimennen (vai tarkoituksella?) mainitsemaan Tampereelle avattavasta uudesta erityisratsastajiin keskittyvästä tallista. Mietiskelin silloin juuri itselleni työkokeilupaikkaa omaa työkykyäni selvitelläkseni ja lamppuhan välähti samantien! Vaikken hevosten kanssa ollut ollutkaan edelliseen kuuteen vuoteen, lukuunottamatta muutamia satunnaisia kertoja, hoksasin heti, että tässä on mun juttu! Mä tiedän tän hevosjutun, mä rakastan auttaa ja ohjata aloittelijoita tässä harrastuksessa, ja mä oman kokemukseni kautta olen saanut jo paljon tietoa siitä erityisratsastajan maailmasta. Sitä tietoa, jota terveellä ei ole. (Eikä kaikkea voi kirjoista edes oppia.)



   Seuraavat 6kk tein työkokeilua erityisratsastuksen ja hevosten parissa, suoritin vammaisratsastuksen peruskurssin ja tajusin haluavani tehdä tätä koko loppuelämäni. Kesällä 2015 laitoin hakemuksen vammaisratsastuksen ohjaaja -koulutukseen.



   Vaikka oman sairauteni alku oli raju, voisin väittää, että tänä päivänä minusta ei ulospäin näy, että olen sairas. Ja se on sikälikin hyvä asia, ettei rollaattorin kanssa paikalle raahautuva avustaja ja/tai hevosen taluttaja ehkä herättäisi tarpeeksi luottamusta? Toki minäkin oirehdin, oikeastaan en hetkeksikään pääse näiden oireideni kanssa unohtamaan MS-tautiani, mutta nämä oireet eivät juuri heijastu ulospäin. Ajan kanssa oppii pärjäämään tiettyjen oireiden kanssa ja tarvittaessa lääkitsemällä pitämään ne mahdollisimman vähän elämää haittaavana. Etukäteissuunnittelulla ja ennakoinnilla pääsee yllättävän pitkälle.


  Valmistuin SRL:n hyväksymäksi vammaisratsastuksen ohjaajaksi 2016 ja käväisin päälle vielä hevoskerhon ohjaajan koulutuksen 2017.

   Tässä blogissa minä ratsastan itse erityisratsastajana ja avustan muita kaltaisiani. Koska olen vaitiolovelvollinen, en voi tunnistettavasti kertoa kuin itsestäni. Kerron kuitenkin niistä huomioista, joita minä tämän kaiken keskellä teen. Tahdon edistää vammaisratsastuksen tunnettavuutta vähän arkisemmalla tasolla kuin Sisujengimme. Haluan rohkaista vammaisia ihmisiä kokemaan sitä uskomatonta tunnetta, minkä nelijalkainen kauramoottorimme antaa. Haluan kannustaa ratsastusharrastuksen jatkamista vammasta huolimatta. Oli vamma sitten fyysinen tai psyykkinen, horses make magic with them!



   Omina vahvuuksinani pidän yllä mainitun hevoskokemuksen lisäksi korkeaa työmoraaliani, rehellisyyttä, luotettavuutta ja päihteettömyyttä. Olen vahvasti perhekeskeinen, mutta pidän myös hevostyökavereitani jonkinlaisena perheenä. Niiden hyvinvointi on prioriteeteissäni hyvin korkealla. Väitän myös, ettei minulla mene kovin helposti sormi suuhun ja oman sairastamisen kautta myös hienotunteisuus ja empaattisuus on kasvanut. Minun kanssani ei tarvitse pelätä noloja tilanteita - tiedän nimittäin niistäkin melkoisesti ;)

   Yhteydenotot sähköpostilla vammaisratsastuksenohjaaja (at) gmail.com. (Poista välilyönnit)






6 kommenttia:

  1. Tämä on huippublogi!! Tärkeä, sellaisesta aiheesta, josta ei varmastikaan ole kovin paljoa vielä tällaisia konkreettisia ja käytännönläheisiä esimerkkejä ja lisäksi vielä näin upeasti kuvitettuna. Aivan ihania valokuvia, yksi kuva kertoo monesti enennmän kuin tuhat sanaa. Kuvista näkyy se maaginen tunnelma ja vastavuoroisuus, joka parhaimmillaan ihmisen ja hevoseläimen välille voi syntyä. Kerronta on myös niin kuvaavaa ja hauskasti kirjoitettu, on mukavaa luettavaa. Iso hatunnosto tästä blogista! Varmasti auttaa ja kannustaa monia ihmisiä, niin ihan tavallisia kuin eritoten niitä, jotka painivat jonkin terveydellisen ja/tai sosiaalisen ongelman kanssa miettien voisiko heppailusta olla uudeksi harrastukseksi tai voiko/pystyykö jo aloitettua harrastustaan jatkamaan. Tsemppiä Heidi! Kiitos! Teet täysillä ja täydellä sydämmelläsi todella arvokasta työtä!!!

    VastaaPoista
  2. Oi kuinka kauniisti kirjotettu teksti!:)

    VastaaPoista
  3. Kiitos :) Olisit laittanut jotain vinkkiä henkilöllisyydestäsi :)

    VastaaPoista
  4. siis aivan IHANA.....vaikka en sinua tunne niin oot varmaan sympaatinen ihminen jonka tunnen.....KIITOS että olet olemassa.....<3

    VastaaPoista