Miten niin ei? Koska se on tuultakin nopeampi väkkärä, joka ei pysy hetkeäkään aloillaan. Tutkii ja koluaa kaikki paikat, makaa kuralätäkössä kun silmä välttää ja lopuksi karkaa vielä metsäänkin.
Tai niin minä luulin. Tosiasiassa mukelo oli mukana kaikessa mitä tein, jos ei muuten niin kyselemällä. Varsinkin karsinoiden siivous oli mielenkiintoista ja me kerettiin siinä käymään läpi suurinpiirtein koko hevosen ruuansulatusjärjestelmä ja sen muodostuminen lannaksi. Kyselyikä rules!
No, ainakaan ratsastamisesta ei tule mitään. Jos pyörin hetken kentällä ja toivon, ettei tuo häviä mihinkään tai hajota itseään/paikkoja. Todellisuudessa muksu katseli silmät pyöreänä mun ratsastusta. Kun laukkasin, se huusi että "minäkin haluan laukata", tuli selkään ja laukkasi. Käytiin pieni maastolenkki niin, että muksu istui mun edessä (oltiin ilman satulaa liikenteessä).
Ihan uskomatonta! Tässä on niin mun paras tallikaveri! Pystyin tekemään kaikki mitä olin suunnitellutkin ja ilman ongelmia. Ja tää olisi viihtynyt tallilla vielä vaikka kuinka pitkään.
Kelihän oli todella jouluinen, niinkuin kuvista huomaa. Sitä oikein kaipasi niitä lapsuuden ja nuoruuden jouluja, kun aamulla topattiin itsensä siihen malliin, että pärjää puolentoistatunnin joulumaaston, mutta silti varpaat ja sormet paleli loppumatkasta. Tallilta lähtiessä topattiin hoitsua loimilla ja lämppäreillä (asui ulkokarsinassa) sekä kannettiin kuumaa vettä vesisaaviin. Pakkanen pyöri kolmenkympin tienoilla ja tallintekijän piti muistaa pitää hanskat kädessä ulkokarsinan salpoja avatessaan, nimittäin muuten käsi jäätyi kiinni kahvaan (tämäkin kokeiltiin...).
Ja nyt tämä:
Ei ihme, ettei ole vielä saanut joulufiiliksestä kiinni kunnolla. Ehkä se vielä tästä kun alkaa väsäämään laatikoita ja kinkkua paistelemaan. Toivottelen vielä huomenna hyvät joulut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti