sunnuntai 30. huhtikuuta 2017

Hauskaa vappua

  Joopa joo... Älyttömän masentava vappukeli ulkona. Eikä vappu muutenkaan näyttele oikeastaan minkäänlaista osaa mun ajatusmaailmassa, mutta hauskaa vappua niille, jotka sitä viettävät!



  Pahoittelen verkkaista postaustahtia, mutta koska tilanne on mikä on, ei kauheasti jutun juurta tällä hetkellä ole. Saan sentään vähän pidettyä tatsia yllä soveltavan taekwon-don osalta. Homma alkaa helpottumaan, kun on oppinut hieman tuntemaan lapsia ja tietämään, mitä kukakin tarvitsee käynnistyäkseen ja toimiakseen. Rehellisesti sanoen, tuo torstai-iltapäivä on yksi viikon kohokohtia ja antaa itselle lisää sisältöä elämään. Tunteen siitä, että omalla olemisella on jokin merkitys.


  Ensi viikolla on muutamia jännittäviä palavereita. Mainitsin siitä toiminimihommasta ja nämä liittyvät juuri sen selvittelemiseen. En yhäkään ole kovin innoissani asiasta - varsinkaan, kun olen seurannut keskustelua muiden yrittävien tai ex-yrittävien vajaakuntoisten osalta. Mahtavaa taas on se, että mulla on "tavisten palveluiden" lisäksi saatavilla myös lisää tukea ja neuvontaa! Neuroliitto tottakai on takana ja sen lisäksi nyt vielä Invalidiliittokin on ojentanut auttavaa kättä. Kerrankin tuli fiilis, että onpa kivaa olla vamppi ;) Siltikin kaikki tämä ravistelee itsetuntoa. Vaikka tiedän, että se on MS-tauti, jota työnantajat eivät halua, käännän sen omassa tyhmässä päässäni niin, että se olen MINÄ, jota ei haluta.

  Onneksi on tuo soveltava taekwon-do ja kokemusasiantuntijakoulutus, niin pysyy psyykekin messissä mukana. Niissä molemmissa olen tervetullut ja haluttu lisä kaikkine vikoineni ja haasteineni.

  Hevosen selässä en ole ollut sitten HH:n kuoleman. Vaikka kyseessä ei ollut oma hevonen, niin Hemulla oli kuitenkin erittäin suuri tarkoitus mun elämässä ja jotenkin musta tuntuu, että tarvitsen tietynlaista "suruaikaa". Ei ole ollut minkäänlaista hinkua selkään ja olen enemmänkin keskittynyt nyt tuohon toiseen harrastukseen eli taekwon-doon. Jos vaikka uskaltautuisin kuitenkin sinne vyökokeeseen (vaikka se hyvin epävarmalta nyt tuntuukin), niin olen haalinut varmuuden vuoksi käyntikertoja täyteen.

  Joskus treenit osuvat kuitenkin kohdalleen. Niinkuin esimerkiksi vaikka tällä viikolla. Edeltävänä päivänä todella syvä kuoppa oman itsetunnon ja pystyvyyden kanssa (monenkin asian kanssa), seuraavana päivänä onnistuneet treenit ja erityisesti murskaus. En ole murskaaja. En halua rikkoa mitään; itseäni tai ulkopuolista materiaa. Ennen jokaista murskausta epäröin ja sanoin etten uskalla. Ettei se kuitenkaan onnistu. Mutta jokaikinen tekniikka meni laudasta läpi. Sekä nyrkillä, kyynärpäällä että potkuilla. Edellisenä päivänä ääni päässä (kuvainnollisesti, en ole tietääkseni skitsofreenikko) ilkkui YOU SUCK, YOU SUCK, YOU LOSER, mutta nyt sillä meni jauhot suuhun ja se hiljeni hetkeksi. Hahah, 1 - 1. Se voi voittaa erän, mutta ei koko taistelua!!

  Kesää odotellessa!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti