Mun oli tarkoitus demota näkövammaisen ratsastamista samalla kun kurssilaiset harjoittelevat kouluradan kirjaimien huutamista. Koska meikä tekee yleensä kaiken hyvin perusteellisesti, niin päätin sitten vetäistä myös roolini "näkkärinä" oikein parhaimman kautta - eli täysin sokeana ratsastajana. Ja onneksi tein niin, sillä vaikka olen seuraavia asioita kertonut ja kokeillut ratsastajieni kanssa, niin itse käytännön kokeileminen humautti taas kerran halolla kupoliin!
Ensinnäkin, näköaistilla me näkevät henkilöt vastaanotamme n.80% ympäristöstä tulevasta informaatiosta. Kun tuo aisti yhtäkkiä suljetaan, on elimistöllä kova sopeutuminen informaation vastaanottoon muilla tavoin. Tokikin muut aistivat harjaantuvat ajan myötä meidän näkevien aisteja tarkemmiksi, mutta yhtäkkiä suljettuna elimistöön iskee stressitila - väittäsin.
Huomasin tämän konkreettisesti heti alussa. Kun pysäytin hevosen, ihmettelin miksi se steppaa paikallaan eikä seiso ollenkaan. Jarruttelin ohjasta lisää, mutta steppaus vain jatkuu. Parin pysähdyksen jälkeen iski epäilys, että onkohan asia muuten sittenkään niin kuin luulen... Edellisillä tunneilla sama hevonen oli seisoskellut kyllä ihan nätisti paikallaan.
Seuraavassa pysäyhdyksessä mun oli pakko vilkaista. HEVONEN SEISOO TÄYSIN PAIKALLAAN, MUTTA MUN TASAPAINOAISTI ANTAA VIESTIÄ ETTÄ HEVONEN LIIKKUU! Käsitykseni mukaan tasapainoaisti ei ehtinyt sopeutumaan yllättävään "näönmenetykseen" niin nopeasti kuin itsestäänselvyytenä luulin. Anteeksi hevonen!! Kai sekin nyt hämmentyy kun seisoo kiltisti paikallaan ja täti selässä kiskoo styygeleistä jatkuvasti johonkin suuntaan. Tarjosipa se sitten peruutusta ja poikitustakin kun ei raukka tiennyt mitä pitäisi tehdä.
(Tässä kohtaa lienee tarpeen huomauttaa, että MS-tautini saattaa olla myös mukana sörkkimässä soppaan, sillä osa ongelmistani heijastuu tasapainoon. Jos joku vammaton tavis kokeilee tätä, niin raportoi mulle kiitos että tapahtuiko sulla tämä sama tasapainoaistin viivästynyt mukautuminen!)
Toinen esimerkki tasapainoaistin hitaasta mukautumisesta tuli ravissa. Muistatteko kun opettelitte ensimmäisiä kertoja keventämään? Koin sen saman tunteen taas! Oikeasti! Mulle tuli fiilis, että ei ole kauheasti tullut keventämistä harjoiteltua. Keho heiluu eteen, taakse, oikealle, vasemmalle, ylös, alas. Kaikkiin mahdollisiin suuntiin, mutta hallinnassa se ei ole! Huomasin myös, etten enää tunne oikeaa kevennystä, vaikka normaalisti ratsastaessa tunnen katsomattakin onko se oikea vai väärä. Nyt ymmärrän, miksi näkkärit monesti kokeilevat hevosen lavasta onko kevennys oikea vai väärä.
Kolmas vaikeus tuli suoraan ratsastamisessa. Hölmönä luulin, että kun kulman jälkeen kääntää kohti seuraavaa kulmaa, niin kohta se tulee vastaan. Luulin ratsastavani suoraan, mutta monesti suunta oli aivan hukassa ja ratsastin radalta pois. Kuinka vaikeaa onkaan arvioida 90 asteen kulma, kun ei ole silmiä apuna sitä kertomassa!!
Nöyränä hattu päästä teille näkövammaisille ratsastajille!! En koskaan ajatellut sen olevan helppoa, mutta yllätyin kuinka vaikeaa se onkaan.
(http://www.a-1homesvictoria.com/blogs/posts/2016/jul/06/hats-off-to-the-working-folks/31/)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti