torstai 31. joulukuuta 2015

Hyvää uutta vuotta!

  Kuluva vuosi oli yksi parhaista vähään aikaan. Alamäki kääntyi ylämäeksi, ja elämä alkoi vihdoin näyttää parempia puoliaan pitkän aallonpohjan jälkeen. Eikä siihen tarvittu kuin hevonen. Uskomatonta, mutta totta. Kuvittelin aina, että vuodesta 2008 alkanut elämän alamäki on jotain, joka vaan kuuluu asiaan, mutta tosiasiassa hevosettomuus käänsi suunnan alas. Ja nyt se käänsi sen myös ylös. Tällä hetkellä en voi edes ymmärtää, kuinka saatoin yrittää hevosetonta elämää.



  Vuonna 2015 tajusin, mitä haluan elämäni aikana vielä tehdä. Tajusin, että työmarkkinat ovat vielä avoinna, sairaudesta huolimatta. Opin hurjan paljon uusia asioita työhöni liittyen. Jouduin (ja joudun yhä) matkustamaan syvälle itseeni. Matka, jota olin vältellyt, mutta jota ilman en voi päästä eteenpäin. Tapasin uusia ihmisiä. Opin arvostamaan entistä enemmän aiemmin tapaamiani, ja heiltä saamiani oppeja.



  Kipusin hevosen selkään pitkästä aikaa. Vaikka se samanaikaisesti tuntuu sekä kamalalta että ihanalta, tiedän kuitenkin, että tämä tulee olemaan osa elämääni. Paras vain hyväksyä se ja yrittää sopeutua. Sitävastoin, että hakkaa päätään maneesin seinään tunnista toiseen. Mulla on pää sen verran kipeä siitä, että kannattanee lopettaa pikkuhiljaa ;)

  MS-tauti kohteli helläkätisesti koko vuoden. Välillä huomautteli olemassaolostaan, mutta muuten elettiin suht rauhallista yhteiselämää ilman sen suurempia aktivoitumisia tai relapseja. Kiitos sille siitä.



  Mitä olisin vielä kaivannut? Omaa henkistä kasvamista. Enemmän hevoskontaktia ja ratsastamista. Olisin kaivannut pääsemistä syvemmälle hevoselämään. Se jäi kieltämättä vähän vaillinaiseksi.

  Hyvää tulevaa vuotta 2016 ihan jokaiselle! Kaksi- ja nelijalkaisille!

 

(Kuvat Ratsutila Kristallin ympäristöstä)

keskiviikko 30. joulukuuta 2015

Haluatko antaa referenssin?

Alan pikkuhiljaa keräilemään suosituksia/referenssejä omaan kategoriaan tänne blogiini (ja jatkossa myös CV:hen), joten feel free! Ainut ehto on esiintyminen omalla nimellä. Anonyymejä toki otan vastaan, mutta niitä en voi julkisesti käyttää.

Jos olet toiminut mun kanssa joko vammaisratsastuksen tai muuten hevosten kanssa, ja haluat referenssin antaa, niin nöyrä kiitos! Voit laittaa sähköpostilla heidi p mattila at luukku.com (poista välilyönnit) tai kommenttikentässä täällä. En julkaise näitä kommentteja, vaan kerään ne aluksi itselleni ja myöhemmin työstän omalle sivulle.






          (Kuvissa mun murunen tähdittää Puolustusvoimien varusmiessoittokunnan CD:tä)

maanantai 28. joulukuuta 2015

Erikoissatuloita

  Suomessa ei juurikaan näe vammaisratsastajille suunniteltuja erityissatuloita. Etu- tai takakaarikorotettuja jonkun verran ja ne ovat kilpailusäännöissä sallittuja, kunhan istuinosan syvyys ei ylitä kahtatoista senttimetriä. Erikoissatuloita saa lähinnä etsiskellä ulkomailta, mutta sieltä niitä alkaakin ihan kiitettävästi löytymään.

  Kokosin tähän postaukseen joitain esimerkkejä erikoissatuloista, ja joidenkin osalta pohdin myös niiden käyttötarkoitusta ja soveltuvuutta varsinkin Suomen oloihin.

  Kaikkein yksinkertaisin ja omasta mielestäni käyttökelpoisin ratkaisu, on niinkin yksinkertainen kuin nk. kauhukahva.

                         http://www.brighteyesandbobtails.co.uk/acatalog/Training_Aids.html

  Vaikka se ei tee satulasta erikoissatulaa, niin halusin tässä muistuttaa siitä kuitenkin :) Sitten päästään itse asiaan!

                                                      http://www.dksaddlery.com/node/18

                                                    http://www.dksaddlery.com/node/18

                                http://www.childericsaddles.co.uk/products/saddles/specialist/

                        http://www.freedomrider.com/Saddle-English-Therapeutic-Riding.html

http://webshop.viva-iberica.com/zaldi-hipo-comples-saddle---saddle-for-disabled-riders-1259-p.asp

http://www.mulryansaddlery.com/shop/rda-stevenage-saddle/


Kaikki ylläolevat ovat ihan käyttökelpoisia, ainoastaan noiden kohdalla, joissa on jalkalenkit reiden ympärillä olen hieman vastahankaan. Suomessahan kilpailusäännöt kieltävät ratsastajan sitomisen satulaan. Muussa käytössä tarvitaan todellakin harkintaa. Maailmaltahan löytyy satuloita, joissa ratsastaja kirjaimellisesti sidotaan satulaan kiinni...


                                  http://ourfirsthorse.com/2009/04/disabled-rider-horse-saddles/

... ja ymmärrän miksi niin tehdään, mutta mielestäni liikutaan jo turvallisuuden ulkopuolella. Vaikka hevonen olisi maailman luotettavin ratsu, sekin voi esimerkiksi kompastua ja kaatua. Kaatumistilanteissa on ratsastajalle turvallisempaa, että häntä ei ole sidottu satulaan. Silloin hän todennäköisemmin putoaa hevosen ympärille, eikä jää monta sataa kiloa painavan hevosen alle. Lisäksi tämänkokoisen eläimen kanssa toimiessa, ovat voimat eri aaltopituudella... Hento ja heiveröinen tai esimerkiksi vakavasta lihasheikkoudesta tai niskaongelmista kärsivä, satulaan sidottu ratsastaja satuttaa varmasti itsensä retkahtaessaan eteen/taakse/sivullepäin, kun keho ei pääse "seuraamaan" liikettä.

  Itse näen tässä myöskin eräänlaisen "fysioterapeuttisen" ongelman. Satulaan sidottu ratsastaja ei pääse mukailemaan hevosen liikettä (eli ei hyödy sataprosenttisesti hevosen liikkeestä), eikä toisaalta käytä ja harjoita keskivartalolihaksiaan niin paljon kuin "vapaana" ollessaan. Yhdessä ylläolevista satuloista oli erittäin korkea takakaari/selkätuki, joka jo itsessään on mielestäni hiukan kyseenalainen. Toki tarvittaessa se voi olla hyvä varatuki, mutta tuossakin uskoisin, että tarkoitus ei ole jatkuvasti nojata selkäänsä tuota tukea vasten. Oletan, että tarkoitus siinä on nimenomaan estää taaksepäin retkahtaminen esimerkiksi lihasväsymyksen iskiessä tai vaikeista tasapainohäiriöistä kärsiessä (jolloin sivulla kävelevät avustajat pystyvät varmistaan sivuttaisliikkeet) ja muuten istua suorassa selkä inansa irti tuesta. Myös hetkelliset lepohetket tukeen nojaten ovat ymmärrettäviä, mutta jatkuvaa tukemista en oikein allekirjoita. Ja perustelen sen taas hevosen liikkeen suomilla hyödyillä ja keskivartalon vahvistamisella.

  Googlen kuvahaulla löysin myös tälläiset:

                                        https://www.farmshow.com/a_article.php?aid=18838

                  https://www.specialneedssolutions.com.au/products/independence-saddle/


Ja taas, ymmärrän noiden käyttötarkoituksen ja tavallaan olen myös sitä mieltä, että kaikkien pitäisi vammastaan huolimatta pystyä pääsemään hevosen selkään, mutta johonkin on kuitenkin vedettävä raja. Ja musta sen rajan määrittää turvallisuus. Kaikki, mikä voidaan turvallisesti toteuttaa, on ok. Toisaalta mä ymmärrän erittäin hyvin, että esimerkiksi hyvin vaikeasti vammainen ja liikkumiskyvytön henkilö varmasti nauttisi hevosen liikkeestä edes hetken verran selässä kävellen ja mielelläni soisin sen mahdollisuuden, mutta jos turvallisuus tulee tielle, ei voi kuin kieltäytyä.

  Jos henkilöllä ei ole tarpeeksi lihasjäntevyttä ratsastamiseen, niin mun mielestä ammattilaisten tehtävä on kieltäytyä hommasta, jos he näkevät ratsastuksessa turvallisuuspuutteita. Poikkeuksen tekee esimerkiksi lapsi tai hyvin pienikokoinen henkilö, jolla voidaan käyttää takana ratsastajaa, joka huolehtii omalla kehollaan (ja tarvittavilla apuvälineillä) ratsastajan turvallisuudesta. MUTTA!! Se ei tarkoita, ettei voisi mitään tehdä hevosten kanssa, jos ei pysty ratsastamaan. Ratsastaja, jolla ei lihastonus riitä ratsastamiseen, voi esimerkiksi maata hevosen päällä mahallaan pää häntää kohti. Avustajat molemmilla puolilla varmistamassa selässä pysymisen. Muistelisin lukeneeni joskus artikkelin Paloniemen sairaalasta, jossa ratsastusterapeutit käyttävät tätä selässä makaamista ja viltillä sinne peittelyä ihan karsinassakin.

  Kuvahaulla löysin myös tälläisen, mutta on ilmeisesti tuunattu tietylle ratsastajalle, koska tämä kuva oli ainoa laatuaan:

                              https://www.pinterest.com/rambonrockysmom/handicap-riders/

 Kuvan perusteella tulkitsen, että tuohonkin todennäköisesti voi jäädä jalka kiinni. Ja toisaalta kuva ei kerro minkäläinen tuo sisäpuoli on, ts. pohjetuntuma hevoseen = ? Mutta mielikuvituksellinen ratkaisu, jonka toimivuus ja turvallisuus ei ihan aukea kuvan perusteella :)

  Suomen oloissa meillähän on lähinnä käytössä kuppijalustimet ja kuminauhat.





  Ja itse suosin kuppijalustimia myös kannattomissa kengissä ratsastavilla. Mulla on tapana huomauttaa kannoista kengissä, ja mikäli mitään ei tapahdu, lyön mielelläni kuppijalustimet alle.

  Kuulen mielelläni, jos joku joskus ja jossain näkee jotain mielenkiintoista asiaan liittyen. Joko satulaan tai jalustimiin. (Tai oikeastaan ihan mihin tahansa mikä vähänkin liippaa ratsastamista!)

sunnuntai 27. joulukuuta 2015

En saanut

   Eräässä aiemmassa postauksessa kirjoitin aika tarkalleen näin:

 "  Sairastavan harrastaminen on hyvin monesti kiven alla resurssien (taloudelliset, fyysiset, henkiset, sosiaaliset esteet) puutteen vuoksi. Harrastus on kuitenkin hyvin hyvin merkittävä tekijä jokaisen hyvinvoinnissa. Omistani olen joutunut luopumaan vuosien myötä (pitkän työkyvyttömyyden vuoksi), mutta meille on isännän kanssa aina ollut tärkeää, että lapset saavat harrastaa. Mutta jos kaikki menee hyvin, saattaa mulla kohta olla hyvääkin kerrottavaa tämän asian tiimoilta. Kerron kun asia ratkeaa ;)"


  Nyt asia on ratkennut, joten joudun kertomaan kuinka kävi. Se ei ratkennut minun edukseni, valitettavasti. Hain stipendiä uuden harrastuksen aloittamiseen (ratsastamiseen en siis voinut sitä hakea), enkä ollut valittujen joukossa. Valiteltiin vain, ettei valinta kohdistunut minuun, ilman muita perusteluja, mutta oma aavistus ja kokemus puhuu hyvin vahvasti sen seikan puolesta, että olen jälleen liian hyväkuntoinen saadakseni vammaisille tarkoitettuja palveluja ja mahdollistamisia. Todennäköisesti stipendit menivät huonompikuntoisille ja liikkumisvaikeuksista kärsiville, eikä siinä taloudelliset ja sosiaaliset syyt paina juuri ollenkaan. Mutta olkoon se sitten niin. Onneksi jotkut henkilöt pääsevät stipendin avulla aloittamaan harrastuksen ja olen vilpittömän iloinen siitä! (Toivottavasti muuten joku haki sitä ratsastusharrastuksen aloittamiseen ;) )

  Mun esikoinen aloitti syksyllä taekwon-don. Ja häntä reeneihin kuskatessani ja salin laidalla istuskellessani taisin saada kärpäsen pureman itsekin. Hain siis stipendiä taekwon-don aloittamiseen. Stipendi olisi kattanut noin vuoden harjoitusmaksut, lisenssin ja puvun. Perustelin hakemuksen fyysisillä, sosiaalisilla, taloudellisilla ja psyykkisillä syillä, mutta se ei riittänyt tällä kertaa. Mutta ei se mitään. Muutaman päivän asiaa pureksittuani, uskon että stipendit menivät tänä vuonna niitä enemmän tarvitseville ja aivan oikeisiin osoitteisiin. Onneksi esikoiseni on innokas opettamaan ja esittelemään taitojaan, joten vaikka jättäydyn kotiin reserviin, niin luultavasti tulen saamaan opastusta ("Äiti, sun on pakko kokeilla tätä! Kato, teet vaan näin...").

                                        (Tokihan taitoja esiteltiin myös joulupukille...)

torstai 24. joulukuuta 2015

Hyvää joulua!

  Vuodessa on 365 päivää. Niistä 364 on sellaisia, jolloin olen hevosten käytettävissä. Jouluaatto on ollut mulle pyhä oikeastaan koko elämän. Mulle joululla ei ole uskonnollista merkitystä, mutta läheisten kanssa vietetty aika on se, joka näyttelee pääroolia jouluna.



  Teini-ikäisenä jouluaattoon kuului rituaalinomaisesti myös talli. Oli ykköshoitajien jouluratsastus aamupäivällä ja kello 12 kuunneltiin radiosta joulurauhan julistus. Sen jälkeen tallin ovet lyötiin säppiin loppupäiväksi. Vain iltatallin tekijä jäi tallille, mutta se en ollut koskaan minä. Alusta alkaen mulle oli selvää, että jouluaaton vietän kotona. Kaikki muut pyhät sitten painettiinkin tehden tallia, monesti vielä aamusta iltaan.



  Suokin aikana olin ulkoistanut jouluaattoliikutukset muualle. Mun ystävä halusi vaalia perinteitä aattoratsastuksella, mulla taas ei ollut suurempaa hinkua tallille, joten win-win. Saatoin pyörähtää aamupäivällä moiskauttamassa pusun murulle ja noukkimassa hoitajien jättämät joululahjat, mutta muuten hevosen hoito oli muiden hommia.



  Ja tästä perinteestä aion pitää kiinni hamaan tappiin asti. Jouluaattona en ole käytettävissä. Vuoden muina päivinä kyllä. Jouluaaton haluan viettää mun perheen kanssa.

  Hyvää joulua blogin lukijoille!!!


keskiviikko 23. joulukuuta 2015

"Joulu"ratsastus

  Vaikka jouluvalmistelut ovat tänä vuonna jääneet viime tippaan, ehdin juuri ja juuri poikkeamaan HH:n luona ennen aattoa. Ongelmaksi tosin meinasi muodostua lapsijärjestelyt, joten loppupeleissä jouduin sitten ottamaan nuorimmaisen, 3-vuotiaani, mukaan tallille. Ennakkoajatus oli se, että "käydään nyt sitten syöttämässä vaikka pari leipää hepalle, koska ei siellä kuitenkaan pysty mitään tuon natiaisen kanssa tekemään".



  Miten niin ei? Koska se on tuultakin nopeampi väkkärä, joka ei pysy hetkeäkään aloillaan. Tutkii ja koluaa kaikki paikat, makaa kuralätäkössä kun silmä välttää ja lopuksi karkaa vielä metsäänkin.

  Tai niin minä luulin. Tosiasiassa mukelo oli mukana kaikessa mitä tein, jos ei muuten niin kyselemällä. Varsinkin karsinoiden siivous oli mielenkiintoista ja me kerettiin siinä käymään läpi suurinpiirtein koko hevosen ruuansulatusjärjestelmä ja sen muodostuminen lannaksi. Kyselyikä rules!

  No, ainakaan ratsastamisesta ei tule mitään. Jos pyörin hetken kentällä ja toivon, ettei tuo häviä mihinkään tai hajota itseään/paikkoja. Todellisuudessa muksu katseli silmät pyöreänä mun ratsastusta. Kun laukkasin, se huusi että "minäkin haluan laukata", tuli selkään ja laukkasi. Käytiin pieni maastolenkki niin, että muksu istui mun edessä (oltiin ilman satulaa liikenteessä).



   Ihan uskomatonta! Tässä on niin mun paras tallikaveri! Pystyin tekemään kaikki mitä olin suunnitellutkin ja ilman ongelmia. Ja tää olisi viihtynyt tallilla vielä vaikka kuinka pitkään.


   Kelihän oli todella jouluinen, niinkuin kuvista huomaa. Sitä oikein kaipasi niitä lapsuuden ja nuoruuden jouluja, kun aamulla topattiin itsensä siihen malliin, että pärjää puolentoistatunnin joulumaaston, mutta silti varpaat ja sormet paleli loppumatkasta. Tallilta lähtiessä topattiin hoitsua loimilla ja lämppäreillä (asui ulkokarsinassa) sekä kannettiin kuumaa vettä vesisaaviin. Pakkanen pyöri kolmenkympin tienoilla ja tallintekijän piti muistaa pitää hanskat kädessä ulkokarsinan salpoja avatessaan, nimittäin muuten käsi jäätyi kiinni kahvaan (tämäkin kokeiltiin...).

  Ja nyt tämä:



Ei ihme, ettei ole vielä saanut joulufiiliksestä kiinni kunnolla. Ehkä se vielä tästä kun alkaa väsäämään laatikoita ja kinkkua paistelemaan. Toivottelen vielä huomenna hyvät joulut.







tiistai 22. joulukuuta 2015

10 faktaa minusta...

...joita et todennäköisesti tiennyt. Joulun kunniaksi.


1. Olen lapsena esiintynyt postimyyntikuvastossa mainostamassa biljardipöytiä.

                                        (Kuva lainattu http://www.megazone.se/biljardhall/)

2. Minulla on vielä kaksi tai neljä maitohammasta suussa. Toisten hammaslääkäreiden mielestä 2, toisten 4, joten tosiasiassa en ole varma itsekään. (Jännä juttu, että lukioaikana niitä oli neljä, mutta sitten määrä putosi kahteen, vaikkei yhtään hammasta irronnutkaan siinä välissä...)

                         (http://yle.fi/aihe/artikkeli/2010/11/23/maitohampaiden-poistaminen)

3. Olen soittanut pianoa useita vuosia lapsena, mutta kiinnostus lopahti hevosten myötä. Olin kuulemma "poikkeuksellisen lahjakas", ja sain alle 10-vuotiaana ensimmäisenä täydet pisteet musiikkiopiston pääsykokeessa. Minulla on kuulemma absoluuttinen sävelkorva.


4. Tykkään myös laulaa, mutta valitettavasti ääni pilaantuu ulostullessaan (enkä siksi laula koskaan julkisesti!). Ehkä niin ei olisi, jos olisin lapsena aloittanut laulun sivuaineena niinkuin piti, mutta ei ollut muka aikaa, kun hevoset odottivat tallilla ;) Lukion olin musiikkiluokalla, mutta siellä sain hukutettua ääneni muuhun kuoroon.



5. Olen erittäin surkea kädentöissä! En osaa piirtää, askarrella, tehdä käsitöitä enkä muutakaan missä tarvitaan sorminäppäryyttä.

                                       (http://kuopionmuseo.fi/museokauppa-minna-canth)

6. En pidä kalasta ruoassa enkä järvessä. Ruoassa poislukien seitin ja meriahvenen, järvessä kaikki ovat yhtä pelottavia!



7. Mandariinin palasia ei voi syödä, jos ne ovat rikki ennenkuin menevät suuhun.



8. Hämähäkit ovat inhotukseni numero yksi. Vuosien myötä olen niitä oppinut tallilla sietämään, mutta kotona saavat aikaan hysteerisen kohtauksen.



9. Minusta piti tulla talliyrittäjä. Hevostalouden opintoja lopetellessani olin jo hakenut ja saanut kutsun soveltuvuuskokeisiin Ypäjälle suorittamaan tallimestarin EAT:a, mutta siinä kohtaa raskaus siirsi suunnitelmia tulevaisuuteen. Ja sitten kävi niinkuin kävi. Ja nyt en ole talliyrittäjä enkä tallimestarikaan. Enkä yhtään mitään. (tsekkaa täältä enemmän http://hmwithhm.blogspot.fi/2015/12/sarman-lehtijuttu.html )




10. Virallisen työhistoriani olen tehnyt keittiökalustealalla.




sunnuntai 20. joulukuuta 2015

Maneesisäännöt ratsastustunnilla

  Vaikka syyskausi on virallisesti loppu, ja kaikki (tai ainakin valtaosa suomalaisista) odottaa joulua ja siihen rauhoittumista, en pysty estämään itseäni paasaamasta vielä tämän vuoden viimeisen kerran. Jos joulumielesi on jo sfääreissä, skippaa tämä bloggaus (mutta palaa mielellään heti joulun jälkeen tähän aiheeseen).



  Mietin tuossa yhtenä päivänä menneitä aikoja ja ratsastustunteja. Kuinka sujuvasti meidän tunnit aina meni. Pystyttiin keskittymään 100% ratsastustuntiin ja saatiin siitä kaikki mahdollinen irti. Ehdittiin toistaa suorituksia tarpeeksi monta kertaa. Kukaan ei sooloillut. Ja tämä kaikki tiivistyy lähestulkoon yhteen sanaan: maneesisäännöt. Kaikki tiesi miten pitää toimia tai miten ei pidä toimia.

  Siksi mä haluan tänään blogata aiheesta maneesisäännöt. On kirjoitettuja ja kirjoittamattomia sääntöjä (joskus vähän tallista ja yhteisöstäkin riippuen) ja haluan keskittyä nyt nimenomaan niihin yleisiin sääntöihin, jotka ovat (tai ainakin pitäisi olla) tapana joka puolella.

  Ratsastustunti voi ääripäissään sujua kahdella tapaa; joko ylläkuvattu sujuva tunti tai hallitsematon kaaos. Itse henkilökohtaisesti en voi sietää hallitsematonta kaaosta, vaan olen ehdottomasti tässä aiheessa jopa sen perinteisen kurin ja järjestyksen kannalla.



Kaksi omasta mielestäni ikävintä asiaa ratsastustunnilla on

a) se, että juuri kun ratsastat tehtävään tai tehtävässä, joku kävelee pitkin ohjin sun edessäs. Tai leikkaa tehtävään sun tielles

b) Joku pysäyttää uralle sun eteen ja jopa peruuttaa siitä sua vastaan

Siksi mä nostan nuo kaksi maneesisääntöä kaikkein tärkeimpien joukkoon!! Jos ei muuta vaivaudu opettelemaan, niin edes nämä kaksi.

1. Pidä aina tehtävä vapaana sitä suorittavalle


2. Tee pysähdykset ja peruutukset AINA uran sisäpuolella, mikäli se ei ole tehtävänä (jolloin kaikki suorittavat samanaikaisesti)


Koska me puhutaan nyt ratsastustunneista eikä itsenäisestä ratsastuksesta, on selvää, että kaikki liikkuvat pääsääntöisesti samassa askellajissa. Ne, jotka kävelevät tai liikkuvat hitaammassa askellajissa kuin muut, tekevät sen uran sisäpuolella. Tänäkin päivänä törmää siihen, että joku ajattelematon kävelee vapaita käyntejään uralla, kun muut yrittävät yhä saada omaa suoritustaan tehtyä. Muotoilen tämän ratsastustunteja varten näin:

3. Kävele uran sisäpuolella, jos joku liikkuu uralla reippaammassa askellajissa


Ratsastustunnilla myös suunta on useimmiten kaikilla sama, mutta silti kuuluu ratsastuksen ja maneesisääntöjen kultaiseen etikettiin:

4. Ohita oikealta


Tarkoittaa sitä, että jos kaksi ratsukkoa kohtaa toisensa eri suunnista, molemmat ohittavat toisensa oikealta (vedä oikeasta ohjasta, niin tiedät miltä puolelta ohittaa). 


5. Keskity omaan ratsastukseesi, huolehdi omasta hevosestasi


Tämä tarkoittaa todellakin sitä, että keskityt itseesi ja omaan hevoseesi. Ei huudella ohjeita muille (tunnilla on vain yksi opettaja, jonka asema on silloin autoritäärinen), ei kommentoida muiden suorituksia tai muiden hevosia. "Surkea hyppy Anna-Maijalta". Usko minua,  Anna-Maija tietää sen itsekin ja mikäli ei tiedä, ratsastuksenopettaja kertoo sen varmasti, tosin paljon korrektimmin ja rakentavammin ilmaisten. "Onpas Säihky tänään kamalan näköinen". Ratsastaja tuntenee sen myös itse selkään, joten anna hänen keskittyä ratsastamaan Säihkyä paremmaksi. Älä siis häiritse muita ratsukoita ja opettajaa omalla mölötykselläsi. Vastaa kun kysytään, kysy jos et ymmärrä tai tiedä. Muuten, shhhhh....


   On myös ns. kirjoittamattomia sääntöjä. Kirjoittamattomia ehkä siksi, että niiden oletetaan ilman muuta olevan jokaisen tiedossa. Joskus kuitenkin törmää tilanteisiin, jossa nämä kirjoittamattomat säännöt eivät ole tuttuja, ja niistä voi olla ihan asiallista huomauttaa.

- Älä varasta kaikkea huomiota itsellesi


On valitettavaa ja jopa epäreilua muita tuntilaisia kohtaan, jos ryhmässä on yksi, joka vaatii kaiken huomion itselleen. Kun kyseessä on ryhmä, ei tälläistä minäminäminä -käytöstä olisi suotavaa esiintyä. Tässä tosin kysytään myös opettajan pelisilmää ja kykyä huomata asia. Joskus saattaa osua kohdalle hankala hevonen tai ratsastajalle vaikea tehtävä, joka vaatii enemmän opettajan huomiota, mutta jos samalla ihmisellä toistuu tunnista toiseen samat "hankalat hevoset" ja "vaikeat tehtävät", pitäisi eräänlaisten hälytyskellojen soida muun ryhmän hyväksi. Jos minäminäminä haluaa opettajan jakamattoman huomion itselleen, on sitä varten yksityistunti. Niitä vaan ostamaan.

- Älä arvostele muiden suorituksia edes tuntiajan ulkopuolella


On todella inhottavaa ulkopuolisenakin kuulla kuinka "Irmeli istuu aivan kamalan näköisesti" eikä "Esteri saa yhtään ainoaa hevosta kulkemaan". Minkä takia me siellä tunnilla ylipäätään ollaan? Aivan!

- Älä koskaan syytä hevosta tai edellistä ratsastajaa omista virheistäsi


Nimittäin usko tai älä, se vika todellakin on siellä satulassa istujassa. Jos sinä et saa ratsastettua hevosta hyväntuntuiseksi, niin se ei ole hevosen tai ainakaan edellisen ratsastajan vika. Tämä meille opetettiin yhtenä ensimmäisistä asioista. Jos hevonen ei kulje, ota peili ja pyydä opettajalta apua. Kaikki hevoset ja ratsastajat eivät sovi yhteen omien henkilökohtaisten ominaisuuksiensa vuoksi; tiedosta se, mutta älä syytä siitä hevosta.


- Jätä henkilökohtaiset asiasi tunnin ulkopuolelle


Kiva, että olit mahtavalla lomamatkalla ja kävit kokeilemassa paikallisella hevostallilla ratsastusta. Ja laukkasit pitkin hiekkarantaa auringon laskiessa. Aivan mahtavaa, ja me mielellään kuullaan ihan kaikki tuosta ratsastuksesta ja matkasta, mutta niiden kertomisen aika on muualla kuin ratsastustunnilla. Kerro vaikka ennen tuntia tai sen jälkeen, mutta kun ratsastetaan, niin silloin ratsastetaan. On älyttömän turhauttavaa kuunnella 10 minuuttia kertomusta kyseisestä asiasta, kun itse haluaisi päästä tekemään tehtävää tai saamaan palautetta omasta ratsastuksestaan. Huomaathan, että myöskään alku- ja loppukäynnit eivät ole matkakeskustelun paikka. Minä haluan palautetta tunnista loppukäyntien aikana. Haluan kysyä, jos jokin jäi epäselväksi. Haluan vuorovaikutusta opettajan ja muiden ryhmäläisten kanssa, mutta kyseistä tuntia koskien. Alkukäyntien aikana haluan kuulla tunnin tehtävästä ja sen tavoitteesta, mahdollisesti kerrata jokin aiemmin opittu uusi asia, jota tarvitaan tänään tehtävässä, kuulla jos hevosen kanssa on ollut vaikeuksia suorittaa tulossa olevaa tehtävää ja valmistautua siihen etukäteen jne. jne. Kaikki ryhmäläiset maksavat tunnista ja oletettavasti ovat siellä ratsastaakseen ja oppiakseen. Joten sovitaanko, että keitetään kahvit (tai juodaan termarista) tunnin jälkeen ja ihastellaan silloin tarinaasi. Tai vastaavasti sympatiseerataan vaikeassa elämäntilanteessa. 



Ratsastustunti on mun ainoa hetki viikossa ja haluan silloin sen koko 60 min itselleni ja hevoselle. Lisäksi tunnin sujuvuus kasvaa moninkertaisesti, kun kaikki tietävät mitä tehdään, milloin tehdään ja missä tehdään. Kun lähdetään sujuvasti tehtäviin eikä haahuilla missä sattuu. Maneesisääntöjen osaamisesta ja noudattamisesta hyötyy koko ryhmä ja opettaja. 

Mä olen ihan varma siitä, että joku (johon kalikka saattoi kalahtaa?) ajattelee, että "ota itte se yksityistuntisi, niin saat maneesisääntöillä ihan keskenäs". Korostan ihan vilpittömästi sitä, että tunnin sujuvuus moninkertaistuu, kun kaikki toimivat samoilla säännöillä. Ehditään enemmän tunnin aikana, saadaan tehokkaampaa opetusta ja kun pitkässä juoksussa laitetaan rinnakkain kaaostuntilaiset ja sujuvat tuntilaiset, niin arvaa kumpien ratsastustaidoissa se näkyy? Lisäksi tallia vaihtaessasi et saa muiden vihoja heti kättelyyn päällesi sooloilemalla miten sattuu. 

Toivoisin, että jokainen tämän postauksen lukija uudenvuoden lupauksena miettii hetken kohdallaan, kuinka maneesisäännöt ovat hallussa ja voisiko niiden eteen mahdollisesti tehdä jotain.