tiistai 31. tammikuuta 2017

Kyraa puskapollelle

  Satuin jo otsikossa paljastamaan, että puskapollelle. Muuten olisin voinut vain laittaa, että tehtiin Kyran harjoituksia ja jättää loput lukijan mielikuvituksen varaan. Ehkä tehtiin ykkösiä (laukanvaihtosarjaa joka askeleella), kakkosia (joka toisella askeleella), piruetteja, piaffia (ravi paikalla), passagea (liitoravi) tai jotain vastaavaa. Mutta ehei, me opeteltiin kävelemään :)

  Kyran kirjassa "Ratsastuksen Taito" esitellään Kyran aakkoset. Todella simppeli harjoitus, jota olen käyttänyt monesti hyväkseni. Kun puskapolle syyhki menemään lotkauttamatta korvaansakaan meikäläiselle selässä, niin päätin aloittaa sen kanssa Kyran aakkosharjoituksen. Tavoitteena yksinkertaisesti se, että hevonen rauhoittuu ja alkaa kuunnella minua.

                                       Puskapolle = polle, joka viihtyy puskissa ;)

  Harjoituksessa ratsastetaan neliöllä niin, että ennen jokaista neliön kulmaa hevonen pysäytetään ja kun se pysähtyy myödätään (itse myötään reilusti. Ihan ohja löysäksi asti. Hevosen täytyy kuitenkin jäädä seisomaan, eikä se saa lähteä liikkeelle ennenkuin sitä pyydetään). Pysähdyksestä suoraan, ilman väliaskeleita, käännetään neljäsosakäännös (neliön kulma) ja jatketaan käynnissä kohti seuraavaa kulmaa. Tämä sama toistetaan jokaisessa kulmassa. Pysähdys - myötäys - käännös. Ei muuta. Ihan uskomattoman simppeli harjoitus ja oikeasti tehoava! (Löydät tämän kirjasta sivulta 52 ja tekstissä on tarkasti selitettynä harjoituksen tarkoitus ja tavoitteet). Kulmissa en vaatinut tietenkään takaosakäännösmäisesti tämän tason ratsunalulta, vaan huolehdin vain siitä, ettei takaosa lentäisi kulmassa ulos.

  Vajaassa kymmenessä minuutissa tuo eteenpäin kiirehtivä, kuuntelematon, hätääntymään taipuvainen ADHD-puskis oli täysin kuulolla ja käveli rauhallisesti. Jopa verkkaisesti. Tässä vaiheessa ei oltu enää neliöllä. Kun liikahdin selässä, se pysähtyi (reaktio, jonka siltä halusin. Testailin nimittäin samalla hevosen kykeneväisyyttä erityisryhmien talutusratsastukseen).

  Täytyy tunnustaa, että hevonen hieman yllätti minut. En uskonut sen kykenevän rauhoittumaan tuolle tasolle, mille se sitten meni. Lopetettiin siihen. Ratsastus kesti yhteensä noin vartin ja sisälsi pelkkää käyntiä. Halusin kuitenkin palkita hevosen rauhoittumisesta ja olla haukkaamatta liian isoa palaa yhdellä kertaa. Mutta harjoitukset jatkuu seuraavalla kerralla :)


  Ylläolevassa kuvassa saatat nähdä hevosen tasapainottomuuden ja "virheen". Laitoin virheen lainausmerkkeihin siksi, että se on kuitenkin villihevoselle luontainen tapa. Me ihmiset olemme kouluratsastuksen kautta muokanneet hevosta asettumaan ja taipumaan, eli siirtämään painoansa optimaalisemmalla tavalla. Kuvassa puskis liikkuu kuin villihevonen: laukatessaan kaarteeseen se kääntää päänsä ulospäin ja siirtää painonsa sisäjaloille. Tätä tasapainottomuutta se vielä kompensoi lisäämällä vauhtia... Ja tästä johtuen se sladittaa kyljelleen, kun olosuhteet on yhtään liukkaammat.

  Puskapolle on symppis ja sosiaalinen. Se vaan ei ymmärrä kouluratsastuksesta yhtään mitään. Vielä ;) Maastomopoilee kylläkin sujuvasti.


maanantai 30. tammikuuta 2017

Shire vuorikiipeilee

  Linkkaan alkuun yhden vanhemman bloggauksen, joka liittyy asiaan siltä osin, että tykkään ihan hirveästi hevosista, jotka eivät tee asioista numeroa. http://hmwithhm.blogspot.fi/2016/02/talvista-maastoilua.html

  Luonteeltaan rohkea hevonen, joka ei jää asioita ihmettelemään, on mulle ihan ykkönen. En tiedä vielä ihan varmasti, mutta Shiressä saattaa olla yksi tälläinen hevonen. Ainakin se vetäisi sellaisen yllätyskortin taannoisella maastoilulla esiin, että se antoi viitteitä sinne suuntaan.

  Siinä tuli siis etsittyä matoja maasta (siis pudottua) ja jollain konstilla piti päästä takaisin selkään. Shiren selkään mun on turha edes haaveilla pääseväni maasta, joten oli pakko etsiä jotain korkeaa, jonka päältä päästä selkään. Yleensä iso, kohtuullisen tasainen kivi toimii hyvin. Hetken päästä löytyikin potentiaalinen paikka yrittää takaisin selkään. Olisi pitänyt hoksata ottaa kuva, koska en osaa selittää kunnolla! Kuitenkin pääsin siinä itse kiipeämään korkeammalle Jättiläisen jäädessä maan tasalla. Eikä käynyt pienessä mielessäkään, että Jätillä olisi omat suunnitelmat... Tottakai ajattelin luonnollisesti, että hevonen seisoo paikallaan, meikä kipuaa ylös ja hyppää takaisin selkään. Mutta ei, Jätti kiipesi mun kanssa korkeuksiin :D Kai se katsoi, että "nyt toi menee tonne, menen siis perässä". Ja sehän tuli. Hetkeäkään epäröimättä Shire aloitti vuorikiipeilijän harrastuksen :O

  Eikös ne Himalajalla kuljettele jakkien selässä vuorikiipeilijöiden tavaroita? Mun mielestä tässä olisi nyt paikka lanseerata rutkasti vahvempi Jätti duuniin! Vähän lisää hokkeja kenkiin, niin näen silmissäni Jätin puskemassa jäistä vuorenseinämää ylös :D Nimitin leikilläni jättiä "Himalajan vuoristokarpaasiksi" tuossa pari päivää aiemmin, ja hevonen näytti että siinä todellakin on perää!

                                                    (Hello, I´m your jakkihärkä!)



   Eikä se, että Shire kiipesi epäröimättä ylös, se tuli yhtä epäröimättä myös alas. Mitä sitten jos pudotus on korkeampi, antaa palaa vaan. Piti oikeasti tehdä töitä, että sai hevosen pysymään "maan tasalla", koska se olisi tullut mun mukana. Where ever you go, I´ll follow - with no hesitation.

  Tämä vuoristojakki on näiden tietojen valossa tulossa Hevoset-messuille, joten teidän on ihan pakko tulla katsastamaan tämä raakile livenä! Nimittäin tulevaisuudessa tämä saattaa olla aivan mitä tahansa! Kaikki portit on Jakille auki!

sunnuntai 29. tammikuuta 2017

WE tutuksi 28.1.

 Nyt on haettu vähän lisää tietoa lajista. Kuten monet teistä ovatkin jo huomanneet, en pidä ollenkaan erityisratsastajien pyörittämisestä pelkästään ympäri tylsää maneesia, vaan pyrin tarjoamaan jotain ekstraa, mielenkiintoa ylläpitävää toimintaa ratsastamisen ja sen opettelun yhteyteen.

  Varsinaisesti mitään uutta ei tapahtumassa tullut itselleni esiin, vaan enemmänkin hienosäätöä ja nyansseja. Ja muutamia tuttuja kasvoja ;)

  Tämä postaus puhukoon kuvien ja videoiden muodossa.





  Tässä maailmanmestari (?) Miguelin rata kahdessa osassa. Bloggerin mielestä kaksi minuuttia videoo putkeen on mahdottomuus... Pätkäisin siis kahteen osaan.













perjantai 27. tammikuuta 2017

Jätti kaatuu!

  Hyvä, että tuli se turvaliivi hankittua. Muistatteko kun kirjoitin, että niitä tilanteita varten, jos Jätti vetää lipat (eli kaatuu)? Mä niin tiesin tämän!! Jätti on fiksu, vaikkakin nuori, ja tiedän kyllä, että jos mä sieltä putoan, niin se johtuu turvalleen menosta. Se ei hypi pystyyn tai harrasta rodeohärän hommia.

  Ei hätää, kunnossa ja vammoitta ollaan. Tuskin edes mustelmaa saatiin aikaiseksi. Maastolenkin aluksi Jättiläinen vain keskittyi muihin asioihin kuin jalkojensa vahtaamiseen ja tulos oli tässä. Herra kyllä oppi kerrasta ja oli huomattavasti tarkempi loppulenkin ajan.



  Se ei ilmeisesti joko huomannut tai tajunnut kuoppaa edessä, ja veti sinne polviensa ja ryntäidensä kautta turvalleen. Kieltämättä vähän ihmettelin, että kuinka mä niin helposti suistun selästä, mutta todennäköisesti MS:n tasapainohankaluudet yhdistettynä isoon massaan ja voimaan oli nyt kovempi luu kuin Heidi. Onneksi kupsahdin kuitenkin vasta siinä kohtaa, kun Jätti killutteli jo mahansa päällä maassa, joten putosin puolet matalammalta :D Se räpiköi pystyyn osumatta meikäläiseen. Vakavimmat vauriot olisi saatu aikaan nimenomaan sillä, että hevonen olisi joko kellahtanut kyljelleen mun päälle tai astunut noustessaan mun päälle. Onneksi nyt ei tapahtunut kumpaakaan, eikä meitsi saanut muuta kuin lyhyehkön kävelymatkan "rangaistukseksi" selästä suistumisesta.

  No, sattuuhan sitä. Halusin tämän kertoa muistuttaakseni, että koskaan me ei saada 100%:sta turvallisuutta taattua. Kun kyseessä on elävä, iso eläin, on aina olemassa pieni mahdollisuus, että jotain sattuu, vaikka teemme parhaamme minimoidaksemme riskit.

  Tässä tapauksessa olimme reitillä, johon erityisratsastajaa en veisi maastoilemaan (eh, paitsi itseni poikkeuksena). Erityisratsastajien kanssa pysytään helposti kuljettavilla reiteillä, missä on mahdollisimman vähän juuria ja kiviä polulla.


  En olekaan sitten viimeiseen kymmeneen vuoteen mätkähtänyt maahan hevosen selästä, joten tulipahan koettua nyt taas sekin. Nyt voidaan mennä seuraavat 10 vuotta taas ilman putoamisia :) Tämä oli muuten pehmein ja vauriottomin putoaminen ikinä :D

keskiviikko 25. tammikuuta 2017

Ratsitunti, Niihama Riding

  No niin, taas vierähti kolmatta kuukautta, ettei tullut käytyä tunnilla... Ja kyllähän se näkyi, valitettavasti. Tiedän, että mulle olisi hyvä käydä säännöllisesti (kaksi kertaa viikossa olisi paras, jos haluaisi eteenpäinkin), mutta tällä hetkellä se vaan ei ole mahdollista. Joten jatkan puskailua ja omia ratsastuksia, joka näkyy valitettavasti negatiivisessa mielessä oman kehittymisen kannalta. Jonain päivänä sitten...

  Niihama Riding ei ollut mulle ennestään tuttu tässä mielessä, mutta onneksi mulla oli omat asiantuntijat matkassa ja taustatukena. Kiitos vielä asianosaisille siitä! Ratsuista ei ollut mitään käsitystä etukäteen, paitsi yhdestä, jonka kanssa oli pieni proggis heitetty syksyllä. Oli oikeastaan ihan mukava yllätys, että mulle oli laitettu juuri tuo, Blondi http://www.sukuposti.net/hevoset/vau/1467298. Tiesin siitä siis sen verran, että se on varmaankin yksi parhaita vammaisratsastajalle sopivia ratsuja Niihamassa.

   Olin varannut tunnin nimenomaan tietylle opettajalle, vaikka uskonkin, että kaikki paikan opettajat ovat päteviä ja ammattitaitoisia. Halusin kuitenkin jotain tuttua, turvallista ja rautaista, joten mun valinta oli Tytteli. Tuntiajankohta oli itselleni todella myöhäinen (19-20), joten vähän epäilytti jaksanko mitään. Kiva ylläri oli se, että maneesissa oli pari tikkua ristissä, joten pääsin tekemään muutamia hyppyjäkin. Vaikka tunnin aiheena ei ollutkaan varsinaisesti esteratsastus, niin itse hyödyin todella paljon harjoituksesta, jossa pääsin etsiskelemään sujuvaa rytmiä hyppyjen välille.

  Mun ongelma on se, että MS-tauti on aiheuttanut mulle jonkinasteisia hahmotushäiriöitä, enkä näe enää ponnistuspaikkoja. Sen seurauksena mulle iskee paniikki 2-3 askelta ennen estettä ja yritän tehdä "jotain". Ja yleensä se on sitten metsässä :D Sen sijaan huomasin, että mikäli maltan olla panikoimatta estettä ja antaa tulla sen jollain tapaa selkärangasta, niin askel osuu ja hyppy on paljon sujuvampi.

  Toinen suuri ongelma on se, että joko ehdin mukaan hyppyyn tai sitten en. Riippuu kuinka viesti lähtee aivoista lihaksiin. MS-tauti iskee juuri tuohon viestinkulkuun nimittäin. Joko lähtee tai sitten ei, ei voi tietää. Se on aina joka hypyn kohdalla jännitysmomentti. Lisäksi sieltä saattaa lähteä joku osa mukaan ja toinen ei, joten tyylipuhdasta hyppäämisestä ei mun osalta saa koskaan. Tyyliarvosteluluokissa mut vihellettäisiin pelkästään tyylittömyyden takia radalta :D

  Blondi oli hevosena tosi mukava. Siltä osin mulle oikein sopiva, että mä olen tottunut ja tykkään eniten tuollaisista heräteltävistä tapauksista. Blondi oli aiemmin ollut jo tunnilla, joten ihan jäässä se ei ollut, mutta silti mulla oli vaikeuksia käynnistää sitä. Vasemmalle tuntui, etten saa laukkaa pyörimään ollenkaan eikä blondi imenyt tikuille yhtään. Ajoittain laukka tuntui jopa nelitahtiselta. Oikealle se taas oli selkeästi parempi ja sain siihen suuntaan parempia onnistumisia. Yksi aika iso osatekijä sujuvaan hyppyyn oli se, että Tytsä osaltaan (ja tietämättään) sai lievennettyä mun paniikkiratkaisuja sillä, että jo lähestymisvaiheessa ennen ponnistusta se sanoi, että "nyt tulee hyvin" tms. jolloin munkaan ei ollut tarvetta jäädä keksimään ylimääräistä soppaan sörkkimistä, vaan sain jäädä odottamaan.

  Ja sitten, kun lähdettiin keventelemään loppuraveja, niin se "WROOOUUUM" kuului varmaan maneesin ulkopuolella saakka. Blondi käynnistyi oikein toden teolla! Hetken aikaa se meni täysin omalla moottorilla sekä tuli kevyemmäksi ja taipuisammaksi ratsastaa (oli todella rautakanki muuten). Harmi vaan, että tunti loppui kun hevonen käynnistyi. Oli ikävä toisaalta päästä pois se moodi, kun siinä vaiheessa olisi ollut loistava aloittaa kunnon kouluvääntö ja uusi tunti ;), mutta omat panokset oli täysin käytetty. Niinpä annoin Blondin omaan tahtiinsa hiipua ja taantua takaisin itseään säästelevään tuntiratsun rooliin. Mutta ainakin se osoitti, että kyllä siellä sisällä vielä jokin liikkuukin.

  Kiitos Blondi, kiitos Tytsä! Sain juuri sen vastineen rahoilleni kuin toivoinkin <3

tiistai 24. tammikuuta 2017

Shire asiakaskäytössä

  Edellisen postauksen jälkeen olen saanut useampiakin kyselyjä, onko shire tulossa asiakaskäyttöön ja kuinka sitä siinä voi käyttää. Enpä tullut ajatelleeksi tätä aspektia edellistä postausta kirjoittaessani, joten HYVÄ KUN KYSYITTE!

(Täytän postauksen eilisillä ratsastuskuvilla. Vanha heppakaverini kävi liikuttamassa hevosen)

  Asiakaskäytöllä tässä tarkoitetaan erityisryhmien ratsastajia, joka on itselleni se ensisijainen kohderyhmä. Taitaa olla melko selvää, että avustajien kannalta shiren kokoinen hevonen on lähestulkoon mahdoton (mikäli avustajien oma pituus ei huitele siinä kahden ja puolen metrin paikkeilla...), joten kiinnipitämistä ja jatkuvaa avustusta tarvitsevien ratsastajien ei kannata edes haaveilla selkään pääsystä, valitettavasti.



  Shirellä ratsastaakseen täytyy pystyä hallitsemaan vartalonsa ja tasapainonsa, sekä suoriutua ratsastamisesta ilman vierelläkulkijaa. Taluttajan käyttöön hevosen koko ei vaikuta.

  Selkään menoa ja poistumista varten tarvitaan vain tarpeeksi korkea ramppi. Tämän kokoluokan hevosen pystyy ihan samoin tavoin kun muutkin hevoset totuttamaan ramppityöskentelyyn ja paikallaan seisomiseen :)


  Sen sijaan kärryhevosena shire on aivan loistava! Jos ja kun lukaisit edellisen postauksen, niin shire vetää raskaitakin kuormia (paljonko se maailmanennätys olikaan; 45 tonnia!) ja kun hankkii tarpeeksi suuret kärryt, niin tällä vetää kimppakyytejäkin. Itseasiassa mulla vähän siintelee haaveissa kärryt, joihin voisi "lastata" myös pyörätuolin... Se olisi aivan mahtavaa, mutta vaatii toki tuunaamista ja erittäin tarkkaa suunnittelua turvallisuuden osalta.


  Maastakäsittelyssä tämä on aivan loistava! Ainoastaan jos tämän koko herättää ylitsepääsemätöntä pelkoa asiakkaassa, käyttö on mahdotonta. Mutta mietipä mikä itsetunnollinen boosti tämän käsittelystä on mahdollista saada aikaiseksi - lähes tuhat kiloinen järkäle kuuntelee sinua ja tekee mitä sinä tahdot.

  Itse siis näen shiren mahdollisuudet kärryajeluissa ja maastakäsittelyssä. Rajoituksin ratsastuskäytössä. Ratsastuskäytössä näen shiren ideaalisena miehillä, jotka ovat rohkeampia ja kokemuksenhaluisempia kuin naiset (anteeksi karkea yleistys) sekä ihan tavisratsastajilla.


  Muuten, taitaa olla shirelle rotuna luontaista tietynlainen arvokkuus ja omanarvontunto. Tallissa asuvista hevosista tämä oli ainoa, jonka kanssa jouduin tekemään oikein töitä herättääkseni sen luontaisen kiinnostuksen minuun :D Ensimmäiset päivät tämä jättiläinen vain vilkaisi meikäläistä -"ai tommonen" - ja jatkoi syömistä/lepäilyä tai mitä ikinä nyt olikaan tekemässä. Muut tulivat haistelemaan ja tutustumaan, mutta tämä herra ei viitsinyt vaivautua. Semmoinen "tule sinä vuori Muhammedin luo, kun Muhammed ei nyt viitsi tulla itse". Oikeasti tämä kaveri on seurallinen ja touhuaa mielellään ihmisen kanssa, mutta on ilmeisesti sen verran "aatelinen", ettei anna sitä ilmaiseksi. Ja kun mietin sitä, niin se on oikeastaan hyväkin. Tämän kanssa kontaktia ei saa kaupan päälle, vaan joudutaan oikeasti miettimään asiakkaankin kanssa kuinka saadaan hevosen mielenkiinto herätettyä. Kun muut tallin muut hevoset tulevat tekemättä mitään, on erittäin hyvä että on yksi tälläinenkin, jonka kanssa voidaan oikeasti harjoitella hevostaitoja syvällisemmin.

  Mielikuvana mulle tulee silmiin valtaistuimellaan istuva kuningas. Jos sulla on kunkulle asiaa, ni sä menet kunkun luokse. Sitävastoin jos haluat kunkun lähtevän valtaistuimeltaan sun luo, niin sulla on oikeasti oltava jotain todella kunkkua kiinnostavaa, jotta hänen korkeutensa paikaltaan lähtee.



                                                        (Ja sieltä se tulee <3)

  Olen saanut vasta pintaraapaisun tästä jättiläisestä, mutta se pinta on hyvä ja mielenkiinnolla odotan mitä kaikkea sisältä vielä paljastuukaan.

sunnuntai 22. tammikuuta 2017

Shire

  Minulla on ollut ilo ja kunnia päästä viime viikkoina tutustumaan shirehevoseen. Rotuna shire on mulle ennestään täysin tuntematon rotu (paitsi nimeltään ja muutaman messunäkemisen kannalta). Kunnioitusta se herättää isolla koollaan, joka on ominainen rodulle.

  Tässä Suomen clydesdale- ja shirehevosyhdistyksen sivut: http://www.suomenclydesdaleshire.com/. Googlettamalla löytyy muutakin tietoa ja kuvia kyseisestä rodusta kiinnostuneille.



  Ihka ensimmäinen ajatus kohdatessani tämän yksilön oli luonnollisesti turvakenkien kestävyys. Hevosista tietämättömälle kerron sen verran kenkien koosta, että esimerkiksi edesmenneellä suomenhevosellani käytettiin numero 3 koon kenkiä. Yksi tuttu kengitysseppä tuossa juuri sanoi, että hänellä suurin varastossa oleva kenkäkoko on 6, mutta sitäkin menee harvoin. Tällä pojalla kengänkoko on 12... Kannattaa siis varmistaa entistä huolellisemmin omien varpaiden turvallisuus ;)

  Painoa täysikasvuisella shirellä voi olla jopa 1000kg (googletin nopeasti: suurimmalla shirellä paino on ollut himpun yli 1500kg). Tuon painon ei todellakaan toivo jyräävän yli tai lähtevän viemään kohti Siperiaa. Onneksi rotuominaisuutena shireillä tuntuu olevan rauhallisuus ja kiltteys. Tämän kokoluokan hevosilla kouluttaminen nousee omasta mielestäni vielä suurempaan arvoon. Jos tämä esimerkiksi nostaa suitsia laittaessa päänsä ylös, niin siinähän ollaan ja odotellaan.



   Vaikka tämä heppa on nuori ja vielä jopa kasvuiässä, niin onneksi tätä(kin) on käsitelty paljon. Latasin facebookiin omaan henkilökohtaiseen profiiliini lyhyen juoksutuspätkän, jossa Jätti juoksi vapaana isolla ympyrällä mun ympäri ja toimi pelkillä ääniavuilla. Käynnit, ravit ja laukat. Shiret ovat myös vahvoja vetäjiä (google kertoi maailmanennätyksen olevan 45 tonnia) ja erinomaisia kärryhevosia! Tällä hetkellä en pääse tämän kanssa kärryhommiin, koska jätkä on kasvanut ulos valjaistaan ja tarvitsee uudet isommat. No, niitä odotellessa.

   Minä ratsastin aikanaan poneilla hyvin pitkään enkä koskaan ole suuremmin tuntenut vetoa isoihin hevosiin. Onneksi Harmoniatallin Kaisa vähän ehti prepata mua ennen Jättiä, muuten olisi selässä huimannut entistä enemmän. Tuntuuhan se aluksi kuin kerrostalolla ratsastaisi, mutta kerta kerran jälkeen hevonen mystisesti "pienenee" ;) Kaisan säkäkorkeus oli 170cm. Aikaisemmin suurin koskaan ratsastamani hevonen oli noin 180cm (kuulemma. Tosin tänä päivänä mietin oliko se sittenkään ihan noin korkea...). Se oli itseasiassa hauska lyhyt ratsastuskerta. Ratsastuksenopettaja oli lähdössä vetämään tällä hevosella maastoa ja pyysi minua, ponityttöä, verryttelemään hevosen itselleen. Tämä oli ensimmäisiä kertoja hevosen - ei siis ponin - selässä ylipäätään itselleni. Siihen aikaanhan ei käytetty mitään jakkaroita ratsautumiseen, vaan sinne piti päästä maasta. Muistan, kuinka selkäänmeno tuntui Himalajan valloitukselta, mutta onneksi oli siihen aikaan liikkuvuuttakin teinillä vähän enemmän kuin tämän päivän Heidillä. Keventäminen oli kaikista eksoottisinta! Kun oli tottunut tikkaamaan ponien kanssa, niin tämän yksi raviaskel tuntui kestävän ikuisuuksia ja ylhäällä joutui aina olemaan palttiarallaa 5 minuuttia. Tai siltä se tuntui! Myös alastulossa pudotus tuntui loputtoman pitkältä ja piti muistaa joustaa polvilla superisti.

  Löysin Sukupostista tämän hevosen: Galoni. Aikanaan varmasti hyvinkin komea saksalainen kouluhevonen (kuulemma Interiä kilpaillut Saksassa), mutta oli jo seniori-iässä tullessaan tuntihevoseksi tallille. Opetusmestari kuitenkin! Kunhan uskalsi käydä laittamassa sen ensin kuntoon...

  Miten aina eksynkin sivuraiteille?!? Anyway, suurinpiirtein samassa kokoluokassa liikutaan tällä hetkellä shiren kanssa. Juuri tämän takia hankin itselleni sen turvaliivinkin. Ihan varmuuden vuoksi. En halua vetäistä tuon kanssa lippoja, mutta jos niin käy, niin toivottavasti liivi suojaa edes vähän.

lauantai 21. tammikuuta 2017

Aamu jäällä

  Taivas on viime päivinä näyttänyt meille väriloistoa aamuisin ja iltaisin. Olisi pitänyt perjantaiaamuna olla tuntia aikaisemmin liikkeellä, niin olisi tullut todella kauniita maisemakuvia. Näihin saatiin enää väriloiston rippeet, mutta kivoja näistäkin tuli!

  Käytiin ponien kanssa ensimmäistä kertaa Näsijärven jäällä tallustelemassa. Mun ensimmäistä kertaa! Aamu oli uskomattoman hieno, fiilis oli jotenkin todella seesteinen ja rauhallinen. Tämä postaus puhukoon kuvina.



















torstai 19. tammikuuta 2017

Ammuu!!

  Meillä oli hauska aamulenkki Kenraali Manun kanssa. Kunhan ensin oli vähän katseltu toisiamme...


...liikutettiin kaverit samalla vaivalla. Lehmät kirmaili aidan viertä edestakaisin meitä seuraten.

                                                              (Riviin järjesty!!)


   Ennen kävelylenkkiä tehtiin pyörössä rohkeusharjoituksia. Laitoin muovipussin pitkän raipan päähän ja hoksasin heti, että täähän on ponille tuttu juttu. Sitä oli paljon hauskempi jahdata takaa, kuin vaivautua arastelemaan sitä. Siitä saa tarvittaessa helposti laiskan miehen liikutusniksin; juoksutusraipan päähän pussi ja poni juoksemaan ympyrää. Vielä astetta laiskempi ottaa jakkaran ja istuu sen päälle ;) Manun kanssa saadaankin siis selvästi edetä ripeämpään tahtiin. Onni on varsat, joita on käsitelty niin paljon ja hyvin, ettei tarvitse aloittaa alusta.

  Itseasiassa jos tarkkoja ollaan, niin olen jo aikaisemmin tehnyt itselleni selväksi, etten käsittele enää varsoja enkä oreja oman sairauden luomien turvallisuusnäkökohtien vuoksi. Näiden kultamussukoiden kanssa voin varsojen osalta pyörtää päätökseni joiltain osin. Nämä ovat sen verran fiksuja ja hyvin käyttäytyviä, etten oikeastaan edes pidä näitä varsoina!

                                    (Katsokaa tätä miljöötä!! Sielu ja mieli lepää!)

tiistai 17. tammikuuta 2017

Tunnille!

  Iltamyöhäisellä raskaan päivän jälkeen tulee joskus ihan spontaaneja neronleimauksia. Hetken mielijohteesta varasin itselleni irtotunnin ensi viikolle. Toisaalta se oli kyllä maailman paras idea, toisaalta alkoi heti ahdistaa, että taasko pitää mennä noloileen silmän alle. No, tarkoituksella varasin tunnin kyllä ennestään tutulle opettajalle, joka tosin on mua opettanut vain terveessä elämässä... Mielenkiinnosta haluan kuitenkin kuulla, mitä hänellä on sanottavaa tämänhetkisistä ratsastuskyvyistä. Ilman mitään ennakko-odotuksia menen kuitenkin. Menen ratsastamaan ja that´s it. Yhden kerran perusteella en kauheasti apuja odota, mutta toisaalta takana on niin rautaista ammattitaitoa, etten yllättyisi yhtään vaikka niitä apuja tulisi kottikärryllinen.

                                                          (Kohta sataa.... ;) )

    Koska en tunne Niihama Ridingin opetushevosia ollenkaan, en osannut antaa mitään hevostoivetta. Pyysin vain huomioimaan, että olen kuitenkin kaikesta huolimatta pararatsastaja, joten haluaisin tasaisen ja varman ratsun. Mielummin tahmean, kuin säpäkän.

                                         (Leikin aikani kuluksi kuva-apinalla)



sunnuntai 15. tammikuuta 2017

Söndaaag!

  Mukavaa sunnuntaipäivää! Nämä ponit nauttivat lumesta. Toinen koko rahan edestä ja toinen sivistyneesti pikkuisen vain. Arvaatko kumpi on "Äijä" ja kumpi "Leidi"...? :D









torstai 12. tammikuuta 2017

Oma reviiri

  Aloitin eilen poneihin (shettiksiä) tutustumisen. Nämä ponit kiinnostaa mua kovasti osaksi sen vuoksi, että molemmat ovat vasta 2-vuotiaita, joten niistä on mahdollisuus rakentaa juuri omaan käyttöön soveltuvat monitoimiponit. Molempia on käsitelty paljon ja ne sietävät kosketuksen joka puolelle, joten ihan vauva-asteelta ei tarvitse lähteä. Toimivat taluttaen, pysähtyvät kun pyytää, lähtevät liikkeelle kun pyytää, siirtyvät raviin... Sanoisin, että eskarikin on näillä suoritettu, joten ala-asteella ollaan!

  Ihan ensimmäinen asia, jonka hevosesta haluan tietää on se, kuinka paljon se kunnioittaa mun reviiriäni ja missä asemassa itseensä nähden se näkee mut. Siksi nappasin ponit yksitellen mukaani ja vein ne ulos omasta laumastaan ja pihapiiristään neutraaliin, mutta kuitenkin poneille tuttuun, aidattuun tilaan. Ja päästin vapaaksi. Seurailin hetken käyttäytymistä ja missä määrin minä kiinnostan poneja. Koska ne olivat kiinnostuneita minusta, halusin että ne tulevat luokseni ja pääsen testaamaan sitä oman tilani kunnioittamista.

  Tapoja ja tyylisuuntia on erilaisia. Mä tykkään toimia niin, että hevonen voi tulla mun luokse, jos sallin sen itse. Hevosella on vapaa pääsy mun luo niin kauan en sitä estä. Mutta jos sen estän, sitä pitää kunnioittaa välittömästi.

  Vertaan tätä toiseen, yleiseen tapaan. Monet haluavat, että ihmisen täytyy antaa lupa hevoselle sekä tulla että olla tulematta. Jos ihminen ei tee mitään, hevonen ei saa tulla. Ihmisen pitää siis sekä kutsua hevonen omaan tilaansa, että käskeä sitä olemaan tulematta.

  Mä taas haluan, että hevosella on vapaa pääsy mun tilaani aina, kun en sitä pyydä pitämään etäisyyttä. Omassa pienessä päässäni ajattelen sen niin, että se ylläpitäisi hevosen sosiaalisuutta ihmiseen nähden. Ja juuri sitä me erityisasiakkaiden kanssa halutaan. Hevosen täytyy haluta tulla kontaktiin ja lähelle, koska asiakas harvemmin pystyy itse kutsumaan hevosta omaan tilaansa. Ohjaaja on se, joka vahtii kontaktia - sitä vastuuta ei pysty asiakkaalle vielä tässä vaiheessa siirtämään. Jos asiakas ei halua hevosta lähelleen, me aletaan heti opettelemaan hevosen kieltämistä. Tässä tulee esiin se, että hevosen täytyy ehdottomasti kunnioittaa ihmisen omaa tilaa! Jos hevoselle ilmaistaan että "älä tule", niin sehän sitten ei tule. Piste.

  Lyhyesti sanottuna: haluan, että hevonen on minusta kiinnostunut ja haluaa lähestyä minua, mutta jos pyydän sitä pitämään etäisyyttä, niin sen on se pidettävä. Myöskään dominoivasti se ei saa lähestyä, vaan ystävällisen kevyesti.

 
  Otin ensin käsittelyyn poikaponin. Äijä on kyllä ruunattu, mutta orimaisuutta on kuulemma vielä inansa jäljellä. Myös omaa tahtoa ja ilkikurisuutta. Ajattelin siis, että tämä "Äijä" on tyttöponia haastavampi, mutta ainakin eilen "Leidi" oli yllättäen kovempi luu. (Ponit esiintyvät toistaiseksi pseudonyymeillä.)

  Kerran Äijä yritti haastaa mua ponileikkiin yrittämällä hypätä mua vasten. Kerroin sille hyvin voimakkaasti, ettei tuo ole sallittua, ja se meni jakeluun siitä yhdestä kerrasta (ainakin sillä kertaa). Äijä tuli aluksi liian voimakkaasti mun tilaan, mutta hoksasi hyvin nopeasti kuinka haluan sen toimivan. Se on selvästi älykäs poni ja sanokaa mun sanoneen että siitä tulee vielä hyvä!

  Myös Leidissä näkyi nuoruus. Sekin yritti kerran haastaa mut ponileikkeihin, ja jouduin myös sitä huomauttamaan, että ihmisten kanssa leikitään eri leikkejä ;) Ihmisen päälle tai vasten ei hypitä, ihmistä kohti ei potkita tai pukitella, ihmisestä ei oteta kiinni hampailla. Mutta myös nuori neiti ymmärsi ensimmäisestä komennuksesta. Tyttöponin kanssa jouduttiin hieman enemmän tekemään töitä oman tilan kunnioittamisen kanssa, mutta sekin hoksasi yllättävän nopeasti.

  Kokonaisuutena olen ihan hitokseen tyytyväinen poneihin! Molemmat ovat harjoitelleet ohjasajon alkeita, joten tulemme jatkamaan myös niitä. Maastakäsittely, ohjasajo ja pikkuhiljaa kärryttelyyn tutustuminen on meidän lukujärjestyksessä ponien osalta. Aletaan myös tekemään rohkeus- ja luottamusharjoitteita pikkuhiljaa. Poniagility on yksi alue, missä haluaisin näitä käyttää, joten aletaan tekemään jossain kohtaa myös sitä. Tulevaisuudessa ponit opettelevat toimimaan myös ratsastuksessa, mutta sen toteutuksen mietinnän saa onneksi jättää tällä hetkellä sinne tulevaisuuteen. Varmaankin aika pitkälle maastatoimimisen ja  valjakkoajon (maasta) kautta lähdetään opettelemaan ratsuna toimimista, mutta jossain kohtaa sinne tarvitsee joku saada selkäänkin (huomio pienikokoiset kaverini! ;D)

tiistai 10. tammikuuta 2017

Uudet rotsit

 Aikansa kun tekee tarjoushaukkailua, löytää edullisimmat tuotteet ;) Tällä kertaa positiivisena yllätyksenä tuli toisen tuotteen värivääristymä liikkeen kuvassa. Luulin ostaneeni sinisen talvitakin (lue: luulin JOUTUVANI ostamaan sinisen, koska mustaa ei ollut saatavissa), mutta takin tullessa oli iloinen yllätys, että takki olikin niin tummansininen, että se on melkein musta! Huippua!! Olen vannoutunut mustan kannattaja, vaikka nykyään olenkin joutunut värivaatimuksista tinkimään (syystä tai toisesta). Jos saisin itse valita, kaikki olisi mulla mustaa.




  Lisäksi bongasin alennuksesta softshell-liivin, jonka roudasin myös brodeerattavaksi. Tätä ei ollut saatavilla mustana, joten jouduin tyytymään siniseen (joka on mun hätäväri korvaamaan mustaa. myös violetti ja turkoosi kelpaa). Lisäksi kauluksessa luki valmiina "Pro Team", joten sopinee samaan pakettiin ;)




       (Puhelin halusi jostain syystä muokata väriä, mutta ensimmäinen kuva on oikean sininen)


     Jossain kohtaa haaveilen vielä hommaavani ratsastusliivin, jossa lukee selässä (isolla) Pararider. 

maanantai 9. tammikuuta 2017

Kiireinen viikonalku!

  Hommat etenivät sen verran nopeasti, että olen viime päivät yrittänyt järjestellä asioita niin, että pääsisin aloittamaan uudessa työssä mahdollisimman nopeasti. Nimittäin ihan viime metreillä Kela sekoitti pakkaa ja jakoi kortit ihan uudestaan. Ensin luulin, että se oli huono juttu, mutta tarkemmalla selvittelyllä hoksasin, kuinka hyvä juttu se olikaan! Joten asioiden uuden järjestelyn tekee tällä kertaa oikein mielellään, vaikka se vaatiikin hetkellisesti lisäenergiaa.

  Olen siis hoidellut ja selvittänyt Kelan kanssa asioita, järjestellyt nuoremmalle muksulle kokoaikaista päivähoitopaikkaa taas, kun subjektiivisen saa työllistymisen myötä loppumaan, selvitellyt palkkatukikuviota (tämä on ensimmäinen kerta kun saan palkkatukea työllistymistäni tukemaan - sairauden vuoksi siis - joten se on ihan uusi asia sekä itselleni että tulevalle työnantajalle) jne. jne.

  Olen käynyt pariin otteeseen tutustumassa tulevaan työympäristöön ja voin kertoa, että siellä on paljon potentiaalia! Ja innolla odotan varsinkin nelijalkaisiin työkavereihin tutustumista. Salaa jopa toivon, että siellä olisi mulle uusi Erkki! Se saattaa olla mahdollista, koska sillä mustalla pienellä karvapallerolla on henkiset pallit tallella, vaikka ulkoiset onkin viety. Nöösi se on vielä, mutta sitäkin suuremmalla syyllä siitä voi yrittää rakennella "erkkiä". Erkistä on muotoutunut brändi; rohkea ja pelkäämätön, symppis, kovapäinen hyvässä ja pahassa, kaikesta kiinnostunut, aina valmiina touhuamaan, mahtava kaveri.

  Innolla odotan myös, että pääsen ajamaan enemmän kuin aikaisemmin! Ajaminen on kivaa vaihtelua ratsastukselle ja on huippua päästä tarjoamaan sitä myöhemmin asiakkaille isommassa mittakaavassa ja hyvillä kärryillä.

  Tänään pääsen myös hakemaan uudet brodeeratut takkini - niistä kuvia myöhemmin!

  Ps. Kuvia alkaa postauksiin tippua sitten, kun olen tulevan työnantajan kanssa keskustellut kuinka paljon saan kuvia tänne jakaa. Koska kyseessä on yksityinen työnantaja (ainakin tällä hetkellä) omassa kotipiirissään, haluan noudattaa tunnollisesti myös hänen oikeuttaan yksityisyyteen.

perjantai 6. tammikuuta 2017

Torstaipäivän pullakahvit

  Kun on lähestulkoon puolitoista vuotta pyydetty kahville ja tullut vielä luvattuakin, niin pakkohan se oli hoitaa asia alta pois. Saatiin Kirsin kanssa aikanaan kutsu pullakahville eräiden ratsastavien asiakkaiden asumisyksikköön. Vielä kun hoitajat kannustivat, että "tulkaa tulkaa", niin mielellämmehän me menimme. Luulisin nimittäin, ettei näilläkään henkilöillä juuri käy muita vieraita kun sukulaisia. Ajattelimme, että pystymme viemään vähän vaihtelua ja virkistystä myös muiden asukkaiden elämään siinä samalla.

  Tuliaisiksi tulostin asiakkaiden ratsuista kuvat (myös vanhemmasta elämästä) laminoitavaksi ja seinälle laitettavaksi.


  Henkilökunta oli mahtavaa; saatiin tilojen ja toiminnan esittelykierros kaupan päälle. Myöskin asukkaat esittelivät huoneitaan meille ja olivat silmin nähden ylpeitä vieraista omassa huoneessaan. Juteltiin hevosista, otettiin kuvia, katseltiin kuvia ja juotiin samalla ne pullakahvit. Itsestäni oli erittäin liikuttavaa, kun toinen - mulle nyt jo entinen asiakas - piti tiukasti mua ranteesta kiinni koko sen ajan kun istui pöydässä.


  Osasyy vierailulle oli nimittäin se, että halusin osoittaa näille asiakkaille, että vaikka en ole enää läsnä heidän heppailuissaan, olen kuitenkin yhä olemassa. Toinen asiakkaista on puheella kommunikoimaton eli ei pysty edes kysymään "missä Heidi on?". Hän on kuitenkin hyvin hyvin älykäs, joten mietiskelin kieltämättä hieman, mitä hän mahdollisesti omassa päässään ajattelee, kun huomaa poissaoloni, mutta jos kukaan ei hänelle siitä kerro. Tämä leidi on nimittäin sen verran vahvatahtoinen ja määrätietoinen, etten yhtään yllättyisi jos hän löisi hämmennyksissään liinat kokonaan kiinni. Kerran meillä oli tilanne, kun poikkesin omasta roolistani avustustilanteessa. Olin ollut yleensä auttamassa hänet selkään, mutta nyt en voinutkaan siinä olla murtuneen ranteen vuoksi, vaan olin maassa pitämässä hevosta. Hän ojensi kätensä minua kohti ja pyysi auttamaan kuten ennenkin. Sanoin, että nyt en käteni vuoksi pysty. Satulaan päästyään hän tuli välittömästi alas hevosen selästä ja istui kädet puuskassa rampilla. Tällä asiakkaalla kädet puuskassa tarkoittaa ettei huvita.

  Halusin siis tuoda ilmi näille asiakkaille, että vaikka yksi puuttuu tiimistä jatkossa, niin muut henkilöt ovat yhä paikalla ja ehkä mukaan tulee joku uusikin. "Ei hätää" kuten Aira Toivola sanoisi. Olen kuitenkin olemassa yhä, vaikken enää heidän ratsastustuokioissaan. Kylällä saatetaan kyllä vielä kohdata.

 
(Kuvassa olevat mustat pallot on asukkaiden nimikorttien peittoa, villapaitainen henkilö on Kirsi)

   Kuva vierailustamme oli jaettu myös asumisyksiköiden omilla sivuilla ja siellä meidät molemmat tituleerataan vielä "Harmoniatallin ihaniksi naisiksi". Annoin tähän luvan omalta osaltani, koska asiakassuhde on ollut voimassa nimenomaan Harmoniatallilla, enkä siinä äkkiä keksinyt mitään muutakaan yhteistä nimittäjää Kirsille ja itselleni. Virallisesti emme kuitenkaan olleet vierailulla Harmoniatallin nimissä, vaan ihan omina itsenämme työn ulkopuolella. Tämä selvitykseksi niille, jotka olivat tarttuneet kuvatekstiin ;)

  Saimme uuden kahvikutsun kesäksi, silloin on kuulemma tarjolla vohveleita :D Jaa-a, katsotaan kuinka käy!! Ihania heppahetkiä asukkaille, halataan kun kylällä törmätään <3