maanantai 28. maaliskuuta 2016

Valintoja

  En juurikaan ole viime aikoina kironnut sairauttani, mutta nyt kiroan. Tai siis kiroisin, jos "kiroileminen ei olis niin perkeleen rumaa", appiukkoni sanoin. Mutta nyt ärsyttää. Nimittäin ennen ajanlaskun alkua, ts. ennen diagnoosia, ei olisi ollut puhettakaan, etten olisi muka venynyt näihin. Mutta nyt neljä samanaikaista asiaa keikauttaa kupin nurin.

  Törmään monesti siihen, että "ei susta yhtään näe päälle että sairastat MS-tautia". Ja niin sanon monesti itsekin. Mutta pinnan alla ei mene sekuntiakaan, kun en kamppaile sairauden aiheuttamien haittojen kanssa. Jokaikinen minuutti ja sekunti, on MS päällimmäisenä sanelemassa mitä teen tai en tee.



  Ja nyt olen taas saman seinän edessä. Työharjoittelu, omat ratsastukset, taekwon-do ja HH. Haluaisin hoitaa kaikki, mutten vaan pysty kykenemään. Jotain mun on pakko karsia tai mennään syviin pohjamutiin. Päällimmäisenä kuorrutteenahan tässä on omat lapset, jotka yhäkin imevät suurimman osan käytettävissä olevasta energiasta. Mutta niiden hoitaminen on niin itsestäänselvyys, että jätän sen tässä kokonaan huomioimatta. Ne on mun prioriteetti nro 1 ja kaikki muu tule vasta niiden jälkeen.

 Yllämainituista asioista työharjoittelu on se, johon en juurikaan voi vaikuttaa. Omat ratsit suorittelen aina ja poikkeuksetta työpäivän yhteydessä, koska resurssit ei riitä pelkästään tunnilla käymiseen omana päivänään. Ongelma on se, että en saa sisällä olevia tuntejani (olen yhäkin vahvasti sitä mieltä, etten pääse ratsastamaan niin paljoa kuin oikeasti pitäisi, ja ilmoitin tämän myös koulutuksessa) käytettyä, koska aikataulut. Ja niitä aikatauluja haastaa taekwon-do. Kahdet omat reenit ja esikoisen järjestäminen kahteen kertaan omiin harkkoihinsa. Ne syö mun mahdollisuudet osallistua mihinkään iltatunnille. Ja sitten on vielä HH. Ihana pappamurunen, joka on mun hyvän mielen kaveri. Tarjoaa jotain sellaista, johon ei muut tällä hetkellä kykene. Joudun vähentämään, mutten aio luopua.



  Ja mua ketuttaa ihan saakelisti. Heidi-ennen-dg ois tehnyt just kaiken mitä haluaa, dg-Heidi tekee just sen mitä MS antaa. Tietynlainen itsemääräämisoikeus sairastaessa häviää, enkä tiedä tulenko siihen sopeutumaan koskaan. Mutta koska mä väitän olevani fiksu, mä tiedostan nämä asiat ja reagoin niihin ENNEN kuin ne muodostuvat ongelmaksi. Voisin painaa kaikki neljä menemään niin kauan kuin jaksan, ja romahtaa syvälle fatiikin syövereihin. Olla sitten useamman toipumisviikon sairaslomalla ja zombiena kotona. Tai sit karsin ajoissa, vaikka se ei kivalta tunnukaan.

  Mietin tänään pitkästä aikaa HH:lle mennessäni, että kumman sijoitan asteikossa korkeammalle; papan vai tkd-treenit. Hörinämyrsky, joka mua oli tarhassa vastassa, vahvisti omat ajatukset. Ja hieno lenkki auringon paisteessa ihanassa kevätsäässä vielä komppaili sivussa. Ensimmäisenä lähtee toiset tkd-reenit, valitettavasti. Ja yksi päivä papalta on pakko jättää pois, mutta kahdesta pidän (toistaiseksi...) kiinni.


  Alkutilanne 3 x pappa ja 2 x tkd tulee MS:n sanelemana vaihtumaan seuraavien kahden kuukauden ajaksi muotoon 2 x pappa, 1 x tkd. Jos se ei riitä, laitetaan rinnakkain pappa ja omat ratsitunnit, mutta sinne asti en toistaiseksi halua edes ajatella joutuvani. Eiks oo raivostuttavaa? Joutua miettimään mistä tykkäämistään asioista joutuu luopumaan, jotta jaksaa elää suht normaalia arkea. En mä sitä sano, ettei se ns. terveelläkin ihmisellä olisi joskus edessä. Voi ollakin. Mutta mulle tää on uusi ja pakon sanelema juttu. Vaikka potkin vastaan, niin ei se siitä enää muuksi muutu. Ja varsinkin koska mun historiasta löytyy yksi hyvin vakava burn-out, mun on pakko reagoida. Vaikka sitten itkupotkuraivarien saattelemana, mutta pakko on.

  Pääsiäisenä mä olen nukkunut. Yöllä ja päivälläkin. Ja se on varoitusmerkki nro 1.

perjantai 25. maaliskuuta 2016

Ensimmäiset tunnelmat

  Mitähän tähän nyt sitten sanois? Kolme päivää takana ja huomaa saaneensa taas lisää sisältöä elämään. Vaikkei sitä nyt varsinaisesti ollut ehtinytkään unohtaa, niin asiakkaiden iloiset ja innostuneet kasvot on joka kerta yhtä sykähdyttävää nähdä. Ja hevoset. Vaikka kukaan ei varsinaisesti reagoinutkaan meikäläiseen ensimmäisenä päivänä yhtään mitenkään! Menin keskelle pihattoa odottelemaan kuka tulee tervehtimään, mutta ei ketään kiinnostanut. Paitsi Erkkiä!! Erkki ei kyllä tässä asiassa petä koskaan! Niinpä me sitten Erkin kanssa rapsuteltiin ja furminaattoreitiin, kunnes jossain vaiheessa Donna kävi pikaisesti haistamassa meikäläistä samalla matkalla kun meni juomaan (mutta en taaskaan kiinnostanut sitä enempää). Ja kun aikamme oltiin Erkin kanssa karvoja pöllytelty, alkoi Faustia kiinnostaa sen verran. että se hääti Erkin ja tuli itse hinkutettavaksi (Faust rakastaa rapsutusta ja hieromista).

  Avustustyössä saatiin (jälleen kerran) erittäin mieltä lämmittävää palautetta meidän, ehkä tämän hetken haastavimpien, asiakkaiden omilta avustajilta. Erityisesti kyvystä "haistaa" asiakkaiden tunnetiloja ja reaktioita tiettyihin asioihin, joiden pohjalta pystytään miettimään mitä milloinkin asiakkaan kanssa tehdään. Musta on mahtavaa, kun me saadaan palautetta ammattitaidosta ja meidän hevoset toimivuudesta. Noi tietyt hevoset on painonsa arvoiset kultaa tässä työssä!



  Omalla ratsitunnilla koulutusviikonloppu painoi vielä ihan kohtuullisen reilusti. Tällä kertaa se heijastui eniten vasempaan pohkeeseen, jossa ei ollut ketään kotona. Huomasin sen aika pian. Hevonen karkaa vasemmalta puolelta ihan suvereenisti läpi. Viimestään laukannostot varmistivat asian. Sini ei yleensä tarvi kovinkaan suurta signaalia laukan nostamiseen, mutta nyt mä näin sen puhekuplan mikä muodostui sen pään päälle :D Siinä oli kymmenen kysymysmerkkiä peräkkäin. Yhdelläkin kertaa kun puhekuplan jälkeen toistin epämääräisen avun, se selvästi mietti hetken mitä se mahtaa tarkoittaa ja ratkaisi asian siirtymällä varovaisesti raviin. Että niin selkeä vasen pohje tällä kertaa. Kyllä ne sitten alkoivat onnistua, kun fiksu hevonen osasi yhdistellä asioita toisiinsa.

  Saatiin "näkkäreiltä" (näkövammaisilta) yhdeksi omaksi kotitehtäväksi hevosten testaamisen kirjaimen merkkaajan eli huutajan kannalta. Yksi sanoi, että se on ensimmäinen asia kilpailuissa lainahevosella, jonka hän testaa selkään päästyään. Heille on tärkeää tietää, missä kohtaa hevonen väistää kirjaimen merkkaajaa. Sini on nyt ainakin kokeiltu. Vaikka meillä oli niinkin auktoriteettisessa asemassa oleva testikappale seisomassa (ratsastuksenopettaja), meni Sini hyvin ennakkoluulottomasti lähelle merkkaajaa, ja väisti inansa vasta kahta metriä ennen. Ja senkin vain niin inansa, että osuma olisi tullut, jos merkkaaja ei liikkuisi alta pois. Tässä asiassa on vain hyvä, mitä lähemmäksi huutajaa hevonen menee.

                                         (Sulo vetää zetaa palloon)

  Ja ei, Sini ei todellakaan tule ihmisen päälle!! Väitän, että se luotti siihen, mihin mä sen ratsastin. Siinä kohtaa kun "yritin ratsastaa" merkkaajan päälle, se väisti juuri sen verran ennen, että antoi signaalin siitä, että päälle mennään. Siinä kohtaa jos en olisi jatkanut sen pyytämistä eteenpäin samaa linjaa, se oli väistänyt huutajan ilman osumaa (niinkuin ihmistä kunnioittavan hevosen täytyykin tehdä). Mutta koska mä pyysin sen "päälle", niin se luotti sen verran mun valintaan, että olisi keilannut huutajaa, muttei ollut suoraan päällä. Ja mikäli oikein ymmärsin alan ammattilaisilta (eli näkövammaisilta ratsastajilta) oli tämä reaktio lähestulkoon täydellinen hevosen reaktio. Korjatkaa, jos olen väärässä!

  Ja tarkennetaan vielä, ettei tehty ratsiopepannukakkua, vaikka ehkä sitä varovaisesti yritettiinkin. Se on liian kallisarvoinen pannukakuksi <3



  Harmoniatallilla on uusi hevonen, Lilian. Vihdoin suomalaista verta talossa! Mutta hevonen ei ole erityisratsastajien käytössä (ainakaan vielä), joten se ei varsinaisesti tähän blogiin kuulu. Kunhan nyt mainitsin :)

 

tiistai 22. maaliskuuta 2016

Huomenta...

  Pikkuhiljaa alkaa tässä heräilemään uuteen viikkoon. Kunhan ensin nukuin lähestulkoon koko maanantain läpi. Koville se ottaa joka kerta; koko viikonloppu opiskelua 9-20 ja päälle matkustamiset. Mutta ei se mitään, hyvän asian puolesta ;)

  Viikonloppu oli jälleen kerran todella antoisa. Parasta siinä oli samaan aikaan järjestetty vammaisratsastusleiri, joka mahdollisti asioiden kokemisen todellisessa muodossa, todellisten ihmisten parissa. Varsinkin mukana olevat näkövammaiset avasivat ihan uusia näkökulmia, koska ainakaan itselläni ei ole aikaisemmin juuri mitään kokemusta heistä. Paluumatkasta yli puolet tapahtui kahden seurassa, joten saatiin Kirsin kanssa vielä lisää syventävää tietoutta heidän ratsastusmaailmastaan. Ja muutama hyvä kotitehtävä!

  Me ei itse päästy ratsaille tällä kertaa kuin kerran. Mun ratsuna oli aivan huippu hevonen! Viimeksi oli suokkipoika ja meinasin saada sen tälläkin kertaa (kiva sekin oli kyllä), mutta onneksi se olikin sitten sospedan käytössä, joten sain tämän unkarilaisen ruunivoikon. Ja onneksi sain, koska ihastuin tähän todella!


  Mitä Sini Harmoniassa on mulle opettanut, on se, että uskalla vähän ratsastaakin. Mä en oo aikaisemmin uskaltanut. Nyt tämän hevosen kanssa se uusi uskallus näkyi. Tokikin edellinen ratsastaja oli sen lämmitellyt jo omalla tunnillaan valmiiksi, vaihdettiin lennosta hevosta ja mulle jäi lähinnä helmien keräily päältä. Mutta kuitenkin uskalsin lähteä työstämään sitä lisää enkä vaan jäädä istumaan siihen, mitä se valmiiksi jo oli. Vähän varovaisesti lähdin kuitenkin tämän kanssa liikkeelle, mutta kun huomasin että se kulkee, niin ajattelin että kulje sitten samantien kunnolla ;) Alkuun hankaluuksia tuotti hevosen herkkä reagointi mun pohkeeseen. Suoraan ratsastaessa se näkyi kiemurteluna, kun en pystynyt hienosäätämään avun voimakkuutta. Ravissa aika-ajoin tuli hetkellinen tunne, että se on ihan siinä rajalla juokseeko alta pois vai ei. Siksi mulla kävi ajatus, että pysyyköhän se hanskassa laukassa. Mutta laukassa se oli vielä parempi <3

 Palautetta omasta ratsastuksesta ei varsinaisesti saatu (omalta osaltani se oli hevosen liikkumisen kommentointia, joka oli pelkästään positiivista tällä kertaa), mutta sitä tiedustellessani yksi kurssilaisista antoi oman henk koht palautteen mulle, koska oli seurannut meidän tuntia. Ja kiitos siitä!

  Nyt mun täytyy lähteä kohti ensimmäistä tämän jakson työharjoittelupäivää :)

torstai 17. maaliskuuta 2016

Kohti seuraavaa jaksoa

  Tänään starttaa koulutusviikonloppu nro 2 ja sitä seuraa heti perään työharjoittelujakso nro 2. Työsopparit on eilen allekirjoitettu tätä jaksoa varten. Mutta vain tämä jakso on tällä erää varmistettu TE-toimiston osalta. Kuulin nimittäin samaisessa palaverissa, ettei kolmatta työharjoittelujaksoa voida vielä taata. Koska blaa blaa blaa. En ymmärtänyt kunnolla miksei. Mun kohdalla se kuitenkin tarkoittaa sitä, että mun täytyy tän jakson aikana saada tehtyä kaikki ohjaustyöt ja videoinnit, mitkä siihen kuuluu. Hyvä tietää etukäteen, mutta silti koen vähän hämmentävänä tämän, että asiat muuttuvat jatkuvasti ja monet alussa puhutut/luvatut asiat eivät pidäkään paikkaansa. Nimenomaan ylimmän tahon puolesta. Mutta näillä se on sitten vain mentävä. Mulla on kuitenkin jokin, ehkä vähän lapsenmielinen usko siihen, että asiat menevät juuri niinkuin on tarkoitettu.

  Palailen astialle ensi viikolla. Hyvää viikonloppua sulle ja mulle!!

tiistai 15. maaliskuuta 2016

Hevosen Voima ry

  Me perustettiin yhdistys! Ollaan vielä ihan alkutaipaleella ja hoitamassa vasta perustamisen jälkeiseen aikaan liittyviä asioita, mutta alla hieman tietoa. Patentti- ja rekisterihallitus on kuitenkin jo rekisteröinyt yhdistyksen, joten ollaan virallisesti olemassa. Logon yhdistykselle on suunnitellut Nana Kirkkomäki/Riada Art. Jäseneksi liittymisestä ja muusta on tulossa infoa, kunhan saadaan ne valmiiksi.


  Yhdistyksen tarkoituksena on edistää hevosavusteisia palveluja; kuntoutusta, harrastusratsastusta, oheisliikuntaa ja sosiaalipedagogista hevostoimintaa alueella, sekä madaltaa kynnystä osallistua toimintaan. Kohderyhmänä ovat vammaiset, syrjäytyneet, päihdekuntoutujat ja mielenterveyskuntoutujat.   

Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys järjestää kursseja, koulutuksia, tempauksia, tapahtumia sekä tutustumis- ja opintoretkiä. Yhdistys voi ottaa vastaan lahjoituksia ja testamentteja sekä kerätä muita varoja toimintansa tukemiseen.

Yhdistyksen tavoitteena on, että jokaisella olisi mahdollisuus harrastaa ja kuntoutua fyysisistä, psyykkisistä ja sosiaalisista taustoistaan huolimatta.

Sähköposti: hevosenvoimary@gmail.com
Kotisivut: (työn alla)


sunnuntai 13. maaliskuuta 2016

Tai Chitä ja kädenojennuksia

  Koulutusviikonloppu lähenee :) Lisäksi eräs projekti teettää tällä hetkellä paljon työtä lyhyellä aikataululla, mutta kerron tästä lisää myöhemmin. Sen vain sanon, että varsinkin tämän blogin seuraajien kannattaa pysyä kuulolla ;)

  Tänään aion olla ahkera, tai jos totta puhutaan niin viisas, ja suunnata Valkeakoskelle tekemään vielä yhden koulutehtävän ennakkoon. Pois jaloista pyörimästä. Kevät ja kesä tulee olemaan sen verran kiireistä aikaa, että omia voimavaroja jakaakseni otan vähän sieltä jotain pois. Ja mun täytyy aina huomioida myös mahdolliset sairauden lyömät kapulat, joten en voi jäädä siihen uskoon, että pystyn kaiken sitten myöhemminkin hoitamaan. Se on ehkä tärkein yksittäinen asia, jonka MS on mulle opettanut: tee heti kun pystyt, muuten se joko unohtuu tai saattaa tulla mahdottomaksi tehdä.

  Meillä oli heppakerhossa eilen tietynlainen disabled-kerta. Mulla on kotona Ride from Within - Use Tai Chi Principles to Awaken your Natural Balance and Rhythm -kirja ja satuinpa selailemaan sitä tässä yhtenä päivänä. Yhtenä harjoituksena siellä on takaperin kävely. Se kirjan mukaan kehittää kehon koordinaatiota ja harjoittaa muita aisteja kuin näkökykyä. (Kirjassa oli nimensä mukaan myös kuvattu kuinka harjoitus vaikuttaa ratsailla olemiseen, mutta en jaksanut tässä kohtaa perehtyä siihen sen enempää. Jos osasit lukea rivien välistä, niin englanti ;) )


 Kirja suositti vähintään viiden minuutin yhtäjaksoista takaperin kävelyä. No, me sitten lähdettiin maastokävelylle heppakerholaisten kanssa - takaperin tietenkin (hevosia ei ollut mukana, ihan omin pikku jaloin tallusteltiin!). Jossain vaiheessa vaihdettiin itsemme etuperin käveleviksi sokeiksi, ja jatkettiin pareittain, jolloin toinen oli sokea ja toinen ohjaili häntä. Kun päästiin takaisin kentälle, leikittiin vielä kuuroja ratsastajia. Yksi oli ratsastuksenopettaja, muut ratsukoita, ja opettajan piti sanattomasti pitää tuntia ja saada vain eleillä ja omalla kehonkielellä ratsukot tajuamaan mitä pitäisi tehdä. Yllättävän hankalaa muuten, kokeilkaa vaikka.

  Oikeastaan motivaattori näihin leikkeihin oli ihan puhtaasti oma mielenkiinto. Mä itse tarvitsisin lisää kokemusta juurikin näkövammaisten ohjaamisesta ja puhetta korvaavista kommunikointimenetelmistä käytännössä. Mutta harjoitukset toki tälläisinäänkin hyödyttivät myös kerholaisia.


   Mutta joo, suunta siis iltapäivällä Valkeakoskelle. Mun mielestä oli jotenkin tosi lämmittävää ekalla koulutusjaksolla syksyllä, kun yksi kurssilaisista, ratsastuksenohjaaja, tuli ekan ratsitunnin jälkeen mun luo ja kutsui omalle tallilleen ratsastamaan. "Koska mä näen, että sä tarviit apua sen kanssa." Mulle tuli siitä todella hyvä olo. Joku sanomatta ja pyytämättä näkee mun ongelmat ja tarjoaa niihin apua. Täytyy rehellisesti myöntää, etten ole tottunut sellaiseen. Ja mä olen huono pyytämään apua, tiedän sen. Jos mä pyydän, niin sillon on oikeasti tosi kyseessä. Varsinkin vammaisratsastajien osalta, tuli kyseisestä ohjaajasta heti tämän jälkeen mielikuva, että nyt ollaan oikealla alalla. Tuollainen empaattisuus ja ihmisen lukutaito on vain ja ainoastaan hyväksi! 

  No, tänään en kuitenkaan ajatellut ratsastaa, ja kieltämättä vähän tuntuu vaikealta "hyväksikäyttää" toisen tarjous - varsinkin kun veloituskin olisi ollut "free of charge". Mutta jo pelkkä tarjous jättää pysyvän merkin meikäläisen sisimpään <3 Ja mä olen kuitenkin itse tehnyt töitä asian eteen omatoimisesti HH:n kanssa (suurimpana parantunut tasapaino ja varmuus ratsastamiseen ylipäätään) ja tietenkin omilla ratsitunneilla olen saanut sitä korvaamatonta ulkopuolista apua. Kaava menee suurinpiirtein 2 askelta eteen, yksi taakse, mutta silläkin pääsee eteenpäin. Hitaasti, mutta varmasti. Ja jos epätoivo iskee, kannattaa muistaa ne alkuajat, jolloin mentiin 10 taakse ja yksi eteen. 

                                                        (Kuva google-haulla)

  Pakko tässä kohtaa mainita myös toinen kädenojennus ammattilaistaholta, joka on tasan yhtä lämmittävä kuin ylläoleva. Tosin tässä esteenä on toistaiseksi ollut pitkä matka (matkustaminen on mulle väsyttävää ja laukaisee monesti fatiikin), mutta mun korvan takana nakuttaa jatkuvasti tämäkin tarjous ja haluaisin sen käyttää. Varsinkin kun kyseessä on valmentaja, joka todellakin tietää mistä MS-taudissa on kysymys. Jos kyseessäoleva valmentaja sattuu tämän lukemaan, niin tiedoksi, etten ole unohtanut ja pyrin tekemään kaikkeni päästäkseni käyttämään tämän tarjouksen, mutta se vaatii hieman erityisjärjestelyjä. Vaikka kyllähän sä nää jutut tiedät <3

  Olen suorastaan liikuttunut näistä molemmista ja voin vannoa, että nämä koskettavat kädenojennukset tulevat siirtymään eteenpäin myös omassa työssäni!

torstai 10. maaliskuuta 2016

Vammaisratsastustoimijoiden tapaaminen Hevoset 2016 -messuilla

http://www.ratsastus.fi/EnrolmentClient/info.aspx?Key=221C98B514C5BF6B1E7632FC63B2962A

Vammaisratsastustoimijoiden tapaaminen

Tilaisuuden nimi:Vammaisratsastustoimijoiden tapaaminen
Tapahtumapaikka:Tampereen Messu- ja Urheilukeskus
Osoite:Ilmailunkatu 20, 33900 Tampere
Tilaisuuden järjestäjä:Suomen Ratsastajainliitto ry/vammaisratsastuskomitea
Alkaa:2.4.2016 16.00
Loppuu:2.4.2016 18.00
Tervetuloa alueiden vammaisratsastuksen aluevastaavat ja muut erityisryhmien ratsastuksen parissa toimivat

Aika: lauantai 2.4.2016 klo 16-18
Huomaathan että klo 15-16 on Hevosavusteiset palvelut -talliluokitusta koskeva SRL:n seminaari.

Paikka: Hevoset 2016 –messujen yhteydessä, osoite: Tampereen Messu- ja Urheilukeskus, Ilmailunkatu 20, 33900 Tampere

Ratsastus on oiva harrastus useille erityisryhmille. Yhteisenä tavoitteenamme on mataloittaa erityisryhmien kynnystä lajiin tutustumiseen, lajin harrastamiseen, siinä kehittymiseen ja kilpailemiseen. Ratsastuksen kautta erityisryhmien jäsenet voivat saada sellaisia oppimisen ja onnistumisen kokemuksia, joita ehkä muutoin eivät saisi.

Parhaiten tämä käytännön työ vammaisratsastuksen hyväksi tapahtuu paikallisesti. Siksi kokoonnumme Hevoset 2016 -messujen yhteydessä Tampereella jakamaan kokemuksia ja pohtimaan uusia tavoitteita vammaisratsastajan ja vammaisratsastusohjaajan / -opettajan kannalta.

Mukana meidän kanssa keskustelemassa ovat

- Special Olympics ratsastaja Tomas Lahtinen
- Ratsastaja, avustaja ja bloggaaja Heidi Mattila
- Vammaisratsastusohjaaja Tanja Kulmala
- Ratsastuksenopettaja Susanna Brix-Parkkinen

Yhteiset tavoitteemme tapaamisessa ovat
• yhdessä tunnistaa työmme painopistealueet sekä vammaisratsastajan että vammaisratsastuksen piirissä toimivan ohjaajan / opettajan kannalta
• verkostoitua kaikkien toimijoiden kesken
• jakaa kokemuksia ja löytää mahdollisuuksia yhteistyöhön

Yhteisen aktiivisen keskustelun vetäjät: komitean puheenjohtaja Päivi Pätkä Anttila ja jäsen Riikka Pyykkö.

Mitä odotamme sinulta? Tule avoimin mielin mukaan rakentamaan yhteistyötä!
1. Ilmoittaudu mukaan 22.3. mennessä täällä https://my.surveypal.com/Vammaisratsastustoimijoiden-tapaaminen-ilmoittautumislomake – lähetämme ilmoittautuneille lähempänä tiedon tarkasta kokoontumispaikasta Messukeskuksessa. 
2. Ilmoittautumislomakkeeseen voit kirjata niitä asioita, joita toivot keskustelussa nostettavan esille.
3. Jaa tämä kutsu tuntemillesi vammaisratsastuksen toimijoille.

Tapaamisiin Tampereella!


SRL Vammaisratsastuskomitea

 

maanantai 7. maaliskuuta 2016

Special Needs, Special Horses

  Kirjaraporttia pukkaa :) Löysin mielenkiintoisen oloisen kirjan nimeltä Special Needs, Special Horses - A Guide to the Benefits of Therapeutic Riding.


  Harmi vain, että se on englanninkielinen. Harmi siksi, että kamppailen ihan tarpeeksi jo äidinkieleni kanssa, joten vieras kieli on entistä hankalampi käsitellä. (Kyllä, vältän viimeiseen asti vieraan kielen käyttöönottoa, koska tarvitsen sen prosessoimiseen enemmän aikaa, josta johtuen esimerkiksi puhumiseni on hidasta ja aikaavievää. Tämä siis johtuu MS-taudin aiheuttamista kognitiivisista ongelmista).

  Minun täytyy olla siis kognitiivisesti "tikissä" pystyäkseni edes lukemaan tätä teosta. Toisina päivinä se onnistuu, toisina ei. Niinä päivinä kun se ei onnistu, tankkaan yhtä ja samaa riviä ymmärtämättä mitä siinä lukee. Silloin kannattaa heittää kirja sivuun ja tarttua siihen toisena päivänä paremmalla onnella.

 Niinäkin päivinä kun se onnistuu, pyrkii aivojen asetukset vaihtamaan haastavampien sanojen tilalle helpompia ja välillä lyö päälle offline-tilan, jolloin huomaan lukeneeni pari viimeistä sivua robottina, ymmärtämättä mitään mistä siinä on puhuttu. Ja taas palaan ne pari sivua taaksepäin uudestaan yrittäen.

  Esimerkkinä voisin mainita yhden kirjan profiileista, joka kertoi Andrew´n tarinan. Andrew leikattiin ensimmäisen kerran 7-vuotiaana.

 "About three months after the hamster surgery, Andrew began hippotherapy and has been riding ever since." 


  Luin Andrew:n tarinan loppuun ja pari seuraavaakin asiakasprofiilia, kunnes yhtäkkiä päähän pamahti ajatus, että mitä hittoa se hamsterin leikkaus vaikutti Andrew´n ratsastusterapiaan?!? Oli pakko palata takaisin ja tarkistaa. Ja ei, eihän siellä hamsteria leikattukaan, vaan "hamstring". Siinä kohtaa mun aivot ei edes kyseenalaistaneet hamsterin leikkausoperaatiota :D Hyvä osoitus taas että piuhat on pitkät, silloin kun ne oikein venähtävät pitkäksi. 

  Enivei, kirja kokoaa yhteen 14 asiakasprofiilia ja tietenkin mielenkiintoista asiaa terapeuttisesta ratsastuksesta yleensä. Voinee varmaan aavistaa, että kirja kertoo vain nk. menestystarinoita asiakasprofiileissaan. Ne ovat toki hyvin tärkeitä, jotta hevosten ja ratsastamisen kuntouttavat mahdollisuudet tulisivat yleisempään tietoon, mutta olisin itse kaivannut edes jonkun tarinan, jossa hyödyt ja tehot olisivat olleet vähän vähemmän "wow"-tasoisia. Ihan uskottavuuden kannalta. Voisin kuvitella, että asiaan skeptisesti suhtautuvat toteavat kirjan luettuaan, että siihen on koottu 14 maailman parasta tulosta ratsastusterapiasta, ja muut eivät ole kantaneet hedelmää. Mehän tiedetään kyllä millainen vaikutus hevosella ja ratsastuksella on, ja se voi olla pienestä kehityksestä hyvinkin suuriin mittasuhteisiin (enkä missään kohtaa kyseenalaistanut yhdenkään terapian tulosta kirjassa!), mutta jos esitetään vain ne suurimmat ja mahtavimmat, ainakin itselleni se luo mielikuvan "mahtailusta" ja tietynlaisesta "liioittelusta" ja "maustetusta korostamisesta". 

  Kirjaa lukiessani huomasin yhden vaaran paikan itsessäni. En saa antaa asiakkaiden mennä ihon alle. Empaattisena, melko herkkänä ja tunteella elävänä persoonana, se saattaisi pahimmillaan luoda jopa esteen tehdä tätä työtä. Minut pysäytti Stephen. Kaksikuisena vauvana ravisteltu poika, joka vammautui hyvin vaikeasti ravistelun seurauksena (pysyi hädin tuskin hengissä). Ratsastusterapian aloittaessaan hän oli suurinpiirtein oman esikoiseni ikäinen, ja livahti sillä ihon alle. Mun oli pakko laittaa kirja pois siinä kohtaa, koska satuin olemaan esikoiseni uimakoulua seuraamassa uimahallin kansoittuneessa kahviossa ja pidättelin raivon sekaisia kyyneleitä. Parempi lukea kotona loppuun...

Mä en pysty ottamaan kenenkään elämänkokemuksia pois.
 
Vaikka haluaisin. 

En voi ottaa kenenkään sairautta tai vammaa pois. 

Vaikka haluaisin. 

Mun täytyy vaan hyväksyä, tai ainakin tulla toimeen niiden kanssa. Ne ovat osa asiakasta, vaikka ne olisivat kuinka kamalia. Ne pitää huomioida, muttei päästää ihon alle. 


  Nyt kun olen kahlannut tuon kirjan auttavasti läpi, on seuraavana vaiheena suomentaa siitä itselle tärkeät kohdat ylös. Pystyn käyttämään joitain osia siitä myös vammaisratsastuksen ohjaaja -koulutuksen lopputyössä (jos ei muuta, niin ainakin jäsentämään omia ajatuksia).


  (PS. Ensi viikolla on koulutusjakso osa 2 ja sen jälkeen TÖIHIN!!)

 


torstai 3. maaliskuuta 2016

Botox

  Viikko ja kaksi päivää viimeisestä välikuolemasta, enkä vieläkään ole täysin entiselläni. Siinä syy, miksi ihan oikeasti vältän viimeiseen asti ylilyöntejä, vaikka välillä niitä tapahtuu myös vahingossa ja joskus (äärimmäisen harvoin) omasta valinnasta. Olo on ihan jees, mutta 60-70 prosenttinen. Jos pysähtyy paikalleen, alkaa silmä luppaamaan. On parempi pysyä liikkeessä iltaan asti, tai ottaa pikku tirsat jos tilanne sallii. Meillä vaan harvemmin sallii, kiitos rakkaiden pikkuhirviöiden <3

  Tiistaina olin polilla pisteltävänä. Tai kiusattavana, ihan miten se haluaa sanoa. 30 pistosta botoxia, eikä yhtään sen arempaan paikkaan kuin virtsarakkoon. Ennenkuin jatkan, mainitsen vielä sen, että olen ääriavoin MS-tautini suhteen. Miksi? Koska yhä tänä päivänä ihmisillä on vääriä käsityksiä MS-taudista, enkä omalta osaltani halua olla niitä ruokkimassa. Mua myöskin ärsyttää se, että asioista ei puhua hienotunteisuuteen vedoten. Lue tämä: MS-taudissa ei ole yhtään mitään hienotunteista!! Se iskee juuri sinne missä pahimmalta tuntuu, ja mä isken takaisin kertomalla siitä eteenpäin. Ja yrittämällä omalla osaltani lyödä kapulaa rattaisiin. Niinkuin nyt tällä kertaa botoxin avulla.

  Juuri tähän toimenpiteeseen siis viittasin tässä bloggauksessa. Mun virtsarakko "halvaannutettiin", jotta voin olla vähemmän WC:n orja. Lääkkeet on kokeiltu; montaa eri sorttia ja montaa samaan aikaan -> ei vaikutusta. Polilta sain hyvin selväsanaisen viestin: joko botox tai neuromodulaattorin asennus ihon alle. (Täältä muuten voi lukea lisäinfoa, jos englanti taipuu ja kiinnostaa: http://www.canadiancontinence.ca/pdfs/EmergingTechEn.pdf)

  Mun oli pakko valita botox. Neuromodulaattori olisi vaatinut kolme eri leikkausta (2 x aloituksessa, [joku testiaika ensin] ja kolmantena sen poisto aikanaan) ja siinä olisi asennettu vähän kuin sydämentahdistin kehoon. En halua itseeni mitään ylimääräisiä osia, ennenkuin on ihan pakko. Joten valitsin lääketieteellisen kidutuskeinon :D


  Jos totta puhutaan, niin ei se onneksi ollut niin keskiaikaista kuin kuvittelin, Siis kärsimyksen määrän suhteen. Lääkärin "sulla on kyllä vielä sen verran tuntoa täällä, että tää valitettavasti tulee vähän sattumaan" ei herättänyt kauheita ilon tuuletuksia. Pikemminkin teki mieli potkaista sitä kuuppaan ja juosta hemmetin lujaa mahdollisimman kauaksi koko sairaalasta. Onneksi kuitenkin osa rakosta oli ilmeisesti aika tunnoton, kun en rehellisesti sanoen tuntenut koko pistosta. Vasta aineen ruiskuttaminen pistokohtaan tuntui epämiellyttävältä ja siitä tiesin, että pistokin on tullut. Mutta sitten olivat myös ne tunnoltaan suht normaalit paikat... Ja vielä kudoksen vastaanottamattomuus, jonka vuoksi toimenpide kuulemma kesti normaalia kauemmin. Mutta näistäkin huolimatta, jos avun saan, olen valmis uusimaan tämän rumban 1-2 kertaa vuodessa (keskimääräinen vaikutusaika 6-9kk). Vaikutukset kuulemma alkaa 3-5- päivän kuluessa, joten nyt aletaan kohtapuoliin elämään niitä hetkiä kun vaikutuksen pitäisi alkaa tuntumaan.

  Kuinka se sitten vaikuttaa? Mulla on MS-taudin aiheuttama yliaktiivinen rakko, jossa rakolla on vähän niinkuin paniikkihäiriö. Se hälyttää kokoajan. Mutta nyt kun sen toiminta lamautetaan, niin sen pitäisi vapauttaa meikäläinen elämään vähemmän vessan ympärillä pyörien. Tosin pienenä sivuvaikutuksena todennäköisesti on virtsarakon totaalinen lamautuminen ja sitä seuraava katetrointitarve, mutta sitä olen tässä jo harjoitellut ja saanut sen suht sujuvaksi. Mulle tämä tarkoittaa siis a) paremmin nukuttuja öitä b) mahdollisuutta pidempiaikaiseen yhtäjaksoiseen työskentelyyn. Pitkään asiaa harkittuani tulin tulokseen, että kannattaa kokeilla. Jos ei toimi, niin pistoksien uusimatta jättäminen saa virtsarakon toiminnan palautumaan sille tasolle, kuin ennen pistoksia (joka ei siis hyvä sekään!). Mun muutamilla MS-tutuilla käytetään botoxia, eikä yksikään ole sanonut sen olleen väärä päätös. Toivon, että ei mullakaan.

   Vähän hevosia vielä loppuun:

  Sini oli eilen kuin vanha 80-luvun Nissan. Kilometrejä takana, pinta kulunut, alunen ruostunut, vähän nahkea käynnistymään, vaihteista toimii ykkönen ja vitonen (käynti ja laukka), muut eivät mene päälle ollenkaan (ravi) tai ainakin kone yskii ja uhkaa sammua kokonaan. Mutta luotettava! Ei pistä kävelemään kotiin <3

  Suomennettuna yo siis tarkoittaa, että ensimmäistä kertaa musta alkoi pikkusen tuntumaan siltä, että hevonen iskee vähän takaisinpäin siinä kohtaa, kun havaitsee ratsastajan toimintapuutteen. Se ei vielä näillä harvoilla kerroilla ole kertaakaan ollut yhtä tahmea ravissa. Se suorastaan sammui, kun mä en jaksanut puskea sitä eteenpäin. Laukassa ja käynnissä ei vastaavaa ongelmaa ollut. Ja omat vaikeudet nimenomaan korostui ravissa - se on mun vaikein ja kuluttavin askellaji. Ravaaminen ja väistättäminen samaan aikaan ei onnistunut. Ei sitten ollenkaan. Mutta mikä ihme se nyt on, kun kaikki energia menee pelkän ravin ylläpitämiseen (alitempoisena... *roll eyes*). Mä olen satavarma, että se vihdoin haistoi mun heikon kohdan ja iski sinne. Well done vanha viisas! Kokeillaan ensi kerralla uudestaan :D

 (Yritin napata kuvan kun se torkkui silmät puoliummessa ennen tuntia kamat päällä, mutta kamera sai silmät aukeamaan sen verran, että missio epäonnistui. Mutta toisaalta, niinhän se epäonnistui tunnillakin, joten ehkä tämä vaan noudatteli päivän linjaa :) )