Ihan lenkin lopuksi tuli vasta se spesiaali (sillä muita aktiviteetteja oltiin jo harjoitettu useampia kertoja viimeisten viikkojen aikana). Nimittäin kotitallin kentällä oli parisen viikkoa nököttänyt yksinäinen ristikko... Olin sitä koko sen pari viikkoa välillä vilkuillut varovasti toisella silmällä, mutta hylännyt sitten koko ajatuksen, koska olin aina ilman satulaa liikenteessä. Ja kun ei tuo hyppääminen oikein muutenkaan suju. Mutta nyt en voinut enää hillitä itseäni. Mun oli ihan pakko kokeilla pysynkö selässä ja toisaalta muistella, miltä se hyppääminen papan kanssa tuntuukaan vuosien jälkeen (pari kertaa hyppäsin sillä tunnilla silloin aikoinaan). Kyllähän mä tiedostin, että todennäköisesti maistelen hiekkaa ristikon jälkeen ;) Ja siihen olin siis täysin varautunut. Varsinkin kun papparainen innostui pikkuhypystä sen verran, että esitti muutaman köyrypompun esteen jälkeen. Mutta hevonen on tehnyt tehtävänsä!! En pudonnut! En edes meinannut. Siihen oli maailman ensteks parasta päättää tämä reilu puolivuotinen <3 Toi hevonen on ollut mulle niin aarre! Turvallinen, luotettava, ihana murunen, jonka kanssa on rauhassa omaan tahtiin saanut kokeilla asioita. Koskaan se ei sano vastaan, vaan tekee mukisematta mitä pyydetään. Tervehtii joka kerta hörisemällä kun menen sitä tarhasta hakemaan.
Toivon, että päästään vielä kesän jälkeen jatkamaan papparaisen kanssa, mutta jos ei päästä, niin nää on olleet parhaat 8kk sitten omien moottoriturpien. Oot HH niin raksu!!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti