maanantai 30. lokakuuta 2017

Luopumisen tuskaa? No ei!

  Välillä joudun luovuttamaan asiakkaan eteenpäin. Niinkuin esimerkiksi nyt ratsastusterapiajaksolle loppuvuodeksi. Tokikin se on hieman haikeaa, mutta mitään luopumisen tuskaa ei kuitenkaan ole. Luovutan nimittäin erittäin mielelläni asiakkaan kuntoutuksen ammattilaisen käsiin ylläpitämään omaa toimintakykyään!! Kun joku on niin etuoikeutettu ratsastusterapiaa saadakseen, niin riemumielin luovun asiakkaasta siksi aikaa.

  Näille ratsastusterapian ja vammaisratsastuksen väliin sijoittuville henkilöille mulla on tarjota hevonen ja mun osaaminen tästä välimuodosta. Mutta korostan yhä, että minä en ole ratsastusterapeutti enkä yhtään mikään terapeutti! Minä en tee ratsastusterapiaa, mutta pystyn tarjoamaan jotain välimuotoa siksi aikaa, kun ratsastusterapia on tauolla. Hevosavusteista hyvinvointia, mutta en kuntouttavaa terapiaa sen varsinaisessa muodossa.

  Törmään yhä lähes päivittäin tähän ratsastusterapian ja vammaisratsastuksen erotteluun. Ne eivät ole sama asia. Mun toiminta tukee ratsastusterapiaa juurikin näillä välijaksoilla, mutta ei millään asteella korvaa sitä! Mun ja hevosen kanssa pääsee jatkamaan liikkeen ja lämmön hyödyntämistä, mutta multa ei löydy muita fysioterapeuttisia välineitä tai toimintatapoja käyttöön. Ratsastusta tai hevostaitoja ei ole pakko opetella, vaan voidaan keskittyä täysin hevosen hyödyntämiseen.

                                                            (Sani palveluksessa!)

  Sani on osoittautunut ihan kelpo ratsuksi tähän vammaisratsastuksen ja ratsastusterapian välimuotoonkin. Se haastaa asiakkaan kehonhallintaa enemmän kuin Blondi, vaikka molemmat ovat muuten yhtä mukavia ja kilttejä. Kun Blondi ei enää riitä (puomien ja kavalettienkaan jälkeen) siirrytään kakkostasolle ja otetaan Sani :) Eräs asiakas nimesi Sanin "edistyneiden" ratsuksi ja oli ylpeä "päästessään pois perustasolta". Oikeastaan tuo oli ihan hauska vertaus, joka osui tosiasiassa ihan oikeaankin.

  Hevosen askelluksellakin on nimittäin väliä. Yksi asiakas oli erittäin yllättynyt Blondia ensimmäisen kerran kokeillessaan, että ratsastaminen voikin olla myös helpon ja mukavan tuntuista. Edellisellä hevosella toisella tallilla  oli selässä ollessa ollut kokoajan sellainen olo, että sieltä kupsahtaa kyydistä pois, koska hevosella oli niin töksähtävä käyntiaskel. Blondilla taas on rennon letkeä ja tasainen askel, joka pääasiallisesti on yleissopiva kaikille! Ratsastuskokemus avautui täysin uudella tavalla tälle asiakkaalle.

  Sanin askel taas on lyhyempi, aavistuksen korkeampi ja "tikkaavampi" kuin Blondilla - asiakaskuvauksen mukaan "saa kehon työskentelemään paljon isommalla vaihteella ja se todella tuntuu ratsastuksen jälkeen". Eräs asiakas sanoi, että lihakset ovat kuin tulessa, mutta positiivisella tavalla.

                                                                (Blondi hommissa)

    Joku Yellow Power -slogani noista kahdesta kyllä pitäisi kehitellä! Lisättynä kahdella keltaisella hevosella se on Yellow Legion! Mainoskuvaajat hox!

torstai 26. lokakuuta 2017

Uniikki

  Hyvä keskustelu asiakkaan kanssa sai oikein toden teolla miettimään itseäni. Kysymys koulutukseni
kestosta sai aikaan pientä ihmettelyä ("vain alle 1,5v??") ja jouduin tarkentamaan, että hyvin pitkälle oppini on tullut omakohtaisesta pitkästä hevostaustasta JA - mikä tärkeintä - omakohtaisesta kuntoutumisprosessin läpikäynnistä SEKÄ psyykkisesti ETTÄ fyysisesti (fyysisen jatkuessa toki hamaan tappiin asti). Ja kun sitä aikamme siinä pyöriteltiin, niin tajusin entistä vahvemmin kuinka suuri kantava voima sillä omakohtaisella kuntoutumisella ja hankitulla hevoskokemuksella on!

  Minun uskottavuuteni asioita puhuessa lisääntyy, koska olen kokenut ne itse. Mun ei tarvitse yrittää selvittää, että "tutkimusten ja kirjojen mukaan tämän pitäisi auttaa" vaan minä tiedän sen. Lisäksi olen nähnyt erilaisia asiakaskokemuksia, jotka ovat osaltaan vahvistaneet sitä tietoutta, jota yritän työssäni jakaa ja johon yritän vaikuttaa.

  Näiden vahvojen kokemusten myötä en vain voi tyytyä olemaan "pelkkä" vammaisratsastuksen ohjaaja ja opettaa erityisiä ratsastamaan. Väitän, että moni muu (jos kukaan) ei tee tätä hommaa niinkuin minä teen. Olen vienyt tämän monta astetta pidemmälle ja ottanut mukaan myös fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin. En puhu kuntoutumisesta, koska en ole terapeutti tai muu alan ammattilainen. Puhun hyvinvoinnista. Hevosavusteisesta hyvinvoinnista. Johon tarvittaessa sisältyy ratsastuksen ja hevostaitojen oppiminen, mikä kuuluu vammaisratsastuksen ohjaajan työnkuvaan.




  Väitän, että juuri vahva hevostausta yhdistettynä (omakohtaiseen) ja vahvaan ymmärrykseen vammaisuudesta on se, joka kantaa pisimmälle. Jos ei ole kokemusta hevosesta ja ratsastamisesta, ei osaa hyödyntää erilaisia hevosia (mm.askeltaminen) ja toisaalta jos ei ymmärrä ja tiedä vammaisuudesta mitään, se menee pelkäksi ratsastuksenohjaamiseksi. Tiedän, että olen melko uniikki tällä hetkellä alalla ja aion hitto vie hyödyntää sitä!! Ja tehdä kaikkeni tullakseni jatkuvasti paremmaksi ja paremmaksi duunissani.

 Mutta voidakseni antaa parasta mahdollista asiakkaalle, tarvitsen myös hyvät työkaverit. Tiedän kuinka hyödyntää, mutta tarvitsen sellaisen, joka voi sen hyödyn tarjota mahdollisimman pitkälle viedyssä muodossa. Tällä hetkellä mulla on mahdollisuus käyttää ominaisuuksiltaan suoraan sanoen parasta hevosta kaikista niistä, joiden kanssa olen tämän kolmen vuoden aikana toiminut. Kokonaisuutena parasta. On joitain yksilöitä, joilla saattaa jokin tietty ominaisuus olla vielä asteen parempi, mutta kokonaisuus on se mikä ratkaisee.

  Kirsikkana kaikelle, tykkään itse hirveästi tästä hevosesta. Nautin sen kanssa olemisesta ja toimimisesta, joten kaikki asiakaskohtaamiset tämän kanssa on samalla myös itselleni psyykkistä hyvinvointia. En muuttaisi hevosessa mitään! Se täyttää jopa mun nuoruudesta lähteneen värifiksaation :D Voikot on aina miellyttäneet mun silmää, muttei elämässäni ole koskaan ollut yhtään voikkoa hevosta/ponia. Nyt on <3 Ja ehkä Blondin takia en ole niin ehtinyt ikävöidä aikaisempia kultamurujani Kaisaa ja Siniä. Jotka toki yhäkin kulkevat TOP 3 -listallani eikä niitä hevillä sieltä syrjäytetä.

  Ehkä sunnuntaina näen vilauksen murusista, kun menen osittain vertaistukijan roolissa, osaksi ihan omana itsenäni moikkaamaan kilpailijakavereita TaRin koulukisoihin. Mukanani on henkilö, jonka toivon näkeväni parakilparadoilla mahdollisimman pian. Kuka tietää vaikka jonain päivänä kilpailtaisiin samoilla radoilla ;)

lauantai 21. lokakuuta 2017

Heppakerho!

  Seuraava kerhojakso starttaa 18.11. lauantaina. Näkisin mielelläni myös uusia kasvoja "vanhojen" joukossa ;) Kerho on suunnattu tavislapsille ja nuorille sekä avoin kaikille tallista/seurasta riippumatta, joten rohkeasti mukaan!! Allaolevat kuvat julkaistu luvan kanssa.







torstai 19. lokakuuta 2017

Apuvälinemessut 9.-11.11.

   Onhan kalenterissa ylhäällä Tampereen Messukeskuksessa järjestettävät apuvälinemessut? Liikuntamaassa mukana myös ratsastus (ja taekwon-do)!
https://www.apuvaline.info/--Liikuntamaa--/ukk/index.tmpl?sivu_id=8878

   Meikäläisen löytää ainakin torstaina SRL:n pisteeltä vertaistukijan roolissa.





sunnuntai 15. lokakuuta 2017

Ratsastuksen vertaistuki

                          http://www.ratsastus.fi/lajit/vammaisratsastus/vertaistuki

  Käy kurkkaamassa ylläolevasta linkistä mitä on ratsastuksen vertaistuki. Sieltä löydät myös meidät vertaistukijat. Meihin voi ottaa rohkeasti yhteyttä (ihan kehen vaan meistä!), jos sellaiseen kokee tarvetta. Ratsastuksen vertaistukitoiminta on SRL:n alaista toimintaa. Vertaistuki on tarkoitettu kaikille; vasta harrastusta harkitsevista kilpaileviin konkareihin.

  Olen itse mukana vertaistukijana. Huomaattehan kuitenkin, että vammaisratsastuksen ohjaajan duunini on erillään vertaistukitoiminnasta. Jos olet kiinnostunut mun palveluista, suuntaa kotisivuilleni. Jos tarvitset vertaistukea ja siihen liittyvää ajatustenvaihtoa, ota yhteyttä linkistä löytyvään sähköpostiosoitteeseen. Ja jos et tiedä kumpaan asiasi kuuluu, niin ota yhteyttä ihan mitä kautta tahansa niin ohjaan sinut oikeaan paikkaan :)

  Vaikka kaikki vastaanotamme mielellämme kysymyksiä eri vammaryhmistä, suosittelen kohdistamaan seuraavat asiat näille henkilöille (paras kokemus juuri siitä asiasta):

                               Kehitysvammaiset/SO-toiminta: INKA
                               Näkövammaiset: KATJA
                               Pyörätuoli, esteettömyys: HEIDI MANNINEN
                               MS-tauti, psyykkiset vammat: HEIDI MATTILA

  Vertaistukitoiminta on molemmin puolin luottamuksellista ja vaitiolovelvollista toimintaa. Lue linkistä muita vertaistuen periaatteita.





torstai 12. lokakuuta 2017

Kuvia AvoimistaOvista

  Kaikki kuvat on ottanut Krista Rostén        https://rostenkrista.kuvat.fi/

  https://www.instagram.com/kristarostenphotography/?hl=fi


Pararatsastaja valmiina ratsastamaan FEI:n henkilökohtaisen käyntiohjelman. Ratsuna Niihama Ridingin Fani.




  Erityisratsastajan tehtävärata. Ratsuna paint-tamma Samba, lännenratsastusvarusteilla.








tiistai 10. lokakuuta 2017

Blind riding

  Olin sunnuntaina Ypäjällä mallivammaisena vammaisratsastuksen peruskurssilaisille. Kun antaa, saa aina jotain takaisin ja niin kävi nytkin. Kaikkein suurimman annin itselleni sain näkövammaisena ratsastamisesta.

  Mun oli tarkoitus demota näkövammaisen ratsastamista samalla kun kurssilaiset harjoittelevat kouluradan kirjaimien huutamista. Koska meikä tekee yleensä kaiken hyvin perusteellisesti, niin päätin sitten vetäistä myös roolini "näkkärinä" oikein parhaimman kautta - eli täysin sokeana ratsastajana. Ja onneksi tein niin, sillä vaikka olen seuraavia asioita kertonut ja kokeillut ratsastajieni kanssa, niin itse käytännön kokeileminen humautti taas kerran halolla kupoliin!

 Ensinnäkin, näköaistilla me näkevät henkilöt vastaanotamme n.80% ympäristöstä tulevasta informaatiosta. Kun tuo aisti yhtäkkiä suljetaan, on elimistöllä kova sopeutuminen informaation vastaanottoon muilla tavoin. Tokikin muut aistivat harjaantuvat ajan myötä meidän näkevien aisteja tarkemmiksi, mutta yhtäkkiä suljettuna elimistöön iskee stressitila - väittäsin.


  Huomasin tämän konkreettisesti heti alussa. Kun pysäytin hevosen, ihmettelin miksi se steppaa paikallaan eikä seiso ollenkaan. Jarruttelin ohjasta lisää, mutta steppaus vain jatkuu. Parin pysähdyksen jälkeen iski epäilys, että onkohan asia muuten sittenkään niin kuin luulen... Edellisillä tunneilla sama hevonen oli seisoskellut kyllä ihan nätisti paikallaan.

  Seuraavassa pysäyhdyksessä mun oli pakko vilkaista. HEVONEN SEISOO TÄYSIN PAIKALLAAN, MUTTA MUN TASAPAINOAISTI ANTAA VIESTIÄ ETTÄ HEVONEN LIIKKUU! Käsitykseni mukaan tasapainoaisti ei ehtinyt sopeutumaan yllättävään "näönmenetykseen" niin nopeasti kuin itsestäänselvyytenä luulin. Anteeksi hevonen!! Kai sekin nyt hämmentyy kun seisoo kiltisti paikallaan ja täti selässä kiskoo styygeleistä jatkuvasti johonkin suuntaan. Tarjosipa se sitten peruutusta ja poikitustakin kun ei raukka tiennyt mitä pitäisi tehdä.

  (Tässä kohtaa lienee tarpeen huomauttaa, että MS-tautini saattaa olla myös mukana sörkkimässä soppaan, sillä osa ongelmistani heijastuu tasapainoon. Jos joku vammaton tavis kokeilee tätä, niin raportoi mulle kiitos että tapahtuiko sulla tämä sama tasapainoaistin viivästynyt mukautuminen!)

  Toinen esimerkki tasapainoaistin hitaasta mukautumisesta tuli ravissa. Muistatteko kun opettelitte ensimmäisiä kertoja keventämään? Koin sen saman tunteen taas! Oikeasti! Mulle tuli fiilis, että ei ole kauheasti tullut keventämistä harjoiteltua. Keho heiluu eteen, taakse, oikealle, vasemmalle, ylös, alas. Kaikkiin mahdollisiin suuntiin, mutta hallinnassa se ei ole! Huomasin myös, etten enää tunne oikeaa kevennystä, vaikka normaalisti ratsastaessa tunnen katsomattakin onko se oikea vai väärä. Nyt ymmärrän, miksi näkkärit monesti kokeilevat hevosen lavasta onko kevennys oikea vai väärä.

  Kolmas vaikeus tuli suoraan ratsastamisessa. Hölmönä luulin, että kun kulman jälkeen kääntää kohti seuraavaa kulmaa, niin kohta se tulee vastaan. Luulin ratsastavani suoraan, mutta monesti suunta oli aivan hukassa ja ratsastin radalta pois. Kuinka vaikeaa onkaan arvioida 90 asteen kulma, kun ei ole silmiä apuna sitä kertomassa!!

  Nöyränä hattu päästä teille näkövammaisille ratsastajille!! En koskaan ajatellut sen olevan helppoa, mutta yllätyin kuinka vaikeaa se onkaan.


(http://www.a-1homesvictoria.com/blogs/posts/2016/jul/06/hats-off-to-the-working-folks/31/)

lauantai 7. lokakuuta 2017

Apuväline vai ei?

 "Mitä apuvälinettä tarvitsen? Mistä hyötyisin? Onks pakko jos ei haluu?"

  Nuo ovat ehkä ne kolme yleisintä kysymystä, joita tähän mennessä olen kuullut. Ja vastaaminen on hyvä aloittaa tuosta viimeisestä; onks pakko jos ei haluu?

  Ei todellakaan ole pakko jos ei halua! Apuvälineen - oli se sitten ratsastuksen apuväline tai henkilökohtainen apuväline - käyttöönotto on aina myös psyykkinen prosessi. Ja psyykkisille prosesseille on ominaista se, että jokainen käy ne omalla tahdillaan läpi. Toiset hitaammin ja enemmän vastaanpotkien, toiset nopeammin hyväksyen. Me ulkopuoliset voimme kannustaa apuvälineen käyttöönottoon, mutta loppukädessä päätös on käyttäjällä itsellään.


  Apuväline pääsääntöisesti aina mahdollistaa ihmisen omatoimisuutta, joka on kokemukseni mukaan yksi tärkeimmistä asioista vammaisille ja erityisryhmiin kuuluville. Ratsastuksen kohdalla apuvälineen käyttöönotto mm.

a) mahdollistaa harrastuksen jatkumisen pidempään
b) mahdollistaa ns. laadukkaampaa harrastamista
c) luo turvallisuutta
d) voi mahdollistaa jopa kilpaurheilun

  Näistä syistä kannustan aina apuvälineen käyttöönottoon, mikäli se on tarpeellista. Nimittäin mikäli se todellakin on tarpeellista. Olen vahvasti sitä mieltä, että jos ratsastaja pärjää ilman apuvälineitä ei niitä pidä sinne väkisin mukaan sotkea. Mutta mikäli ratsastaja selkeästi hyötyisi omassa ratsastuksessaan apuvälineestä, se kannattaa ottaa ratsastukseen mukaan. Ei kuitenkaan tarvitse yrittää sinnitellä mahdollisimman pitkään ilman apuvälinettä, vaan siinä kohtaa kun tuntuu siltä, että apuvälineestä on apua tai siitä voisi olla apua, sitä kannattaa kokeilla. Oli se sitten ratsastuksen apuväline (esim. erikoisohjat) tai henkilökohtainen apuväline (esim. nilkkatuki).


  Vielä aloituksessa mainittuja kysymyksiä yleisempi on, että mistä niitä apuvälineitä saa... Ja pitääkö ne maksaa itse?

  Pääsääntöisesti kaikki maksetaan itse. Henkilökohtaiset apuvälineet (erilaiset tuet yms.) ovat aina henkilökohtaisia. Harrastus on myös lähtökohtaisesti asia, johon ei varsinaisesti myönnetä maksusitoumuksia apuvälinehankintoihin. Mikäli henkilö tarvitsee ratsastuksen lisäksi kyseistä apuvälinettä myös arjessaan, voi maksusitoumus joskus olla mahdollinen. Tätä kannattaa tiedustella omalta kuntouttavalta taholtaan. Joitain ratsastuksen apuvälineitä voi olla talleilla tarjolla (esimerkiksi jotkin erikoisohjat, kuppijalustimet tms.), mutta laajempaa kattausta tuskin vielä missään on tarjolla. Siksi ratsastaja joutuu monesti hankkimaan itse omat erikoisohjansa tai muut välineet.

  Mun haaveena on saada joskus mahdollisimman kattava apuvälinevarasto itselleni (sekä ratsastuksen- että henk koht), josta sitten lainata appareita ratsastajille. Tällä hetkellä suunnitelman toteuttaminen vaatisi sponsorin tukea tai lottovoittoa, mutta ehkä jonain päivänä se on mahdollista.


  Kuvituksena on kolme erilaista nilkkatukea, joita kävin kokeilemassa Respectan Tampereen toimipisteessä. Pääasiassa keskityin kuitenkin keskivartalotukiin, sillä tulen joskus tarvitsemaan sellaisen itsellenikin käyttööni.

  Käykää rohkeasti eri apuvälineliikkeissä kokeilemassa ja testailemassa vaihtoehtoja. Ongelmana niissä on vain se, että myyjillä tuskin on asiantuntemusta apuvälineen käyttöön ratsastuksessa. Yritän kuitenkin tässä kaiken työnteon lomassa kouluttaa itsestäni ratsastuksen apuväline-experttiä, joten puoleeni voi aina kääntyä näissä asioissa! En ehkä osaa vielä auttaa ihan kaikessa, saati että apuvälineitä harvemmin on vielä koeajattu ratsailla, joten kaikki pitää kokeilla. Jokin maassa toimivan oloinen voi osoittautua ratsailla ihan sudeksi.


  Loppukaneettina vielä, että vammattomatkin käyttävät apuvälineitä. Nimittäin myös raippa ja kannukset voidaan lukea ratsastuksen apuvälineiksi keinotekoisina apuina :) Molempien tarkoitus on olla pohjetta tehostamassa. Katsokaapa maailman huippuratsastajia ;) Kärjistetysti sanottuna kaikki maailman huippuratsastajatkin käyttävät apuvälineitä, joten eiköhän me tavalliset harrastajatkin voida niitä käyttää, eikö? Meillä vaan on tarvittaessa järeämmät ja hieman erilaiset apuvälineet, mutta kaikki ovat yhtä hyväksyttyjä.

tiistai 3. lokakuuta 2017

Kiitokset ja Rudi

  Kiitokset Niihama Ridingin avoimissa ovissa poikenneille! Kiitos varsinkin pararatsukolleni Virpille ja Fanille, kun esittivät yleisölle FEI:n käyntiohjelman näytteeksi siitä, että pararatsastajakin voi kilpailla vammansa sallimissa puitteissa. Toinen kiitos lähtee länkkäheppa Samban ja omistaja Tuulan suuntaan, kun jaksoivat lähteä Niihamaan demoamaan erityisratsastajilla paljon käyttämiäni tehtäviä tehtäväradan muodossa. Halusin nimenomaan länkkäheppaa näytille, sillä ainakaan tällä seudulla ei tietääkseni kukaan muu tarjoa vammais- ja erityisryhmien asiakkaille mahdollisuutta kokeilla tätä erilaista ratsastuksen lajia.

  Valitettavasti kuvia tapahtumasta itselläni ei ole laittaa, sillä en huomannut ollenkaan pyytää kuvaajaa mukaan! (Amatöörimäinen virhe, joka sattui nyt itselleni!!) Mikäli blogin lukijoiden joukosta löytyy kuvia napsineita, niin niitä saa mielellään laittaa mulle ihailtavaksi sähköpostilla tai FB:n kautta.

                   (Kuva kopioitu luvan kanssa; pararatsastaja koittaa tehtävärataa)

  Viime viikolla perjantaina kävin itse tyrkkäämässä koulua Rudin kanssa. Pitkästä aikaa Rudin kanssa. Ja ihan yhtä kiva se oli kuin ennenkin. Itseasiassa jopa vielä tavanomaista mukavampi, sillä laukannostot lähtivät nyt napakammin ja juuri siitä kohdasta kuin sitä pyysin. Yleensä siinä on ollut sellainen puolen askeleen - askeleen viive, johon en ole ollut ihan tyytyväinen, mutta nyt vihdoin ne nousivat just eikä melkein. Muuten ratsastaminen oli hieman haastavampaa oman ratsastuskunnon vuoksi, ja Päivikin huomasi mun tasapainovaikeudet, sillä takerruin kuulemma normaalia enemmän kiinni hevoseen. Laitoin sen itsekin merkille. Kun tasapaino vähän vippaa, niin sitä automaattisesti yrittää jollain kompensoida sitä. Ja kai kohtuu luonnollisesti ratsailla se tulee tarraamalla reidellä kiinni satulaan. Olin kyllä laittanut Rudille varmuudeksi thiedemannista martingaaliosan kaularemmiksi ja turvaliivikin oli päällä, mutta silti selkärankatakertuminen tapahtui.

  Tunnin aiheena oli mun iki-inhotus kiemuraurat (pitkällä radalla 5- ja 6-kaarinen). Milläköhän niistä oppisi tykkäämään?