Viikonloppu itsessään meni oikeinkin hyvin, huolimatta pienestä kiusasta, jota MS päivien aikana teki. Ilmeisesti kova stressi oli aikaansaanut pientä lievää oirekorostumaa, nimittäin juomahaluni (vrt ruokahalu) olin menettänyt jo aikaisemmin, mutta viikonlopun aikana pureksin myös ruuakseni pahvia. Tai siltä se ainakin maistui. Eli ei miltään. Myös aamupala- ja lounasmatkat päärakennukselle sai puuskuttamaan siihen malliin, kuin maratonin olisi juossut. Kaivoin pitkästä aikaa varmuuden vuoksi fatiikkilääkkeet esiin ja nappailin niitä tarpeen mukaan.
Perjantaina VR:n aikataulut aiheuttivat sen, että myöhästyttiin Kirsin kanssa meidän omilta ratsitunneilta. Jäätiin kuin kanat orrelle seurailemaan muiden lopputuntia.
Lauantaina pääsinkin sitten ratsastamaan kaksi tuntia peräkkäin. MS-elämäni ensimmäistä kertaa! Uhosin etukäteen jaksavani, mutta todellisuudesta ei sitten tiennytkään. Pelasin kuitenkin varman päälle ja otin vähän extrataukoja molempien tuntien aikana. Sain onneksi vaikuttaa hevosvalintaan ja valitsin jo ennestään tutun Fagon, koska sen sopivuus mulle on erittäin hyvä. Se hevonen ei lisähaasta mua yhtään enempää kuin sen mitä ratsastus tekee.
Ja Fago oli taas huippu! Ensimmäisen tunnin aikana se näytti ajoittain oikeinkin hyviä pätkiä, toisen tunnin aikana en jaksanut pyytää ihan samaa enää. Takaraivossa naputti jatkuvasti, ettei tää hevonen tarvitsisi kuin vähän fiksausta ja herkistämistä omille avuilleni, niin se olisi oikeasti ihan bueno.
Ravi sillä on mulle haastava, mutta laukka taas on oikein passeli; melko pieni, mutta hyvin kokoamiskykyinen. Pääsin ensimmäistä kertaa MS-ratsieni aikana säätelemään laukkaa kootumpaan suuntaan ja olin siitä ihan kekseissäni. Tokikaan me ei hirveästi laukattu noiden tuntien aikana ja ne oli enemmänkin sellaisia lyhyitä pätkiä, koska kyseessä oli kuitenkin opetustilanne, mutta olin lyhyestäkin pätkästä erittäin tyytyväinen!
Fago taitaa olla kokenut kehäkettu, joten kovinkaan paljon sosiaalisuutta en siitä ole löytänyt. Lähinnä "senkun pyörit siinä ja teet mitä teet, mä syön sillä aikaa" -suhtautumista. Ennen ratsastusta ja ratsastuksen jälkeen sillä on sama muuttumaton perusilme. Ratsastuksen aikana se ilme paikoitellen muuttuu (näiden tuntien aikana se osoitti pientä epäilevää kiinnostusta maneesissa häsäävien lintujen suhteen, ohjaajan puomin kantamisesta ilmeisesti hevoselle epätyypilliseen paikkaan, ja yhden protestipukinkin pyöräytti mulle), mutta muuten sillä oli sama moodi päällä tallissa ja tunnilla. Teki kiltisti kaiken mitä pyysi, mutta semmoinen neutraalius oli päällimmäisenä.
Tunnustan, että mielessä kävi, mitä yksäriomistus tälle hevoselle tekisi ja kuka se yksäriomistaja voisi olla, mutta työnsin nämä ajatukset pois mielestäni hyvin pian. Ajatuksella on kuitenkin kiva leikitellä. Varsinkin kun tulevaisuuden suunta on toistaiseksi avoin ja tarvitsisin itselleni hevosen sekä omaan käyttöön että asiakaskäyttöön.
Lauantaina esiteltiin myös lopputyöt ja käytiin illalla porukalla hohtokeilaamassa. Oli sairaan siistiä niinkuin hyvässä porukassa yleensäkin. Olen keilannut kerran aikaisemmin ja silloin satuin voittamaan oman porukkani, joten kelailin että mistäköhän tämä tulee, koska en koe olevani oikein missään erityisen hyvä. Tiesin kyllä, että mun enot on aikanaan olleet kovia keilaamaan ja palkintojakin saatu useita, samoin muistan monesti lapsena leikkineeni urheilutalolla sillä aikaa kun mutsi oli keilaamassa. Kuulin kuitenkin eilen, että myös mun isosetä on ollut kova keilaamaan. On voittanut oikein näkövammaisten maailmanmestaruuden Jenkeissä pelatuissa kilpailuissa. Joten sen täytyy ollla geeneissä :D Illan keilailut menivät nimittäin ajoittaisia huteja lukuunottamatta melko mallikkaasti nekin ja mietinkin jo pitäisikö vaihtaa kokonaan nämä heppahommat keilaamiseen :D Mun voitto-tappiosuhde on nimittäin nyt puhtaat 2 - 0. Vaikkakin tällä kertaa keilasin kovassa vammaisten sarjassa ja olin näistä vammaisista tervein. Ehkä mä alan tosissani treenaamaan keilausta ja musta tulee ihan kunnon parakeilaaja? *niks*
Sunnuntaina edessä oli vielä loppukokeet. Sekä käytännön koe, joka sisälsi viittomia, että kirjallinen koe. Kirjalliset ovat vielä tarkastettavana, mutta käytännön koe meni kuulemma "kirkkaasti läpi". Ja koska lopputyöstä ei tullut sanomista ja kaikki koulutukseen liittyvät tehtävät on tehty ja hyväksytty, niin aikalailla odottelen tässä kirjallista todistusta siitä, että meikästä tuli vammaisratsastuksen ohjaaja. Viralliset juhlat vasta kuitenkin sitten kun todistus tipahtaa postilaatikkoon!
Luminen Hingunniemi, kiitos ja kuitti. Se oli (todennäköisesti) siinä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti