Tuulee tuulee

  Heippa ihanat! Anteeksi blogihiljaisuus. Tässä on ollut kaikenlaista pohdittavaa ja pähkäiltävää, eikä resurssit ole riittäneet bloggaamaan. Kaikessa yksinkertaisuudessaan on viimeaikoina pään täyttänyt ajatus siitä, tavoitellako omaa unelmaansa vai tyytyäkö johonkin paljon vähempään. Sisälläni olen tiennyt vastauksen pitkään, mutta pääkoppa ei ehtinyt ihan sydämen tahtiin.

  Nyt tuulet ovat kuitenkin puhaltaneet ja tempaisseet minut mukaansa kohti jotain muuta.

  Kaipaan asiakkaita. Kaipaan ihmiskontakteja. Kaipaan tekemään sitä, johon minulla on koulutus. Ja onneksi tämä on ymmärretty toisessakin suunnassa. Ei enää jättiläisenkokoista shireä, ei arvaamatonta puskapollea - niiden kanssa ei tule pitkiin pitkiin aikoihin olemaan mahdollista tehdä asiakastyötä. Mun täytyy jatkaa eteenpäin etsimään sitä, mikä itselleni on paras väylä tehdä sitä mitä haluan. Jotain isompaa, jotain enemmän, jotain omaa paloa vastaavaa.

  Takaisin lähtöruutuun siis. Sitä oli hyvä sulatella auringonpaisteessa suokkipapparaisen kanssa. Voi kuinka mä olen kaivannut viime viikkoina HH:ta!! Vammaisratsujen aatelia, jonka selässä voi laittaa halutessaan aivot narikkaan ja vain olla. Sitä auringonpaistetta himmentää tosin se fakta, että HH elää elämänsä viimeisiä hetkiä. Kohta se pääsee vihreämmille niityille laukkailemaan satojen muiden rakkaiden hevosten sekaan. Pappa on muuten erittäin pirtsakka, mutta sen hampaat ovat täysin lopussa. Mikäli joku ei hyvin nopeasti lanseeraa hevosten tekareita markkinoille, ei vanhukselle ole muuta vaihtoehtoa.

  Olen kuitenkin äärettömän iloinen siitä, että HH on kuulunut elämääni nämä viimeiset vuotensa. Ilman sitä en olisi läheskään tässä kunnossa kuin tällä hetkellä olen. Ainakin tasapaino olisi hurjasti huonompi. HH on myös antanut lukemattomia kokemuksia siitä, millainen on turvallinen erityisryhmien ratsu. Sen selässä tuntee olonsa turvalliseksi ja voi keskittyä vain nauttimaan.

  Näiden vajaan kahden vuoden aikana, jotka hevonen on elämääni jälleen kuulunut, ei vaara- tai  läheltä piti -tilanteita ole ollut ainuttakaan. No, jos tarkkoja ollaan niin yksi, joka johtui täysin omasta tyhmyydestäni, mutta jonka hevonen sitten pelasti. Kaksi vuotta ja saldo puhdas nolla!! Jos vertaan yhdistelmään shire-puskis, ehti kahden kuukauden aikana olla useampia vaara- ja läheltä piti -tilanteita. Se nostaa nimenomaan hevosen kouluttamisen tärkeyden esiin. Ei riitä että se toimii maasta, sen pitää toimia myös ratsailla ja ajaessa. Sen osaamistason tulee olla riittävä ja pään tarpeeksi vakaa.

  Viime viikkoina päähän on tunkenut väkisin myös ajatus siitä, uskallanko lähteä investoimaan omaan hevoseen, joka lätkäisisi kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Tiedättehän kuinka se menee; yhtä seuraa aina toinen. Ja toista kolmas. Jne. Kohta mulla on lauma vammaisratsastukseen sopivia hevosia ja poneja, mutta niiden sijoittaminen onkin sitten seuraava ongelma :D

  Avaan tänään LIVE-videon Facebookissa työprofiilissani klo 17! Jos olet silloin paikalla, niin tuuhan juttelemaan mun kanssa! Toivoisin, että pysytään hevosissa ja ratsastuksessa. Niihin liittyen voit kysyä ja kommentoida ihan mitä haluat.