perjantai 24. helmikuuta 2017

Ihmiskokeita

  Kiireinen viikko on taas taputeltu. Erityisen kiireisen siitä teki kahtena päivänä ollut (mielenterveystyön) kokemusasiantuntijakoulutus. Ehdin kuitenkin tallilla hevosten kanssa suorittaa pieniä asiakaspistokokeita eli suomeksi sanottuna ihmiskokeita. Erityisesti tuo Puskiksen suhtautuminen uusiin ihmisiin MINUN seurassani, on välillä saanut aikaan pieniä epäilyksen poikasia. Puskis kuitenkin hoiti pistoissa niinsanotusti homman kotiin, mutta tässä tutkimuksen faasissa ei tuotetta vielä lasketa markkinoille ;) Ihmiskokeet jatkuvat.


  Puskis on kyllä tsempannut ihan huimasti. Meillä ei vielä kertaakaan ole ollut niin rauhallista lenkkiä kuin tänään. Vaikka mulla oli Shiren ratsutuksen vuoksi kiire aikataulu Puskiksen kanssa, niin ehdittiin kuitenkin vetämään reipastempoinen ajolenkki pitkin tyhjiä metsäteitä. Reipas, mutta rauhallisessa mielentilassa.

  Ratsastaessa haluan Puskiksen pysyvän tällä hetkellä tietyllä tapaa "hitaana", joten ajolenkeillä vastaavasti haluan että se irroittelee. Nimittäin liikettään. En halua jumittaa sitä, joten liikkuminen pysyy sopivassa tasapainossa, kun antaa välillä hevosen venyttää kunnolla askeltaan (vaikka se tässä tapauksessa tarkoittaa myös rutkasti lisää tempoa).


  Shire kävi ensimmäistä kertaa ratsutuksessa. Ja maneesissa. Ja näki itsensä peileistä :D Melkein arvasinkin, ettei se saa mitään kohtausta. Hieman hämmentynyt hevonen alkuun, mutta ei tee asiasta sen suurempaa numeroa kuin tarvitsee. Täysin samat havainnot ratsuttaja teki kuin itsekin olin tehnyt. Erona vain se, että nyt näin vihdoinkin itse maasta shiren liikkuvan ratsastaja selässään.

   Olen vahvasti ulkopuolisen ratsuttajan kannalla! Itse olen aina ollut siinä tilanteessa, että ammattitaitoinen taustatuki on ollut kokoajan läsnä. Nyt sitä ei ole. Ja kieltämättä työskentelen kaikkein mieluiten valmiiden hevosten kanssa. Siksi jättäytyisin hyvin mielelläni ns. kakkoskuskin rooliin hoitamaan kotona tapahtuvan treenauksen, mutta isommat avaimet olisi jollain muulla kädessä. Ehkä jonain päivänä pystyn pakkaamaan hevosen autoon ja käymään sen kanssa yhdessä silmän alla (ja mulla on sitä varten muutama henkilö mielessä), mutta tällä hetkellä liian moni asia riippuu ja roikkuu. Omat voimavarat siinä samassa.

  Huomenna mä todellakin toivon jaksavani lähteä suokkipapparaiselle! En ole nähnyt sitä kahteen viikkoon, enkä myöskään siis saanut omaa fysioterapiaani suoritettua.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti