Onneksi ratsireissusta ei sitten tullutkaan niin tylsä, kuin mitä ennusmerkit antoivat ymmärtää. Herra Suokkipappa jaksaa pitää hyvällä tuulella. Ensitöikseen se muistutti, millainen on hyvä vammaisratsastajan hevonen. Se kertoi jo ennen tiessä olevaa kurvia, että siellä kurvin takana tapahtuu jotain mitä itse en vielä nähnyt enkä kuullut, joten sain hyvin aikaa varautua vastaanottamaan mahdollisen yllätyksen (loppupeleissä siellä vain mies hiekoitti postilaatikon edustaansa). Sen jälkeen lauma omassa pihassaan vapaana olevia koiria oli sitä mieltä, että tuollainen jättiläisrakki ei meidän pihaan tule - eikä muuten kävele edes meidän tietä pitkin. HH sen verran lotkautti korvaansa, että katsoi mitä nuo karvapallot ulisevat, mutta siinä kaikki. Sen jälkeen lintu lähti puskasta kuin ammus tykin suusta, jolloin pappa inansa säpsähti paikallaan ja pysähtyi katsomaan mikä hitto se oli. Sitten taas jatkettiin ilman sen ihmeempiä.
Jäin oikeasti siinä selässä miettimään taas kerran sitä, kuinka tärkeä rohkea ja hyvin koulutettu hevonen vammaisratsastajalle on! Tuossa oli kolme tilannetta, joissa hevonen olisi hyvin voinut valita häipymisen paikalta mahdollisimman liukkaasti. Mutta kun se ei käy. Se vaan ei käy, vaikka hevonen kuinka onkin pakoeläin. Jos sitä siis aiotaan käyttää vammais- ja erityisryhmien ratsastuksessa. Vaikka läsnä on aina se (toivottavasti kuitenkin pienen pieni) mahdollisuus, että jotain tapahtuu, niin kuitenkin täytyy olla luottamus siihen hevoseen, että ne tilanteet saavat todellakin olla hyvin vakavia, joissa hevonen reagoi ei-halutulla tavalla.
Haluan itselleni asiakaskäyttöön juuri tälläisiä papparaisen kaltaisia hevosia. Se ansaitsi itselleen ylimääräiset rapsutukset siinä lenkin lomassa <3 Harmi, että ikä tulee pian silläkin hevosella vastaan. Muussa tapauksessa yrittäisin taatusti neuvotella omistajan kanssa liisausmahdollisuudesta. Ja iästä puheenollen, HH on kyllä todella hyvässä fyysisessä kunnossa ikäänsä nähden. Takapolvien ajoittaista hakautumista sillä on, mutta muuten hepovanhus on yllättävän vetreä! Ei kauheesti paikat jumittele tai vaikuta ratsastamiseen (kuten esimerkiksi eräällä toisella rakkaalla vanhushepalla).
Suokin kanssa on kiva sekin, että se tarvittaessa ravaa käyntivauhtiansa hitaammin. Vähän kuin länkkärin jog - olettaisin. Tänään siitä oli hurjasti apua jäisellä tiellä etsiessä sen verran sulampia kohtia, että pystyi varovasti ravailemaan pikkupätkiä. Yllättäen eteen avautui myös hiekkatiellä muutama hienosti puiden säältä suojaama pätkä, jossa päästiin etenemään jopa laukassa. Yleensä annan hevosen laukata aika vapaasti ja suht reippaaseen tahtiin, mutta tällä kertaa pelasin varman päälle ja halusin, että se laukkaa mahdollisimman hidasta ja hillittyä laukkaa. Eikä papalla ollut mitään vaikeuksia suoriutua pyynnöstä.
Takaisintulomatkalla sössin vielä sen verran puhelimen kanssa, että laitoin sen nätisti taskuun ohi siitä taskusta ja se tietenkin putosi. Pakkohan mun oli laskeutua se nostamaan, mutta enhän mä enää takaisin päässyt selkään, kun olin ilman satulaa liikenteessä. Kävelin siis omilla jaloillani viimeiset pari kilsaa tallille.
Vaikka lähdin kotoa liikkeelle vähän sillä mielellä, että olis pitänyt perua koko tämän päiväinen tallikeikka, niin loppuviimeksi olin kuitenkin huomattavan paljon paremmalla tuulella tallilta lähtiessäni kuin sinne tullessani.
Alla vielä joulufiilistelyä rohkeasti ja heittäytyen ulos omalta epämukavuusalueeltaan. Rispektit tälle hollantilaiselle, joka tulee Suomeen ja laulaa suomeksi. Mitä sen väliä, vaikka "aallot" kääntyvät välillä "aivoiksi".
Raskasta joulua, Floor Jansen / Oi jouluyö
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti