tiistai 7. helmikuuta 2017

Läheltä piti

  Meillä oli Puskiksen kanssa mukava maastoreissu maanantaina. Pääsin ensimmäisen kerran ottamaan jopa laukkaa sen kanssa parilla sopivalla suoralla peltopätkällä. Olen yhäkin sitä mieltä, että tässä on ihan kehityskelpoinen puskaratsu, mutta työtä se vaatii. Paljon. Se on ihan peruskiltti; ei pukittele, hypi pystyyn tai muuten kekkuloi älyttömiä. Menee rohkeasti puskan kuin puskan läpi. Tai yli. Tai ali. Mistä nyt ikinä tarvitseekaan. Mutta ei se mitään ratsastuksesta tajua. Kulkee kaikki askellajit, mutta siinä se.


  Maastoillessa haluan aina selvittää ratsun reagoinnin yllättäviin asioihin. Joskus niitä tulee reissulla eteen, toisinaan ei. Tällä kertaa tuli muutama pikku juttu, jotka vähän avasivat itselleni Puskiksen reagointia. Ensimmäinen oli metsään pakenevat jättirusakot (ne oli isoja - oikeasti! Metsästäjän unelma). Me molemmat nähtiin (ja kuultiin!) puiden läpi jonkin liikkuvan rivakasti tieltä metsään päin. Puskis pysähtyi katsomaan. Koska mitään ei tullut vastaan jatkettiin eteenpäin. Samalla nähtiin muutaman pomppivan rusakon takapuolen häviävän metsään. Okei, hyvä, se ei häipynyt paikalta. Yksi piste Puskikselle.

  Toinen tuli koirankävelyttäjän yllätyshyökkäyksenä kulman takaa. Mentiin juuri reipasta ravipätkää ja Puskis pelästyi yhtä paljon koiranulkoiluttajaa, kuin se meitä. Se löi jarrut pohjaan ja pysähtyi kuin seinään. Oli todella lähellä, ettei meikä jatkanut matkaa eteenpäin. Nuo noin äkkinäiset rytminmuutokset ei todellakaan ole mulle (erityisratsastajana) hyviä. Keho ei ehdi kunnolla mukaan ja nytkin keräilin itseni kaulalta. JOS Puskis olisi kääntynyt ympäri ja paennut paikalta, tai pysähtyessään loikannut sivulle, olisin jälleen kerran tutkinut maaperän koostumusta. Joten tästä reaktiosta mun täytyy taas antaa Puskikselle yksi piste. Saa pysähtyä katsomaan, mutta paikalta ei paeta. Eikä loikita sivusuunnassa. Olin juuri kyseisen pitkän pätkän alussa pohtinut pitäisikö laukata tämä suora, mutta jostain syystä jäin kuitenkin ravaamaan (vaikka normaalisti valitsen aina mielummin maastossakin laukan kuin ravin). Taisin jotenkin alitajuisesti haistaa, että jos nyt laukataan, niin alas tullaan taas kohta ;)  Laukassa on jo sen verran voimaa ja vauhtia takana, että äkkipysähdys laukasta olisi aivan varmasti suistanut mut selästä. Jos vertaan suokkipappa HH:seen, niin Puskis on paljon ketterämpi ja nopeammin reagoiva. Pysähdys oli niin paljon nopeampi ja voimallisempi, että HH:n kanssa sama tilanne ei olisi saanut aikaan yhtä pahaa horjahdusta itselleni. Tarkoittaa käytännössä omalta kannaltani sitä, että mun kannattaa huomioida nämä yllätysmomentit Puskiksen kanssa niin, että laukkapätkät on turvallisinta ottaa esimerkiksi noilla pelloilla tai muuten vastaavassa, hieman aukeammalla alueella, missä yllärit on nähtävissä etukäteen.



   Yhdessä pihassa poltettiin jotain. Puskis katsoi palavaa kasaa ja sitten jatkettiin matkaa. 1 piste.

   Kulman takaa tuli sauvakävelijöitä. Puskis kertoi jo etukäteen, että jotain on tulossa. 1 piste.

   Pieni väistöliike a.k.a. sivuloikka rumpuputken kohdalla. Miinus yksi! Ehkä ratsu oli vielä hieman jännittynyt koiranulkoiluttajasta. Jokatapauksessa, ei näin heppanen. Annetaan kuitenkin vielä tuo yksi miinuspiste anteeksi, koska muuten saldo on plussan puolella selkeästi.



  Mä olen vielä pollelle uusi ihminen, eikä sitä ole juurikaan muut käsitelleet kuin äiskä. Saati vieneet yksin lenkille! Olin ensimmäinen, joka vei sen pois omasta turvaympäristöstään ilman laumatovereita tai äiskää, ja Puskis on luonnostaan taipuvainen huolestumaan. Se tarvitsee vahvan johtajan. Vielä se ei uskalla luottaa siihen, että mulla on homma hanskassa.


  Aina uusiin maastoihin tutustuessa tulee jossain kohtaa eksyttyä reitiltä. Niin ilmeisesti tälläkin kertaa... Ensi kerralla uikkarit ja aurinkolasit mukaan!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti