perjantai 6. tammikuuta 2017

Torstaipäivän pullakahvit

  Kun on lähestulkoon puolitoista vuotta pyydetty kahville ja tullut vielä luvattuakin, niin pakkohan se oli hoitaa asia alta pois. Saatiin Kirsin kanssa aikanaan kutsu pullakahville eräiden ratsastavien asiakkaiden asumisyksikköön. Vielä kun hoitajat kannustivat, että "tulkaa tulkaa", niin mielellämmehän me menimme. Luulisin nimittäin, ettei näilläkään henkilöillä juuri käy muita vieraita kun sukulaisia. Ajattelimme, että pystymme viemään vähän vaihtelua ja virkistystä myös muiden asukkaiden elämään siinä samalla.

  Tuliaisiksi tulostin asiakkaiden ratsuista kuvat (myös vanhemmasta elämästä) laminoitavaksi ja seinälle laitettavaksi.


  Henkilökunta oli mahtavaa; saatiin tilojen ja toiminnan esittelykierros kaupan päälle. Myöskin asukkaat esittelivät huoneitaan meille ja olivat silmin nähden ylpeitä vieraista omassa huoneessaan. Juteltiin hevosista, otettiin kuvia, katseltiin kuvia ja juotiin samalla ne pullakahvit. Itsestäni oli erittäin liikuttavaa, kun toinen - mulle nyt jo entinen asiakas - piti tiukasti mua ranteesta kiinni koko sen ajan kun istui pöydässä.


  Osasyy vierailulle oli nimittäin se, että halusin osoittaa näille asiakkaille, että vaikka en ole enää läsnä heidän heppailuissaan, olen kuitenkin yhä olemassa. Toinen asiakkaista on puheella kommunikoimaton eli ei pysty edes kysymään "missä Heidi on?". Hän on kuitenkin hyvin hyvin älykäs, joten mietiskelin kieltämättä hieman, mitä hän mahdollisesti omassa päässään ajattelee, kun huomaa poissaoloni, mutta jos kukaan ei hänelle siitä kerro. Tämä leidi on nimittäin sen verran vahvatahtoinen ja määrätietoinen, etten yhtään yllättyisi jos hän löisi hämmennyksissään liinat kokonaan kiinni. Kerran meillä oli tilanne, kun poikkesin omasta roolistani avustustilanteessa. Olin ollut yleensä auttamassa hänet selkään, mutta nyt en voinutkaan siinä olla murtuneen ranteen vuoksi, vaan olin maassa pitämässä hevosta. Hän ojensi kätensä minua kohti ja pyysi auttamaan kuten ennenkin. Sanoin, että nyt en käteni vuoksi pysty. Satulaan päästyään hän tuli välittömästi alas hevosen selästä ja istui kädet puuskassa rampilla. Tällä asiakkaalla kädet puuskassa tarkoittaa ettei huvita.

  Halusin siis tuoda ilmi näille asiakkaille, että vaikka yksi puuttuu tiimistä jatkossa, niin muut henkilöt ovat yhä paikalla ja ehkä mukaan tulee joku uusikin. "Ei hätää" kuten Aira Toivola sanoisi. Olen kuitenkin olemassa yhä, vaikken enää heidän ratsastustuokioissaan. Kylällä saatetaan kyllä vielä kohdata.

 
(Kuvassa olevat mustat pallot on asukkaiden nimikorttien peittoa, villapaitainen henkilö on Kirsi)

   Kuva vierailustamme oli jaettu myös asumisyksiköiden omilla sivuilla ja siellä meidät molemmat tituleerataan vielä "Harmoniatallin ihaniksi naisiksi". Annoin tähän luvan omalta osaltani, koska asiakassuhde on ollut voimassa nimenomaan Harmoniatallilla, enkä siinä äkkiä keksinyt mitään muutakaan yhteistä nimittäjää Kirsille ja itselleni. Virallisesti emme kuitenkaan olleet vierailulla Harmoniatallin nimissä, vaan ihan omina itsenämme työn ulkopuolella. Tämä selvitykseksi niille, jotka olivat tarttuneet kuvatekstiin ;)

  Saimme uuden kahvikutsun kesäksi, silloin on kuulemma tarjolla vohveleita :D Jaa-a, katsotaan kuinka käy!! Ihania heppahetkiä asukkaille, halataan kun kylällä törmätään <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti