tiistai 9. tammikuuta 2018

Viittomien huitomisen harjoittelua

  Yksi on aina joukosta puuttunut. Tai ehkä useampikin kun alkaa tarkemmin miettimään, mutta mennään nyt yksi kerrallaan kuitenkin. Huonokuuloinen tai jopa kuuro, viittomia käyttävä ratsastaja. Kertaakaan tämän joulukuussa v.2014 alkaneen taipaleeni aikani ei vastaan ole tullut kuulovammaista ratsastajaa.

(EDIT: Hupskeikkaa, kun tarkemmin alkoi miettimään niin yksi lapsi kävi kerran, mutta hänelläkin oli perheenjäsen mukana viittomassa, eikä näinollen meille aiheutunut mitään ekstraa tästä)

  Itse kuitenkin (vielä pienillä menneisyyden perfektionismin höyryillä) haluaisin, että mulla olisi edes auttava perusosaaminen hallussa vammasta kuin vammasta, joten jouduin vähän metsästämällä metsästämään itselleni viittomia käyttävää ratsastajaa. Mutta löytyihän sellainen! Ja hyvä harjoituskappale löytyikin ;)

  En osaa viittoa. En edes tukiviittomia. Tämä on aivan uusi osa-alue meikälle. Ja tunnustan olevani täysin pihalla! Onneksi sentään koulutuksessa tuli käytyä sormiaakkoset ja joitain hevos/ratsastustermejä, mutta muuten olen täysin Shellin kulmapöydässä kahvilla.



  Voisi kai sanoa, että luonteeltani olen hitaasti lämpiävä. Mulle on helpompaa jättäytyä ensin hieman syrjään seurailemaan, kuin hypätä päätä pahkaa uuteen tilanteeseen. Tutkiskelen ja tarkkailen ensin, tartun tiukalla otteella vasta sitten. Tutkiskeluksi ja tarkkailuksi tämäkin meni, mutta hieman vähemmän kuin oletin. Sillä kun yksin olet tilanteessa, niin se on pakko vain tunnustella vähän enemmän. Olisin mielelläni turvautunut tulkkiin, mutta jossain vaiheessa oli vain pakko yrittää hieman hypätä sieltä omalta mukavuusalueelta pois.

  Suurimpana oivalluksena koin ehkä sen, ettei kaiken tarvitse olla niin justiinsa. Ei mun tarvitse tietää täysin eksakteja viittomia (joita ei ratsastustermistössä vakiintuneena olekaan olemassa), vaan ratsastaja ymmärsi hyvin pitkälle mun epämääräisen sinnepäin huitomisenikin. Voi mallittaa maasta, voi piirtää, käyttää vaikka kuviakin, mutta ainakin tälläisen kokeneen ratsastajan ollessa kyseessä riitti monesti se pelkkä eleillä kertominen (tai sen yrittäminen). Törmäsin tässä jälleen kerran siihen omaan vaativuuteeni, josta saan antaa melkoisen paljon taas periksi. Ja hyvä niin.

  Oma ajatus alunperin tässä projektissa oli se, että pystyisin jonkin verran toimimaan myös ilman tulkin läsnäoloa. Tulkki ei välttämättä ole ollenkaan hevosihminen eikä tiedä näin ollen ratsatustermistöä, joten olisi itsellenikin helpompaa, jos pystyisin olemaan hieman aktiivisempi myös tällä saralla.

  Sain aika hyvän briiffauksen aiheesta ja otan mielelläni lisäoppia vastaan nyt ja tulevaisuudessa. Tilasin valkotaulun itselleni ja juuri puhelin pukkasi ilmoitusta, että se olisi postista noudettavissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti