sunnuntai 28. helmikuuta 2016

Pikkuhiljaa iskussa taas

  Onhan se tietenkin järkyttävän syvältä, että näillä korteilla sitä on nyt pakko pelata. Viime tiistainen lämpöhalvaus-tkd-treeni teki siinä määrin tehtävänsä, että loppuviikko meni enemmän tai vähemmän siitä toipuessa. Keskiviikkoaamuna olin vielä vahvasti sitä mieltä, etten lähde edes ratsitunnille, mutta Kirsin kanssa keksitty kuningasidea (hyppääminen) veti vastustamattomasti puoleensa, ja menin sitten kuitenkin. Eikä se todellakaan ollut mikään maailman fiksuin veto... Noiden kahden yhdistelmä maksoi sitten lopun keskiviikon, torstain ja perjantain. Lauantai ja sunnuntaikin vielä puolilla valoilla.

  Ensi viikon aikana aion hakea uuden nousuvaihteen päälle. Maanantaina rymyän puskissa HH:n kanssa, tiistaina menen kirurgian polille pisteltäväksi, mutta tkd-reenit varmaankin jäävät toimenpiteen vuoksi väliin, keskiviikkona ratsitunnille mikäli se on toimenpiteen jälkeen mahdollista, torstain ja perjantain maastoilen rauhallisesti papan kanssa ja vetäisen ainakin jonkinnäköiset tkd-reenit, la & su on omistettu ihan kokonaisuudessaan mun pojille. Sitten on talvilomat taas tältä vuodelta nautiskeltu ja nousukiito hankittu (toivottavasti!).

  Tässä vielä muutama kuva heppakerholaisten kanssa askartelusta. Kuvissa kengät on vedetty pohjiin ja pintaan, koristelu uupuu. Kiitos ideasta Sanna!





 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hae tästä blogista

Suositut tekstit