perjantai 21. huhtikuuta 2017

TKD, työt, kisat

  Multa on kysytty kuinka taekwon-do kulkee tällä hetkellä. Kiitos kysymästä, ei se oikein kulje. Kärsin erittäin suuresta itsevarmuuden puutteesta. Olen helkkarin itsevarma ja itsetietoinen kun tiedän mitä teen (hevoset, ratsastus), mutta kun en tiedä (tkd), niin vajoan pieneksi maan matoseksi. Koen, etten pysty edes noudattamaan kahta taekwon-don pääperiaatetta (periksiantamattomuus, lannistumaton henki). Liikuntarajoitteisuus alkaa näkyä enkä pysy enää kunnolla ryhmän mukana. Tarvitsen enemmän aikaa prosessoida asioita ja saadakseni tiedon lähtemään aivoista eteenpäin - oho, muut teki jo.

  Vyökokeet lähestyvät. Viimeksi ne jäivät välistä, koska käyntikerrat eivät riittäneet. Tällä kertaa ne saattavat nipin napin riittää, mutta todennäköisesti jätän ne silti välistä. En vaan pysty menemään. Henkinen lukko on niin suuri. En koe hallitsevani asioita, enkä usko kunnonkaan riittävän, jos sattuu yhtään huonompi päivä. Tarvittava lihasvoima kyllä löytyy - tosin nopealla lihasväsymyksellä sabotoituna, mutta kestävyyskunto on se, joka huolestuttaa. Sitä nimittäin en juurikaan pysty edes parantamaan. Kun kehon lämpötila alkaa nousta, niin joko lihasväsymys tai huonovointisuus poikkaisee suorituksen. Viesti ei enää kulje hermotuksessa eteenpäin, joten on vaikea juosta kun jalka ei nouse.

  Yksi taekwon-don parhaita ominaisuuksia on kognitiivinen ja motorinen haastaminen! Se on yhtäläistä ratsastuksen ja kamppailulajin kanssa. Jokainen raaja tekee omaa työtänsä ja toimii omana erillisenä yksikkönään. Ja hitto että se on haastavaa MS-taudin osalta! Tämä on juuri se, jossa kaipaan omaa työstöaikaa. Mun täytyy hitaasti yksitellen lähettää jokaiselle raajalle viesti, mitä sen pitää tehdä - eikä se silti välttämättä tee niinkuin pyysin. Jonkin verran onneksi tapahtuu automatisoitumista, mutta jokaikisen kerran, kun tulee uusi asia tai vanhasta poikkeava toimintatapa, niin jään taas jumiin ja joudun lähtemään hitaalle "syöttökierrokselle". Ja arvatkaa vaan antaako mun psyyke periksi huudella jatkuvasti muille, että "odottakaa nyt kun vammainen vähän prosessoi".



  Ei ne tajua. "Terveet" ei vaan tajua. Se on huomattu. Ne ehkä yrittää tajuta, mutta ei ne onnistu siinä. Tai ainakin hyvin harva onnistuu. Musta on ikävä tehdä pariharjoituksia. Joudun pitämään ylimääräisiä taukoja, jolloin parinkin työskentely katkeaa. En siedä fyysistä kontaktia ollenkaan, joten jättäydyn aina pois niistä harjoituksista (paitsi isännän kanssa pystyn niitä tekemään, mutten halua aina olla "sitomassa" häntäkään. Hänkin tarvitsee omaa harjoitustaan, jossa voi välillä lyödä/potkia lujaa ilman himmailemista).

  Kaipaan harrastelua ilman tavoitteita. En halua kilpailla (koskaan) taekwon-dossa. En halua otella (edes treeneissä) koska se on liian kovatahtista ja ketteryyttä vaativaa, jonka koen jonkinasteisena turvallisuusriskinä. En halua hajoittaa tai satuttaa itseäni toistamiseen siksi, että jalat ei liiku silloin kun niiden pitäisi. Enkä sitäpaitsi pysty pitämään ottelusuojia päällä; ne on niin kuumat, etten pysty toimimaan. En aio tavoitella aina vaan korkeampaa ja korkeampaa vyöarvoa, koska mun kapasiteetti tulee vastaan. Haluan harrastella omaksi ilokseni ja lihaskunnon ylläpitämiseksi! Harjoitella liikesarjoja ja uusia tekniikoita, itsepuolustusta. Olen kyllä heittänyt ilmoille ajatuksen "harrasteluryhmästä", mutta en tiedä kuinka se saa vastakaikua. Jää nähtäväksi.

  Tykkään taekwon-dosta hirveästi, mutta rajoitteisuus alkaa näkyä niin selvästi, että koen hyvin haastavana treenata muiden kanssa samoissa ryhmissä. Vaikka treeneissä on hyvä, että jokainen pystyy tekemään oman kuntonsa ja taitojensa mukaan, niin koen silti leimautuvani olemalla aina se yksi, joka "joutuu" jäämään ulos harjoituksesta. Voi olla, että leimaan vain itse itseni, mutta mulle se on psyykkisesti vaikea paikka.


  Se siitä. Tulipahan taas purkauduttua.

  Työkuvioista sen verran, että työllistyminen palkkatuella on todella vaikeaa. Kyllä ne sanoo sen suoraankin; MS on liian iso riski (oma lisäys: varsinkin kun ne ei ole nähneet sitä, kuinka vähän se toistaiseksi on vaikuttanut mun toimintaan). Ja toisaalta työnantajille on todella paljon helpompaa palkata toiminimellä tekemään, kuin palkkasuhteeseen. Ymmärrän sen kyllä, vaikka muuten en kannata sitä, että halutaan päästä vain halvimmilla mahdollisella vaihtoehdolla. Nää ei tiedä, että mä olen joka euron arvoinen mitä palkkasuhteeseen tulee ;) Mutta ymmärrän myös vastapuolen näkemyksen.

  Toiminimellä mulle on tarjottu useammastakin paikasta töitä, palkkatuetussa työsuhteessa ei ainoastakaan. Olen nyt valjastellut eri tahoja selvittelemään mun kanssa yrittäjyyteen liittyviä asioita - nimenomaan vajaakuntoisena tai vammaisena yrittäjänä toimimiseen! - joten en lupaa mitään enkä hypi varsinaisesti innosta, mutta tutkiskelen nyt vähän sitä toiminimi-vaihtoehtoakin. Olisi kova hinku päästä takaisin kentälle toimimaan, mutta en koe mahdottomana muitakaan vaihtoehtoja (toisin sanoen ihan jotain muuta kuin hevosjuttuja. Mulla olisi varmasti paljon annettavaa myös siisteissä (?) sisähommissa toimimiseen vammaisten ja erityistarpeisten kanssa. Se on mun plan B).



  Sunnuntaina starttaillaan vammaisratsastuskilpailut Tampereella.
https://kipa.ratsastus.fi/modules/system/stdreq.aspx?P=2&VID=default&SID=579436799656262&A=sethandler%3asrlui%3ac3%3a19827&S=2&C=34428

  Käyn moikkailemassa tuttuja, koska nää on ainoita tapahtumia kun niitä näkee :) Tsemppiä kaikille kilpailijoille!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti