En kuitenkaan ihan toimettomana ole sohvalla maannut. Olen väkertänyt Hevosen Voima Ry:n toimintasuunnitelmaa ja muutamaa asiaa sorkkinut lopputyönkin osalta. Tosin mitään kauhean mainittavaa en ole saanut aikaiseksi, on aivot sen verran puurona vieläkin.
Lauantaina heppakerholaisten kanssa sukellettiin vähän Working Equitationin maailmaan. Jostain syystä se kiinnostaa mua kovasti, ja olen sitä mieltä, että sieltä saisi siirrettyä paljon hyödyllistä ja kiinnostavaa myös erityisratsastajien pariin. Ennenkaikkea hauskaa ja mukavaa tekemistä. Ettei jokainen tunti ole sitä samaa puuduttavaa sileällä uran kiertämistä (vähän kärjistetty ilmaus tosin. Itse ainakin tykkään käyttää paljon erilaista ärsykemateriaalia juurikin tuon puuduttavuuden eliminoimiseksi).
Hetken mielijohteesta rakensin radan käytettävissä olevista perusmateriaaleista, joten mitään kikkailuja tai hienouksia en mukaan saanut. Rakensin ensimmäistä kertaa myös puomilabyrintin, joka isotöisenä (?) on jäänyt yleensä rakentamatta. Samoin tähti/lumihiutale/fan tai miksikä ikinä sitä nyt nimitetäänkään, pääsi rakenteluun. Lisäksi oli pujottelutehtäviä (tiukkoja ja toisaalta myös haastavia reitin hahmottamisen kannalta), ravikahdeksikkoa ja pysähdys-peruutuksia.
Me otettiin tehtävät talutusharjoituksen kannalta. Eli taluteltiin poneja maasta tehtävien läpi. Supertreeni, jonka jälkeen varmaankin kaikilla tuli taluttaminen korvista pihalle :D Meillä oli kolme erilaista ponia, joiden kanssa jokaisen piti rata suorittaa. Ja kaikki suoriutuivat ihan hyvin. Muutamia ohjasotteiden ja oman sijoittumisen korjauksia piti tehdä, mutta muuten homma oli kohtuuhyvin hanskassa.
Koska en rataa ehtinyt siivota pois ennen erkkatuntien alkua, me hyödynnettiin sitä myös ratsain erkkojen kanssa. Mun mielestä paras palaute tuli eräältä ratsastajalta, joka puomilabyrintistä selvittyään sanoi, että "tuntui kyllä aika vaikealta". Vastasin, että "ihan varmasti tuntui, koska se on haastava harjoitus, mutta huomasitko, että suoriuduit siitä ihan yksin ilman apua ja täysin virheettömästi?" Ja siinä kohtaa ratsastajan silmät kirkastuivat ja suu vääntyi hymyyn; niinpäs muuten selvisinkin. Näki päältä, ettei kyseinen ratsastaja juuri saa haasteita muussa elämässään, joten hän ei ole saanut niitä onnistumisen, pystymisen ja itsensä ylittämisen kokemuksia. Mutta nyt sai. Olen itseasiassa törmännyt asiaan useammankin kerran. Ratsastajilta ei vaadita, koska "ei he kuitenkaan siihen kykene"? Itse olen täysin eri mieltä! Oikein rakennetut harjoitukset, jossa liikutaan ihmisen pystymisen vyöhykkeellä ja mielellään siellä ylärajoilla, palvelee näitä ihmisiä kaikkein parhaiten. Kyllä erityisratsastajatkin voi laittaa töihin. Ja pitääkin laittaa töihin. Antaa niitä positiivisia pystymisen tunteita.
Meillä on muutamia asiakkaita, joita ei juurikaan voi haastaa (istuvat selässä, mutta eivät muuten osallistu ratsastamiseen), mutta heille mun mielestä meidän pitää tarjota muuta virikettä, kuten vaikka esimerkiksi WE-harjoituksia, ylläpitämään mielenkiintoa ja motivaatio ratsastamiseen. Onneksi kesä tekee tuloaan, niin voidaan joidenkin kanssa hyödyntää enemmän maastoa. Vaikeimpia tapauksia virikkeistämiseen ovat ne asiakkaat, jotka eivät voi syystä tai toisesta lähteä edes maastoon. Ja silloin minä itse henkilökohtaisesti toisin mukaan WE:n.
Tarvitsen lisää tietoa tavoista, materiaaleista, tehtävistä yms. ja tarkoitus onkin napata kollega mukaan ja suunnata kuunteluoppilaaksi WE-kurssille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti