Meillä 3-v. kuopuskin tietää, että äiskän pitäisi välttää infektioita. Tai siis lapsentasoisesti hän ilmaisee sen näin: "Meille ei saa tulla pöpöjä, koska sitten äiti ei osaa enää kävellä. Mutta se voi sitten kontata." (Niinpä, miksi me aikuiset tehdään asioista niin monimutkaisia?) No, tosiasiassa viiteen vuoteen ei mikään infektio ole saanut mulle nelivetoa päälle, mutta sitäkin mahdollisuutta voi välillä hyväksikäyttää ohimennen, kun kuopus ei suostu menemään käsipesulle tarhapäivän jälkeen.
Fakta kuitenkin on, että MS-tautia(kin) sairastavien olisi hyvä pyrkiä välttämään infektioita (helpommin sanottu kuin tehty!), koska infektio voi laukaista myös pahenemisvaiheen. Lisäksi immuunivasteeseen vaikuttava lääkitys heikentää vastustuskykyä entisestään. Oikeastaan myös siksi tämä hevosten kanssa toimiminen on todella hyvä tulevaisuuden ammatti. Harvemmin hevoset tartuttaa meikäläiseen mitään kausiflunssia ja viceversa. Ihmiset eivät yleensä tule tallille ratsastamaan kuumeessa ja huonovointisina, joten sitäkin kautta mahdollisuus saada infektio on selvästi pienempi, kuin esimerkiksi sisätyötä tekevällä asiakaspalvelijalla. Tai henkilökohtaisella avustajalla. Tai sairaanhoitajalla. Mä luotan aikuisiin ihmisiin sen verran, että he osaavat olla yskimättä ja räkimättä päin sekä huolehtia käsihygieniastaan, joten en jää neljän seinän sisälle flunssa-aikoina. MS-diagnoosin jälkeen olen vuosittainut ottanut influenssarokotteen ja rokotuttanut myös perheeni. Lisäksi tankkaan D-vitamiinia isoilla annoksilla läpi vuoden. Se riittää mihin riittää ja se tulee mikä tulee.
Se siitä. Tilasin eilen itselleni tälläiset vekottimet:
Suomenkielistä nimeä en tiedä, mutta englanniksi Elastic Rein Inserts. Vajaa 30e postikuluineen Briteistä. Yksi heppatuttu kommentoi osuvasti Facebookissa, että "aloittelijoille ja tumpeloille". Jep,sehän minä. Uudestaan aloittelija, ikuinen tumpelo. Oikeastaan ei ollut kovin vaikea myöntää, että tarvitsen ratsastuksen apuvälineitä. Ehkä siksi, että olen hyväksynyt itselleni joskus mahdollisesti tulevat liikkumisen apuvälineet jo etukäteen. Moni taistelee sen kanssa; pitkitetään apuvälineiden käyttöönottoa (tarpeettomasti), koska ei vaan haluta asiaa myöntää ja hyväksyä.
Tarvitsen myös ohjat näiden kaveriksi. Löysin Ausseista megamakeet violetit ohjat, joihin olis itse voinut askarrella martingaalistoppareista nappulat,
mutta eihän ne Suomeen toimittaneet. Tarvitsen nimittäin myös lisää jeesiä käteen. Mun nyrkki ei pysy kiinni (ei jaksa puristaa), joten ohjakaan ei pysy kädessä. Toisaalta mitä väliä sillä on, kun ei kuitenkaan tunne mitä siellä toisessa päässä tapahtuu ;) Mutta maneesissa on aivan älyttömän tylsät maisemat eikä niitä jaksa katsella tunnista toiseen. Samoja laitoja. Joten pitääkseen edes jonkinlaista mielenkiintoa yllä, on suotavaa välillä edes kokeilla jotain ratsastukseen viittaavaa toimintaa. Ratsastusta siitä ei varmasti koskaan saa (ikuinen pessimisti), mutta jos edes sinnepäin niin se kelpaa mulle. Mutta selväksi tässä on käynyt, että tarvitsee lähteä liikkeelle taas kerran ihan sieltä pohjalta. Opetella uudestaan alusti asti, uusien lähtökohtien vuoksi.
Lonkan ojentajat jäkittää pahasti, joten ratsastan (liian) lyhyillä jalustimilla, joka vaikuttaa omasta mielestäni huonontavasti hevoseen vaikuttamiseen ja sen ympärille pääsemiseen (vaikka väliäkö sillä kun ei kuitenkaan tunne sitä täysin). Samaan sarjaan kuuluu lievä tasapainovaikeus ja keskivartaloon rajuimmin iskevä lihasväsymys. Varmaankin tästä syystä puristan polvella ja reidellä itseni satulaan. Alapohje ei jaksa samaan malliin kuin ennen (ikänsä liimakavioita puskeneena niitä on harjoitettu, heh), joten yritän suorastaan kaivertaa kantapääni ulos hevosen kyljestä toiselle puolelle. Lisäksi alapohje on juurikin tuon puskemisen takia ollut aina levoton. Kädet väsyy yläselästä lähtien sormiin asti ja mikä ilkeintä, niissä ei enää tunnu olevan itsenäisesti liikkuvia osia. Koko käsi on yhtä ja samaa rautakankea olkapäästä sormiin. Kun sormi liikkuu, liikkuu koko käsi ja toisinpäin. Enkä mä jaksa kannatella kättä, vaan haen sille tukea hevosesta.
Kun yhdistetään noi ja lisätään vielä vasemman puolen selvemmät tuntopuutokset ja -häiriöt sekä yleinen heikkous, niin onko tässä hei oikeasti mitään järkeä? En jaksaisi aloittaa tätä samaa juttua uudestaan. Suurin lukko tässä on kuitenkin psyyke. Uskon, että pystyn selättämään nuo fyysiset ongelmat kyllä ja löytämään sen tavan, jolla ratsastaa itselle sopivammalla tavalla, mutta psyykkisesti olen luovuttanut jo vuosia sitten. Siksi tää homma on niin lukossa. Vaikka välillä yritän uskotella itselleni, että kyllä tää tästä, niin kaikkein syvimmällä on kuitenkin vahva tunne siitä, ettei tää onnistu. Eli valehtelen itselleni ja samalla tiedän totuuden sisälläni. Ja siksi mä kai oikein en haluaisikaan ratsastaa. Ratsastaa, isolla ärrällä. Mä tykkään kyllä maastoilla omaksi ilokseni kivan hevosen kanssa (ja tähän on ilmeisesti avautumassa mahdollisuuskin! Olen sunnuntaina menossa tutustumiskäynnille. Hevosen tunnen ennestään ja se on mahtava, mutta tsekkaan vielä puitteet) ja myös vähän hömpötellä kentällä/maneesissa menemään ilman ylimääräisiä silmiä, yhä omaksi ilokseni. Se riittäisi. Saisi ratsastaa ilman paineita ja vaatimuksia. Mä haluan ratsastaa, mutta en Ratsastaa. (Tai ehkä salaa haluaisin myös Ratsastaa, mutta mun psyyke ei ole tarpeeksi vahva siihen.)
Mun pitäisi jotenkin oppia ulkoistamaan itseni itsestäni. Muita mä tsemppaan kyllä viimeiseen asti ja pyrin kaikin tavoin löytämään keinoja toteuttaa, mutta miksen pysty tekemään sitä itseni kanssa? Pitäisi sairastua jakautuneeseen persoonallisuuteen, jotta voisin ottaa itseni erilleen itsestäni ja tsempata itse sitä toista itseäni. (Käytän paljon mustaa huumoria, älkää loukkaantuko!). Olen myös taipuvainen syysmasennukseen, ja kieltämättä silläkin voi olla pieni osa tässä ratsastusasiassa. Varmaan onkin, koska nyt kun katson taaksepäin vaikka tätä blogia, on viimeaikaiset bloggaukset olleet enemmän negatiivisia kuin positiivisia.
Joten täytynee lopettaa positiivisuuteen: Katsokaa pararatsastajia. Siellä on ihmisiä, joilla ei ole esmes käsiä tai jalkoja, ja ne ratsastaa silti. Ne kilpailee! Ja minä muka neliraajaisena en pysty ratsastamaan? Niin että mietippäs Heidi sitä pienessä päässäsi hetken aikaa.
Positiivisuus on kuulemma asenne. Mulla on siis hommia tehtävänä.
Minua on aina häirinnyt se, että ratsastajan pitäisi Suorittaa kaikenlaista isolla S:llä, opetella kilpailusääntöjä, kilpailla ja kerätä merkkejä. Minusta kaikkein antoisinta on aina yhdessä tekeminen ja kommunikointi hevosen kanssa. Ymmärrän, että nuori, joka vielä etsii itseään ja paikkaansa tässä maailmassa, haluaa tietää, miten sijoittuu suhteessa muihin. Aikuinen tietää jo, missä on hyvä ja missä ei ja jos itselle tuottaa iloa touhuta hevosen kanssa, niin mitä pahaa siinä on? Tumpelolla en kyllä tarkoittanut sinua vaan mietin lähinnä kovakätistä hevosen kohtelua. Sain aikoinaan kuulla eräiltä tahoilta melkoisen kovaäänisiä huomautuksia siitä, miten kaiken maailman tätiratsastajat, jotka eivät mitään osaa, tunkevat itsensä tallille ja ovat siellä vain toisten tiellä. Kerran näin, kun hän, joka aina kovaäänisesti tätä asiaa pohti, laskeutui pihalla satulasta, jätti ohjat hevosen kaulalle, sanoi hevoselle, että "pysy siinä" ja lähti tallin. Kun hevonen yritti tulla perässä talliin, sitä vedettiin raipalla päähän. Siis todellakin raipalla päähän eikä ollut mikään ihan pikku näpäys!! Aivan kuin hevosen pitäisi olla kuin koira ja vielä ymmärtää ihmisen puhe - ei kai kovin moni jättäisi hevosta irralleen kuolaimet suussa pihalle käydäkseen välillä tallissa niin, että hevonen olisi oppinut, että pitää seistä paikallaan. Silloin mietin, että olin sitten kuinka tumpelo ratsastaja tahansa, niin hevosta osaan kohdella paremmin. Kun huomaa olevansa jossain asiassa parempi, itsetunto kohenee kummasti ja on paljon helpompi jättää ilkeät kommentit omaan arvoonsa. Ja harvoin kukaan on täydellinen, yksi vain on parempi yhdessä asiassa ja toinen toisessa. Että tällainen on historia kommenttini takana ja kovakätisille voisi minusta hyvinkin antaa pehmeämmin vaikuttavat varusteet. Ja sellaiset kuvassa näin.
VastaaPoistaMusta tuo "aloittelija ja tumpelo" oli erittäin hauska ja huvittava kommentti! :) Ainakin tässä yhteydessä. En ottanut henkilökohtaisesti missään nimessä. Tiedät, että tykkään ironiasta ja mustasta huumorista, ja toi oli parasta mitä siihen kohtaan pystyi sanomaan :D
VastaaPoista