Piti oikein tulla kertomaan, että olen oppinut ja erityisesti KOKENUT taas jotain aivan uutta. Pääsin nimittäin käymään erittäin osaavan, kokeneen ja ennenkaikkea laadukkaan hevosen selässä ja koin useammankin ahaa-elämyksen koskien erityistarpeisen ratsastamista.
Kyllä sen voi ihan rehellisesti taas mainita, että usein tuntuu siltä onko tässä hommassa yhtään mitään järkeä. Ratsastamisessa siis. Ne rajoitteet on ja pysyy, ja vaikka sitä välillä luulee, että on asian kanssa sinut, niin aika ajoin joutuu palaamaan sinne kaiken alkulähteille - tunnustamaan, ettei asiaa kuitenkaan ole täysin hyväksynyt. Pohjavesien äärelle joutuu yleensä huonosti tai alisuoriutuneesti menneen tunnin jälkeen, joskus ei tosin tarvita edes sitä. Pelkkä "kriisi" muussa elämässä voi heijastua myös ratsastusminään.
Ja sattumalta eteen heitettiin mahdollisuus kirkastaa hieman sitä nuupahtanutta ratsastusminää. Tuo hieno superhevonen, jolla oli taitoa enemmän kuin ratsastajalla, mutta pitkämielisyyttä suorittaa asioita riittävällä kapasiteetilla.
(Yksityisyyden suojan vuoksi en julkaise kuvia/videoita/nimiä tai muutakaan identifioivaa materiaalia)
Jäin oikein jälkeenpäin miettimään kuka on "paras" (taidokkain, laadukkain) hevonen, jolla koskaan olen ratsastanut. Enkä oikein osannut nimetä yhtään. Ehkäpä tämä kaveri oli se? Ainakin kirkkaasti ja heittämällä hienoin hevonen, jolla olen päässyt ratsastamaan erityisratsastajana. Vaikken selässä pitkään ollutkaan, niin se kaikki oli kaiken kivun ja epämukavuuden arvoista (koulusatula)!!
Sain ensimmäistä kertaa pararatsastajana kokemuksen siitä, mitä ratsastaminen voi hienoimmillaan olla. Sitä kokemusta en ole ratsastuskoulussa saanut, koska hevosten laatu harvemmin on näin korkea kuin esimerkiksi nyt tällä kaverilla. Ja kun tällä kaverilla oli halua ja mainittua pitkämielisyyttä liikkua vähintäänkin keskitasoisesti tämmöisen tumpulammankin ratsastajan alla. Kyllä, se oli hevonen, joka sai kokemuksen aikaan. Se olisi hyvin voinut heittäytyä toimimaan tuntipuksun tavoin, mutta sepä ei niin tehnyt.
Tiedättekö, hetken ihan oikeasti nautin hevosen selässä istumisesta ja sain pienen välähdyksen siitä, mitä ratsastaminen voisi yhäkin olla... Kun olisi tarpeeksi osaava hevonen ja oma motivaatio treenaamiseen, niin ratsastaminen voisi olla ihan yhtä hienoa kuin ennen - omissa ajatuksissa.
Tämä oli elämyshevonen. Ratsastuselämys isolla Eellä. Tai siis Ärrällä. Ratsastus ja Elämys yhdessä ja erikseen. Hienointa siinä kuitenkin oli se pienen hetken kestävä tunne, jonka tämä superhevonen itselleni antoi. Ja kuinka paljon sitä voisi työssäkin hyödyntää!! Kun tuntuu, että on oman ratsastamisen aallonpohjassa, niin yksi tunti tämän kaltaisella hevosella nostaa ratsastuksellista itsetuntoa ihan huimasti!! Vaikka tavallaan sitä tietää, että se on se hevonen, joka tekee asioita (ei ratsastaja), niin silti hetken tunne siitä että mähän pystyn sittenkin!! En tiedä olinko se vain minä, mutta ainakin itselleni tuli heti hirveä hinku hevosen selkään ja töitä tekemään. Joten mitä ikinä sitten tapahtuikaan, se toimi! Ja voisi toimia muillakin erityisratsastajilla (kunhan on tämmöinen leppoisa kaveri eikä huippuunsa viritetty tykinkuula...)
Ihan superjättimäinen kiitos tämän mahdollistaneille tahoille <3 Musta tuntuu, että tämä oli juuri sitä mitä tarvitsin tähän kohtaan. Ja mielelläni tarvitsen jatkossakin silloin tällöin, jos vaan koskaan mahdollisuutta on;) Nimittäin tässä se tulee, tiivistettynä muutamaan sanaan:
KUN ITSESTÄ TUNTUI ETTEI PYSTY, HEVONEN NÄYTTI ETTÄ KYLLÄPÄS PYSTYT (jos vaan itse sitä tarpeeksi haluat)
