perjantai 30. joulukuuta 2016

Vuosi 2017

  Vielä hetken aikaa käynnissä olevan vuoden vedän sen verran yhteen, että tämä on ollut yksi parhaista vuosista pitkään aikaan! Kohokohtana ehdottomasti vammaisratsastuksen ohjaajaksi valmistuminen (se on nyt virallista!). Myös inspiroivat asiakkaat, ihmiset ja hevoset ovat kärjessä vuoden kohokohtia miettiessä.

   Uskallan kuitenkin toivoa alkavasta vuodesta vieläkin parempaa. Aloitan ja toivottavasti saan myös valmiiksi kokemusasiantuntijakoulutuksen (jep, pääsin koulutukseen ja näin lupaavan välähdyksen kouluttajan silmissä, kun mainitsin haluavani tuoda esille myös hevosavusteista toimintaa masennuksesta toipumisen yhteydessä). Lisäksi vireillä on hyvin mielenkiintoinen projekti, jonka toivon ottavan tuulta alleen. Kerron tästä kun sen aika on, mutta se liittyy ehdottomasti tuohon mainitsemaani hevosavusteiseen toimintaan ;) Kysymysmerkkinä on myös toinen asia, jonka mahdollista toteutumista jään seuraamaan mielenkiinnolla ja olen siinä mukana sadalla prosentilla, mikäli jotain asian tiimoilta tapahtuu.



  Mulla on ajatuksia ja ideoita taskut täynnä, ja haenkin ensi vuoden aikana muotoja, joilla niitä toteuttaa. Ymmärsin vammaisratsastuksen ohjaaja -koulutuksen aikana, että tarkoitukseni ei ole olla vain perinteinen vammaisratsastuksen ohjaaja. Jään siinä täysin kylmäksi. Haluan jotain enemmän ja jotain parempaa (mikäli sitä sillä sanalla voi kuvata). Sain koulutuksen aikana opiskelukavereilta huomautuksia, että vien homman liian pitkälle, ja he ovat siinä täysin oikeassa. Mutta se on juuri sitä jota haluan! Mulla on sisäinen tarve olla vaikuttamassa yksilöön enemmän, kuin olla vain opettamassa ratsastuksen alkeita.

   Joulupukki ei tuonut mulle hirnuvaa pakettia, joten ilmeisesti sen hankkiminen jää omalle kontolle. Ehkä se tapahtuu vuoden 2017 aikana, tai sitten ei. Jätetään se yllätysmomentiksi itsellenikin!

   Vuosi 2017 vie valitettavasti mukanaan ainakin meidän koiran (sydänvika). HH:sta en tiedä. Mikäli herra voi hyvin ja on hyvässä kunnossa, toivon sille vielä montaa edessäolevaa vuotta. Mutta mikäli aika ottaa omansa ensi vuoden aikana, niin olkoon niin.

   Toivon myös, että ensi vuosi on seitsemäs perättäinen vuosi, kun MS-tauti on pahenemisvaiheeton. Toivottavasti saan täysipainoisemman taekwon-do -vuoden, kuin mitä kulunut kausi rikkonaisena oli. Ja uuden värivyön :)

tiistai 27. joulukuuta 2016

Turvaliivi

  Muistanette, että mursin ranteeni jokin aika sitten. En ajatellut kirjoittaa tänään siitä, mutta käytän tilanteen hyväkseni kertomalla nopeasti ranteenkin kuulumiset. Yhäkään siinä ei ole täydet liikeradat; ulko- ja sisäkierto (tällä hetkellä mahdollisessa ääriasennossa) sattuu vähäsen eikä painoa uskalla varata montaa kiloa. Se ulvaisee heti vastalauseensa. Mutta tuossa pari viikkoa sitten laitoin ensimmäisen kerran merkille, että pystyn jo lähestulkoon normaalisti esim. harjaamaan hevosta myös oikealla kädellä, joten hyvillä vesillä tässä ollaan :)

  No, sen verran vahingosta viisastuneena ja elämän heittäessä jotain suurta eteen ;), aloin taas miettimään omaa turvallisuutta. Varmaankin ihan iän mukanaan tuomaa vitsausta tuo, ettei luutkaan kestä enää niin kuin nuorena, joten kannattaisikohan mun alkaa pikkuhiljaa vähän miettimään asioita eteenpäinkin...? Olen tähän asti harrastanut suuremmilla henkisillä vaurioilla kuin fyysisillä, mutta se ei välttämättä jatku loppuelämää. Käsi nyt on käsi ja jalkakin vain jalka, mutta mitäs esimerkiksi tuo selkäranka? Olen osan liikkumiskyvystäni jo joutunut luovuttamaan pois, joten mielelläni en antaisi enää yhtään enempää - varsinkaan pysyvästi ja peruuttamattomasti.

  Tietääkseni kukaan ei vielä ole keksinyt Michelin-pukua ratsastamiseen.


  Tuommoisen voisin itselleni hankkia! Toimisi kuin paukkuliivi; päällä tavallinen vaate, mutta täyttyy salamannopeasti ilmalla pudotessa. Tuo suojaa raajatkin! Jos lukijoissa on kekseliäitä ja aikaansaavia ihmisiä, niin aletaan kehitteleen :D. Myydään sitten patentti miljoonilla ja eletään loppuelämä ilman rahahuolia.

  Koska Micheliniä ei ollut tähän tarpeeseen saatavana, pyysin vinkkiä mahdollisimman päällä kevyestä ja huomaamattomasta turvaliivistä. Horse Comfort antoi itselleni illuusion lähimmäksi toivomaani.



                                         (Kuvat kopioitu http://www.hippodome.com/)

  Jonain päivänä ostan paukkuliivin (tai sen Michelin puvun), mutta sitä odotellessa koitan mihin tästä on. Tuotteen kuvaus kertoo, että turvaliivissä on käytetty D30-materiaalia, joka kovettuu hetkessä iskusta, absorboi ja jakaa iskuenergian laajemmalle alueelle. Ei sillä, että ajatus olisi pudota, mutta jos niin käy, niin kerron sitten kuinka tämä liivi toimi.






maanantai 26. joulukuuta 2016

Grozan

 Mikä on ensimmäinen mielikuva, joka tulee mieleen sanasta "tapaninpäivä"? Mulla tämä on pysynyt muuttumattomana kohta 30 vuotta. Todiste siitä, kuinka voimakkaana lapsuuden kokemukset pysyvät tajuntaan painautuneina (sekä positiiviset että negatiiviset).



  Mun sana-assosiaatio sanasta tapaninpäivä on Grozan. Hiirakko konik-ruuna, joka oli mun ihan ensimmäinen joulun vuokrausponi. Ratsastuskokemusta oli varmaan vuosi tai maksimissaan kaksi. Ponin sai vuokrata itsenäiseen, mutta valvottuun ratsastukseen yhden tunnin ajaksi. Ja voi että mä olin ylpeä ja odotin sitä koko joulun!

  Toistaiseksi yksikään tapaninpäivä ei ole kiilannut tämän kokemuksen ohi. Yhäkin tapaninpäivä = Grozan. Poni oli muutenkin yksi mun aloittelun ajan suosikki. Kiltti, mutta laiska kuin mikä. Tykkäsin ihan sikana!! Grozan taisi olla juurikin se ratsu, joka opetti mulle sitkeyttä, päättäväisyyttä ja määrätietoisuutta.


  (Jos joku kiinnittää huomioita vähän, eh, epämääräisiin olosuhteisiin, niin tässä elettiin tosiaan 80- ja 90-lukujen vaihdetta, eikä säädökset olleet ihan sitä mitä tänä päivänä. Kyseisen tallin omistaja toi rekkalasteittain hevosia ja poneja ulkomailta. Välillä oli tallissa tilanne, että hevosia oli enemmän kuin paikkoja. Sitten niitä sijoiteltiin väliaikaisesti käytävien perille tai kahta ponia samaan karsinaan. Noita konikeja oli paljon ja niissä oli tosi kivoja tapauksia. Ehkä siksi se on pysynyt tähän päivään asti yhtenä lemppariponirotuna Newforestin perässä.)

  Konikeista voi lukea lisää täältä:
http://www.tunturisusi.com/hevoset/konik.htm
http://www.hevosmaailma.net/konik.shtml
https://en.wikipedia.org/wiki/Konik

perjantai 23. joulukuuta 2016

1 päivä jouluun

 ...ja keli on yhä yhtä jouluinen kuin eilen. Ratsireissulla saatiin vettä ja räntää niskaan, mutta sama sen väliä! Oli sen verran hyvä reissu taas :) Tämä tonttu hyppää nyt joulun viettoon. Viimeiseksi vielä mun kaikkien aikojen lempparijoululaulu, ja tottakai heviäijän vetämänä, vaikkei sitä raskautta biisiin ole tuotukaan.

  Hyvää ja rauhallista joulua!!

Jarkko Ahola / Sylvian joululaulu

Voittaja!

  Allekirjoittaneella on surkean huono tuuri aina kun puhutaan arvonnoista tai arpajaisvoitoista. Olen tasan kerran voittanut arpajaisista; lapsena, miesten kalsarit. Ei kovin mieltä ylentävä kokemus, vai mitä...?

  Sitten unohdetaan arvonnat hetkeksi ja puhutaan ihan muusta. Tammikuussa järjestetään Ratsastuskeskus Ainossa Working Equitation tutuksi -tilaisuus. Mua kiinnostaa todella paljon kaikki, millä saada mielenkiintoa ja vaihtelua erityis- (ja miksei tavistenkin) tunteihin. Pariin otteeseen olen jo ollut lähdössä seuraamaan mitä WE käytännössä on ja kuinka sitä voi soveltaa, mutta aikataulut eivät ole koskaan natsanneet. Nyt sitten ajattelin väen väkisin tunkea itseni tähän tapahtumaan.

  Tarkemmin ajatellen aloin kuitenkin vetämään puihin, kun katsoin lippuhintoja. (https://www.ticketmaster.fi/event/working-equitation-tutuksi-lippuja/195857) Tuohon tulee kuitenkin vielä bensakulut ja muut päälle, joten kustannusepäileväinen henkilö minussa alkoi taas arpoa. Jos sittenkin odotan tilaisuutta, jolloin vastaava olisi lähempänä?

  Nyt palataan niihin arvontoihin. Universumi tietää, että hyötyisin tuosta tilaisuudesta, joten se järjesti mulle arvonnassa 2 lippua kyseiseen tapahtumaan!! Minä, joka en ikinä voita mitään (paitsi miesten kalsarit), voitin jotain!?!



  Nyt mun on siis "pakko" mennä ja olen siitä enemmän kuin iloinen!! Toinen lippu on siis tarjolla jollekin, joka kokee kiinnostusta asiaan ja haluaa lähteä mun kanssa :)

  Tapahtuman FB-sivut ovat täällä.

torstai 22. joulukuuta 2016

2 päivää jouluun

...ja pihalla ripotteli vettä kun lähdin tallille. Lunta juuri nimeksikään, celsiukset plussalla. Joulufiilis häipyi samantien. Ankea ja masentava ilma, tiet paikoittain peilijäätä. Piti oikein huolella suunnitella ja katsella mihin päästään ratsastelemaan. Hevonenkin on inhottavan märkä. Voi plääh.

  Onneksi ratsireissusta ei sitten tullutkaan niin tylsä, kuin mitä ennusmerkit antoivat ymmärtää. Herra Suokkipappa jaksaa pitää hyvällä tuulella. Ensitöikseen se muistutti, millainen on hyvä vammaisratsastajan hevonen. Se kertoi jo ennen tiessä olevaa kurvia, että siellä kurvin takana tapahtuu jotain mitä itse en vielä nähnyt enkä kuullut, joten sain hyvin aikaa varautua vastaanottamaan mahdollisen yllätyksen (loppupeleissä siellä vain mies hiekoitti postilaatikon edustaansa). Sen jälkeen lauma omassa pihassaan vapaana olevia koiria oli sitä mieltä, että tuollainen jättiläisrakki ei meidän pihaan tule - eikä muuten kävele edes meidän tietä pitkin. HH sen verran lotkautti korvaansa, että katsoi mitä nuo karvapallot ulisevat, mutta siinä kaikki. Sen jälkeen lintu lähti puskasta kuin ammus tykin suusta, jolloin pappa inansa säpsähti paikallaan ja pysähtyi katsomaan mikä hitto se oli. Sitten taas jatkettiin ilman sen ihmeempiä.

  Jäin oikeasti siinä selässä miettimään taas kerran sitä, kuinka tärkeä rohkea ja hyvin koulutettu hevonen vammaisratsastajalle on! Tuossa oli kolme tilannetta, joissa hevonen olisi hyvin voinut valita häipymisen paikalta mahdollisimman liukkaasti. Mutta kun se ei käy. Se vaan ei käy, vaikka hevonen kuinka onkin pakoeläin. Jos sitä siis aiotaan käyttää vammais- ja erityisryhmien ratsastuksessa. Vaikka läsnä on aina se (toivottavasti kuitenkin pienen pieni) mahdollisuus, että jotain tapahtuu, niin kuitenkin täytyy olla luottamus siihen hevoseen, että ne tilanteet saavat todellakin olla hyvin vakavia, joissa hevonen reagoi ei-halutulla tavalla.

  Haluan itselleni asiakaskäyttöön juuri tälläisiä papparaisen kaltaisia hevosia. Se ansaitsi itselleen ylimääräiset rapsutukset siinä lenkin lomassa <3 Harmi, että ikä tulee pian silläkin hevosella vastaan. Muussa tapauksessa yrittäisin taatusti neuvotella omistajan kanssa liisausmahdollisuudesta. Ja iästä puheenollen, HH on kyllä todella hyvässä fyysisessä kunnossa ikäänsä nähden. Takapolvien ajoittaista hakautumista sillä on, mutta muuten hepovanhus on yllättävän vetreä! Ei kauheesti paikat jumittele tai vaikuta ratsastamiseen (kuten esimerkiksi eräällä toisella rakkaalla vanhushepalla).

  Suokin kanssa on kiva sekin, että se tarvittaessa ravaa käyntivauhtiansa hitaammin. Vähän kuin länkkärin jog - olettaisin. Tänään siitä oli hurjasti apua jäisellä tiellä etsiessä sen verran sulampia kohtia, että pystyi varovasti ravailemaan pikkupätkiä. Yllättäen eteen avautui myös hiekkatiellä muutama hienosti puiden säältä suojaama pätkä, jossa päästiin etenemään jopa laukassa. Yleensä annan hevosen laukata aika vapaasti ja suht reippaaseen tahtiin, mutta tällä kertaa pelasin varman päälle ja halusin, että se laukkaa mahdollisimman hidasta ja hillittyä laukkaa. Eikä papalla ollut mitään vaikeuksia suoriutua pyynnöstä.

  Takaisintulomatkalla sössin vielä sen verran puhelimen kanssa, että laitoin sen nätisti taskuun ohi siitä taskusta ja se tietenkin putosi. Pakkohan mun oli laskeutua se nostamaan, mutta enhän mä enää takaisin päässyt selkään, kun olin ilman satulaa liikenteessä. Kävelin siis omilla jaloillani viimeiset pari kilsaa tallille.


  Vaikka lähdin kotoa liikkeelle vähän sillä mielellä, että olis pitänyt perua koko tämän päiväinen tallikeikka, niin loppuviimeksi olin kuitenkin huomattavan paljon paremmalla tuulella tallilta lähtiessäni kuin sinne tullessani.

  Alla vielä joulufiilistelyä rohkeasti ja heittäytyen ulos omalta epämukavuusalueeltaan. Rispektit tälle hollantilaiselle, joka tulee Suomeen ja laulaa suomeksi. Mitä sen väliä, vaikka "aallot" kääntyvät välillä "aivoiksi".

Raskasta joulua, Floor Jansen / Oi jouluyö



tiistai 20. joulukuuta 2016

Ratsastajan koko

  Virallisia tilastoja en tietenkään ole tehnyt, mutta väittäisin, että yksi multa kysytyimpiä asioita (vammais-) ratsastuksesta on painorajat. Minkä kokoinen ihminen voi mennä selkään? Paljonko hevonen jaksaa kantaa? Mitä sitten, jos on liian iso ratsastamaan?

(Toinen varmaan yhtä yleinen kysymys on "kuinka te saatte tämän henkilön sinne hevosen selkään?". Olen kohdannut useampiakin avustajia, avustajaharjoittelijoita ja läheisiä, jotka sanovat tulleensa mielenkiinnosta katsomaan kuinka liikuntarajoitteinen henkilö ylipäätään saadaan hevosen selkään. Musta on aina ollut mahtavaa iloisesti huikata siihen "Kuule, no problem! Kohta näet!")



  Piirit jakautuvat karkeasti kolmeen leiriin. Yksi ryhmä pitää hevosta "hentoisena", jonka selkään voivat mennä vain lapset ja hyvin hyvin pienet aikuiset. Toinen ryhmä on sitä mieltä, että hevonen on suurinpiirtein ylieläin, joka kantaa ihan mitä vaan. Kolmas ryhmä ei oikeasti kuvittele mitään eikä heillä ole tietoa tai juurikaan edes mielikuvia asiasta.

  Multa on kysytty esimerkiksi "Ei sinne varmaan voi yli 50kg mennä...?" ja "Kai se nyt ainakin 150kg kantaa?".

  Vastaan aina suurinpiirtein samalla tavalla. Että asia on aika pitkälle hevoskohtainen riippuen hevosen koosta, tyypistä ja lihaskunnosta. Lisäksi vaikuttaa ratsastajan taitotaso. Kehonsa hallitseva, taitava isokokoinen ratsastaja on eri asia kuin aloitteleva isokokoinen. Mutta yksikään ihminen ei koskaan ole liian iso nauttimaan hevosista jossain muodossa!! Jos ratsastaminen oon juurikin koon vuoksi poissuljettu, niin muistutan siitä, että hevonen vetää enemmän kuin kantaa. Kärryajelut voivat olla mahdollisia, mikäli henkilö pystyy siirtymään kärryihin eikä tarvitse liikaa tukea kyydissä pysymiseen. Maastakäsittely ja/tai taluttaminen (myös pyörätuolista) sekä hevosen hoitaminen. Tai yksinkertaisimmillaan pelkkä hevosen läsnäolo ja sen ihaileminen, tunnusteleminen, silittäminen, faktan ja tarinoiden kuunteleminen, oma havainnointi. Sekin on erittäin arvokasta ja voimaannuttavaa!

  Hevostelu voi siis olla muutakin kuin ratsastamista! Vältän yleensä antamasta mitään eksaktia painorajaa, mutta tuohon "Kai se nyt ainakin 150kg kantaa?" vastasin, että sen kokoista ihmistä en päästä hevosen selkään. Haluan, että ratsastajan - edes hetkittäinen - kantaminen on hevoselle siedettävää ja toisekseen avustajien turvallisuus vaarantuu merkittävästi tämän kokoisen ihmisen kanssa. (Puhumattakaan satulasta...) Mitä isompikokoinen ihminen, sitä suurempi hevonen tarvitaan ja silloin nimenomaan avustajien turvallisuus astuu suureen rooliin.

  Rohkaisen kuitenkin kysymään vaihtoehtoja. Jokaisella on oikeus ja mahdollisuus olla hevosten kanssa jossain muodossa, mun tahto ja velvollisuus on löytää se muoto.



 

torstai 15. joulukuuta 2016

Synttäripäivä



  Eilen oli se ikävä päivä, jolloin on pakko vanheta, mutta hyvä päivä saada iän tuomaa viisautta lisää. Kiitos muistaneille vielä tätäkin kautta!! Kotiväki muisti ehkä jo perinteisellä


  Ehkä kuitenkin parhaan lahjan sain tänä vuonna toisaalta. Haluan vilpittömästi uskoa siihen, että kun yksi ovi sulkeutuu tai suljetaan, niin toinen ovi avautuu. Enkä olisi villeimmissä kuvitelmissanikaan uskonut, että se avautuu näin pian! En vielä kuitenkaan kerro enempää mistä on kysymys, mutta tulette kuulemaan ihan varmasti. Kuvainnollisesti sanoen, mulle ojennettiin tarjotin ja kysyttiin, mitä sä haluat ja pystyt tähän rakentelemaan. Ideoita ja ajatuksia riittää! Seuraavaksi tunnustelen, kuinka ne sijoitetaan puitteisiin ja olosuhteisiin. Odotan myös innolla, että pääsen tutustumaan tuleviin nelijalkaisiin työtovereihin, nimittäin silmämääräisesti vaikuttivat erittäin potentiaalisilta. Siellä on myös yksi yllätys, jonka paljastan myös myöhemmin ;). Tämä on ensimmäinen kosketukseni kyseiseen...eh...asiaan (jotten paljasta liikaa).

  Lähdin vielä päivemmällä HH:lle ajatuksena käydä vähän synttäriratsastuksella, mutta sekin meni tällä kertaa näin:


  Natiaisen "jouduin" ottamaan mukaan ja luovuttamaan ratsastusvuoroni hänelle. Tulipahan itse harrastettua hyötyliikuntaa kävelemisen merkeissä. Ihan hyvä, koska illan kaksituntiset ottelutreenit (kuulostaa juuri niin tappavalta kuin oli!) jäivät omalta osaltani kuunteluoppilaan tasolle. Eikä haittaa yhtää, koska mullakin hiki virtasi pelkällä katselulla!



keskiviikko 14. joulukuuta 2016

Airan luennolla

  Maanantai-iltana hilasin arseni Aira Toivolan luennolle, aiheena Ratsastajan ryhti, toimiva istunta ja apujen käyttö. Lähinnä syy hilautumiseen oli motivoida itseäni palaamaan takaisin asiaan, jonka ajaminen lihasmuistiin on rehellisesti sanoen HIUKKAPIKKASEN jäänyt... Tällä hetkellä en käy tunneilla missään, joten sinänsä ajankohtainen ei aihe ole. Eikä toisaalta se tuntiratsastus siihen juuri autakaan. Minä ainakaan en pysty enää tänä päivänä suorittamaan montaa asiaa samanaikaisesti, joten tunnilla tehtävän tekeminen ja "uuden" istunnan miettiminen on täysin mahdotonta. Mielummin ajaisin "uutta" istuntaa aluksi sisään ihan toisella ajalla kuin ratsastustunnilla ja pikkuhiljaa muistijäljen jäädessä pyrkisin ottamaan istunnan huomioimista mukaan myös tunnille.

  Suokkiruunalla käydessäni on istuminen viimeinen asia mikä on mielessä! Näillä ratsastuskerroilla haluan vain ja ainoastaan täyden fyysisen ja psyykkisen hyödyn maastoilemalla ilman satulaa ja humputellen ne askellajit, jotka sattuvat sen päivän olosuhteissa onnistumaan. Ja silloin on aivan sama vaikka seisoisin selässä päälläni! Tai no, oikeastaan haluan rentouttaa lonkankoukistajia ja muutenkin välillä taekwon-do -treenin jälkeen huutavia reisiä. Voin vakuuttaa, että kun edellisenä päivänä potkit puolitoistatuntia yoppareita ja dollareita aina vaan uudestaan ja uudestaan, niin lonkankoukistajat vaikertaa. On hyvä päästä iskemään vastapalloon hevosen lämmön ja liikkeen voimin. Tekee oikeasti todella hyvää!!

  Jossain kohtaa kun ehdin, jaksan ja blaa blaa, vien itseni kyllä ihan ratsitunnillekin. Ensimmäisenä suuntaan erään mulle jo nuoruusvuosina paljon tunteja pitäneen opettajan silmän alle. Sen pidemmälle en ole vielä suunnitellut. Toisaalta houkuttaisi käydä kokeilemassa alta pois se yksi ykköstason vammaisratsastusrata ensi vuoden aikana ja jos se tuntuu hyvältä, niin voisi kokeilla mitä luokituksessa sanotaan. Tai sitten vaihdan lännenratsastukseen ;)

  Tänään olin neuropsykologisissa testeissä kokeilemassa kolisevatko ne kaksi ainoaa minimaalisen pientä aivosoluani koskaan yhteen. Taisivat ne pariin otteeseen kopsahtaa, koska kokonaisuutena testit menivät tällä kertaa paremmin kuin kolme vuotta sitten. Lisäksi mielialatesteistä tuli rutkasti vähäisemmät pisteet kuin viimeksi (eli parempi tulos. Mitä vähemmän pisteitä, sen parempi). Selitin sen yhdellä sanalla neuropsykologille: hevoset.


maanantai 12. joulukuuta 2016

Jos sittenkin...?

  Olen aikanaan opiskellut maatalousalan perustutkintoa, maatilatalouden koulutusohjelmaa hevostaloussuuntautuneisesti. Näistä opinnot ja kaksi ensimmäistä näyttöä on hyväksytysti suoritettu, mutta viimeinen hevosnäyttö puuttuu. Aloin siinä kohtaa odottaa esikoistani ja sen jälkeen tapahtui MS:n alkuräjähdys, joten olen siitä asti ajatellut, että se jäi lopullisesti kesken. Nyt on kuitenkin herännyt ajatus, että josko sittenkin kävisin sen loppuun, koska se on enää niin pienestä kiinni.

  Mulla olisi tässä noin vuoden verran aikaa täydentää tuo tutkinto, koska katseeni on suurinpiirtein siellä vuoden päässä tulevaisuudessa tällä hetkellä. Siellä on suunnitelmia, ajatuksia ja ideoita rutkasti ;), mutta sitä ennen on periaatteessa ihan tyhjää. Mitäs jos sen ajan käyttäisi hyödyllisesti? Ei hullumpi ajatus?

  Kaivoin tuon opiskelutodistukseni esiin. Tiesittekö, että (periaatteessa) meikäläinen osaa sujuvasti viljellä pellot, hoitaa ja uudistaa metsät, lypsää lehmät, hoitaa siat jne.? Sanoin periaatteessa, koska käytännöstä en enää olen ihan niinkään varma :D Kaikki on osoitettu näyttökokeessa myös käytännössä, mutta tunnustetaan, että esimerkiksi metsän hoito meni vähän hutaistessa läpi, koska suurempaa mielenkiintoa asiaa kohtaan ei ollut. Kävin yhden puun kaatamassa, raivaussahan kanssa tekemässä taimikossa tuhojani ja teoriapuolella vetäisin näköjään 5- kokeesta :O Näyttökokeessa olinkin sitten enemmän omalla tasollani eli toisessa kakkosen ja toisessa kolmosen arvoinen.

  Ensimmäinen näyttökokonaisuus oli "Yrittäminen maaseutuympäristössä", jonka osioissa oli yritystoiminta maatilalla, maatilan metsä, viljelyn perusteet, eläinten hyvinvointi, traktorin turvallinen käyttö ja rakennustoiminta maatilalla. Toinen näyttö oli "maatilan yleistaidot" sisältäen kotieläinten hoitotyöt, metsien hoito ja uudistus, kasvinviljelyn työt ja metallityöt. Kolmas näyttökokonaisuus, suuntautuvat opinnot eli heppajutut on siis opintojen osalta suoritettu, mutta osaaminen pitäisi vielä näyttää.

  Heppapuolella kuitenkin näytän saaneen ruokintakokeesta vitosen, eläinlääkinnän numeroa en löytänyt, mutta muistan opettajan sanoneen aikanaan kun sen tulosta kyselin, että kaikki meni oikein, mutta yhden miinuksen hän sinne laittoi. Silmäongelmien kohdalla olin kirjoittanut, että puhdistaminen esim. keitetyllä vedellä (...), johon opettaja oli lisännyt että JÄÄHDYTETYLLÄ :D No en kai mä sitä tulikuumaa sinne olisi heittänytkään, mutta eipä tullut kaikki siinä koetta tehdessä mieleen.

  Irrotettiin ja lyötiin kenkä takaisin, ajettiin ravikärryillä (meikä pääsi vielä ajamaan vastuskärryillä ja sykemittarilla, joka oli yksi kivoimpia kokemuksia koulutuksen ajalta) sekä yksikkö- että parivaljakkoa, opeteltiin länki- ja luokkivaljastusta (en kyllä muista näitä kahta enää, koska ei ole tarvinnut käyttää), valmistettiin itse metallitöissä satulateline alusta asti ja mitä kaikkea me tehtiinkään. Ratsastamaan en päässyt muistaakseni kertaakaan, sillä kärsin siihen aikaan paikaltaan putoilevasta olkapäästä ja olin ainakin jossain kohtaa opetuksen aikana käsi kantositeessä. Sen vuoksi suoritin mm. ensimmäisen traktorinäytön suullisesti :D Eivät päästäneet ajamaan. Olkapääni operoitiin muistaakseni 2007. Ankkuroinnin jälkeen on kuulemma enää 5% mahdollisuus, että se lähtee taas paikaltaan.

  Hyppäsin vahingossa memory lanelle. Terkkuja silloisille opiskelukavereille! Tiedän, että ainakin pari seurailee tätä ;)

  Jokatapauksessa, selvittelyt on menossa, että mitä kaikkea joutuisin vielä tekemään saadakseni tämän valmiiksi (onko esim. tutkinnonosia vanhentunut tms.) ja toisaalta ehkä tämän laajentaminenkin saattaisi olla tarpeellista.

  Nyt hyppään autoon ja kruisailen HH:n luo, jotta jaksan illan vielä istua luennolla. :)

keskiviikko 7. joulukuuta 2016

Vähän hommia...

  Tänään western-hommia, huomenna haastatteluhommia, perjantaina työllistymishommia, viikonloppuna taekwon-do ja vyökoehommia, maanantaina sairaalan toimenpidehommia, tiistaina neuropsykologisia hommia, keskiviikkona lapsen terkkarihommia jne.jne. Hommia riittää. Toisaalta hienoa eikä parane valittaa. Toisaalta välillä pikkuisen hirvittää. Varsinkin kun toisella muksulla pukkasi tautia päälle ja yöt on menneet viimepäivinä vähän niin ja näin.

  Taekwon-don vyökoe jää itseltäni tällä kertaa välistä (käyntikerrat eivät riittäneet vyökoelupaan), mutta menen tietenkin katsomaan ja tsemppaamaan muita (ja samalla vähän vakoilemaan mitä on ensi keväänä odotettavissa). Toisaalta harmittaa, että "putoan muiden samaan aikaan aloittaneiden kelkasta", mutta tiedossa se kuitenkin oli, että jossain kohtaa sairauden vuoksi niin käy. Neurologin vuosikäynnillä neuro kehui kovasti taekwon-doa myös kognition parantajana ja olen sen itsekin konkreettisesti huomannut! Vaikka tarvitsen useita (lue: miljoonia ;)) toistoja ja joudun pilkkomaan kaiken millinkokoisiin osioihin, niin huomaan kuinka jossain kohtaa homma alkaa kuitenkin tuottamaan tulosta. Yleensä sen jälkeen kun olen turhautunut, hermostunut, kettuuntunut ja valmis lyömään hanskat naulaan ;) Taekwon-do haastaa aivoja aivan mahtavalla tavalla ja kun ehdin, niin kehittelen joitain harjoituksia, joilla saan niitä aivotehtäviä tuotua mukaan myös ratsastukseen.

  Pyydän anteeksi sitä, että hetkellisesti blogi saattaa olla hieman hiljaisempi eikä mulla ole tänne päivittää kuin lähinnä omia kuulumisia. Tilanne kuitenkin elää jatkuvasti. Pysykää jollain lailla kuulolla! Sähköpostit löytää yhäkin perille, yhteystieto täällä. Tai laita viestillä puhelinnumeropyyntö.


sunnuntai 4. joulukuuta 2016

Linkkejä postauksiin

vaikein-asiakasryhma
ranch-trail
jiihaa
itsensa-pahin-vihollinen
h-u-i-k-e-a
demo
tarinatuokio
jalustinnetin-haastis
motivaatio
energize-me
taikapolya

Kiitos

  Mietin useammankin hetken viitsinkö blogata tästä aiheesta. Sohaisenko taas muurahaispesään tai käynkö suoranaisesti ampiaispesän kimppuun? Tulin tulokseen, että koska tämä on minun blogini, niin voin kirjoittaa tänne ihan mistä huvittaa :)

  Joten tästä lähtee.

  Olin eilen vapaaehtoisesti auttamassa yhdessä taekwon-do -tapahtumassa. Olen asian laittanut ennenkin merkille ja tehnyt vertailua hevosalaan, mutta eilen se korostui entisestään. Tallielämästä mulla on ihan kohtuullinen kokemus kertynyt ja oikeastaan ainoa, mitä olen siellä ollessani kaivannut on "KIITOS". Mielestäni kiitosta jaetaan tallielämässä huomattavasti vähemmän kuin olisi suotavaa. On joitain persoonia, joihin tuo pieni sana on sisäisesti rakennettu, mutta yleisesti muistan saaneeni ja kuulleeni aivan liian vähän tuota motivoivaa ja kunnioittavaa sanaa.

  Kun taas taekwon-don parissa laitoin merkille alusta lähtien, että täällä kiitosta jaetaan usein ja jokaisen toimesta. Oikeasti, yksi hemmetin pieni sana, jonka sanomiseen menee sekunti aikaa, saa esimerkiksi juurikin tekemään kahtena päivänä vapaaehtoistyötä useamman tunnin per päivä. Ja hyvällä mielellä. Ehkä se on sitä, että taekwon-don periaatteeisiin kuuluu kohteliaisuus? Tai sitten kaikille on äiti lapsena opettanut, että pitää sanoa kiitos aina kun jotain saa?

  Tallilla muistan tehneeni satoja tunteja työtä, josta en koskaan saanut kiitosta. Kuitenkin tuo yksi pieni sana, saa tekemään samat hommat uudestaankin. Ilman sitä on jäljellä pelkkä velvollisuudentunto, joka loppuu jossain vaiheessa.


  Haluan haastaa jokaisen, joka tämän postauksen näkee, käyttämään enemmän KIITOSta! 

  Mitenkään osoittelematta ketään sormella, haluan herätellä miettimään kuinka tärkeä sana tuo on. Tiedän, että on ihmisiä, joille se ei merkitse mitään. Sitten on ihmisiä, jotka toimivat hyvin pitkälle sen voimalla *wave*. Ja kaikkea siltä väliltä. Kiitos kuuluu kuitenkin kohteliaisuuteen, ja siksi mun mielestä kaikkien pitäisi sitä pystyä käyttämään.

  Toivottavasti tästä ei tullut joulusaarna :)  Se ei ollut ainakaan tarkoitus.


torstai 1. joulukuuta 2016

Joulukuu!!

  Yksi vuoden mukavimpia kuukausia, jollei jopa paras! Valitettavasti en ole ehtinyt ideoida ja toteuttaa minkäänlaista joulukalenteria tänne blogiin. Vaikka on ollut tiedossa, että joulukuu tulee, niin se pääsi silti jotenkin yllättämään kaiken muun hässäkän lomassa. (Jos teillä on blogeissanne hyviä joulukalenterihaasteita niin vinkatkaa!)

  Nuorempi muksu jäi taas subjektiiviselle lomalle, joten suurin osa viikosta menee jälkikasvun ehdoilla. Ei toisaalta hullumpaa, että mutsi pysyy aktiivisena! Olen siihen kylkeen ehtinyt sopia koko ensi viikon täyteen tapaamisia eri suunnilla (kikkaillen päikkyajat ja muut hoitomahdollisuudet), joten ei tässä todellakaan ehdi laiskistumaan!

  Vaikka ensin luulin hankaloittavani omaa työllistymistilannettani, niin jotenkin tässä alkaa pikkuhiljaa ymmärtämään, kuinka vapaa on tekemään ja valitsemaan omat polkunsa. Kun malttaa katsoa laajemmin ympärilleen, huomaa kuinka paljon mahdollisia vaihtoehtoja onkaan olemassa. Ja se tuntuu mukavalta! Vaikka väliaikaisesti stressitaso hypähti tappiinsa, niin kokoajan tuntuu helpommalta ja helpommalta olla itse vastuussa omista valinnoistaan. Uskon vahvasti, että asiat menevät juuri niinkuin on tarkoitettukin.

  Päällimmäisenä mielessä on eräs (ehkä vielä hieman) kaukaisempi haave, mutta toteutuessaan se olisi juuri se minun unelmani ;)

  Lasten joululahjatoiveita listatessani mietin myös omia toiveitani. Tänä vuonna en tarvitse muuta kuin brodeerattavia tallivaatteita (uudella tittelillä) ja mielellään uudet turvakengät. Vanhat ovat palvelleet mua uskollisesti 10 vuotta ja nyt nuo kolhiintuneet ja repsottavat jalkasuojat ovat ansaitsemassa loppusijoituspaikkansa roskalavalla. Joten jos joulupukki satut lukaisemaan tämän, niin pistäpä ylös muistikirjaasi ;)

  Ensi viikolla on myös yksi haastattelu kouluttautumista koskien. Olen hakenut kokemusasiantuntijakoulutukseen, koska haluaisin nimenomaan masennuksen osalta kokemusasiantuntijaksi. Myös MS-taudin osalta voisin lähteä, mutta toistaiseksi neuroliitto ei tarvitse enempää kokemusasiantuntijoita. Masennus on näistä kuitenkin se, joka on ykkössijalla. Ihan täysin siitä syystä, että masennus on vaarallisempi ja henkeä uhkaavampi kuin MS-tauti. Toivottavasti kelpuuttavat mut.

  Hyvää joulukuun alkua ja joulun odotusta!!

keskiviikko 30. marraskuuta 2016

Ratsastusterapia ja vammaisratsastus

 Saan jonkin verran viestejä, joissa kysellään joko ratsastusterapiaa tai jotain vammaisratsastuksesta. Olen huomannut, että lähestulkoon järjestäen nämä termit ovat sekaisin. Koitan tässä postauksessa selvittää, mikä niiden ero on.

Ratsastusterapia on yksilöllistä, suunnitelmallista ja tavoitteellista kuntoutusta. http://www.suomenratsastusterapeutit.fi/ratsastusterapia/  Ratsastusterapiaa tarjoaa koulutettu ratsastusterapeutti-SRT. Vain ja ainoastaan tälläisen ihmisen tarjoama palvelu on virallisesti ratsastusterapiaa. Tavallisen Pertti Perttiläisen tai Mirja Mirjalaisen mahdollisesti tarjoama ratsastusterapia ei ole sitä. Ratsastusterapia ei myöskään tähtää ratsastuksen opetteluun, vaan ratsastusterapiassa hevosta käytetään "kuntoutusvälineenä". Ratsastusterapia on henkilölle myönnettyä kuntoutusta, johon on yleensä myös maksusitoumus.

Vammaisratsastus sitävastoin tähtää hevos- ja ratsastustaitojen oppimiseen. http://www.ratsastus.fi/lajit/vammaisratsastus  Ymmärrän hyvin, että myös tämä harrastusmuoto mielletään monesti yksilölliseksi, suunnitelmalliseksi ja tavoitteelliseksi kuntoutukseksi ja siksi termit ovat monesti sekaisin. Vammaisratsastus on kuitenkin harrastustoimintaa ja sitä kautta omakustanteista. Vammaisratsastusta voi tarjota kuka hyvänsä sillä nimikkeellä. Tosin koulutetun ohjaajan tunnistat nimikkeestä "SRL:n hyväksymä vammaisratsastuksen ohjaaja" ;)


 Lyhyesti sanottuna: jos sinulla on lääkärin määräämä ja myöntämä sekä Kelan rahoittama maksusitoumus ratsastusterapiaan, niin se on juuri sitä. Kaikki muu on vammaisratsastusta (tai muuta hevosavusteista toimintaa, mutta en ainakaan tässä postauksessa lähde erittelemään niitä). Minä en ole ratsastusterapeutti (enkä koskaan tule olemaankaan). Minä en siis pysty tarjoamaan ratsastusterapiaa kenellekään. Mutta vammais- ja erityisryhmien ratsastusta pystyn.

 Tätä työtä tehdessäni olen kuitenkin huomannut, että jotain puuttuu. On asiakasryhmä, joka putoaa näiden kahden väliin. Asiakkaita, jotka eivät ole oikeutettuja ratsastusterapiaan tai ovat jaksonsa käyttäneet, mutta eivät ole kykeneviä myöskään vammaisratsastamaan sanan varsinaisessa merkityksessä. Heidän onnekseen tämä asiakasryhmä on mulle todella tärkeä ja teen kaikkeni pystyäkseni tarjoamaan ratsastusmahdollisuuden myös heille! Tämä on ihan mun oma juttu, tälläistä ei (vielä) virallisesti ole edes olemassa. Mutta eipä tuo haittaa. Jos jotain ei ole, niin keksitään se itse :) Mulla on ajatus ja toimintamalli, jonka tulen ottamaan mukaan omaan toimintaani.









tiistai 29. marraskuuta 2016

End of an Era

   Koulutus päättyi. Ja niin päättyi myös Harmoniatallin aikakausi omalta osaltani. Halusin tämän postauksen tehdä nimenomaan kiittääkseni asiakkaita näistä kahdesta vuodesta. Nimittäin ilman teitä en olisi (tuleva) vammaisratsastuksen ohjaaja. 987 tehtyä työtuntia + kuuden kuukauden työkokeilu + kesän avustuskeikat vammaisratsastuksen ja vammaisratsastajien eteen ovat tuottaneet tulosta.  Olen saanut uskomattoman paljon kokemusta erilaisista vammaryhmistä ja asiakkaiden erilaisista tuen tarpeista. Kiitos myös asiakaspalautteista, joita olen saanut sekä suullisesti että kirjallisesti. Ne ovat vahvistaneet omaa näkemystä ja omia toimintatapoja. Samoin heppakerholaisten vanhemmilta, erkkakerholaisten läheisiltä ja ponikoululaisten vanhemmilta olen saanut kiittävää palautetta. Palautetta saa yhäkin laittaa tulemaan ja erityisesti toivoisin rakentavaa, kriittistäkin palautetta. On vaikeampi kasvaa ja kehittyä, jos palaute on järjestäen positiivista. Tosin mukavaahan sekin on :)

  Palan Harmoniatallista vien mukanani. Muutama hevonen ja henkilö ovat lunastaneet sydänpaikkansa ja kulkevat mukana uusiin tuuliin. Vaikkakin vain ajatuksissa ja sydämessä, mutta parempi sielläkin kuin ei ollenkaan.




  Missä ne uudet haasteet sitten ovat? En osaa sitä vielä kertoa, mutta virityksiä tässä on menossa. Lähinnä omiin ajatuksiin ja niiden konkreettisiin kuvioihin pitää saada selkoa ja siinä saattaa hetken aikaa mennä. Joitain yhteydenottoja on tullut ihan maakuntarajojen ulkopuoleltakin. Arvostan niitä myös jatkossa, joten saa ottaa rohkeasti yhteyttä.

                      Kiitos ja syvä kumarrus! 

maanantai 28. marraskuuta 2016

Koulutus ohi

  Samanaikaisesti niin kivaa, mutta myös haikeaa. Tämän porukan kanssa olisi jatkanut vielä pidemmänkin matkan. On ollut huippua tavata uusia hyviä tyyppejä ja verkostoitua.

  Viikonloppu itsessään meni oikeinkin hyvin, huolimatta pienestä kiusasta, jota MS päivien aikana teki. Ilmeisesti kova stressi oli aikaansaanut pientä lievää oirekorostumaa, nimittäin juomahaluni (vrt ruokahalu) olin menettänyt jo aikaisemmin, mutta viikonlopun aikana pureksin myös ruuakseni pahvia. Tai siltä se ainakin maistui. Eli ei miltään. Myös aamupala- ja lounasmatkat päärakennukselle sai puuskuttamaan siihen malliin, kuin maratonin olisi juossut. Kaivoin pitkästä aikaa varmuuden vuoksi fatiikkilääkkeet esiin ja nappailin niitä tarpeen mukaan.

  Perjantaina VR:n aikataulut aiheuttivat sen, että myöhästyttiin Kirsin kanssa meidän omilta ratsitunneilta. Jäätiin kuin kanat orrelle seurailemaan muiden lopputuntia.



     Lauantaina pääsinkin sitten ratsastamaan kaksi tuntia peräkkäin. MS-elämäni ensimmäistä kertaa! Uhosin etukäteen jaksavani, mutta todellisuudesta ei sitten tiennytkään. Pelasin kuitenkin varman päälle ja otin vähän extrataukoja molempien tuntien aikana. Sain onneksi vaikuttaa hevosvalintaan ja valitsin jo ennestään tutun Fagon, koska sen sopivuus mulle on erittäin hyvä. Se hevonen ei lisähaasta mua yhtään enempää kuin sen mitä ratsastus tekee.

  Ja Fago oli taas huippu! Ensimmäisen tunnin aikana se näytti ajoittain oikeinkin hyviä pätkiä, toisen tunnin aikana en jaksanut pyytää ihan samaa enää. Takaraivossa naputti jatkuvasti, ettei tää hevonen tarvitsisi kuin vähän fiksausta ja herkistämistä omille avuilleni, niin se olisi oikeasti ihan bueno.

  Ravi sillä on mulle haastava, mutta laukka taas on oikein passeli; melko pieni, mutta hyvin kokoamiskykyinen. Pääsin ensimmäistä kertaa MS-ratsieni aikana säätelemään laukkaa kootumpaan suuntaan ja olin siitä ihan kekseissäni. Tokikaan me ei hirveästi laukattu noiden tuntien aikana ja ne oli enemmänkin sellaisia lyhyitä pätkiä, koska kyseessä oli kuitenkin opetustilanne, mutta olin lyhyestäkin pätkästä erittäin tyytyväinen!


  Fago taitaa olla kokenut kehäkettu, joten kovinkaan paljon sosiaalisuutta en siitä ole löytänyt. Lähinnä "senkun pyörit siinä ja teet mitä teet, mä syön sillä aikaa" -suhtautumista. Ennen ratsastusta ja ratsastuksen jälkeen sillä on sama muuttumaton perusilme. Ratsastuksen aikana se ilme paikoitellen muuttuu (näiden tuntien aikana se osoitti pientä epäilevää kiinnostusta maneesissa häsäävien lintujen suhteen, ohjaajan puomin kantamisesta ilmeisesti hevoselle epätyypilliseen paikkaan, ja yhden protestipukinkin pyöräytti mulle), mutta muuten sillä oli sama moodi päällä tallissa ja tunnilla. Teki kiltisti kaiken mitä pyysi, mutta semmoinen neutraalius oli päällimmäisenä.

  Tunnustan, että mielessä kävi, mitä yksäriomistus tälle hevoselle tekisi ja kuka se yksäriomistaja voisi olla, mutta työnsin nämä ajatukset pois mielestäni hyvin pian. Ajatuksella on kuitenkin kiva leikitellä. Varsinkin kun tulevaisuuden suunta on toistaiseksi avoin ja tarvitsisin itselleni hevosen sekä omaan käyttöön että asiakaskäyttöön.

  Lauantaina esiteltiin myös lopputyöt ja käytiin illalla porukalla hohtokeilaamassa. Oli sairaan siistiä niinkuin hyvässä porukassa yleensäkin. Olen keilannut kerran aikaisemmin ja silloin satuin voittamaan oman porukkani, joten kelailin että mistäköhän tämä tulee, koska en koe olevani oikein missään erityisen hyvä. Tiesin kyllä, että mun enot on aikanaan olleet kovia keilaamaan ja palkintojakin saatu useita, samoin muistan monesti lapsena leikkineeni urheilutalolla sillä aikaa kun mutsi oli keilaamassa. Kuulin kuitenkin eilen, että myös mun isosetä on ollut kova keilaamaan. On voittanut oikein näkövammaisten maailmanmestaruuden Jenkeissä pelatuissa kilpailuissa. Joten sen täytyy ollla geeneissä :D Illan keilailut menivät nimittäin ajoittaisia huteja lukuunottamatta melko mallikkaasti nekin ja mietinkin jo pitäisikö vaihtaa kokonaan nämä heppahommat keilaamiseen :D Mun voitto-tappiosuhde on nimittäin nyt puhtaat 2 - 0. Vaikkakin tällä kertaa keilasin kovassa vammaisten sarjassa ja olin näistä vammaisista tervein. Ehkä mä alan tosissani treenaamaan keilausta ja musta tulee ihan kunnon parakeilaaja? *niks*



   Sunnuntaina edessä oli vielä loppukokeet. Sekä käytännön koe, joka sisälsi viittomia, että kirjallinen koe. Kirjalliset ovat vielä tarkastettavana, mutta käytännön koe meni kuulemma "kirkkaasti läpi".  Ja koska lopputyöstä ei tullut sanomista ja kaikki koulutukseen liittyvät tehtävät on tehty ja hyväksytty, niin aikalailla odottelen tässä kirjallista todistusta siitä, että meikästä tuli vammaisratsastuksen ohjaaja. Viralliset juhlat vasta kuitenkin sitten kun todistus tipahtaa postilaatikkoon!

  Luminen Hingunniemi, kiitos ja kuitti. Se oli (todennäköisesti) siinä!

perjantai 25. marraskuuta 2016

Vikalle jaksolle mars!

  Huomenta folksit. Tää lähtis nyt kohti viimeistä Kiuruveden jaksoa. Sopivasti näin yöllä untakin kuinka sössin kaiken junayhteyksistä lähtien, joten hyvin menee :D Ehkä takaraivossa naputtaa viime aikaiset tapahtumat ja niiden johdosta itseluottamus on pohjamudissa. Rehellisesti tunnustaen en ole jaksanut kerrata materiaaleja enkä mitään. Menen tällä mitä on ja se riittää mihin riittää. Jos en osaa kertoa mitä joku Nietzche on mieltä oppimisesta niin ihan sama! Vai oliko se sittenkin joku toinen hemmo...? ;)

  On fiilis, että pannukakku lässähti. Mutta yritän vähän saada siihen kermavaahtoa ja hilloa päälle, niin ehkä kukaan ei huomaa kuinka pahaa se pannukakku on. Noin niinku kuvainnollisesti puhuen.

  Palailen blogin pariin taas ensi viikolla. Mukavaa viikonloppua!!

keskiviikko 23. marraskuuta 2016

Laatutalliongelma

  Olin tällä viikolla puheissa erittäin valveutuneen SRL:n Laatutalli-yrittäjän kanssa ja keskustelussa kävi ilmi sellainen seikka, että vaikka valmistuisin SRL:n hyväksymäksi vammaisratsastuksen ohjaajaksi, en ole tarpeeksi pätevä työskentelemään Laatutalli-sertifikaatin omaavalla tallilla. Niissä kaikesta opetuksesta vastaa 80%:sesti ratsastuksenopettaja tai Master ja loput 20% vetää vähintään ratsastuksenohjaaja. Laitoin välittömästi selvittelyt alulle tästä asiasta ja jos (kun..) asia vahvistetaan, aion todellakin yrittää hakea muutosta asiaan. Niin, että vammais- ja erityisryhmistä Laatutalleissakin voisi vastata vammaisratsastuksen ohjaaja.

  Tämä erittäin valveutunut Laatutalli-yrittäjä sanoi, että on kyseleville asiakkaille vastannut, ettei heillä ole koulutuksen saanutta vammaisratsastuksen asiantuntijaa käytössä, vaikka opettajat ja Masterit löytyykin. Kuinka monta ratsastuksenopettajaa/Masteria/ratsastuksenohjaajaa täydennettynä vammaisratsastuksen ohjaaja -nimikkeellä löytyy? Varmasti jokunen, mutta se rajaa toiminnan paikalliseksi. Laatutallien nimenomaan pitäisi tarjota asiakkailleen ammattitaitoa ja sitä laatua, mitä nimessäkin mainostetaan. Siksi ymmärrän ja tuen erittäin vahvasti tämänkin yrittäjän ajatusta siitä, että vammais- ja erityisryhmien tunnit ohjaisi koulutuksen saanut ohjaaja. Mutta valitettavasti tältä ohjaajalta (siis itseltäni) ei löydy siihen tarvittavaa ammattitaitoa tittelipuolelta, joten minun on näillä säädöksillä mahdotonta työllistyä palkkasuhteeseen Laatutallille. Haluaisin tehdä isosti ja laadukkaasti, mutta se ei onnistu. Ammattitaidon päivitys ratsastuksenohjaajaksi vaatisi henkilökohtaisesti itselleni sovellettua suunnitelmaa, nimittäin meikä ei enää kyllä hyppää metriä ratana höystettynä teknisillä tehtävillä. Se on sairauden rajoitteiden myötä mahdotonta.

  Tällä hetkellä vaihtoehdot omalla kohdallani ovat siis:

a) työllistyä SRL:n hyväksymälle ratsastuskoululle niin, että tuntimäärä jää max 40%:iin ratsastuskoulun tuntimäärästä (tai jotain sinnepäin. En ole täysin vielä selvittänyt tätä seikkaa...)

b) perustaa oma "puska"talli, jossa tehdä juuri sitä mitä haluaa

c) työllistyä ns. villille tallille. Tämän vaihtoehdon vedän heti punaisilla henkseleillä yli!

d) perustaa oma toiminimi ja lähteä sitä kautta liikkeelle (en ihan vielä lämpene tällä ajatukselle tietystä syystä)

e) Yrittää hakea muutosta vammais- ja erityisryhmien osalta SRL:n laatutalli-kriteereihin (niin, että vammais- ja erityisryhmien tunneista voisi vastata vammaisratsastuksen ohjaaja)


  Koen hyvin vahvasti niin, että kyseinen systeemi nimenomaan ajaa vammaiset nyt ulos Laatutalleilta (jotka ehdottomasti olisivat se ykkösvaihtoehto). Vaikka ratsastuksenopettaja/Master voisi ihan hyvin vetää erityisryhmien tunnit, sieltä todennäköisesti puuttuu vammatietous ja sen seurauksena erityisosaaminen -> voi vaikuttaa vahvastikin ratsastuskokemukseen. Henkilökohtainen kiinnostus on lähes ehdoton edellytys sille, että ratsastuksenopettaja/Master haluaa lähteä päivittämään itselleen vammaisratsastuksen ohjaaja -nimikkeen, pitääkseen ehkä pari ryhmää silloin tällöin.

  Käännän tämän toisinpäin. Minä en juo kahvia, eikä kiinnostusta kahvin juomiseen edes ole. En ole halukas maksamaan (toista tonnia) kahvinkeittokurssista siksi, että voin pari kertaa vuodessa keittää hyvät kahvit kylässä piipahtaville sukulaisille. Joko räpellän itse kahvit sinnepäin tulemaan tai pyydän vieraita keittämään itse kahvinsa.

  Hyvin kärjistetty ja humoristinen esimerkki, mutta toivottavasti sain ajatukseni sitä kautta selkeämpään muotoon :)

  Tunnustan rehellisesti, että tämän seikan selvittyä kävi mielessä - omien voimavarojen vajavaisuuden johdosta - luovuttaminen. Tämä vaatii aivan järjettömästi työtä saada asiat omalta kantilta rullamaan. Voisin saada toimeentuloni helpomminkin. Vaikkakin se vaatisi silloin sellaisen työn tekemistä, mihin ei ole intohimoa. Mutta kai sitä niska-p***e -otteella tekee mitä tahansa. Vähän itserakkaasti (tai itsevarmasti, kuinka vaan) kuitenkin sanon, että se olisi menetys vammais- ja erityisratsastajille tällä seudulla.

  Toisaalta, Tampereella on tällä hetkellä eräs merkittävä puute ja markkinat avoinna jollekin henkilölle, joten jos löydän henkilön, joka pystyy tuon puutteen täyttämään ja on valmis lyömään pään kolisemaan yhteen mun kupolini kanssa, niin siinä olisi todennäköisesti jotain, joka kantaisi hyvinkin pitkälle.

  Postauksen pointti on se, että asiat mutkistuivat juuri hiukan omalta osaltani ja saattaa mennä hetki ennenkuin pystyn vastaamaan kysymyksiinne. Pysykää kuitenkin kuulolla! Koen vammais- ja erityisryhmien ratsastuksen olevan niin lähellä omaa sydäntäni, etten varmasti tule helpolla luovuttamaan, vaikka ohimenevästi ajatus joskus päähäni iskeekin.

EDIT: Sain yhteen tiedusteluuni vastauksen, että niitä kriteerejä voidaan vähän harkinnan mukaan muuttaa. Täytyy rehellisesti tunnustaa, etten ymmärrä sitäkään. Kaikilla pitäisi olla voimassa samat kriteerit tai mielestäni koko luokitussysteemiltä putoaa pohja pois. Jos yhdellä on sitä ja toisella tätä, vaikka julkisesti ilmoitetaan muuta? Jokatapauksessa mä toivoisin, että erityisryhmät mainitaan myös Laatutallikriteereissä. Ettei tarvitse arvailla kuinka homma oikein on. Olen nimittäin tämän tekstissä mainitsemani yrittäjän kanssa täysin samoilla linjoilla: jos kriteereissä lukee niin, niin se on sitten niin, eikä sovellettuna vähän sinne ja tänne siinä ohessa. Tai sitten kriteerejä täytyisi muokata niin, että se kattaa tasavertaisesti kaikki paikat. Jos minä asiakkaana luen kriteereistä mitä tallilla on, niin todellakin odotan niiden olevan juuri niin, eikä jotain muuta. Joissain asioissa olen natsi; se mitä laissa ja säädöksissä säädetään, on juuri niin eikä jotain muuta. Muissa asioissa olen sitten pieni anarkisti ;)

lauantai 19. marraskuuta 2016

My Day -video

  Valitettavasti Bloggerin tila taas rajoitti videon julkaisua, joten jouduin lataamaan My Day -videon Youtubeen. EDIT: lisäksi huomasin, että siellä joku pätkä tuplaantui (ihmettelin miksi pituus oli eri kuin koneelle tallennettu, mutta miksi YT teki omia kikkailujaan, who knows. En jaksa enempää alkaa sitä nyt korjailemaan, koska koko aamupäivä on mennyt videoo editoidessa ja muuttaessa toiseen formattiin. Nyt ei enää jaksa!!

https://www.youtube.com/watch?v=Cy-aT2_3VQs

  Ensi viikon viikonloppuna on viimeinen koulutusjakso ja sen jälkeen mulla on teille muitakin uutisia kuin se, valmistuinko SRL:n hyväksymäksi vammaisratsastuksen ohjaajaksi :)

  Mitäs muuten luulette, kuinka mulle käy? Valmistunko vai enkö valmistu?

keskiviikko 16. marraskuuta 2016

Lapset!!

  Monesti ihmettelen kuinka lapset "haistavat" asioita ja osaavat vetää tietyn kortin pakasta juuri oikealla hetkellä. Viime päivien tapahtumien johdosta olen ollut hieman allapäin ja kieltämättä omaa itsetuntoa on ravisteltu melkoisesti. Se on saanut tuntemaan itsensä epäonnistuneeksi, surkeaksi ja ajoittain jopa huonoksi ihmiseksi. Tietynlainen yksinäisyys on leijunut ympärillä pitkän aikaa ja nyt se iski oikein maaliin asti.

  Kun pahaa-aavistamattomana vien aamulla nuorempaa muksua päiväkotiin, ryntää eteisessä vastaan lauma lapsia. Päikyn täti tulee perässä ja sanoo, että "sua onkin kyselty ja odotettu koko aamu". Minähän tietysti luulin, että puhutaan siitä mun omasta kultamurusta, koska kaverit sitä monesti innoissaan odottaa päikkyyn. Mutta ei, tällä kertaa oli kyselty "Janin äitiä". "Koska Janin äiti tulee?" Olin ilmeisesti ollut aamun odotetuin henkilö, ja täytyy rehellisesti tunnustaa, että nyt osui kyllä niin saumaan kun vain osua voi! Ikkunan takana oli lähtiessä heiluttamassa joukko iloisesti hymyileviä lapsia ja mä mietin lähtiessäni, että mistä tää juttu nyt tuli? Saivat kuitenkin aikaan päivään ihan uuden noususuhdanteen :)


  En ole kauheasti ehtinyt selaamaan muita blogeja, mutta sen verran olen laittanut uutisvirrassa merkille, että videopostaukset omasta päivästä ovat olleet suosittuja. Viimeksi bongasin Krisin My Dayn (linkki) blogissa Doma Natural ja jäin miettimään pitäisikö itsekin pikkuhiljaa toteuttaa sellainen. Ihan omaksi huvikseen, jos ei muuten. Tosin se esittelisi mun vapaapäivääni, mutta mitä sitten!

  Teenkö vai enkö? Haluatteko nähdä vai ette? :)

tiistai 15. marraskuuta 2016

Portfolion tekoa

  Kouluhommista ainoa vielä vaiheessa oleva on portfolio, ja olenkin sopinut koulutusohjaajani kanssa, että seuraavat kaksi viikkoa työstän sitä kotona. Joudun nimittäin antamaan sille hieman enemmän panostusta, kuin mitä alunperin arvelin. Tai ainakin niin, että voin suoraan ottaa sieltä joitain osioita jatkossa käyttöön.

  Mutta koska kahdeksan tunnin jatkuva istuminen koneen ääressä ei multa enää luonnistu, päätin välillä lähteä käymään heppailemassa. Ajattelin riepasta oikein kunnon pitkän kävelylenkin, mutta tallin pihassa tajusin unohtaneeni puhelimen kotiin. Ja kun ollaan perämetsässä, jossa ei lähimmän sadan kilometrin säteellä (tai siltä se ainakin tuntuu!) ole muita kuin oravia ja hirviä, niin en taida sairauksineni olla tarpeeksi rohkea lähtemään maastoilemaan ilman puhelinta. Kaikkihan sen tietää, juuri silloin tapahtuu kun ei pitäisi tapahtua!

  Vähän aikaa pähkäilin pitäisikö lähteä hakemaan puhelinta kotoa. Päätin kuitenkin sitten keskittyä tänään hoiteluun ja tallihommiin, koska ratsastamaan pääsen tällä viikolla vaikka joka päivä. Otin karsinat, siivosin tarhan, lakaisin lattiat, heinätin hepat ja hukutin papan Vetroliniin. Vaikka mua ei koskaan ole pyydetty tai velvoitettu tekemään mitään muuta kuin liikuttelemaan suokkipappaa, niin haluan osaltani osoittaa kiitollisuutta myös tallin omistajalle, jonka sähköjä, vesiä ja tiloja käytän HH:n luona vieraillessani. Siksi mulla on tapana tehdä välillä (tai yleensä joka kerta) edes jotain tallihommia. Yleensä vetäisen saman setin, lukuunottamatta Vetrolinia ;)  (PS. Luvan toki olen kysynyt voinko auttaa tallihommissa ja kuinka ne halutaan tehtävän)

  Itse ainakin ilahtuisin kovasti, kun töistä illalla tullessa joku olisikin tehnyt mun hommat ja voisin huoletta käydä vain liikuttamassa ratsuni ja mennä sitten kotiin viettämään perheen kanssa extra-aikaa. Jollain naiivilla tavalla uskon tietynlaiseen karmaan.

  Halusin lopuksi saada papparaista vähän kävelemäänkin, joten käytiin maastakäsin vähän hengailemassa siinä tallia ympäröivässä metsässä ja lopuksi mentiin kentälle vapaana kuljeskelemaan. Koska mulla oli ihan vahingossa jostain käsittämättömästä syystä leivänpaloja hypännyt kiposta taskuun *niks*, niin liikutin samalla itseäni ja kirmailin kenttää ristiin rastiin. Aina kun pappa tuli perässä, se sai leivänpalan. Arvatkaa kauanko meni kuin se hoksasi jutun juonen...? Ei todellakaan kauaa!

                        Ajattelitko lenkille lähtee? Lällällää, puhelimes jäi kotiin!

lauantai 12. marraskuuta 2016

Puheen sujumattomuus

  Mulla on ihan kohtuullisesti kokemusta puheen sujumattomuudesta; sekä omakohtaisesta että muiden. Väitän siis kohtaavani puheen sujumattomuuden kanssa kamppailevat ihmiset suhteellisen luonnollisesti. Tuossa yhtenä päivänä kuitenkin kapinoin taas hieman vallitsevaa ohjeistusta vastaan ja päätin itseasiassa lopullisesti, ettei se ohje sovi omalta osaltani noudatettavaksi.

  Olin tuossa pari vuotta takaperin änkyttäjien sopeutumisvalmennuskurssilla ja siellä tokikin myös meitä läheisiä ohjeistettiin kuinka kohdata puheen sujumattomuudesta kärsivä henkilö. Hyvin pelkistetty ohje on katsoa silmiin ja antaa rauhassa aikaa toiselle sanoa asiansa, pyrkimättä itse asettelemaan sanoja tai arvailemaan sisältöä. Jo silloin tuo silmiin katsominen sai mut tuntemaan oloni epämukavaksi. Koin "painostavani" toista pääsemään nopeammin puheensa alkuun.

  Oma henkilökohtainen kokemus on sama. Aikanaan, itse taistellessani puheen sujumattomuutta vastaan, mä vihasin sitä, kun toinen tuijottaa, luo lisää painetta ja näkee vielä ajoittain esiintyvät, tahattomat myötäliikkeet. Voi odottaa ja antaa aikaa muutenkin, kuin tuijottamalla silmiin, jolloin oman kokemuksen mukaan koko kommunikointitilanne huutaa "sano jo!! Eikö se puhe nyt vieläkään käynnisty!".

  Tämä voi toki olla vain mun kokemus ja ajatus asiasta, mutta mä haluan toimia tavalla, joka ei häiritse mua itseäni tai saa oloa tuntumaan epämukavaksi. Jos joku haluaa, että häntä nimenomaan katsotaan silmiin koko ajan, kun hän hakee puherytmiään niin fine! Kyllä mä teen sen, jos tiedän ettei se vaivaannuta vastapuolta.

  Täytyy kuitenkin pystyä luomaan rauhallinen ja turvallinen tilanne, joka kertoo sujumattomalle, että "odotan kyllä, ota ihan rauhassa oma aikasi sanomiseen". Jos tuijottaa kokoajan silmiin se on mun mielestä yhtä huono vaihtoehto, kuin antaa katseen harhailla pitkin ympäristöä. Muualle katsominen saattaa antaa viestin, ettei kiinnosta...

  Miten siis antaa viesti tuijottamatta, mutta myöskään katseen harhailematta? Tätä olen miettinyt paljon. Mun ratkaisu on ollut se, että kun huomaan puheen lukkiutuvan, sanon yleensä ääneen sen, että mä odotan kyllä, mulla on aikaa, ota oma aikasi ihan rauhassa. En jää tuijottamaan silmiin, vaan otan nopean katsekontaktin pienin väliajoin. Pyrin olemaan hoputtamatta katseella, mutta ilmaisen lyhyin väliajoin että tässä ollaan yhä ja odotan juuri niin kauan kuin tarvitsee. Joillain ihmisillä on tapana kompensoida puhetta tekemällä samanaikaisesti esim. jotain käsiliikettä. Meillä on yksi asiakas, joka alkaa piirtämään ilmaan samanaikaisesti kun yrittää saada puheensa käynnistymään. Hänen kohdallaan katson niitä käsimerkkejä ja vilkaisen välillä silmiin. Hänen kohdallaan se tulee luonnollisesti, koska luulin alkuun, että hän alkaa käyttämään viittomia puheen tukemiseksi. (Ei, ne ei ole viittomia, vaan pelkästään jotain sijaistoimintaa, joka auttaa puheen käynnistämisessä)

  Jos ollaan pidemmässä kommunikointitilanteessa, monesti murran jäätä mainitsemalla, että olen itse lapsena kärsinyt samanlaisesta sujumattomuudesta. Joillain näkyy kasvoilta selkeä helpotus, kun nyt ei tarvitsekaan yrittää niin kovasti. Joskus puhetulkkia käyttävän asiakkaan tulkille olen myös sanonut, että haluan ensin yrittää itse kommunikoida asiakkaan kanssa ja pyydän sitten tulkilta apua, jos en ymmärrä. Ihminen haluaa kuitenkin itse tulla ymmärretyksi, ilman ulkopuolista apua niin kauan kuin se on mahdollista. Niin mä ajattelen.

  Mua saa kuitenkin ohjeistaa ja monesti pyydän itsekin jeesiä siihen, kuinka halutaan toimia. Ihmiset on erilaisia, ongelmat on erilaisia. Meidän vastapuolulaisten velvollisuus on edetä niinkuin se on sujumattomalle parasta.



 

perjantai 11. marraskuuta 2016

Talvi tuli

  Aamulla lunta, -10 astetta. Tarpeeksi päälle ja ratsun kanssa kävelemään. Ihana huurteinen karvapallo odotti tarhassa!

























tiistai 8. marraskuuta 2016

Hyviä asioita :)

  Ensin on pakko huutaa ilmoille ilouutinen! Löysin erään nerouden multihuipentuman, joka neuvoi kokeilemaan kameran kanssa yhtä asiaa. Kuuliaisena yritin, vaikken ohjeistuksesta oikein mitään ymmärtänyt, vaihdoin jonkun asetuksen joksikin toiseksi ja tadaa!! Se tuntuu toimivan taas normaalisti!!

  Toinen iloinen asia on se, että olen taas kaivanut HH:n kesäteloilta ihan vakkariin ja pyrkinyt käymään 2-3 kertaa viikossa fysioterapoimassa itseäni. Ulkoistan ratsastamisen sen kanssa kokonaan, nimittäin mammuttikarvaisena ja 5kk lomailleena se hikoilee jo pienenkin ravi&laukkapätkän jälkeen, eikä mun aika valitettavasti riitä tuntikausien kuivatteluun tällä hetkellä. Joten me vaan maastoillaan ja haetaan sieltä vähän talvikuntoa laidunkauden löffäilyn jälkeen.

  Kahden viikon päästä on viimeinen koulujakso! Samaan aikaan loppuu tietenkin myös työharjoittelu. Joulukuun alussa on pakollinen vuosittainen neurologin tapaaminen ja siellä pohditaan myös nämä työkuviot. Kaikki on vielä auki, joten valitettavasti en pysty kyselyistä huolimatta antamaan niihin vielä minkäänlaista vastausta. Varmaa vain on se, että suunta on nyt takaisin työelämään. Vaikka Siwan kassalle, jos ei muutakaan löydy :)

  Ratsastuspäivitystä vain sen verran, että kokeilin mielenkiinnosta pystynkö räpiköimään kouluradan läpi. Pystyin, keventämällä raviosuudet - harjoitusravissa istuen ei tullut kuuloonkaan. Väsähtämistä kuitenkin tapahtui, joten loppurata olisi ollut karmeata katseltavaa, jos kyseessä olisi ollut ihan oikea rata. Tarkoitus oli kuitenkin vain jaksamisen osalta kokeilla selviänkö ilman välipysähdyksiä. Testiratana oli vammaiskouluohjelma; nelosluokan (tai siis nykyisen vitosluokan) helpoin versio - ilman koottuja ja lisättyjä.

  Hyvillä mielillä tähän viikkoon!!

 

lauantai 5. marraskuuta 2016

Vaikein asiakasryhmä

  Arvatkaa, mikä mun mielestä on ehdottomasti vaikein asiakasryhmä. Kutsun tätä ryhmää "terapeuttiseksi asiakasryhmäksi", koska he ovat enemmänkin ratsastusterapian asiakasryhmää kuin vammaisratsastuksen. Se, mikä heidät erottaa vammaisratsastuksesta, on varsinaisen ratsastuksen opettelun puuttuminen. On asiakkaita, jotka eivät pysty ottamaan ohjia käteensä. On asiakkaita, joille ei turvallisuuden nimissä edes voi antaa ohjia käteen. Nämä asiakkaat lähinnä istuvat hevosen selässä ja nauttivat (toivottavasti nauttivat!) kokemuksesta. Plussana saavat hevoselta fysioterapeuttisen hyödyn. Ja ehkä myös psykoterapeuttisen ;)

  Nämä asiakkaat eivät kuitenkaan koskaan opettele ratsastamaan pohkeenväistöä. Tai asettamaan hevosta. Tai laukkaamaan. He istuvat selässä taluttajan kuljettamana. Oppivat ehkä hieman heiluttelemaan pohjetta "käynnistääkseen" hevosen.

  Näiden kanssa on ihana käydä kesällä maastossa! Siellä voi olla vaikka koko tunnin. Ihan vain ihmettelemässä, katselemassa ja kuuntelemassa hevosen selässä istuen. Mutta sitten kun tullaan kentälle tai maneesiin alkaa se vaikeus. Nimittäin keksiä jotain sellaista tekemistä heille, joka ylläpitää mielenkiintoa ja osallistaa ratsastajia mahdollisimman paljon. Kun keksii yhden hyvän, pitää perään olla keksimässä tusina lisää, koska sata kertaa toistettuna se yksikin tuntuu yhtä mielenkiintoiselta kuin maneesin seinät.

  Tänään oli taas kyseinen ryhmä ratsastamassa. Hetken mielijohteesta keksin, että ollaan aarrejahdissa ensin ja sitten miekkaillaan. Voi että näistä olisi saanut loistavia kuvia (omaisten kännykät kyllä räpsyivät kovastikin), mutta en niitä kuitenkaan voisi tänne laittaa muutakuin tarkkaan rajattuina. Sitäpaitsi mun kamera sanoi toistaiseksi sopimuksensa irti ja puhelin on jo kuukausia sitten ilmoittanut, ettei ole enää yhteensopiva mun läppärin kanssa, joten toistaiseksi on ihan turha odottaa uusia kuvia tänne blogiin :( Joitain vanhoja käyttämättömiä saattaa vielä muutama löytyä, mutta pääsääntöisesti tästä taisi tulla nyt kuvaton blogi.

  Sen verran on tuo rakuunatouhu jäänyt selkärankaan kytemään, että tolpan päästä pahvirullien pudotus "miekalla" on ihan ykkösjuttu. Tykkää sekä pojat että tytöt. Seuraavaksi aletaan harjoitella palavan puomin yli hyppäämistä. No joo, tai ehkä ei ;) Mäkin olen aikanaan pudotellut noita rullia ihan oikealla miekalla laukassa hevosen selästä, mutta seurauksena lähdin ambulanssilla tallin pihasta terveyskeskukseen ja makasin morfiinipörneessä pöydällä, kun lääkärit vetivät paikalleen sijoiltaanmennyttä olkapäätä. Sen jälkeen olen miekkailut jättänyt asiansa osaaville henkilöille :D

                            https://www.finna.fi/Record/musketti.M012%3AH2009062%3A55


  Aarrejahti oli toteutettu hyvin simppelisti (tai mikä nyt kenenkäkin mielestä on simppelisti) ja niin, että sitä pystyi hieman soveltamaan. Asiakas, joka tunnisti joitain värejä, sai etsiä esimerkiksi punaista palloa. Yksi asiakas tunnisti kissan, koiran ja hiiren, jotka oli pieninä pehmoeläiminä piilossa. Sitten niitä sai etsiskellä ja siirrellä niitä ämpäristä toiseen oman mielensä mukaan. Ratsastaja itse "käynnisti" hevosen ja osoitti taluttajalle, mille tolpalle haluaa kulloinkin mennä. Sitten taluttaja kuuliaisesti talutti hevosen sinne. Ratsastajat joutuivat hieman kurottelemaan ja keskittymään saadakseen esineen ämpäristä tai pudottaakseen sen sinne. Vaikka ratsastajat olivat iloisen näköisiä oli taluttaja-Kirsi ehkä piristävin. Hän hihkaisi jokaikisellä ämpärillä yllättyneenä "OHO!!" samalla kun kurkisti ämpäriin, ja mun teki oikein mieli käydä itsekin katsomassa, että mitähän sinne nyt oli ilmestynyt. Pieni, mutta hyvin merkityksellinen asia, joka osaltaan ylläpiti ratsastajien kiinnostusta tehtävään. Musta on myös mahtavaa, että näiden asiakkaiden läheiset lähtevät hyvin innokkaasti mukaan tehtäviin. He kannustavat, iloitsevat onnistumisista, osallistuvat tekemiseen. Ja joskus myös hevoset tekevät oman osansa. Picasso tökkäsi miekkaillessa omalla turvallaan rullan alas, ennenkuin ratsastaja ehti osua siihen miekallaan :)

torstai 3. marraskuuta 2016

Lihasväsymys, tekemättömyys

  Tarkkasilmäisimmät ovat laittaneet merkille, ettei viime viikkoina ole ollut taekwon-do -päivityksiä. Ei ole ei, koska mulla tais tulla ainakin kuukausi ilman ainuttakaan treeniä (poislukien muutamat lasten avustamiskeikat). Kylpylälomalla viime viikolla ollessa tuskailin jo kiristyksiä (varsinkin lonkan tienoilla), mutta hoidin itseäni lillumalla kuumavesialtaassa sen minkä pystyin ;) No, kerran kävin rentoutus-venyttely -jumpassa.

  Enivei, vaikka arjessa juurikaan en huomaa suoranaisesti tekemättömyyden puutetta muuta kuin ajoittaisilla jäykkyyksillä, niin hevosen selässä kaikki näkyy potenssiin 1000!! Kerron tästä kohta lisää.

  Ensin kuitenkin haluan mainita siitä, että eilen vihdosta viimein pääsin/jaksoin mennä myös tkd-treeneihin. Ja vielä uudella, kevyemmällä puvulla! Vyökokeet lähestyvät, mutta niihin mulla ei riitä käyntikerrat ja se on ihan fine. Koko syyskausi on ollut niin rikkonainen, etten koe olevani edes valmis. Kuitenkin muut treenaavat vyökokeisiin, joten antaa mennä siinä samassa sopassa. Eilen kirosin kuitenkin hiljaa mielessäni tätä hemmetin NOPEAA LIHASVÄSYMISTÄ, joka on fyysisesti mun suurin haitta. En suoriudu lihaskuntotestistä. Jalat sanoo sopimuksen irti kesken kaiken. Se tunne on hirveä, kun huomaa että nyt se tiltti tulee. Mieli ja muu kroppa vielä tekisi, mutta jalat purkaa yhteistyösopimuksen.

  On tavisten normaalia lihasväsymystä ja sitten on tätä sairasta lihasväsymystä. Tiedän sen siitä, että ehdin 30:n vuoden ajan tutustua siihen normaaliin. Normaali tulee pikkuhiljaa hiipimällä, sairas lävähtää päälle muutaman toiston aikana. Ja ne tuntuu erilaisilta; normaali saa jalat vain väsymään ja liikettä pystyy kuitenkin jatkamaan niin pitkään kuin itse haluaa sinnitellä, sairaat jalat valahtavat makarooniksi, lopettavat käskyjen ottamisen vastaan ja se tunne, mikä niissä on, on erittäin totaalisen lamauttava. Ne ei enää liiku, vaikka kuinka käskytät.

  Mun täytyy siis ennen seuraavaa vyökoetta käydä keskustelut siitä, pystynkö suorittamaan nämä jollain muulla lailla (esimerkiksi lyhyillä tauoilla suorituksen aikana), koska normaaliin tapaan mun raja tuli näköjään vastaan tässä :(  Joku siellä ruudun takana huutaa tälläkin hetkellä, että "treeniä lisää vaan, niin kyllä se kestävyys kasvaa". Eipä muuten kasva. Voimaan on helpompi vaikuttaa kuin kestävyyteen. Nimittäin tuo lihasväsymys tulee ennenkuin päästään edes yli sen rajan, jotta peruskestävyys voi kasvaa. Se on mulla sairauden oire, johon en tiettyyn rajaan asti pysty enää vaikuttamaan.

  Sitten se ratsastusjuttu. Kun mulle tulee taukoa perusaktiivisuudesta (ratsastus, tkd), niin keho alkaa välittömästi taantua. Kun lonkkaan tulee jäykkyyttä, alan kompensoida pohjevoimaa kaivautumalla ulos hevosen kyljestä toiselle puolelle. Se on ihan järkyttävää ja haluan siitä pois än yy tee HETI. Suunnittelen kokeilevani nilkkapainoja ratsastaessa, mutta niiden pitää olla niin painavat että en saa jalkaa nostettua ylöspäin. Reiteen ei painoa voi laittaa, koska en halua oppia puristautumaan kiinni hevoseen yhtään enempää. Nilkkapainon kanssa on vain se ongelma, että painavat menevät jo niin suurikokoisiksi, etten ole varma kuinka se toimii hevosen kylkeä vasten. Se ei kuitenkaan saisi häiritä yhtään hevosta eikä ratsastajaa. Mutta koitan ratkoa tätä jalkaongelmaa.




  Tuo hevoseen puristautuminen tuli esiin taas eilen, ja koska tällä kertaa alla oli hevonen, joka ei näköjään siedä sitä alkuunkaan, niin sain aika voimakkaan palautteen hevoselta. Tajusin itse selkään kiivetessäni, että nyt taisin valita mahdollisimman haastavan hevosen tilanteeseen nähden (tauko tekemisestä, joten kroppa ei wörki), mutta mennään nyt sitten kerrankin siitä, mistä aita EI ole matalin. Otin meinaan Donnan itselleni tunnille alle ja se liikkuu isosti... Ravit meni vielä auttavasti, koska en edes yrittänyt istua alas, mutta laukka toi juuri sen ongelman esiin, jonka jo etukäteen haistelin. Koska kehon hallinta on taas vajavainen, niin Donskin iso laukka heitti mut suurinpiirtein maneesin kattoon asti. Ja kun yritin paniikinomaisesti sitä hillitä takertumalla hevoseen kiinni, niin palautetta lähti välittömästi hevoselta. Köyrimistä, korvat lätyssä pomppimista. Donna ei tykännyt ja ymmärrän neidin mielipiteen erittäin hyvin. Vaikka hevosta helpottaakseni katsoin parhaaksi pysyä kolmen pisteen esteistunnassa, hevonen ei silti ollut kovinkaan myötämielinen meikäläiselle. Toiseen suuntaan katsoin sitten parhaimmaksi jättää kesken - hevosen vuoksi. Kun tuntuu itsestä pahalta ja hevosesta pahalta, niin miksi jatkaa? Omat pahat olot olisin vielä kestänyt ja kärsinyt, mutta mulle merkkaa hevosenkin moodi todella paljon.

  Kuiskasin hevoselle kyllä anteeksipyynnön karsinassa ja suikkasin sokerin suuhun kiitokseksi siitä, että se sieti mua koko tunnin (tiedän monta hevosta, jotka olisivat irtauttaneet ratsastajan jo moneen otteeseen tunnin aikana, mutta onneksi - meidän vamppien onneksi - ei näitä hevosia löydy Harmoniatallilta).



  Summa summarum: Vasta tämä uudelleen hevosten pariin palaaminen on konkreettisesti todistunut mulle sen, kuinka tärkeää lihashuolto on MS-tautia sairastavalle. Aikaisemmin ajattelin, että "liikunta on lääke" -slogan on vain yleisterveydellistä propagandaa. Eikä se oikeastaan omassa arjessa näkynytkään. Vasta ratsastus - laji, jossa tarvitset niitä pieniäkin lihaksia, joita muualla arjessa et käytä - on kädestä pitäen näyttänyt mitä tapahtuu, kun jää oma lihaskunto aktiivisesti huoltamatta. Pitää kuitenkin löytää tasapaino lihashuollon ja fatiikin välillä. Liiallinen aktiivisuus voi kostautua fatiikkina, mutta myös liiallinen passiivisuus voi kostautua fatiikkina. Melkoista rakettitiedettä saa välillä harrastaa, että pääsee tasapainoon. Oikeastaan tuskin täydelliseen tasapainoon pääsee koskaan - aina tulee yli- ja alilyöntejä. Mutta ehkä se auttaa sen kultaisen keskitien löytämisessä taas entistä paremmin.

  Ratsastakaa ja taekwondatkaa MS-tautiset!! Siinä kai tämän postauksen pointti ;)

tiistai 1. marraskuuta 2016

Ranch Trail

  Ranch Trail on vähän kuin Working Equitation, enkä rehellisesti sanottuna edes tiedä mitä eroa niillä on. SRL:n sivut kertovat että Ranch Trail on Trailia monipuolisempi, ja painottaa karjatilalla tehtäviä töitä. Tässä on mukana luonnon esteitä, joten enkkuratsastukseen tuotuna Ranch Trail olisi kai lähimpänä maastoesteitä? :D

  Tampere goes Western -tapahtumassa ei tietenkään ollut käytettävissä ojia, banketteja tai muita, mutta Trailista tuttu silta siellä oli ja pari isompaa "puutukkia". Erkille rata toimi myös hyvänä poniagility-harjoituksena!






  Erkki on luonteeltaan todella rohkea ja kaikesta kiinnostunut. Siksi tuli itsellekin hieman yllätyksenä, että esimerkiksi perässä vedettävä rengas sai Erkin suhtautumaan siihen hieman epäillen.


 No, kotona ne liikkuu pystysuunnassa moottorin äänen säestämänä, joten ehkä vaakasuunnassa hiljaisesti liikkuva rengas oli Erkin mielestä kummallista ;)


  Portti käytiin avaamassa - tosin Erkki olisi mahtunut hyvin altakin, ja kahden seinän välistä poni puikahti kuin kotiinsa olisi mennyt. Tosin Erkki ei epäröi tunkea itseään ahtaisiin paikkoihin muutenkaan, joten tiesin etukäteen ettei tässä ole ongelmaa. Tynnyri sen sijaan aiheutti pienoista ihmettelyä.


  Erkki oli ehdottomasti Ranch Trailin päätähti! Sitä käytiin moneen otteeseen ihastelemassa, kiittelemässä mukanaolosta ja kehumassa rohkeudesta. Ainoastaan yksi kikkarakarvainen hevonen (curly) oli hyvin epäluuloinen Erkkiä kohtaan tuijottaen sitä turvallisen matkan päästä kuin lehmä uutta porttia. Tai ehkä se luulikin, että vasikka oli karannut? Hevosesta näki oikein päälle, kuinka puhekupla muotoutui; "mikä hitto toi on?!?".  Saipahan shokkihoitoa niin, että permanenttikin oikeni!



 PS. Videoita joutuu klikkaamaan kahdesti, ennenkuin ne alkavat pyöriä :)


maanantai 31. lokakuuta 2016

Jiihaa!!

  Tampere goes Western takana. Katja Ståhl oli paikalla ja onkin ehtinyt yön aikana jo kirjoittamaan blogiinsa http://blogit.apu.fi/kavioliitossa30v/kavioliitto-goes-western/ tapahtumasta. Huomatkaa muuten, että "eurooppalainen ratsukko" tarkoittaa Kaisaa ja minua... Ilmeisesti ei siis näytetty kovin vammaisilta, kun meidät on tituleerattu siellä näin.

  Kuvia mulla ei vielä ole tapahtumasta laittaa, mutta pari videon pätkää voin jo jakaa. Ensimmäisessä Kaisa menee ensimmäistä kertaa sillan yli. Se meni just niinkuin olin etukäteen aavistellutkin; ensin tarkastelu ja sitten rohkeasti yli!


 Trail-radan tehtävät olivat peruutusta lukuunottamatta helppoja meille, mutta toisaalta ei tehtykään esimerkiksi laukkaosuutta ollenkaan. Kaisa ei siitä olisi välttämättä kunnialla edes suoriutunut, koska laukat esitetään Trailissa hyvin hitaassa ja kootummassa laukassa. Olisin kuitenkin kokeillut jos olisi pyydetty - mutta ehkä ei haluttu tehdä TRS:n puomeista tulitikkuja ;) Myöskään portin avaamista ei kokeiltu, mutta se johtui todennäköisesti siitä, että se oli ns. oikean käden portti ja kanssani rataa testaavalla toisella ratsukolla vammaisuus kohdistuu nimenomaan oikeaan käteen. Tasa-arvon nimissä siis.

  Pujottelutehtävän ohjeistusta en ymmärtänyt ollenkaan, mutta olin katsonut kuinka Trail-ammattilainen sen ratsasti ja pistelin menemään saman tien. Se oli kuulemma vaikein tie siinä tehtävässä. Tokikin Trailissa siinä lasketaan jotenkin askelmäärät ja mitä vielä, joten tuskin se meni ollenkaan puhtaasti, mutta tie kurvailtiin kuitenkin haastavimman mukaan. Itselle se ei tuntunut ollenkaan haastavalta. On tullut sen verran kurvailtu erilaisia estetehtäviä aikanaan, joten totta puhuen tehtävän haastavuuden on pakko tulla nimenomaan tahdista, temposta, ratsastajan eleettömästä ratsastamisesta yms. (Trailissa ohjat roikkuivat kokoajan ihan löysänä, joten ohjaa ei kääntämisessä käytetty ollenkaan! Minä tosin käytin, joten ihmekös että olikin helpot kurvailut!)


  Yllättäen Kaisastakin lähti vähän jog-maista hölköttelyä, mutta näin jälkeenpäin ajatellen tottakai siitä lähti! Sitähän se tekee ihan pyytämättäkin alkeis- ja jatkotunneilla ;)

  Portin juuressa olevat hiekkasäkit, sillan ohella, olivat ainoat, jotka hiukan ensin pistivät Kaisan tarkastelemaan varovaisemmin asiaa. Mutta heppa tekee sen ihanteellisesti; pysähtyy ja katsoo, lähestyy itse, pysähtyy ja katsoo, lähestyy itse, haistaa/koskettaa, ja jatkaa matkaansa.


  Ranch Trail -tehtäviä kokeiltiin Erkin kanssa. Video ei kokonaisuudessaan mahdu tänne (niinkuin ei Kaisan Trail-ratakaan), joten joudun sitä pätkimään. Nyt en kuitenkaan ehdi sitä tekemään, joten laitan siitä toisella kerralla.


lauantai 29. lokakuuta 2016

Huomenna Tre Goes Western

  Huomenna Tampereen ratsastuskeskuksessa lännenratsastustapahtuma.                       http://www.tampereenratsastusseura.fi/?x254956=304951
 Tapahtuman FB-sivut:  https://www.facebook.com/events/1879676535593792/

  Ohjelma:

13:00 Maastakäsin työskentely lännenhevosen kanssa, lännenratsastuksen perusteet
13:30 Trail –lajiesittely
14:30 Kahvitauolla live countrymusiikkia ja keppihevosten trail-kisa
15:00 Lännenratsastuksessa käytettävien hevosrotujen ja varusteiden esittely
15:30 Reining -lajiesittely
16:00 Rivitanssiesitys ja yleisön rivitanssiharjoitus
16:20 Ranch trail –lajiesittely
Ohjelmassa myös talutusratsastusta lännenvarusteilla (klo 14:30 alkaen)
Mukana Kavioliitossa 30 v!

   Meitsi on areenalla Trail-lajiesittelyn yhteydessä (alkaa 13.30) koeratsastamassa rataa vammaisratsastajan ominaisuudessa (Minna ja minä koekaniineina). Rata on SM-osakilpailun rata, joten todennäköisesti saadaan mennä helpotettuna joitain radan osia. Toisaalta tykkään kovasti tämmöisestä "suoraan huipulle" -tyyppisestä toiminnasta ;) Mun on tarkoitus ratsastaa Harmoniatallin Kaisalla ja ollaan molemmat yhtä keltanokkia hommassa.  Onneksi Kaisa on älykäs ja rohkea, joten saattaa siitä jotain tullakin.

  Toisen kerran osallistun ohjelmaan klo 16.20 alkavassa Ranch Trail -esittelyssä. Siinä ensin "ammattilaiset" näyttää kuinka homma toimii ja sitten me muut yritetään perässä. Radan voi suorittaa joko ratsain tai maasta käsin, ja monien vaihtoehtojen kautta nyt sitten ilmeisesti suoritan sen Erkin kanssa maasta. Erkki ei hätkähdä mitään, joten jos en itse suuremmin sössi hommaa, niin Erkki on kova sana tässä - sanokaa mun sanoneen!!

  Tapahtumassa on myös talutusratsastusta lännenvarusteilla Niihama Ridingin toimesta. Erityisryhmille lännenratsastuskokeilua ei valitettavasti saatu tällä erää järjestymään, mutta uskokaa tai älkää, tein kovasti hommia asian eteen. En vain tällä kertaa pystynyt vaikuttamaan kaikkeen.

  Nähdään huomenna!!!

lauantai 22. lokakuuta 2016

Itsensä pahin vihollinen

  Pahaenteinen otsikko, mutta omalla kohdallani se on juuri niin. Sain viime jaksolla Kiuruvedellä palautetta, että mun pitäisi päästä irti liiallisesta itsekriittisyydestä. Tänään törmäsin siihen taas.

  Case: Erkkatunti, hyvin vähän itse ratsastamiseen osallistuvia oppilaita.
  Missio: Jotain kiinnostusta ylläpitävää ja virikkeellistä "ratsastuksenomaista toimintaa"

Tähän asti luulin tehneeni ihan hyviä päätöksiä ja ratkaisuja. Ja ennen tuntia oli vielä hyvin luottavainen olo. Sitten... yksi itselleni täysin uusi asiakas. Tai ei oikeastaan itse asiakas, vaan hänen taustajoukkonsa. Muutama lause meikäläiselle, josta huomasin, että musta oli puhuttu ja että odotukset olivat korkealla. Siinä hetkessä koko harjoitus oli aivan syvältä!! Miksen mä suunnitellut jotain vielä parempaa? Tässähän ei ole oikeastaan sittenkään yhtään mitään järkeä!

Ei muuta kuin *gulps* ja suden suuhun. Mutta koko tunnin ajan mulla oli vahva fiilis siitä, että olisi pitänyt keksiä jotain parempaa. Jotain isompaa, jotain enemmän. Että tää on kuitenkin pettymys.

Luotsasin kuitenkin tunnin läpi omasta epävarmuudesta huolimatta ja meinasin loppukaarrossa pudota polvilleni, kun tunsin yhtäkkiä käden olkapäälläni ja äänen, joka sanoi "Hyvä tunti. Tosi hyvä tunti. Kiitos." Siinä kohtaa hymyilin ja vastasin "kiitos, tosi kiva kuulla!", mutta oikeasti olisin halunnut hypätä sen ihmisen kaulaan ja tirauttaa pari ilon kyyneltä. Ja sen jälkeen teki mieli pamauttaa kaulimella päähän sitä ilkkuvaa pikku demonia, joka koko tunnin huusi takaraivossa, ettei tämä kelpaa. Se olin MINÄ ITSE, joka oletti, ettei tämä kelpaa. MINÄ ITSE yritin sabotoida omaa toimintaani haluamalla olla parempi, suurempi, mahtavampi. Loppupeleissä kuitenkin se voi olla hyvin pienestä kiinni, varsinkin erityisasiakkaiden kanssa. Huomasinhan mä sen, että oppilas näytti peukkua ainakin 50 kertaa tunnin aikana. Jos erityisasiakas näyttää peukkua, niin se tarkoittaa hyvä. Vilpittömästi hyvä. Mutta minä en jossain syvemmällä itsessäni sitä uskonut.

Näiden ajatusten kanssa mä lähden lomalle. Onpahan jotain, mitä ajatella porealtaassa lilluessa. Neutraalissa paikassa, matkan päässä kaikesta, on hyvää aikaa ajatella koko tulevaisuutta ja mihin suuntaan alkaa omaansa rakentamaan. Tai jos en jaksa, niin sitten en ajattele yhtään mitään! :)


(Kuva on napattu demonstroimaan autistisen henkilön totaalikieltäytymistä, mutta sopii jollain lailla myös tähän aiheeseen)

PS. Blogi on hiljaa ensi viikon ajan. 30.10 sunnuntaina mut löytää Tampere goes Western -tapahtumasta. En vielä tiedä ihan tarkkaan mistä roolista, mutta jos saan hevosen lainaksi, niin myös esiintymisareenalta ;)